Mysteerien maailma
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mysteerit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mysteerit. Näytä kaikki tekstit
          

22.8.2019



Pyramid in moon
Pacitto Dominique (YouTube)/ET Data Base

Hiljattain Youtubeen ladattu video näyttää pyramidin kaltaisen rakennelman Kuun pinnalla. Aihe on aiheuttanut paljon keskustelua ympäri internettiä. Videon on ladannut amatööriavaruustutkija Pacitto Dominique. Hän löysi tämän rakennelman NASAn kuuta kiertävän moduulin ottamasta kuvasta.

Kuvaa myöhemmin analysoi tunnettu avaruusolentojen tutkija Scott C Waring Taiwanista. Waringin mukaan tällaiset löydöt ovat kiistämättömiä todisteita avaruusolentojen olemassaolosta. Hän myös vihjaili, että avaruusolennot Kuusta ovat rakentaneet myös Egyptin pyramidit.

”Kaikkein kiinnostavin kaikista rakennelmista oli itse asiassa yksi pienimmistä. Pyramidi, joka kökötti jättiläismäisen kraaterin keskellä. Se oli kolmisivuinen pyramidi, ja yhdellä sen sivulla oli yksi pimeä ikkuna. Joten… kysymys kuuluu, onko tämä vakuuttavaa todistusaineistoa siitä, että pyramidit Egyptissä ovat Kuun avaruusolentojen rakentamia? Tuntuu siltä”, kirjoitti Waring ET Data Base-sivuilleen.

Waring uskoo, että avaruusjärjestöt kuten NASA ovat hyvin tietoisia avaruusolentojen läsnäolosta Kuussa, mutta tarkoituksella salaavat katkeran totuuden peläten kansan paniikkia.

Kuitenkin analysoituaan kuvan, asiantuntijat ovat sivuuttaneet avaruusolentonäkökulman ja sanoneet tämän olevan ihmisaivojen kyky nimeltään "pareidolia", joka johtaa kaikenlaisiin hallusinaatioihin. Pareidolia on periaatteessa ihmisaivojen kyky tunnistaa tunnettuja kuvioita tuntemattomista.




Lähde:
Eksopolitiikka.fi
          

25.7.2019



Villisca kirvermurhat 1912

Villisca Iowa USA


Villisca oli viime vuosisadan alussa pieni, mutta menestyvä pikkukaupunki Amerikan sydänmailla. Rautatie oli yhdistänyt 2500 asukkaan kaupungin eteläiseen Kansas Cityyn ja kiskoja pitkin eivät kaukana olleet enää St. Louis, Chicago kuin Minneapolis:kaan. Sittemmin ajat ovat jälleen muuttuneet ja Villisca on yhteyksien yhä parantuessa hieman paradoksaalisestikin jäänyt vain yhdeksi Yhdysvaltain monista kylistä, jotka vilahtavat korkeintaan liikenneopasteessa tai junan ikkunassa, mutta ainakin yhdessä asiassa Villisca on ikuisesti kirjautunut maan historiaan. Vähälukuinen, mutta sitäkin innokkaampi, rikoshistoriasta sekä kummitusjahdeista kiinnostunut kansanosa jaksaa edelleenkin vaeltaa paikalle päästäkseen lähelle yhtä suurten rikosten kyllästämän maan edelleenkin kiehtovinta sekä karuinta rikospaikkaa. Jotain kertoo, että aikoinaan kauniin kaupungin vanhoista rakennuksista valtaosa on jo kauan sitten purettu, mutta pahamaineisin on edelleen pystyssä, ja tuhansien murhapaikkojen joukosta juuri pieni Villisca voi ylpeillä omansa kuuluvan koko maan kattavaan historiallisten rakennusten rekisteriin. Pitkään murhaturisteja kohtasi vain paikallisten kylmä katse, osan jo halutessa keskittyä iloisempiin asioihin ja osan kenties kantaessa epäilyksen ja juoruilun luomaa taakkaa, syyllisyydestä puhumattakaan. Nykyään viimeisetkin haavat ovat jo parantumassa ja pieni kyläpahanen on herännyt kauhean historiansa tarjoamiin mahdollisuuksiin ja selvänäkijöiden sekä amatööritutkijoiden virta on saamassa hiljaista hyväksyntää. Uteliaisuutta ei ainakaan vähennä, että yli 100 vuotta auki ollut tapaus tuntuu jakavan asiantuntijatkin täysin eri päätelmiin siitä mitä kesäkuun 10. edeltävä yö vuonna 1912 kätki sisäänsä.

Kaikkea tätä hulluutta ennen tapahtuman päähenkilöt olivat valinneet Villiscan Iowassa pelkästään oman rauhallisen elämänsä taustaksi. Josiah B. (Joe) Moore (43v) pyöritti paikallista apteekkia oman tilansa ohessa, vaimonsa Saran (39v) pitäessä jöötä kotirintamalla heidän neljälle lapselleen: Hermanille (11v), Katherinelle (10v), Boydille (7v) sekä Paulille (5v).

Oli selvää, että perhe-elämä maatilalla oli vilkasta lasten sekä eläinten vaatiessa huomiota aamusta iltaan ja juuri sen tähden erään kesäisen aamun hiljaisuus sai naapuritkin huolestumaan.


Verilöyly paljastuu


Mooren perheen naapurissa Mary Peckham oli aloittanut arkisen aherruksensa maanantaina 10.6.1912 jo aamuyöstä neljän aikaan. Päivästä oli tulossa jälleen kuuma, joten pyykit oli saatava narulle kun vielä oli viileää.

Toimiensa ohessa hän huomio kuinka hiljaista naapurin pihamaalla oli, sillä normaalisti sielläkin touhu alkoi jo aikaisin aamulla täydellä höyryllä. Edellisenä iltana he olivat kuitenkin kaikki olleet paikallisen kirkon lasten tapahtumassa klo 20-23. Aamun edetessä Mary huolestui enemmän ja kävi Moorien oven takana kolkuttamassa ilman vastausta, minkä jälkeen hän otti yhteyttä Joen veljeen ja apteekkiin, jota Joe Moore pyöritti. Joen veli Ross saapui tilalle ja tarkasti ensimmäisenä eläimet, jotka oli ruokittu, mutta kuultuaan Maryltä että ainakaan Joe ei ollut tätä tehnyt aamulla, huolestui myös Ross tilanteesta. Kukaan ei vastannut Rossin huutoihin, eikä suljettujen verhojen sekä ovien läpi voinut havaita mitään eloa sisällä. Ross päätti käyttää omaa avaintaan ja huomasi ettei ainakaan keittiössä ollut aamulla vielä tehty mitään aamiaisen eteen, ja sen jälkeen Ross jatkoi matkaansa aina makuuhuoneeseen, josta hän pian ryntäsi Maryn luo ja käski tämän soittamaan sheriffille.

Tuohon aikaan pienissä kylissä ei ollut vielä varsinaista poliisia, vaan homma oli uskottu luottamusmielessä paikalliselle rauhanpitäjälle, jolla ei käytännössä ollut mitään koulutusta edes tuonaikaiseen rikostutkimukseen. Rikospaikan säilyttäminen koskemattomana ei kuulunut vielä normaalikäytäntöön. Hank Horton (50v) paikallinen lainvalvoja joutui tietämättään kohtaamaan täysin yli hilseensä menevän rikoksen ja jo tullessaan hän haistoi tulevan rikospaikan olevan jotain aivan muuta kuin normaalit baaritappelut paikkakunnalla. Pimeässä huoneessa sytytetty tulitikku paljasti veriset lakanat, kaksi ruumista ja kuumenevassa aamussa voimistuvan hajun. Rikospaikalle oli hänen lisäkseen ehtinyt jo muitakin ylimääräisiä ja ajan kuluessa murhapaikan koskemattomuus oli jo pahasti menetetty. Kulkiessaan kohden toista kerrosta narisevat raput vain loivat taustamusiikkia yhä pahenevalle hajulle sekä näylle, jota pikkukylän lainvalvoja ei olisi koskaan voinut kuvitella kohtaavansa.

Verijälkiä täynnä olevasta ensimmäisestä makuuhuoneesta löytyi aviopari Moore, kallot murskattuina ja tätä huonetta seuraavana oli lastenhuone, jossa neljä lasta makasi sängyissään elottomina veriroiskeiden yltäessä aina kattoon asti. Horton oli paitsi kauhuissaan niin myös ymmällään; Mooreilla oli neljä lasta, mutta hänellä jo kahdeksan ruumista, keitä olivat alakerran uhrit?

Villiscan lainvalvoja "Hank" Horton
Villiscan lainvalvoja "Hank" Horton












Rikospaikka ja tutkinta


Hiljasessa kylässä murha on jotain käsittämättömän ihmeellistä ja murha tässä mittakaavassa jo täysin vastustamatonta. Mooren perhe oli sekä pidetty että tunnettu ja tuonaikaiset puhelinkeskusten tädit tiesivät kuulevansa vuosisadan juorun jo ensimmäisiä hätäpuheluja yhdistäessään. Heidän tietämättään juoruilu kosketti vielä muitakin, sillä pian maanviljelijäperhe Stillingereillä havahduttiin asiaan, koska heidän kaksi tytärtään olivat yökylässä Mooren talossa. Lena (12v) ja Ina (8v) olivat jääneet taloon kirkon tilaisuuden jälkeen ja vastaamattomiin puheluihin selvisi syy operaattorin kautta, joka kertoi kaikkien talossa olleiden löytyneen kuolleina.

Kylän lääkäri Dr. Cooper oli myös hälytetty paikalle ja ennen osavaltion viranomaisten tuloa hän tiesi olevansa järjen ääni tutkinnassa, mutta valitettavasti tapaus toi rikospaikalle aivan liikaa muutakin ”osaamista” mm. Pastori Ewingin sekä parin muun lääkärin muodossa. Myös paikallinen patologi Linquist toi osaamisensa peliin ja hänen johdollaan tapettujen päältä poistettiin veriset lakanat ja samalla huomattiin kuinka yhden kasvoille oli levitetty harmaa pienen pojan takki. Lähes kaikkia oli isketty päähän useita kertoja, jotta kuolemasta ei jäisin epäselvyyttä, täten myös tunnistaminen oli tehty vaikeaksi. Stillingerin siskosten kirkkoasut sekä raamatut löytyivät sängyn viereltä ja heidän voitiin todeta olleen vain väärässä paikassa väärään aikaan, mutta kuka oli todellinen kohde?

Paikalta löydettiin yksi kirves, jolla tekijä oletettavasti hoiteli kaikki uhrinsa, lyöden ensin tylpällä päällä ja viimeistellen työnsä terävällä osalla. Terävä kirveen pää jäi lyötäessä myös kiinni kattoon välillä ja myös veri lensi pitkin huonetta jokaista tappoa suoritettaessa. Joen ruumis oli selvästi kärsinyt eniten, jopa niin, että hänen silmänsä olivat muusina. Tämä antaisi epäillä, että tekijällä oli jotain kaunoja juuri perheen päätä kohtaan ja samalla raivolla kaikki muut hoituivat ohessa.

Ainoat varsinaiset rikospaikkatodisteet olivat palanen avainketjusta, raakaa pekonia käärittynä kankaaseen murha-aseen vieressä, keittiössä verinen vesiastia, valmistettu syömätön ateria sekä lisää pekonia sisältä ja ulkoa lukitussa keittiössä, kuin myös itse murha-ase: kirves. Kirves oli pyyhitty ja muutenkin tekijä oli pessyt kätensä useaan kertaan.

Ulkorakennuksesta heinäkasasta löytyi miehen mentävä painauma, joka vaikutti tuoreelta. Tuon jäljen vieressä oli myös aukko, jonka kautta pystyi vakoilemaan taloa. Juuri muuta ei ehditty huomioida, sillä rikospaikka oli nähtävyys ennen kuin kansalliskaarti yhdessä osavaltion poliisin etsivien kanssa ehti paikalle. Vihikoirat eivät juuri pystyneet ottamaan vainua edes kirveestä, joka oli ollut jo useamman ihmisen käsissä päivän mittaan, eräs jälki vei jäljittäjät sentään läheisen virran varteen, johon haju katosi.

Järkytys aiheutti Stillingerin perheelle myös lisää tragediaa, perheen saadessa keskenmenon viikko murhien jälkeen ja pian tästä heidän talonsa paloi maan tasalle.


Tapahtumien oletettu kulku


Mooren perhe oli pidetty ja Sara oli ollut järjestämässä edellisen illan lasten tapahtumaa kirkossa. Koko katras oli poistunut paikalta iloisena heilutellen tutuilleen. Tuona yönä klo 00- 05 välillä heidät kaikki kuitenkin murhattiin raa’asti ja äänettä. Kirves, Joen oma, oli tarttunut tekijän käteen paikalta ja hän oli edennyt pimeään taloon öljylampun avulla. Tekijä oli kuitenkin halunnut peittää valon kajastuksen ulospäin ja lampusta oli mm. poistettu lasinen kupu. Verinen, jopa liiallisen väkivallan sävyttämä tekotapa, kuitenkin aiheutti huomattavaa meteliä hiljaisessa talossa, kirveen välillä jäädessä jumiin kattolautoihin. Silti lähes kaikki uhrit oli tapettu nukkuessaan, myös lähes kaikkien kasvot oli peitetty ennen tekoa, mikä antaisi ymmärtää tekijän tunteneen uhrinsa. Tuolloin tosin yleinen uskomus oli, että mikäli uhri avaa silmänsä, jää tämä kuva myös hänen verkkokalvolleen.

Tekijä näki vaivaa peittääkseen kaikki ikkunat, ehkä tehtyään kaikki uhrinsa vaarattomiksi, minkä jälkeen hän käänsi kirveensä terän ja viimeisteli työnsä. Erikoisesti hän myös peitteli talon peilit kankailla, jotka oli revitty mekosta, etenkin Itä-Euroopassa peilejä pidettiin uhkana kuoleville sieluille ja ne peitettiin esim. sairashuoneissa.

Pekonia pidettiin jonain seksuaalisen tarpeen tyydyttäjänä ja osa nykyaikaisistakin asiantuntijoista pitää tätä mahdollisena.


Mahdolliset tekijät


Teon raakuudesta johtuen tekijän on täytynyt omata suurta inhoa uhrejaan kohtaan. Tällöin J. Mooren entinen pomo, nykyinen kilpailija; Frank Jones, sopi kuvaan enemmän kuin hyvin. Olihan Joe vienyt mukanaan osan Jonesin asiakkaista. Frank Jones nousi aina senaattiin asti ja häntä kuvailtiin melko ylimieliseksi, eikä skismaa varmastikaan vähentänyt Joe Mooren ja Jonesin miniän huhuttu suhde. Jones oli selkeästi liian suuri nimi suorittamaan moisen hirmuteon itse, mutta valta-asemansa avulla hän olisi helposti kyennyt palkkaamaan tarpeeksi hullun kostotoimiin.


Frank Jones perhe
Frank Jones perhe













Eräs etsivä nimesikin potentiaalisen palkkatappajan William Mansfieldin muodossa, sillä kokaiiniriippuvaisena jo aiemminkin epäiltynä sarjamurhaajana (termi ei tosin tuolloin vielä käytössä), hän olisi moiseen verilöylyyn kyennytkin. Hänen aiemmat murhansa vastasivat toteutukseltaan Villiscan tapausta ja erään todistajan mukaan mies oli seudulla murhien aikaan, mutta Mansfieldin onnistui esittää todisteita, joiden mukaan hän oli Illinoisissa tuolloin, eikä häntä koskaan syytetty.

Myös Saraan rakastuneen vaanijan ajateltiin olevan epäiltyjen listalla, mutta yhtään määritelmään sopivaa henkilöä ei ole löydetty.

Yksi linja on kiertävän kirvesmurhaajan mahdollisuus, sillä pienestä kylästä ei uskottu tällaiseen tekoon kykeneväistä löytyvän ja tuohon aikaan Amerikan keskilännessä kirves teki tuhoa muuallakin. Syksystä 1911 lähtien ensin kuusi uhria kohtasi loppunsa kirveellä kahdessa naapuritalossa 700 mailin päässä Villiscasta, ja tuosta kaksi viikkoa kolmen hengen perhe tapettiin kirveellä Illinoisissa. Myöhemmin syksyllä ja vain viikko ennen Villiscan murhia naapuriosavaltiossa Kansasissa hakattiin kaksi perhettä kirveellä kuoliaiksi. Kolme kuukautta Villiscan jälkeen Illinoisissa kirves oli jälleen käytössä neljän ihmisen murhatapauksessa.

Puoli vuotta myöhemmin, joulukuussa 1912, Henry Moore (ei sukua) todettiin syylliseksi kirvesmurhiin, joissa uhreina olivat hänen vaimonsa sekä isoäitinsä Missourissa. Tätä ennen Henry oli ollut kiertelevä irtolainen, jolla oli taipumus raivonpuuskiin ja eräs osavaltion etsivä päätyi epäillyn kuulusteluissa siihen tulokseen, että Henry Moore oli vastuussa kaikkiaan 23 murhasta keskilännessä, mutta Mooren osuutta ei koskaan tutkittu tarkemmin.

Suurimmaksi epäillyksi kansan keskuudessa nousi lapsia inhonnut Pastori Kelly, joka oli kiertävä saarnaaja Villiscan läheltä. Kelly oli tuona viikonloppuna paikalla lasten juhlassa Villiscassa ja hän lähti kaupungista aikaisin maanantaina, jolloin Kelly oli myös kertonut junassa ennen ruumiiden löytymistä kahdeksan ihmisen murhasta paikkakunnalla. Pastori Kelly myös tunnusti teon sanoen raamatun antaneen hänelle näyn "teurastaa ja teurastaa kunnolla"


Pastori Kelly
Pastori Kelly












Kelly kertoikin kulkeneensa murhailtana selvittämässä päätään murha-ajatuksilta kun hän ajautui Mooren talon eteen, otti kirveen ja aloitti työnsä. Tekijän tiedettiin olleen vasenkätinen, kuten Kellykin. Oikeudessa Kellyn kohdalla paljastui kuitenkin asioita, joiden perusteella hänen voitiin todeta olevan mieleltään sairas sekä harhaluulojen vallassa ja hänen taustastaan löytyi muitakin rikoksia, jotka hän oli tunnustanut vaikka oli todistettavasti muualla. Jury ei voinut tuomita häntä ilman kunnon todisteita ja Kellyn tie vei lopulta mielisairaalaan yhä pahenevan sekavuuden johdosta.

Ketään ei lopulta saatu tuomiolle murhista.

Myöhemmät vaiheet & lähteet.


Villiscan murhista on tehty elokuva sekä dokumentti ja talo on suosittu selvänäkijöiden, spiritistien ja kummitusjahtaajien kohde. Entinen FBI-profiloija kertoo Villisca-dokumentissa Henry Mooren olevan todennäköinen tekijä, sillä hänen tuomionsa jälkeen kirvesmurhat keskilännessä lakkasivat ja hän oli mieleltään selvästi sairas, kuten Villiscan tekijäkin.

Mooren talossa järjestetään kiertokäyntejä ja lasten huoneessa on järjestetty kameroiden kuvaama istunto, jossa karkkia tarjoamalla huoneen ovi sulkeutui kameroiden sekä silminnäkijöiden edessä, minkä jälkeen ovi avattiin ja annettiin olla auki kaksi tuntia kunnes jälleen tarjottiin karkkia, jolloin ovi sulkeutui uudelleen. Taloa pidetäänkin yhtenä USAn pelottavimpana talona.


Nykyinen kummitustalo
Nykyinen kummitustalo

















Lähde:
Murha.info - avauksen tehnyt Kataja
          

27.5.2019



Stonehenge

Arkeologiset mysteerit - top 5


Ovatko Atlantiksen rauniot jossakin meren pohjassa? Maailma on täynnä mysteerejä, joiden todenperäisyyttä arkeologit ovat yrittäneet selvittää vuosi kaudet.


Graalin malja


Aina siitä lähtien, kun ranskalainen runoilija Chrétien de Troyes 1100-luvulla kirjoitti romanssissaan pyhästä Graalin maljasta, tarina on kiehtonut ihmisiä kaikkialla maailmassa.

Kertomukset vaihtelevat, mutta yhteistä niille on se, että malja yhdistetään tarinaan Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta – vaikka Raamatussa maljasta ei mainita sanallakaan.

Uskomuksen mukaan malja oli joko se astia, josta Jeesus joi viimeisellä ehtoollisella, tai ruukku, johon hänen vertaan valutettiin ristiinnaulitsemisen jälkeen.

Graalin maljalle annetaan kertomuksissa usein maagisia ominaisuuksia ja suunnaton arvo, minkä vuoksi monet aarteenetsijät ovat yrittäneet löytää sitä vuosisatojen ajan tuloksetta.

Valitettavasti vaikuttaa siltä, että Graalin malja on vain pelkkä myytti.

Valkoinen laiva


White Ship eli Valkoinen laiva – jota myös 1100-luvun Titanic:ksi kutsutaan – oli vankka alus, joka upposi vuonna 1120 matkallaan Ranskasta Englantiin.

Laivassa oli noin 300 matkustajaa, mukana monia aatelisia sekä Englannin kuninkaan Henrik I:n poika, kruununprinssi William Adelin.

Tarinan mukaan alus ajoi karille Englannin kanaalissa, ja koska suuri osa sen matkustajista ja miehistöstä oli rankassa humalassa, seuraukset olivat kohtalokkaat.

Laivan matkustajista lähes kaikki hukkuivat, myös kruununperijä, ja hänen kuolemansa johti vuosia kestäneeseen sisällissotaan Englannissa.

Tarina haaksirikosta jäi elämään, ja vuosien mittaan on esitetty lukuisia salaliittoteorioita siitä, mitä todella tapahtui.

Valkoisen laivan hylkyä ei koskaan löydetty. Ehkä sen jäännöksiä on silti edelleen löydettävissä jossakin meren pohjassa?

Natsien kulta


Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen niin historiantutkijat kuin aarteenetsijät ovat yrittäneet päästä natsien sodan loppupuolella piilottamien aarteiden jäljille.

Tasaisin väliajoin arvoesineitä, esimerkiksi natsien varastamaa taidetta, putkahtaakin esiin, ja siksi monet toivorikkaat jatkavat etsintöjään nopean voiton toivossa.

Viimeksi vuonna 2016 maailmalle kiiri huhuja suuren natsiaarteen löytymisestä.

Tuolloin kaksi puolalaista aarteenetsijää väitti paikallistaneensa tarunhohtoisen junan, jonka natsien kerrotaan täyttäneen ääriään myöten kullalla, jalokivillä ja taiteella sodan viimeisinä aikoina ja piilottaneen sitten maanalaiseen tunneliin.

Turisteja, arkeologeja, puolalaisia viranomaisia ja tiedotusvälineiden edustajia kaikkialta maailmasta saapui Puolaan Wałbrzychin kaupunkiin todistamaan junan löytymistä.

Kuten arvata saattaa, junaa ei löydetty, eikä siis vieläkään tiedetä, onko kertomus natsien aarrejunasta totta vai tarua.

Eldorado


Etelä-Amerikkaan 1500-luvulla saapuneiden espanjalaisten valloittajien keskuudessa levisi myytti Eldoradosta – maasta tai kaupungista, jossa oli mittaamattomat määrät kultaa ja jalokiviä.

Yksi myytin alullepanijoista oli ilmeisesti espanjalainen Sebastián de Benalcázar. Hän matkusti 1500-luvun alussa ympäri nykyistä Kolumbiaa, jossa paikalliset kertoivat hänelle Eldoradosta.

Alun perin Eldorado ei ollut vauras ihmeiden maa vaan paikallinen kuningas, ”El Dorado”. Tarinan mukaan kerran vuodessa järjestettävässä seremoniassa kuninkaan päälle ripoteltiin kultapölyä ja hänet vietiin veneellä järvelle, jossa hän hyppäsi veteen ja uhrasi järvelle rikkauksia. Alkujaan El Dorado tarkoitti siis ”kullattua miestä”.

Tarina ei ole tuulesta temmattu, sillä seremonia on tunnettu Kolumbiassa Guatavitajärven alueella eläneen muisca-kansan keskuudessa. Toisaalta 1500-luvulla tapaa ei ollut noudatettu enää pitkään aikaan.

Joka tapauksessa tarina johti vuosisataiseen kultajahtiin, ja ajan mittaan Eldorado alkoi merkitä kultaista kaupunkia.

Sebastián de Benalcázar lähti itse etsimään kultaa Guatavitajärjvelle, ja hänen jälkeensä sinne on tehty monia etsintäretkiä, jotka ovat vaatineet lukuisia ihmishenkiä – sekä retkikunnan osallistujien että onnettomuudekseen alueen lähistöllä asuneiden intiaanien.

Saksalainen luonnontutkija Alexander von Humboldt arvioi, että järvessä on kultaa miljoonien arvosta. Järveä on yritetty myös kuivattaa aarteen toivossa, mutta löydöt ovat olleet vähäisiä, muutamia koruja ja kultaesineitä. Todennäköisesti Eldoradon kultaista kaupunkia ei ole ollut olemassa.

Atlantis


Kreikkalaisen filosofi Platonin mukaan Atlantis oli jo kauan ennen Platonin syntymää olemassa ollut mahtava ja vauras saarivaltio, joka oli lopulta vajonnut mereen.

Vaikka useimmat pitävät Platonin 2 500 vuotta vanhaa kuvausta fiktiona, 1600-luvulla heräsi henkiin uskomus, että Atlantiksen kaltainen saarivaltio tai kaupunki on ollut olemassa.

Ja niinpä ihmiset saivat taas uutta etsittävää.

Atlantiksen on jo monesti uskottu löytyneen, mutta toivo on osoittautunut turhaksi. 1700-luvulla ruotsalainen tutkija yritti jopa todistaa, että Atlantis, kulttuurin kehto, on itse asiassa sijainnut Ruotsissa.

Lähde:
Historianet.fi
          

17.5.2019




Isdalenin nainen (norj. Isdalskvinnen) on Isdalenin laaksosta Norjasta läheltä Bergenin kaupunkia 29. marraskuuta 1970 löytynyt tähän saakka tunnistamattoman naisen ruumis. Ruumis oli palanut, minkä lisäksi ruumiin tunnistamista mahdollisesti helpottavat merkit oli poistettu. Myöhemmässä tutkimuksissa selvisi, että nainen oli matkustanut ennen kuolemaansa useissa Norjan eri kaupungeissa vähintään kahdeksaa eri väärää henkilöllisyyttä käyttäen. Esimerkiksi ruumiin hampaista tehtyjen tutkimusten pohjalta tiedetään myös, että nainen oli todennäköisesti peräisin Skandinavian ulkopuolelta. Tapauksen eri yksityiskohdat ovat johtaneet teorioihin naisen taustoista ja hänen on esimerkiksi epäilty olleen vakooja. Tapauksen tutkinta lakkasi alun perin, koska sitä pidettiin itsemurhana ja tapauksen johtolangat eivät johtaneet naisen henkilöllisyyden selviämiseen. Norjan yleisradioyhtiö NRK ja Norjan poliisi aloittivat uudet yritykset naisen henkilöllisyyden selvittämiseksi vuonna 2016.


Löytöpaikka, ruumis ja ruumiinavaus


Isdalenin naisen ruumis löytyi 29. marraskuuta 1970. Tuolloin 12-vuotias tyttö, hänen siskonsa ja perheen isä olivat retkeilemässä Isdalenin laaksossa muutaman kilometrin päässä Bergenin kaupungista. Perhe oli kulkenut hieman tavallisesta reitistä sivuun mäen päälle, jonne retkeilijät suuntasivat vain harvoin. Tyttö saapui metsäaukealle, josta hän löysi Isdalenin naisen ruumiin selällään kahden suuren kiven välistä. Ruumis oli palanut ja se oli niin sanotussa nyrkkeilijäasennossa, joka on tyypillinen palaneille ruumiille ja jossa kädet ovat kohonneet yläruumiin eteen. Perhe palasi takaisin kaupunkiin kiertäen Svartediket-järven ympäri.

Tutkijat ja poliisi olivat paikalla jonkin aikaa ruumiin löytymisen jälkeen. Ruumiin ohella löydettiin naisen mukanaan tuomiaan esineitä, jotka olivat nekin palaneet. Niiden joukossa oli vaatteiden jäänteitä, sateenvarjo, kaksi sulanutta vesipulloa, puolillaan ollut Kloster Liqueur -merkkinen likööripullo ja mahdollisesti passin muoviset kuoret. Pian huomattiin, että tulen säästämistä esineistä oli poistettu tunnistamisen mahdolliseksi tekeviä osia. Esimerkiksi vaatteiden ja jopa muovipullojen pohjan tuote-etiketit olivat poissa.

Isdalenin naisen ruumiinavauksessa löydettiin unilääkkeenä käytettävää fenobarbitaalia, jota nainen oli ottanut useina annoksina ennen kuolemaansa. Lääke ei kuitenkaan yksin ollut hänen kuolinsyynsä. Ne saattavat olla kuitenkin merkki itsemurhasta. Lääke oli otettu tabletteina, joita olisi ollut vaikea syöttää mahdollisen murhan uhrille. Kuolemansyyn todettiin olevan lääke- ja häkämyrkytyksen yhdistelmä. Myös tulen aiheuttamat vammat ovat saattaneet olla mahdollinen kuolinsyy. Maaperästä ruumiin alta löydettiin pieniä pitoisuuksia bensiiniä. Joulukuussa 1970 Bergenin poliisipäällikkö totesi Isdalenin naisen tehneen itsemurhan, jonka mahdolliseksi syyksi hän esitti manian kaltaisen vainoharhaisuuden. Tapauksen tutkinta hiljeni vähitellen ja ruumis haudattiin 5. helmikuuta 1971. Ruumis haudattiin maatumattomassa sinkkiarkussa, jotta se olisi mahdollista siirtää mikäli esimerkiksi naisen omaiset löydettäisiin ulkomailta ja ruumis tulisi siirtää. Norjan yleisradioyhtiö NRK ja Norjan poliisi aloittivat uudet yritykset naisen henkilöllisyyden selvittämiseksi vuonna 2016. Tähän liittyen ruumiinavauksen yhteydessä otetuista ja säilötyistä näytteistä tehtiin DNA-profiili.


Johtolangat


Isdalenin nainen tunnettiin vain tapausnumerona 134/70, jota käytetään virallisissa yhteyksissä hänestä edelleen. Bergenin poliisilaitos ei päässyt tutkinnoissaan pidemmälle ja avuksi kutsuttiin lopulta kansallinen rikostutkintapalvelu Kripos. Bergenin poliisin ja Krisposin ohella mukana oli poliisiviranomaisia ympäri Eurooppaa. Tutkinta tuotti ensimmäisen merkittävän löytönsä kolme päivää ruumiin löytymisen jälkeen. Bergenin rautatieasemalta löydettiin kaksi matkalaukkua, joissa toisessa olleista aurinkolaseista saatiin ruumiin sormenjälkeä vastaava sormenjälki. Kun matkalaukkuja alettiin tutkia tarkemmin huomattiin, että myös niistä on poistettu tunnistamisen mahdollistavat merkit. Jopa laukusta löytyneestä hammasharjasta ja kammasta oli poistettu valmistusmerkinnät. Niiden ohella laukusta löytyi useita peruukkeja ja silmälasit, joissa oli linssit ilman vahvuuksia. Muita matkalaukuissa olleita esineitä olivat muutama teelusikka, vaatteita, kosmetiikkaa, tuubi ekseemavoidetta, saksalaista ja norjalaista rahaa, sekä brittiläisiä ja sveitsiläisiä kolikoita. Matkalaukuissa oli myös kaksi merkittävää johtolankaa, kirjoituslehtiö ja kauppakassi.

Kauppakassi on peräisin pienestä Oscar Rørtvedtin jalkinekaupasta Stavangerista. Poliisi haastatteli kauppiaan tuolloin 22-vuotiasta poikaa, joka muisti kaupassa käyneen ulkomaalaisen naisen. Nainen oli käynyt kaupassa kaksi viikkoa aikaisemmin ja hän osti parin tuolloin muodissa olleita sinisiä kumisaappaita. Kenkiä vastaava pari oli löydetty Isdalenista, jolloin vahvistuu myös kaupassa asioineen naisen olleen Isdalenin nainen. Näin saadaan Rørtvedtilta ja muilta kaupan työntekijöiltä myös kuvaus naisen ulkonäöstä. Kenkäkaupan lähellä oli myös hotelli St. Svithun, jonka reseptionisti muisti naisen. Nainen oli viettänyt hotellissa useamman päivän ja hän käytti nimeä Finella Lorck sanoen olevansa kotoisin Belgiasta. Nainen on siis matkannut Bergeniin Stavangerista, mutta poliisi ei löytänyt Bergenin seudun hotelleista ketään samalla nimellä. Poliisi turvautui tutkimaan naisen käsialaa. Naisen oli Stavangerissa täytettävä tuolloin ulkomaalaisilta hotelleihin kirjautuneilta vaadittu lomake ja Kriposin tutkijat vertasivat hänen käsialaansa muihin Norjan hotelleihin viimeisen vuoden aikana kirjautuneisiin ulkomaalaisiin naisiin. Tutkijat tajusivat nyt naisen kiertäneen hotelleja eri kaupungeissa viikkojen ajan. Hän oli käyttänyt vähintään seitsemää eri passia ja Finella Lorck -nimen lisäksi hän oli käyttänyt nimiä Claudia Tielt, Vera Jarle, Alexia Zarna-Merchez, Claudia Nielsen, Genevieve Lancier ja Elisabeth Leenhouwfr. Myöhemmin hänen todettiin olleen myös useissa hotelleissa Pariisisa, jossa hän oli käyttänyt nimeä Vera Schlosseneck. Suurimmassa osassa tapauksia nainen oli sanonut olevansa Belgiasta, mutta Belgian poliisi vahvisti kaikkien hänen käyttämiensä henkilöllisyyksiensä olevan vääriä.

Kauppakassin ohella toinen merkittävä löytö matkalaukusta oli kirjoituslehtiö. Kirjoituslehtiön ensimmäisellä sivulla oli sinisellä kynällä tehtyä kirjoitusta, joka koostui useista koodirivistöistä. Koodin tajuttiin olevan yhteenveto naisen matkoista ympäri Eurooppaa. Esimerkiksi "N 9 N 18 S" tarkoitti Stavangeria 9. marraskuuta – 18. marraskuuta. Koodin perusteella naisen reitti oli kulkenut Pariisista Stavangeriin, sieltä Bergeniin ja edelleen Trondheimiin, takaisin Stavangeriin ja viimein Bergeniin.

Lehdistö nosti nopeasti esiin teoriat Isdalenin naisen vakoojataustasta. Norjan poliisikin oli samasta syystä yhteydessä Norjan salaisen palvelun kanssa, vaikkakin tämä kiistettiin vuosikymmenien ajan. NRK:n mukaan salainen palvelu oli kiinnostunut etenkin väitteistä, joiden mukaan nainen olisi havaittu seuraamassa uusien rakettien kokeiluja Länsi-Norjassa. Sen selvityksistä ei kuitenkaan voitu tehdä selviä johtopäätöksiä. Kylmän sodan aikana Norjassa toimi esimerkiksi venäläisiä vakoojia. Lisäksi vain kolme vuotta Isdalenin naisen löytymisen jälken Israelin tiedustelupalvelu Mossadin agentit murhasivat terroristiksi erehdyksessä luulemansa algerialaissyntyisen Ahmed Bouchikiin Lillehammerissa. Jotkut uskovat edelleen vakoojateorian selittävän naisen mysteerin.

Lähde:
Isdalenin nainen - Wikipedia
Isdalenin naisen mysteerikuolema: jätti jälkeensä salakirjoitusta ja valeasuja – ruumis löytyi palaneena - IS
          

24.1.2019



Mysterious Light Sky Californa

Mystinen valo havaittiin joulukuun 19. päivänä 2018 Pohjois-Kalifornian taivaalla.

ABC7 News haastatteli useita silminnäkijöitä omituisesta ilmiöstä:

Dathao Becker oli vierailemassa alueella San Diegosta ja sanoi "Luulin, että se oli vain jokin omituinen muodostelma".

"Luulin että joku yritti kirjoittaa jotain taivaalle, mutta en saanut selvää siitä mitä siinä luki, joten en kiinnittänyt sen enempää huomiota" sanoi Aparna Sarna.

Palo Alton asukas Ransom: "Näin liikkuvan pilven, sitten se muuttui kysymysmerkiksi. En tiedä, ehkä se on merkki."

Seuraavalla videolla viranomainen Kalifornian tiedeakatemiasta selittää miksi omituiset valot ympäri Kaliforniaa ovat hehkuneet taivaalla keskiviikkoiltana. Hänen mielestään todennäköisin vaihtoehto on meteori, mutta Elizabeth Matuzak, joka on vahvasti uskoo avaruuden ulkopuoliseen elämään, kertoi ABC Newsille, että se oli varmasti UFO.



Lähteet:
Suom. julk. Eksopolitiikka.fi
UFO Sightings Hotspot
          



Huge object Moon

Tämä kuvamateriaali lähetettiin tubeen kanavalle Mrmb333. Sen on kuvannut amatöörikuvaaja ottaessaan videota kuusta joulukuun 21. päivä 2018. Kuvatessaan täysikuuta jättimäinen musta kappale tulee näkyviin ja ohittaa kuun tasaisella nopeudella.

Ällistyttävä yksityiskohta; täysikuu sattui talvipäivänseisauksen päivänä perjantai-iltapäivällä ja osuu ursidien meteorisuihkun aikaan, joka on näkyvillä joulukuun 17-25. päivinä. Seuraava täysikuu joka osuu talvipäivänseisaukseen tulee olemaan vuonna 2094.



Lähteet:
Suom. julk. Eksopolitiikka.fi
UFO Sightings Hotspot
          

23.12.2018




Useita tunnistamattomia lentäviä esineitä on havaittu St. Helensissä, Oregonissa, erään naisen mukaan joka sanoi niiden ilmaantuneen hänen talonsa yläpuolelle kahtena iltana peräkkäin.

Esineet muistuttavat suuria kirkkaita orbeja, jotka jatkuvasti pyörivät ja muuttavat muotoaan.

Ei ole tiedossa mistä nämä orbit tulivat. Kuvaa on vaikea liittää mihinkään koska ei ole muita valonlähteitä näkyvissä.

Voisiko olla, että nämä ovat enkeliolentoja tai henkiä, jotka ovat kehittyneet niin pitkälle etteivät ne tarvitse fyysistä kehoa?




Lähteet:
Eksopolitiikka.fi (suom. kirj.)
UFO Sightings Hotspot
          

9.10.2018



Max Spiers

Brittiläisen ufo-tutkijan kuolema


Max Spiersin (kuvassa) yhtäkkinen kuolema heinäkuun 16. päivänä 2016 Varsovassa, Puolassa on hämärän peitossa. Spiersin ruumiin Britanniaan palauttamisen jälkeen brittiläiset tohtorit eivät kyenneet määrittämään hänen kuolinsyytään. Kentin poliisi (kaakkois-Englannissa) on aloittanut yhteistutkimuksen Puolan poliisin kanssa UFO/supersotilas-salaliittoteoreetikon kuolemasta. Tutkimusten on tarkoitus alkaa tammikuun 7. päivä 2019.

39-vuotias Spiers oli vieraillut Varsovassa puhumassa konferenssissa. Spiersin sanotaan tutkineen tunnettujen poliitikkojen, liikemiesten ja viihdealan ihmisten elämää. Tämä sai hänen äitinsä, Vanessa Batesin, huomauttamaan, "Mielestäni Max on tutkinut joitain pimeitä nurkkia ja joku halusi hänen kuolevan." "Max oli erittäin hyväkuntoinen ja terve kun sanoin hänelle näkemiin", sanoo Vanessa. "Kaikki mitä meillä on liittyen hänen terveystietoihinsa ennen hänen lähtöään sanoi että hän on terve". Viesti Spiersin puhelimesta lähetettiin hänen äidilleen juuri ennen hänen kuolemaansa, ja siinä varoitettiin "….jos jotain tapahtuu minulle, tutki".

Joulukuussa 2016 brittiläinen tutkimuskomitea kuuli todisteena, että Spiers oli oksentanut kaksi litraa mustaa verta ennen kuolemaansa. Puolalaiset viranomaiset päättelivät, että yhtäkkinen kuolema johtui luonnollisista syistä. Prosessissa oli väitetty olevan ”epäselvyyksiä” liittyen Puolan hätäviranomaisiin. Ja Spiersin kannettava tietokone palautettiin hänen perheelleen täysin tyhjänä. Britannian komitea kuulee todisteita siitä tulisiko Puolan poliiseja vastaan käydä joihinkin toimiin. He analysoivat myös Spiersin kannettavan.

Lähteet:
Artikkelin julkaissut ja kääntänyt - Eksopolitiikka.fi
Exonews
Metro.co.uk
          



Violet ring Elve sky Russia

Violetti "rengas" Venäjällä


Astronomi Jan Kowsky onnistui kuvaamaan yhtenä iltana, elokuun 15. ja 16. päivän välissä 2018, kuvia ja videoita lähes tuntemattomasta ilmakehän ilmiöstä. Siellä näkyy henkiä, tonttuja, ilman hehkuntaa, tulipalloja, revontulia ja muuta Venäjän Sverdlovskin alueella, Irbitissä.

Kuvat ja video: vk.com/jankowsky

Videolla näkyy violetti rengas.
Ajankohdat videolla:

Henkiä: 00:00 – 00:19, 00:25 – 00:32, 00:45 – 00:55
Tonttuja: 00:20, 00:33
Kuumia salamoita: 00:38 – 00:44
Meteoreja: 00:56 – 01:30
Revontulia: 01:31 – 01:41
Hehkuntaa: 01:20, 01:42 – 01:51
Meteori, aurora ja henkiä: 01:52 – 02:00
Henkiä ja tonttuja: 02:01 – 02:24





Lähteet:
Artikkelin julkaissut ja kääntänyt - Eksopolitiikka.fi
UFO Sightings Hotspot
          

1.10.2018




Venäjän Djatlovin solan onnettomuuteen liittyen on tehty uusi löytö. Onnettomuus tappoi tuolloin solassa vaeltaneet.

Ural-vuoriston kaukainen kohta tuli tunnetuksi paranormaalista toiminnasta vuoden 1959 tapauksen jälkeen, jolloin vaeltajajoukko katosi omituisissa olosuhteissa.

Huolimatta Venäjän viranomaisten tutkimuksista ja tuon jälkeisten vuosikymmenien aikana riippumattomien tutkijoiden tekemistä tarkasteluista, omituinen tapaus ei koskaan ratkennut.



Alueella vierailleen turistin tekemä löytö saattaa ratkaista tapauksen, tai sitten olla vain turha toivo saada se pois päiviltä.

Nimetön yksilö oli törmännyt omituiseen metallikappaleeseen vieraillessaan alueella vuonna 2008.

Uskomatonta kyllä, löytö vasta äskettäin varmistettiin, kun alueelle tehtiin tutkimusretki joka meni katsomaan löytöä ja tuomaan sen sivistyksen pariin tutkittavaksi.

Tutkijat Venäjälä sanovat mystisen metallikappaleen, joka on metrin pitkä ja metrin leveä, olevan jonkinlaista romua mannertenvälisestä ohjuksesta.

Vaikka on vaikea käsittää palasen selvinneen Djatlovin solan tapauksen päivistä tähän asti Uralin vuoristossa, paikka sijaitsee niin kaukana ettei siellä juuri kukaan käy.

Metallin tutkimus mahdollistaa sen identifioinnin ja kytkemisen tapaukseen.

Jos osoittautuu että metalli on peräisin ohjuksesta, jota on käytetty tai testattu vaeltajien kuollessa, se antaisi paljon painoarvoa teorialle siitä, että vaeltajat joutuivat jonkin aseen uhreiksi tuolloin. Asiasta raportoivat sputniknews ja coasttocoast.

Jos kyseessä oli ohjus, silloin heidän tulisi löytää lisää romua ohjuksesta sekä osumapaikka. Näin ei ole tapahtunut. Tämän kappaleen alkuperä voi olla muutakin.

Lähteet:
Artikkelin suomentanut - Eksopolitiikka.fi
UFO Sightings Hotspot
          

19.9.2018




Välähdyksiä havaitaan Pohjois-Carolinan taivaalla kokoajan enemmän ja kukaan ei tiedä mitä ne ovat tai mistä ne ovat peräisin kertoo.

Käyttäjän MrMB333 videossa näkyy kirkkaan oransseja välähdyksiä taivaalla, jotka eivät liity salamiin tai ilotulitteisiin. Koska välähdykset ovat samassa kohtaa, voidaan sulkea pois meteorit, sillä meteorit liikkuisivat.



Lähde:
Eksopolitiikka.fi
UFO Sightings Hotspot
          

10.9.2018



Feeniks Yellowstone

Omituisia tapahtuu Yellowstonen kansallispuistossa


Omituinen värikäs lintu on nähty Grand Teton -kansallispuiston web-kamerassa vain pari päivää sen jälkeen kun suosittu alue lähellä Jenny-järveä Grand Tetonissa, lähellä Yellowstonen kansallispuistoa, on suljettu kansalta. Viranomaisilla on huoli laajenevista repeämistä suurissa kivimuodostelmissa.

Vaikka Yellowstonen kivimassa tuntuu olevan jatkuvassa liikkeessä sen Höyrylaiva-geysirien ollessa purkautunut yhdennentoista kerran maaliskuun jälkeen, ja nyt kun Grand Tetonin rakoilu laajenee, tämän värikkään myyttistä tulilintua muistuttavan linnun ilmestyminen on vähintäänkin outoa.

Tulilintu näkyy kohdassa 2.08 videolla, ja muinaisen legendan mukaan Feeniks-lintu saapuu kaukaisesta maasta, näky joka on samalla siunaus ja maailmanloppu.



Lähde:
Eksopolitiikka.fi
          

9.7.2018



Katse kaikkeuteen tube-kanava


Filosofinen tieteisohjelma maailmankaikkeuden mysteereistä. Suosittelen käymään kurkkaamassa kaverin kanavan, koska aihealueet ovat erittäin mielenkiintoiset ja videoiden laatu on hiottu kovalle tasolle. Erittäin laadukasta jälkeä.

Eka kausi


Toka kausi


          

9.4.2018



tamam shud

Somertonin mies löytyi kuolleena vuoden 1948 joulukuussa Australian Adelaiden kaupungin eteläpuolelta Somertonin rannalta, eikä hänen henkilöllisyyttään tai kuolintapaansa ole vieläkään saatu selvitettyä. Australiassa tapaus tunnetaan yksinkertaisesti nimellä The Unknown man (Tuntematon mies). Mysteeriä kutsutaan myös nimellä Tamám Shudin tapaus.

Ruumiin löytyminen


Joulukuun ensimmäisen päivän aamuna 1948, kello 6:30, Adelaiden poliisille ilmoitettiin rannalta löytyneestä kuolleesta miehestä. Mies oli puoli-istuvassa asennossa hiekalla, jalat suorina, mutta nilkat ristittyinä, pää rantavallia vasten leväten. Vasen käsi oli suorana, oikea koukussa. Hän oli pukeutunut siistiin pukuun, jonka takin kauluksella oli puoliksi poltettu savuke. Toinen polttamaton savuke oli miehen korvan takana.

Yksi ruumiin löytäjistä oli aamu-uinnille menossa ollut kultaseppä John Lyons, joka oli huomannut pukumiehen jo edellisenä iltana. Hän oli ollut vaimonsa kanssa iltakävelyllä rannalla noin seitsemän aikaan, kun he näkivät miehen makoilevan rantahiekalla. Kuulusteluissa he kertoivat miehen nostaneen kätensä suoraksi ja sitten pudottaneen sen löysästi alas, jolloin pari oli tulkinnut miehen olevan päihtynyt ja vain polttelevan tupakkaa. Puolisen tuntia myöhemmin rantabulevardilla kävellyt toinen pariskunta näki myös miehen, jolloin tämä vaikutti nukkuvalta. Pariskunta ihmetteli, kuinka lukuisat hyttyset eivät häirinneet miehen unia, mutta jättivät tämän kunnon tarkistamatta.

Vasta seuraavana aamuna, pukumiehen yhä maatessa samassa kohdassa, kävi kultaseppä tarkistamassa tilanteen ja huomasi ruumiin olevan kylmä.

Tutkinta


Poliisi löysi miehen puvuntaskuista käytetyn junalipun Glenelgiin, käyttämättömän junalipun Henley Beachille, yhdysvaltalaisen alumiinikamman, puolillaan olevan Juicy Fruit -purukumipaketin, australialaisen kuuden pennin kolikon, tulitikkuja sekä Army Club -askin, jonka sisältä löytyi toisen merkkisiä, kalliimpia Kensitas-savukkeita. Henkilöllisyyspapereita tai lompakkoa ei löytynyt. Yhdessäkään miehen päällä olleessa vaatekappaleessa ei myöskään ollut nimikointilappuja, ja jopa valmistajien merkit oli ratkottu irti.

Miehen vaatetus oli säähän nähden liioiteltu: hänellä oli yllään valkoinen kauluspaita, ruskea neulepusero, eurooppalaisen näköinen harmaanruskea takki, sinipunainen solmio ja ruskeat housut. Jaloissaan hänellä oli sukat sekä huolellisesti kiillotetut kengät. Sää oli Adelaidessa helteinen, ja alimmillaankin lämpötila oli kahdenkymmenen celsiusasteen luokkaa.

Patologi arvioi miehen olevan noin 40-45-vuotias. Hän oli 180 senttimetriä pitkä, tyyliltään brittiläinen, ja hänen hiuksensa olivat punertavan vaaleat, häivähdyksellä harmaata. Miehen siisteistä käsistä pääteltiin, ettei hän ollut raskaan ruumiillisen työn raataja, huolimatta miehen poikkeuksellisen hyvästä fyysisestä kunnosta. Erityisesti miehen kaareutuneet varpaat ja hyvin muotoutuneet pohjelihakset herättivät ihmetystä, ja jotkut arvelivat niiden johtuvan tanssijataustasta.

Miehestä ei löytynyt merkkejä minkäänlaisesta ruumiillisesta väkivallasta, mutta ruumiinavauksessa selvisi tämän kärsineen sisäisestä verenvuodosta. Patologi lisäksi kirjasi miehen pernan olleen noin kolmesti normaalin kokoinen. Vatsalaukusta löydettiin pasteija, joka miehen arvioitiin syönneen iltakymmenen ja -yhdentoista välillä. Elimistöstä ei löydetty mitään jälkiä tunnetuista myrkyistä, eikä miehen sydämestä löytynyt mitään vikaa.

Ruumiinavauksen suorittanut patologi tohtori Dwyer oli kuitenkin vakuuttunut, ettei kyseessä ollut luonnollinen kuolema ja että uhri oli ottanut tai saanut jonkinlaista hyvin liukenevaa rauhoittavaa ainetta. Pasteija ei kuitenkaan ollut tutkimusten perusteella myrkynvälittäjä. Vaikka kuvaa ja sormenjälkiä levitettiin nopeasti englanninkielisissä maissa, ei miehen henkilöllisyydestä saatu pienintäkään vihiä. Ruumis päätettiin balsamoida 10. päivä joulukuuta.

Tutkinnan jatkuminen


Tammikuun 14. 1949 Adelaiden rautatieaseman säilytystilasta löydettiin ruskea matkalaukku, joka oli jätetty sinne edellisen vuoden marraskuun 30. päivä kello yksitoista. Laukun merkki oli poistettu, ja sen sisältö ei tarjonnut hyödyllisiä viitteitä miehen henkilöllisyydestä.

Päivä, jona laukku oli tuotu säilytykseen, sopi hyvin kuoleman aikajanaan. Lisäksi lanka, jota housujen parsimiseen oli käytetty, katsottiin todisteeksi laukun kuulumisesta uhrille. Nimi Kean tai Keane yritettiin ensin yhdistää henkilöön, mutta selvisi sen viittavan vaatteet valmistaneeseen yhdysvaltalaiseen räätäliin.

Toisen ruumiinavauksen suoritti patologi John Cleland kesäkuussa 1949. Kuolinsyy ei selventynyt, mutta toisen tutkimuskerran yhteydessä miehen housuista löydettiin salatasku (tai joidenkin mielestä taskukellolle tarkoitettu sisätasku), jossa oli pieni pala paperia. Lapussa oli kaksi sanaa, Tamám Shud, jotka syvensivät mysteeriä entisestään.

Tamám Shud ja tapaus Jestyn

Poliisi otti yhteyttä paikallisiin kirjastonhoitajiin selvittääkseen viestin tarkoituksen. Teksti oli persiaa, tarkoitti loppua (tarkemmin sanoen "loppunut" tai "se on loppu"), ja oli Omar Khaijamin 1100-luvulla kirjoittaman runoteoksen Rubaiyatin viimeinen lause. Pala oli revitty suoraan itse kirjasta, jonka painos oli hyvin harvinainen.

Heinäkuussa 1949, kuukausi ruumiin hautaan laskemisen jälkeen glenelgiläinen mies ilmoittautui poliisille ja kertoi löytäneensä edellisen joulukuun alussa autonsa penkiltä Rhubaiyatin runoteoksen. Mies muisteli kirjan löytyneen juuri marras-joulukuun taitteessa. Hän uskoi sen silloin kuuluvan veljelleen ja siirsi kirjan suurempia pohtimatta hansikaslokeroon. Autoaan mies säilytti tavallisesti vain muutaman sadan metrin päässä Somertonin rannasta. Nähtyään lehtiartikkelin mysteeristä mies tutki kirjaa tarkemmin ja huomasi viimeisen sivun puuttuvan.

Takakannesta löytyi oitis puhelinnumero ja tarkempien tutkimusten myötä suurennuslasin avulla myös hyvin haaleaa kirjoitusta.

Puhelinnumero yhdistettiin pian Somertonin rannan läheisyydessä asuvaan nuoreen naiseen, josta oli pitkään yleisesti tiedossa vain lempinimi Jestyn (hänen tyttärensä astuttua julkisuuteen 2013 hänen tiedetään olleen oikealta nimeltään Jessica "Jo" Johnson). Nainen myönsi vastahakoisesti antaneensa sodan aikana kyseisen teoksen lahjaksi miehelle nimeltä Alfred Boxall. Vastahakoisuuden syyksi epäiltiin tilanteen kiusallisuutta, sillä Jestyn asui tapahtumien hetkellä tulevan aviomiehensä kanssa.

Tutkijat uskoivat jo selvittäneensä ruumiin henkilöllisyyden, mutta Albert Boxall olikin yhä hengissä. Lisäksi hänellä oli hallussaan Jestynin hänelle antama kopio teoksesta, jonka viimeinen sivu oli yhä paikoillaan.

Lisäkuulusteluissa Jestyn muisti noin vuotta aikaisemmin tulleen kotiinsa ja kuulleen naapuriltaan tuntemattoman miehen käyneen kyselemässä häntä. Kummallisempaa oli kuitenkin se, että poliisien näyttäessä miehen kasvoista otettua kipsivalosta Jestyn järkyttyi pyörtymyksen partaalle. Paikalla olleiden mukaan nainen vaikutti tunnistavan miehen, mutta kielsi kaiken.

Aikalaispoliisit eivät olleet kovinkaan uskaliaita utelemaan aiheesta syvemmin pian naimisiin menevältä nuorelta naiselta. Jestyn kuoli vuonna 2007 vieden mahdollisen salaisuutensa hautaan.

Vuosikymmeniä myöhemmin alettiin spekuloida, että Jestynin vuonna 1946 syntyneen pojan Robinin isä saattaisi olla kyseinen tuntematon uhri. Uskomusta vahvisti harvinainen geneettinen piirre, jonka sekä rannalta löytynyt mies että Robin Thomson jakoivat: kulmahampaat, jotka sijaitsivat suoraan etuhampaiden vieressä. Myös molempien poikkeuksellisen kehittyneiseen pohjelihaksiin kiinnitettiin spekulaatioissa huomiota. Somertonin miestä oltiin epäilty tanssijaksi, ja aikuistuttuaan Robin Thomson päätyi tanssimaan Australian Baletissa. Robin Thomson kuoli vuonna 2009, mutta jätti jälkeensä tyttären Rachelin.

Salaviesti

Kun Jestyniin osoittava tutkintasuunta osoittautui vesiperäksi, alkoi poliisi tutkia haaleaa koodiviestiä. Ultraviolettivalon alla paperilla saattoi erottaa viisi riviä kirjaimia, joista kolme ensimmäistä oli erotettu kahdesta viimeisestä kahdella viivalla, joiden päälle oltiin vedetty ruksi. Viesti julkaistiin sanomalehdissä, sillä kaikki apu oli tarpeen pientä tekstipätkää auki koodatessa. Kukaan ei kuitenkaan onnistunut ratkaisemaan arvoitusta, ja Australian merivoimien tiedustelupalvelu julisti koodin rikkomattomaksi. Lausunnossaan he päättelivät kirjainten toistuvuuden perusteella koodin sopivan kuitenkin parhaiten englannin kieleen sekä epäilivät tekstin olleen mahdollisesti pätkä runosta.

Etelä-Australian kuolinsyytutkimuslaitos julkaisi vuonna 1958 lopullisen raporttinsa, jossa kerrottiin, ettei heillä ole mitään käsitystä siitä kuka mies oli, kuinka hän kuoli ja mikä oli kuoleman syy.

Tytär


Tapaukseen liittyneen Jestynin tyttärentyttärestä Rachelista on otettu DNA-näyte, joka paikantaa hänen esi-isänsä Yhdysvaltoihin, tarkemmin ottaen itärannikolle. Tämä olisi linjassa Somertonin mieheltä löytyneistä vihjeistä: ei vielä 1940-luvulla Australiaan rantautuneesta Wrigley's-purukumista sekä jenkkityylisestä tikkauksesta vaatteissa. Suurin vaikeus on todistaa, että Rachel todella olisi mysteerimiehen lapsenlapsi. Lupaa ruumiin nostamiseen haudasta on haettu kahdesti, mutta oikeus on antanut molemmilla kerroilla kieltävän päätöksen. Australian lain mukaan lupa voidaan antaa vain, mikäli tarkoituksena on kyseenalaistaa testamentin laillisuus tai löytää ja tunnistaa sodassa kadonnut henkilö.

Kahdesta kieltävästä päätöksestä huolimatta on professori Derek Abbot yhteistyökumppaneineen tehnyt uuden vetoomuksen Somertonin miehen henkilöllisyyden selvittämisestä.

Lähde:
Somertonin mies - Wikipedia
          

5.4.2018



black knight ufo secret craft

Black Knight -satelliitti


Black Knight -satelliitti on esine Maata kiertävällä radalla, joka NASAn mukaan on ISS-avaruusaseman rakennustöiden aikana menetetty lämpösuoja. Ufo-harrastajien mielestä kyseessä on avaruusolentojen satelliitti, joka on kiertänyt Maata noin 13 000 vuotta.

Legenda Ufo-satelliitista juontaa juurensa vuoteen 1899, jolloin Nikola Tesla ilmoitti vastaanottaneensa radioaaltoja avaruudesta. Vuonna 1954 yhdysvaltalaisissa sanomalehdissä julkaistiin ufotutkija Donald Keyhoen väitteitä Yhdysvaltain ilmavoimien havaitsemista kahdesta Maata kiertävästä satelliitista. Tuolloin yhtäkään satelliittia ei ollut vielä laukaistu.

Skotlantilaistutkija Duncan Lunan analysoi aiempia radioaaltohavaintoja ja väitti tähtikartan perusteella, että Black Knight lähettää viestiä Epsilon Bootis -tähdeltä peräisin olevalta sivilisaatiolta. Lunan myönsi kuitenkin myöhemmin metodiensa olleen epätieteellisiä.




Lue myös:
Lähettääkö 13 tuhatta vuotta vanha maata kiertävä satelliitti kaikusignaaleja?
Mustan ritarin todellinen muoto on paljastettu

Lähde:
Black Knight -satelliitti
          

20.3.2018



Moodus

Kaukaista räjähdystä muistuttavia ääni-ilmiöitä kuullaan toisinaan eri puolilla maapalloa, lähinnä rannikkoalueilla. Ilmiö tunnetaan lukuisilla paikallisilla tai yleisimmillä nimityksillä. Ilmiö on Brontidi italiaksi ja Uminari japaniksi, englanniksi nimityksiä ovat esimerkiksi mistpouffer ("sumuposahtaja") ja fog gun ("sumutykki"). Äänet muistuttavat ukkosta, räjähdystä tai tykinlaukausta, ukkoseen ne eivät kuitenkaan liity. Osa havainnoista ei ole "aitoja". Ääniä voivat nykyisin aiheuttaa esimerkiksi yliäänikoneet, mutta nämä ääni-ilmiöt on tunnettu jo kauan ennen lentokoneita, jo esimerkiksi intiaanien mytologiassa.

Eräs tunnettu havaintopaikka on Moodus-niminen kaupunki Yhdysvaltojen Connecticutissa. Siellä ilmiölle on oma paikallinen nimityksensä, Moodus Noises ("Moodus-äänet"). Kaupunki on saanut nimensä intiaanikielestä, jossa "Machimoodus" tarkoittaa äänten paikkaa. Kalliovuorilla kuultavia laukausta muistuttavia ääniä kutsutaan Kalliovuorten kanuunoiksi.

Ilmiölle on annettu useita mytologisia ja tieteellisiä selityksiä. Ilmiön alkuperä on tieteellisessä mielessä epävarma. Samaan aikaan äänten kanssa on rekisteröity erittäin heikkoja maanjäristyksiä, niin heikkoja, ettei ihminen voi mitenkään havaita niitä. Nämä maanjäristykset ovat kuitenkin niin heikkoja, että ne eivät luultavasti aiheuta ääntä, vaan niillä ja äänillä on sama alkuperä. Erään teorian mukaan äänet johtuvat merenpohjasta purkautuvasta kaasusta.




Lähde:
Kaukaista räjähdystä muistuttavat ääni-ilmiöt - Wikipedia
          

8.3.2018



Ihmissusi

Jean Grenier


Jean Grenier (n. 1590–1610) oli ihmissudeksi epäilty poika, joka mainitaan muun muassa Sabine Baring-Gouldin kirjassa The Book of Were-Wolves (1865). Tiedot hänestä perustuvat vuonna 1603 pidetyn oikeudenkäynnin asiakirjoihin.

Jean Grenier oli köyhän työläisen poika S. Antoine de Pizonin kylästä, vaikka hän itse väittikin olevansa papin poika. Kolme kuukautta ennen kohtaustaan hän oli lähtenyt kotoaan ja ollut sekalaisissa töissä eri paikoissa tai kerjännyt maantiellä. Hän oli ollut monta kertaa hoitamassa maanviljelijöiden laumoja, mutta koska hän ei ollut hoitanut tehtäviään tyydyttävästi, hänet irtisanottiin. Kuulustelussa poika oli haluton paljastamaan tietoja menneisyydestään, minkä takia kaikki hänen antamansa tiedot tarkistettiin.

Oikeudenkäynti


Oikeudenkäynnissä Grenier myönsi tappaneensa ja syöneensä useita lapsia. Hän kertoi pääseensä sisään erääseen taloon pienessä kylässä ja löytäneensä sieltä pienen lapsen kehdostaan. Hän oli ottanut lapsen kehdostaan, paennut talosta ja syönyt lapsesta sen minkä jaksoi. Loput hän oli antanut toiselle sudelle. S. Antoine de Pizonin lähellä hän oli hyökännyt pienen lammaspaimentytön kimppuun ja syönyt hänet. Kuusi viikkoa ennen kiinnijäämistään hän oli hyökännyt taas yhden tytön kimppuun samalla alueella. Eparonissa hän olisi tappanut M. Millonin koiran, ellei omistaja olisi tullut suojelemaan eläintään.

Tämän lisäksi Grenier tunnusti yrittäneensä tappaa ja syödä Marguerite Poirierin, joka kuitenkin piti hänet kauempana kepin avulla. Kysyttäessä hän osasi tunnistaa Marguerite Poirierin viiden muun tytön joukosta ja kertoi tytön haavoista, jotka hän oli tehnyt hampaillaan. Lisäksi Marguerite Poirier pystyi ainoana ihmisenä todistamaan Grenierin muuttuneen sudeksi. Myös hänen hyökkäyksensä erästä pientä poikaa vastaan todistettiin, kun poikaa ja hänet pelastanutta setää kuulusteltiin.
>br> Grenierin mukaan hän oli juossut pitkin maata sutena siitä lähtien, kun hän oli kymmenen tai yhdentoista ikäinen. Silloin hänen naapurinsa Duthillaire (joidenkin lähteiden mukaan Pierre La Tilhaire) oli esitellyt hänet metsässä asuvalle mustapukuiselle miehelle, Metsän ruhtinaalle (Maître de la Forêt), joka oli merkinnyt hänet kynnellään ja antanut salvaa ja suden nahan, joiden ansiosta hän pystyi muuttamaan muotoaan sudeksi. Metsän ruhtinaan käskystä hän kulki kylissä tappamassa lapsia. Yleensä hän kävi kierroksillaan muutaman tunnin kerrallaan, kun kuu oli katoamassa, ja muuntautui öisin. Vain kerran hän matkasi Duthillairen kanssa, mutta he eivät olleet surmanneet ketään silloin.

Grenier syytti isäänsä avunannosta ja oman sudennahan omistuksesta. Hän myös kertoi, että oli isänsä kanssa ollut Grillanden kylässä, missä Grenier oli tappanut hanhia paimentamassa olleen tytön. Grenierin mukaan hänen äitipuolensa oli muuttanut erilleen hänen isästään, kun äitipuoli oli nähnyt isän oksentavan ulos koiran tassut ja lapsen sormia. Grenierin mukaan Metsän ruhtinas oli kieltänyt vasemman peukalonkynnen pureskelun.

Duthillaire pidätettiin ja Grenierin isä tuotiin oikeudenkäynnin eteen. Grenierin isän ja äitipuolen antamat lausunnot pitivät monessa kohtaa yhtä Grenierin kertomuksien kanssa. Kadonneiden lasten vanhempien antamat päivämäärät ja kaikki haavat, jotka Grenier kertoi tehneensä, sekä niiden tekotavat pitivät myös paikkansa Grenierin antamien tietojen kanssa.

Kun Grenier tuotiin isänsä luo, hän alkoi muuttaa tarinansa tietoja ja pitkään jatkunut kuulustelu keskeytettiin. Seuraavan kerran, kun isä ja poika olivat samassa oikeussalissa, Grenier ei juuri muuttanut kertomustaan.

Tuomio


Puolustuksen puolelta oikeutta kehotettiin unohtamaan noituus ja pedoksimuuntautuminen ja sen sijaan huomioimaan lapsen ikä ja mielentila. Grenier todettiin hyvin jälkeenjääneeksi. Puolustus esitti myös, että lykantropia on vain hallusinaatio, ja että todellinen ruumiinmuutos tapahtui vain hullun ihmisen mielessä. Niinpä Grenieriä ei voisi rangaista tästä rikoksesta. Lisäksi hänen moraalinen kehityksensä ja koulutuksensa todettiin olevan vähäisiä.

Oikeus tuomitsi Grenierin vangiksi Bordeaux'n luostariin, jossa hänelle opetettaisiin kristillisiä tapoja ja moraalia. Jos hän yrittäisi paeta, hänet surmattaisiin. Hänen isäänsä vastaan ei saatu todisteita ja mies vapautettiin oikeussalista syytteittä.

Myöhemmin


Heti vapauduttuaan luostarin alueelle Grenier juoksi puutarhoissa hullun lailla neljällä jalalla. Hän löysi verisen kasan kokilta ylijääneitä sisälmyksiä ja kävi niiden kimppuun syöden ne uskomattoman nopeasti.

Seitsemän vuoden luostarielämän jälkeen pojasta oli tullut hyvin ujo ja nöyristelevä eikä hän halunnut katsoa ketään kasvoihin. Hänen silmänsä olivat syvällä päässä ja rauhattomat, hampaat olivat pitkät ja hyvin ulkonevat. Grenierin kynnet olivat mustat ja joissain kohdista aivan loppuun kuluneet. Hänen mielensä oli tyhjä eikä hän näyttänyt ymmärtävän muita kuin aivan yksinkertaisia asioita. Hän kuoli kahdenkymmenen vuoden iässä.

Lähde:
Jean Grenier - Wikipedia
          

5.3.2018



La bête du Gévaudan

Gévaudanin peto (ransk. La bête du Gévaudan) on nimi, joka annettiin ihmisten kimppuun hyökänneelle eläimelle entisen Gévaudanin provinssin alueella Etelä-Ranskassa vuosina 1764–1767. Hyökkäyksissä sai surmansa jopa yli 100 henkilöä. Monet historiantutkijat pitävät ihmisten kimppuun kävijöinä mahdollisesti useita eri susia, mutta hyökkääjäksi on esitetty myös muita eläimiä.

Piirteet


Aikalaiset kuvailivat Gévaudanin petoa sutta suuremmaksi ja sen turkkia punertavaksi. Sen pää oli suhteellisen pieni ja sen korvat samoin pienet ja pystyt. Rinnan väritys oli harmaa ja häntä käyrä. Joissakin kuvauksissa pedon takajalkoja kuvailtiin etujalkoja lyhyemmiksi ja sillä sanottiin olleen mustia ratoja selässä. Pedon sanottiin liikkuvan päivällä valoisaan aikaan ja nousevan joskus takajaloilleen. Uhrinsa se tappoi puremalla kaulasta tai naamasta. Petona pidettyinä kahdesta sudesta molemmilla oli sudelle epätavallinen turkin väritys.

Hyökkäykset


Ensimmäinen Gévaudanin pedon hyökkäys tapahtui kesäkuussa 1764 Fôret de Mercoiressa lähellä Langognea. Hyökkäyksen kohteena oli lehmiä paimentamassa ollut nuori nainen. Naisella oli mukanaan koiria, mutta pedon hyökätessä ne pakenivat. Naisen paimentamat lehmät kuitenkin karkottivat sen sarvillaan. Nainen kuvaili petoa suurikokoiseksi sudeksi. Ensimmäinen kuolemantapaus tapahtui samassa kuussa 30. päivänä. Uhri oli 14-vuotias lammaspaimen Jeanne Boulet. Tämän jälkeen tapahtui yhteensä 11 kuolemaan johtanutta hyökkäystä marraskuuhun saakka, jonka lopulla alueelle määrättiin armeijan sotilaita jahtaamaan petoa. Hyökkäykset kuitenkin jatkuivat ja 24. joulukuuta 1764 7-vuotias poika sai surmansa. Hänen lisäkseen vuoden loppuun mennessä surmansa saivat myös lammaspaimen ja kaksi nuorta tyttöä. 12. tammikuuta 1765 peto hyökkäsi lapsijoukon kimppuun Vileret d’Apcherin lähellä. Peto sai yhden lapsista kiinni, mutta muut ajoivat sen pois kepeillä ja kiviä heittämällä, eikä kukaan kuollut. Tähän mennessä kapteeni Duhamelin johtamat armeijan joukot olivat tappaneet jo noin 100 sutta mutta eivät olleet onnistuneet lopettamaan hyökkäyksiä. Ranskan kuningas Ludvig XV kiinnitti tilanteeseen huomiota ja määräsi paikalle maineikkaan normandialaisen sudenmetsästäjä Dennevalin, mutta hänkään ei onnistunut tehtävässään. Heinäkuussa kuningas lähetti paikalle Antoine de Beauternen.

8. syyskuuta 1765 eräs tyttö katosi Vachelerien kylästä lähellä Paulhac-en-Margeridea. Beauterne ja muutamat riistanhoitajat löysivät tämän ruumiin, jonka jalka oli osittain syöty. Tytön kaulassa oli puremajäljet. Syyskuun keskivaiheeseen mennessä kuolleita oli jo 73 noin 50 kilometrin levyisellä alueella. 20. syyskuuta Beauternen onnistui tappaa suurikokoinen susi. Sen ruho annettiin sittemmin Muséum d’Histoire Naturelleen Pariisiin, josta se sittemmin katosi. Tämän jälkeen hyökkäykset lakkasivat lähes kolmen kuukauden ajaksi.

Toinen peto


Peto hyökkäsi jälleen kahden lapsen kimppuun 2. joulukuuta 1765. Lisää lapsia sai surmansa tammi- ja helmikuussa 1766 ja paikalliset anoivat apua kuninkaalta. Koska petoa pidettiin virallisesti jo tapettuna, ei apua kuitenkaan tullut. Erään pikkutytön kuoltua jälleen 18. kesäkuuta 1767 joukko metsästäjiä lähti jahtaamaan petoa. Seuraavana päivänä Jean Chastel -niminen metsästäjä ampui punertavan eläimen ja tämän jälkeen pedon hyökkäykset loppuivat kokonaan. Pedon ruhoa tutki luonnontutkija Georges Leclerc de Buffon. Ruho oli sittemmin Muséum d’Histoire Naturellen kokoelmissa vuoteen 1819 saakka. Peto tunnistettiin omana aikanaan juovahyeenaksi tai sudeksi. Kaikkiaan pedon surmaamien lukumäärä vaihtelee lähteestä riippuen. Tutkija de Beaufortin vuonna 1987 tekemän arvion mukaan hyökkäyksiä tapahtui yhteensä 210. Kuolonuhreja oli 113 ja haavoittuneita 49. Tapetuista 98 oli syöty ainakin osittain.

Selityksiä


Monet historioitsijat pitävät todennäköisenä sitä, että ainakin suuressa osassa hyökkäyksiä kyse oli sudesta tai useista susista. Pedoksi on tosin ehdotettu lukuisia muitakin eläinlajeja. Ehdotettuja eläimiä ovat muun muassa koira, suden ja koiran sekoitus, juovahyeena, ahma ja paviaani. Kahden tapetun pedon kuvausten perusteella jotkin tutkijat ovat päätelleet, että kyseessä oli mahdollisesti suden ja jonkin alueella käytetyn suuren paimenkoirarodun sekoitus. Yhden paviaanin ampumisesta alueella huhuttiin alueella samoihin aikoihin. Jean-Jacques Barloyn teorian mukaan alueen protestantit päästivät tarkoituksellisesti alueelle irti juovahyeenan protestanttien ja jesuiittojen kiistojen takia sen jälkeen, kun ensimmäinen peto tapettiin vuonna 1765. Pedon on myös väitetty olleen eläimennahkaan pukeutunut murhaaja ja Chastelin on väitetty ampuneen hyeenan peitelläkseen murhaajan tekoja.

Lähteet:
Gévaudanin peto - Wikipedia
          

22.2.2018



Babuška-nainen

Babuška-nainen (engl. Babushka Lady) on lempinimi tunnistamattomalle naishenkilölle, jonka tiedetään valokuvanneen tai jopa videoineen John F. Kennedyn salamurhan vuonna 1963 erittäin läheltä. Hänen nimensä tulee hänen pitämästään huivista ja venäjän kielen sanasta babuška, joka tarkoittaa mummoa tai vanhaa naishenkilöä.

Vaikka monet näkivät tapahtuman aivan yhtä läheltä, on tapahtumasta kuitenkin erittäin vähän läheltä otettua video- tai kuvamateriaalia joka selventäisi tutkijoille tilanteen kulkua. Lisäksi moni paikalla ollut etsi suojaa ja juoksi pakoon laukausten jälkeen, toisin kuin Babuška-nainen, jonka tiedetään todistetusti jatkaneen kuvaamista tilanteesta huolimatta. Yhdessäkään valokuvassa, jossa Babuška-nainen esiintyy, hän ei katso suoraan kameraan joten häntä ei ole koskaan pystytty tunnistamaan eikä hän ole koskaan ilmoittautunut lukuisista pyynnöistä huolimatta.

Vuonna 1970 Beverly Oliver -niminen nainen väitti olevansa Babuška-nainen. Hänen väitteensä osoitettiin myöhemmin perättömiksi. Hän muun muassa väitti kuvanneensa tapahtumat kameralla, joita ei vielä tuolloin ollut olemassakaan. Lisäksi valokuvat Babuška-naisesta osoittavat naisen olevan vanhempi kuin Oliver tuolloin.

Tapauksen toinen merkittävä sivuhenkilö on niin kutsuttu Sateenvarjomies (engl. Umbrella Man), joka nähdään Kennedyn kulkureitin varrella mustiin pukeutuneena pitämässä sateenvarjoa auki yllään kirkkaana syyspäivänä. Vuonna 1978 mies nimeltä Louie Steven Witt kertoi olevansa kyseinen mies, ja yhä omistavansa sateenvarjon. Hän kertoi sateenvarjon olleen eräänlainen protesti Kennedyn politiikalle.

Lähde:
Babuška-nainen - Wikipedia
          

30.1.2018



Cave ufo

Muinaiset astronautit viittaavat näennäistieteellisenä pidettyyn teoriaan, jonka mukaan Maassa on ihmiskunnan esihistorian aikana vieraillut humanoideja toisilta planeetoilta, ja he ovat vaikuttaneet merkittävällä tavalla ihmiskunnan kehitykseen. Näin olisi tapahtunut maan uskontoon, teknologiaan ja kulttuuriin vaikuttanut "paleokontakti" toisen planeetan sivilisaation kanssa.

Tunnetuimpia muinaisastronauttiteorian puolestapuhujia ovat Legendary Times -lehden julkaisija Giorgio A. Tsoukalos ja kirjailija Erich von Däniken, jonka ensimmäinen kirja Vieraita avaruudesta ilmestyi vuonna 1968. Vastustajien mielestä muinaisastronauttiteoriat ovat mielikuvitusta ja näennäistiedettä, ja esimerkiksi Dänikenin kirjoissa on osoitettu olevan monia epätarkkuuksia ja asiavirheitä. Menneisyyden vierailijoista on kuitenkin tullut erottamaton osa ufologiaa.


Egypt aliens

Muinaisastronauttiteorian pääväittämät


Uskonnolliset viitteet


Todisteita muinaisastronauttien tueksi on haettu uskontojen pyhistä teksteistä, legendoista ja myyteistä, sekä menneisyyden taiteesta, esineistöstä ja raunioista.


Esihistorialliset kuvat


Teorian kannattajat pitävät muinaisastronauttiteorian todisteina muun muassa esihistoriallisessa taiteessa esiintyviä avaruusolentoa muistuttavia hahmoja. On esimerkiksi veistoksia ja luolamaalauksia, jotka kuvaavat muinaisastronauttiteorian kannattajien mukaan avaruuspukuisia hahmoja, tänne tähtien takaa tulleita humanoideja. Japanilaisen myöhäisjomon-kulttuurin saviset Dogū-jumalhahmot näyttävät paleokontaktin kannattajien mielestä astronauteilta suurine silmineen, jotka ovat kuin avaruuspuvun silmikko.


Etelä-Amerikan rakennelmat


Erityisesti Perun ja Ecuadorin alueella on paljon monumentaalisia rakennelmia ja muita artefakteja, jotka on liitetty muinaisiin astronautteihin.


Muinaisten rakennelmien taidollinen taso


Teorian kannattajien mukaan menneen ajan sivilisaatioiden tekniikka oli liian kehittynyttä ollakseen Maan ihmisten tuottamaa. Monesti muinaisastronauttiteoreetikot väittävät vierailijoiden avaruudesta avustaneen muinaisia kansoja rakentamaan suuria kivitemppeleitä. Kannattajien mukaan silloisten ihmisten ei olisi riittänyt esimerkiksi Baalbekin temppelin peruskivien kuljettamiseen ja Stonehengen tyyppisten megaliittirakennelmien rakentamiseen. Myös anakronistisia esineitä pidetään todisteina muinaisista vierailijoista. Rattaista koostuvaa, pahoin turmeltunutta Antikytheran konetta pidetään muinaisastronauttiteorioiden kannattajien mukaan aikaansa nähden liian kehittyneenä, samoin Bagdadin paristoa. Joissain muinaisegyptiläisissä seinämaalauksissa kannattajat ovat tunnistavinaan sähkökaapeleita ja suuria hehkulamppuja.


Elämän tai ihmisen kehittyminen maapallolla


Jotkut väittävät myös muinaisastronauttien synnyttäneen elämän maapallolla tai että Nazcan linjat ovat merkkejä taivaasta tuleville humanoideille.


Etelä-Afrikan kivirakennelmat


Eräiden teorian kannattajien mukaan Etelä-Afrikassa viime aikoina kivirakennelmille tehdyt tutkimukset ja määrälaskennat ovat todistetta maan ulkopuolisesta kontaktista. Heidän mukaansa nyky-arkeologian väitös Etelä-Afrikan menneisyydestä pelkästään harvaan-asuttuna metsästäjä-keräilijöiden kulttuuripiirinä on väärä ja todisteeksi esitetään esimerkiksi kivirakennelmien väitetysti suurta määrää (satoja tuhansia tai miljoonia) sekä erikoista muotoa. Heidän väitetään myös keskustelleen paikallisten kanssa vanhoista legendoista saaden tietoa rakennelmien alkuperästä.


Sumerin kuningasluettelo


Muinaisastronauttiteorian kannattajat viittaavat monesti todistusaineistona myös sumerilaisiin kuningasluetteloihin. Luettelot ovat nykyisen historiankirjoituksen mukaan peräisin kaikkein vanhimmasta korkeakulttuurista ja ne on kirjoitettu nuolenpääkirjoituksella. Sumerilainen kuninkaiden luettelo kuitenkin väittää kertovansa ajasta ennen vedenpaisumusta, jolloin olisi ollut kymmeniä tuhansia vuosia hallinneita kuninkaita. Vedenpaisumuksen jälkeiset merkinnät hallitsijakausien kestosta ovat vain lähemmäs tuhannen vuoden mittaisia.

Näitä todisteita on pyrkinyt hyödyntämään myös vähemmälle huomiolle jäänyt toinen muinaisastronauttiteorian piiriin luettava näkökanta, jonka mukaan ihmiskunta itse, tai jokin muu aiemmin maapallolla elänyt rotu, olisi ennen nykyistä sivilisaatiota kyennyt avaruusmatkailuun ja muihin hämmästyttäviin teknisiin keksintöihin. Joskus tähän viitataan käsitteellä nollasivilisaatio. Suomessa julkaistuista kirjoista tätä näkemystä on edustanut erityisesti vuonna 1973 julkaistu Andrew Tomasin Emme ole ensimmäiset.





Lähde:
Muinaiset astronautit - Wikipedia

Tietoa

Mysteerien maailma käsittelee paranormaaleja ilmiöitä, salaliittoteorioita, kryptozoologiaa sekä muita mielenkiintoisia aiheita.

Muita aihealueita:
Salaseurat, henkimaailma, muinaishistoria, historian henkilöt sekä katoamistapaukset.

Lisätietoa sivusta
Linkkilista
Ylläpito suosittelee
Tietosuojakäytäntö

Facebook-sivut

Otamme vastaan kokemuksia

Onko sinulla oma mielenkiintoinen kokemus jaettavaksi lukijoillemme?

Mikäli sinulta löytyy jännittävä/mielenkiintoinen kokemus, niin lähetä yhteydenottolomakkeella viestiä.

Otamme lomakkeen kautta vastaan myös palautteita
ja juttuvinkkejä.

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *