Mysteerien maailma
          

14.5.2018



Mäkkylän kummitus

Mäkkylän kummitus on vuoden 1946 lopulla vajaan kuukauden ajan yksittäiseen taloon keskittynyt selittämättä jäänyt poltergeist-ilmiö. Ilmiö sai suomalaisessa lehdistössä suurta huomiota.

Ilmiöt alkoivat 10. lokakuuta vuonna 1946 Mäkkylässä nykyisellä Helsingin ja Espoon rajalla. Konstaapeli August Heinosen taloon suuntautui pari viikkoa kivien heittelyä. Kivisade ajoittui illan hämärtyessä aina kello 22 saakka.

Kivisade loppui ja pari päivää oli aivan rauhallista, kunnes 21. lokakuuta talon sisätiloissa alkoi esineiden lentely itsestään. Asukkaat todistivat muun muassa kukkaruukun putoavan pöydältä, uunin luukkujen avautuvan sisältöjen lentäessä ulos ja silitysraudan lentävän ilman poikki.

Lehdet kirjoittivat ilmiöistä ensimmäisen kerran 26. lokakuuta. Talon ympärille kertyi juttujen tuomana väkeä, joka aiheutti levottomuuksia. He syyttivät asukkaita Mustan Raamatun lukijoiksi, ja August Heinosta lyötiin. Ilmiöille kertyi enemmän todistajia. Muiden muassa sähköasentajat näkivät sulakkeiden irtoavan sulaketaulusta.

Kritiikki ja todenperäisyys


Poliisi selvitti kummittelua alusta alkaen. Leppävaaran poliisiasemalta oli jopa kymmenen poliisia etsimässä kivien heittelijää löytämättä syyllistä. Kivien heittelyä oli poliisinkin mukaan tapahtunut, mutta esineiden lentelyn sisätiloissa se katsoi olevan sensaationhakuista liioittelua. Samoin, kenenkään poliisimiehen ei myönnetty nähneen lentelyä tai uskoneen sen todenperäisyyteen.

Mäkkylän kummituksen sanotaan lopettaneen kummittelunsa kuukauden vaihteessa.

Tapahtumien aikaan poliisina Leppävaarassa toiminut Reino Lindfors on myöhemmin paljastanut pojalleen Mäkkylän kummituksen olleen huijausta. Reino oli kertonut asiasta pojalleen vuonna 1996. Kun poliisit olivat ympäröineet talon, hieman yli 20-vuotias poika oli tilaisuuden tullen kaivanut taskustaan kiviä ja kivisade alkoi tämän jälkeen. Kun poliisi sai pojan kiinni itse teossa, ei kummitteluja talossa enää havaittu. Asiasta ei tuolloin tehty sen suurempaa numeroa.

Lähde:
Mäkkylän kummitus - Wikipedia

Muualla:
Espoon poltergeist: Mitä tapahtui Mäkkylän kummitustalossa syksyllä 1946? - IS.fi
Mäkkylän kummitustalo - helsinki.fi
Öisiä koputuksia ja lentäviä kiviä – tutustu Suomen kuuluisimpiin räyhähenkiin - MTV.fi
          

7.5.2018



Bélmezin kasvot

Bélmezin kasvot ovat Espanjassa elokuussa 1971 tapahtunut väitetty paranormaali ilmiö, jossa omakotitalon laattalattiaan ilmestyi aavemaiselta näyttäviä kasvokuvia. Tapaus sattui Bélmez de la Moraledassa, joka sijaitsee Jaénin maakunnassa. Nykyisin talo toimii matkailukohteena.

Elokuussa 1971 María Gómez Cámara havaitsi oudot kasvot lattiassa. Marían aviomies Juan Pereira ja heidän poikansa Miguel hajottivat lattian kasvojen kohdalta ja laittoivat uuden sementin vanhan päälle. Tarinan mukaan kuitenkin kasvoja ilmestyi useampi ja parin vuoden aikana lattiassa nähtiin 18 eri kasvot.

Kuvia ja artikkeli
          



Mngwa

Mngwa on suurikokoinen, harmaa kissapeto, jonka väitetään elävän Tansanian ja Kenian alueella ja syövän ihmisiä. Eläimestä ei kuitenkaan ole saatu tieteellistä selvitystä.

Silminnäkijöiden mukaan mngwa on aasin kokoinen, ja sillä on mustajuovainen harmaa turkki kuin tavallisella kotikissalla. Kahdella sen uhreista oli nyrkissään karvaa, joka lähetettiin asiantuntijoille tunnistettavaksi. Mngwan turkissa onkin usein kaljuja kohtia todisteena uhrien yrityksistä puolustautua. Asiantuntijat arvelivat, että kyseessä olisi voinut olla epätavallisen iso afrikankultakissa. Paikallisille ihmisille mngwa on yhtä todellinen kuin leopardi tai leijona, tosin pelätympi. Se saapuu äänettömästi, tappaa raa'an tehokkaasti ja häipyy kookospalmumetsiin, joista parhaatkaan jäljittäjät eivät sitä löydä.

Tarinoita mngwasta tunnetaan ainakin 700 vuoden ajalta. Swahilinkieliset laulut kertovat muinoin aluetta hallinneiden sulttaanien mngwajahdeista.

Mngwan olemassaoloa puoltaa okapin löytötarina. Okapi "löydettiin" Afrikasta vuonna 1900. Paikalliset olivat tunteneet sen aina, mutta heitä ei ollut uskottu.

Lähde:
Mngwa - Wikipedia
          

2.5.2018



Kikiyaon

Kikiyaon (kirjoitetaan joskus myös muodossa Kikiyoun tai Kikiyan) on länsiafrikkalaiseen kansanperinteeseen kuuluva taruolento ja lentävä kryptidi. Olennon kerrotaan muistuttavan jättiläismäistä, yli puolentoista metrin pituista pöllöä, jolla on iso nokka ja suuret kynnet. Sillä on kuitenkin joitakin apinaa muistuttavia ominaisuuksia, kuten pitkät ja lihaksikkaat jalat. Erikoisuuksina sillä on terävä olkanivel, jota se käyttää aseena puolustautuessaan, sekä voimakas haju. Joidenkin havaintojen mukaan sillä olisi lyhyt vihertävänharmaa karvoitus ja lyhyt häntä. Paikallisten asukkaiden uskomuksissa Kikiyaon on toisaalta myös epäonnea aiheuttava henkiolento.

Suurin osa olentoa koskevista väitetyistä havainnoista on tehty Gambiajoen alajuoksun varrella kasvavissa metsissä Gambiassa. Myytti Kikiyaonista tunnetaan myös Senegalin alueella. Lintu oleilee yleensä korkeiden puiden latvustoissa. Tavallisista pöllöistä poiketen Kikiyaon on liikkeellä sekä päivisin että öisin. Sillä väitetään olevan kovaääninen kutsuhuuto, joka kuuluu kilometrien päähän.

Myytit Kikiyaonista pohjautuvat todennäköisesti alueella eläviin tavallisiin pöllöihin, kuten kalapöllöön, joiden kokoa on liioiteltu.

Lähteet:
Kikiyaon - Wikipedia
          



Martinin torppa

Martinin pirut oli Ylöjärvellä vuonna 1885 esiintynyt poltergeist-ilmiö, joka on saanut kansainvälistä kuuluisuutta parapsykologien keskuudessa, koska siitä saatiin oikeudessa valaehtoisia todistuksia.

Martinin talo


Martinin torppa sijaitsi Keijärven kylässä Ylöjärvellä. Talon isäntä Efraim Martin oli kiertokoulun opettaja ja kuntakokouksen puheenjohtaja. Hän oli toiminut kirkon isäntänä vuosina 1847–1876. Hän ansaitsi myös asiakirjoja laatimalla, mutta kummittelu lopetti tehtävät ja aiheutti taloudellista vahinkoa. Talon emäntä oli Efraimin vaimo Eva Charlotta Martin. Heidät vihittiin Teiskossa vuonna 1839 ja he muuttivat Ylöjärvelle 1842.

Martinit pitivät piikaa, joka oli 13-vuotias, kehitysvammainen ja keuhkotaudista kuolemansairas Emma Lindroos.

Torpan tapahtumat


Ilmiöt alkoivat 12. tammikuuta 1885, kun talon asukkaat havaitsivat, että esineet liikkuivat selittämättömästi. Eri esineet saattoivat lentää ilman poikki, hypellä itsestään tai siirtyä lukitusta tilasta ulos. Ilmiöt näyttivät keskittyvän Emman ympärille.

Tamperelaiset sanomalehdet uutisoivat Martinin torpan ilmiöistä, ja jutut houkuttelivat paikalle uteliasta väkeä. Väkijoukko oli usein paikalla huvikseen, juopotteli ja käyttäytyi levottomasti. Efraim Martin muutti pariksi päiväksi Tampereelle uteliaita pakoon. Ilmiöt ja talon ympärillä tapahtunut juopottelu saivat kruununnimismiehen käymään paikalla. Hän lähetti selvityksen läänin kuvernöörille, joka määräsi Martinit syytteeseen noituudesta ja väkijuomien laittomasta myynnistä.

Selittämättömät ilmiöt päättyivät 27. tammikuuta yhtä odottamatta kuin ne olivat alkaneetkin. Kansanperinteen mukaan ilmiöistä vastanneet pirut siirtyivät loppumispäivänä lähellä sattuneen henkirikoksen tekijöihin.

Oikeudenistunto


Kruununnimismies Kasimir Liljestrand syytti Hämeen läänin kuvernöörin käskystä Martineja ja Emma Lindroosia noituudesta ja väkijuomien myynnistä. Syyte otettiin käsittelyyn Pirkkalan ja Ylöjärven talvikäräjillä 24. maaliskuuta 1885.

Todistajina kuultiin viittätoista torpassa käynyttä silminnäkijää, jotka kuvasivat yhteensä 87:ää selittämätöntä ilmiötä. Tuomioistuimessa häiriöiden aiheuttajaksi epäiltiin aluksi Emma-piikaa. Hänen on laskettu olleen paikalla 23:ssa todistajien kuvailemassa tapauksessa ja mahdollisesti aiheuttaneen niistä kahdeksan. Oikeuden virkamiehistö alkoi käsittelyn edetessä kyseenalaistaa, voiko tapausta edes käsitellä tuomioistuimessa.

Kihlakunnanoikeuden päätöksessä todetaan, että sille "toimitetusta tutkimuksesta päätellen torpassa oli sattunut tapahtumia, jotka todistajain lausuntojen mukaan olisivat aiheuttanut osittain tuntemattomat voimat, osittain Emma Lindroos piloillaan". Emmaa ei kuultu todistajana sairautensa vuoksi, ja hän kuoli pian oikeudenkäynnin päätyttyä. Syytteet oikeus hylkäsi toteennäyttämättöminä. Turun hovioikeus vahvisti kihlakunnanoikeuden päätöksen.

Oikeudenkäyntipäiväkirjat julkaistiin laajalevikkisinä kirjasina. Martinin pirujen tapauksen tutkimus perustuu lähes täysin näihin kirjoihin. Muita ensikäden silminnäkijäkertomuksia ei ole säilynyt.

Todistajanlausuntoja


Yleisin häiriö oli meteli. Tuvissa, joissa ei ollut ketään, putosi monesti raskaita esineitä lattialle seinältä tai hyllyltä, ja vuode ja pöytä hyppivät ilmaan. Esineet liikkuivat itsestään. Pöydälle asetetut tulitikkulaatikot, tuopit ja kynttilänjalat liukuivat pitkin pöytää ja putosivat lattialle. Lukittu ovi avautui itsestään kolme kertaa. Jalkineet liikkuivat lattialla peräkkäin. Kerran kaksi leipävarrasta löivät toisiaan vasten. Esineet lensivät ulos suljetuista ja jopa köytetyistä kirjoituspöydän laatikoista, vaikka ne eivät auenneet. Kerran varta vasten huolella ja tiukkaan kiinni köytetystä pöytälaatikosta lensi ulos iso neula.

Esineet, kuten kiulut, nousivat ilmaan ja leijailivat. Kerran puukko teki ilmassa kierroksia todistajan pään ympärillä. Muitakin esineitä lensi todistajia kohti ja putosi heidän jalkoihinsa. Huoneessa, jossa ei pidetty tiiliä, tiiliskivi paiskautui oveen.

Esineitä särkyi ja tuhoutui. Useita kahvikuppeja putosi hyllyltä siruiksi. Puisia talousesineitä ilmestyi uuniin palamaan.

Torppaan ilmestyi esineitä ja aineita, kuten vierasta savea. Lattialta ja huonekaluilta piti kerätä koreittain savea ulos vietäväksi. Torppaan iskeytyi liuskekiviä, joita ei luonnostaan seudulla esiinny. Erikoisimpana tapauksena pöydälle ilmestyi kaksi isoa happopulloa, jotka hyppivät ja läikyttivät happoa, joka syövytti pöytään jäljet.

Joissakin teoksissa kerrotaan, että Eva Martinin kädet syttyivät kerran itsestään tuleen, mutta tämä on kuitenkin osoitettu oikeudenkäyntipöytäkirjoja tulkittaessa tehdyksi käännösvirheeksi.

Oikeudenkäynnin seurauksena Efraim Martin menetti maineensa ja joutui taloudellisiin vaikeuksiin, vaikka torpan asukkaat todettiinkin syyttömiksi tapahtumiin. Martin ja hänen vaimonsa kuolivat viisi vuotta oikeudenkäynnin jälkeen. Torpan rakennus siirrettiin vuonna 1918 toiselle puolen Keijärveä Tiikonojan sillan viereen. Rakennus on myöhemmin purettu. Martinin torpan alkuperäisellä paikalla noin 500 metriä Eerolan kartanosta pohjoiseen kasvaa nykyisin metsää ja talosta on jäänteenä vain perustuksen kiviröykkiöitä.

Lähde:
Martinin pirut
          



chase vault barbados

Barbadoksen ruumisarkuilla tarkoitetaan 1800-luvulla Barbadoksen saarella tapahtunutta tapausta, jossa varakkaan tilanomistajan holvihaudassa ruumisarkkujen väitetään liikkuneen selittämättömästi paikoiltaan.

Hautaholvi kuului Chasen perheelle, ja ensimmäisen kerran sitä käytettiin vuonna 1808. Vasta vuonna 1812 kun hautaholvi avattiin, huomattiin että lyijyarkut olivat liikkuneet. Puinen arkku oli tarinan mukaan pysynyt paikallaan. Vuosien saatossa holviin haudattiin muitakin edesmenneitä perheenjäseniä, ja aina kun holvi avattiin, olivat lyijyarkut liikkuneet.

Tapaus herätti paljon huomiota ja tapausta alkoikin tutkia silloinen Barbadoksen kuvernööri Lordi Combermere. Heinäkuussa 1819 holvihauta avattiin, ja arkkujen paikat piirrettiin paperille. Seinät tarkistettiin ettei niissä ollut salakäytäviä, ja lattialle siroteltiin hienoa hiekkaa, johon jäisi mahdollisten tunkeilijoiden jalanjäljet. Holvi suljettiin, sinetöitiin, ja sisäänkäynnin eteen tuotiin iso marmorikivi, jonka nostamiseen tarvittiin 4 miestä. Huhtikuussa 1820 ovi avattiin ja arkut löydettiin paikoiltaan liikkuneina. Oven sinetti oli kuitenkin ehjä eikä lattialla näkynyt jalanjälkiä. Tämän jälkeen Lordi Combermere määräsi kaikki arkut haudattavaksi paikallisen kirkon hautausmaalle.

Innokas spiritismin kannattaja, Sherlock Holmesin luoja, sir Arthur Conan Doyle esitti, että yliluonnolliset voimat liikuttelivat arkkuja vastalauseeksi sille, että ne olivat lyijyä ja näin estivät ruumiin luonnollisen maatumisen. Luonnolliseksi selitykseksi on tarjottu esimerkiksi tulvaa, joka olisi pystynyt liikuttelemaan arkkuja sotkematta hiekkaa.

Lähteet:
theshadowlands.net - barbados
Barbadoksen ruumisarkut - Wikipedia
          

1.5.2018



Duga-3

Venäläinen tikka eli Duga (Дуга) (myös Duga-3, mutta ko. nimitys on ilman faktapohjaa) oli Neuvostoliiton tutkajärjestelmä, jonka oli tarkoitus antaa ennakkovaroitus mannertenvälisestä ohjusiskusta. Tutkasta tuli kuuluisa nimellä "Tikka" ("Woodpecker", "Russian woodpecker") sen eri puolilla Eurooppaa aiheuttaman voimakkaan nakuttavan radiohäiriön vuoksi.

äiritsevä signaali oli maailmanlaajuinen ja häiritsi HF-radiotaajuusaluetta vuosina 1976–1989. Signaalilla ei ollut mitään tiettyä vakiotaajuutta vaan taajuus vaihteli satunnaisesti. Signaali kuulosti lyhytaaltoradion kautta kuultuna 10 hertsin taajuiselta tikan rummutukselta. Signaalin uskottiin olevan neuvostoliittolaisen OTH-tutkajärjestelmän signaali - tämä teoria varmistui vasta Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen. Signaali oli Neuvostoliiton mannertenvälisten ohjusten torjuntaan liittyvän Duga-järjestelmän tutkalähete.

Duga sijaitsi Tšernobylin ydinvoimalan lähellä ja on nyt säteilyn vuoksi suljetulla alueella.

Venäläinen tikka aiheutti häiriötä muun muassa radioamatöörien ja lentokoneiden viestinnälle. Yhdysvaltain hallitus valitti asiasta Neuvostoliitolle, mutta Neuvostoliitto ei edes myöntänyt signaalin olevan heidän tuottama. Jotkut radioamatöörit onnistuivat toisinaan häätämään tutkan pois radioamatöörialueilta lähettämällä tutkaheijastuksia häiritseviä signaaleja.



Lähde:
Duga-3 - Wikipedia
          

23.4.2018



Apollo 13


Dokumenttiohjelma 90 luvulta Apollo 13 avaruuslennosta ja avaruusohjelman taustoista. Kiitokset julkaisijalle.








          

17.4.2018



Noidan käsikirja

Noidan käsikirja


Noidan käsikirja: Vampyyreita, aaveita ja outoja voimia. Ensimmäinen teos ilmestynyt 1979.

Tämä ennakkoluulottoman tutkijan käsikirja paljastaa oikeat ja väärät noidat, kertoo kauheista vertaimevistä vampyyreista ja siitä, miksi niihin on uskottu, testaa yliluonnollisia kykyjä ja tarjoaa yli 70 kummitusjuttua. Pikemmin kuin noidaksi tämä kirja opettaa sinut valppaaksi noitatutkijaksi. Kokeitten avulla voit testata tietojasi ja yliluonnollisia taitojasi, voit jopa kokeilla noitatemppuja: valokuvata "kummituksia".

https://www.risingshadow.fi/library/book/6947-noidan-kasikirja

Uuden painoksen voit tilata vaikkapa levykauppa äxästä. Arvioitu ilmestyminen: 17.8.2018. "Tuote lähetetään kotiisi heti ilmestyttyään."
          

9.4.2018



tamam shud

Somertonin mies löytyi kuolleena vuoden 1948 joulukuussa Australian Adelaiden kaupungin eteläpuolelta Somertonin rannalta, eikä hänen henkilöllisyyttään tai kuolintapaansa ole vieläkään saatu selvitettyä. Australiassa tapaus tunnetaan yksinkertaisesti nimellä The Unknown man (Tuntematon mies). Mysteeriä kutsutaan myös nimellä Tamám Shudin tapaus.

Ruumiin löytyminen


Joulukuun ensimmäisen päivän aamuna 1948, kello 6:30, Adelaiden poliisille ilmoitettiin rannalta löytyneestä kuolleesta miehestä. Mies oli puoli-istuvassa asennossa hiekalla, jalat suorina, mutta nilkat ristittyinä, pää rantavallia vasten leväten. Vasen käsi oli suorana, oikea koukussa. Hän oli pukeutunut siistiin pukuun, jonka takin kauluksella oli puoliksi poltettu savuke. Toinen polttamaton savuke oli miehen korvan takana.

Yksi ruumiin löytäjistä oli aamu-uinnille menossa ollut kultaseppä John Lyons, joka oli huomannut pukumiehen jo edellisenä iltana. Hän oli ollut vaimonsa kanssa iltakävelyllä rannalla noin seitsemän aikaan, kun he näkivät miehen makoilevan rantahiekalla. Kuulusteluissa he kertoivat miehen nostaneen kätensä suoraksi ja sitten pudottaneen sen löysästi alas, jolloin pari oli tulkinnut miehen olevan päihtynyt ja vain polttelevan tupakkaa. Puolisen tuntia myöhemmin rantabulevardilla kävellyt toinen pariskunta näki myös miehen, jolloin tämä vaikutti nukkuvalta. Pariskunta ihmetteli, kuinka lukuisat hyttyset eivät häirinneet miehen unia, mutta jättivät tämän kunnon tarkistamatta.

Vasta seuraavana aamuna, pukumiehen yhä maatessa samassa kohdassa, kävi kultaseppä tarkistamassa tilanteen ja huomasi ruumiin olevan kylmä.

Tutkinta


Poliisi löysi miehen puvuntaskuista käytetyn junalipun Glenelgiin, käyttämättömän junalipun Henley Beachille, yhdysvaltalaisen alumiinikamman, puolillaan olevan Juicy Fruit -purukumipaketin, australialaisen kuuden pennin kolikon, tulitikkuja sekä Army Club -askin, jonka sisältä löytyi toisen merkkisiä, kalliimpia Kensitas-savukkeita. Henkilöllisyyspapereita tai lompakkoa ei löytynyt. Yhdessäkään miehen päällä olleessa vaatekappaleessa ei myöskään ollut nimikointilappuja, ja jopa valmistajien merkit oli ratkottu irti.

Miehen vaatetus oli säähän nähden liioiteltu: hänellä oli yllään valkoinen kauluspaita, ruskea neulepusero, eurooppalaisen näköinen harmaanruskea takki, sinipunainen solmio ja ruskeat housut. Jaloissaan hänellä oli sukat sekä huolellisesti kiillotetut kengät. Sää oli Adelaidessa helteinen, ja alimmillaankin lämpötila oli kahdenkymmenen celsiusasteen luokkaa.

Patologi arvioi miehen olevan noin 40-45-vuotias. Hän oli 180 senttimetriä pitkä, tyyliltään brittiläinen, ja hänen hiuksensa olivat punertavan vaaleat, häivähdyksellä harmaata. Miehen siisteistä käsistä pääteltiin, ettei hän ollut raskaan ruumiillisen työn raataja, huolimatta miehen poikkeuksellisen hyvästä fyysisestä kunnosta. Erityisesti miehen kaareutuneet varpaat ja hyvin muotoutuneet pohjelihakset herättivät ihmetystä, ja jotkut arvelivat niiden johtuvan tanssijataustasta.

Miehestä ei löytynyt merkkejä minkäänlaisesta ruumiillisesta väkivallasta, mutta ruumiinavauksessa selvisi tämän kärsineen sisäisestä verenvuodosta. Patologi lisäksi kirjasi miehen pernan olleen noin kolmesti normaalin kokoinen. Vatsalaukusta löydettiin pasteija, joka miehen arvioitiin syönneen iltakymmenen ja -yhdentoista välillä. Elimistöstä ei löydetty mitään jälkiä tunnetuista myrkyistä, eikä miehen sydämestä löytynyt mitään vikaa.

Ruumiinavauksen suorittanut patologi tohtori Dwyer oli kuitenkin vakuuttunut, ettei kyseessä ollut luonnollinen kuolema ja että uhri oli ottanut tai saanut jonkinlaista hyvin liukenevaa rauhoittavaa ainetta. Pasteija ei kuitenkaan ollut tutkimusten perusteella myrkynvälittäjä. Vaikka kuvaa ja sormenjälkiä levitettiin nopeasti englanninkielisissä maissa, ei miehen henkilöllisyydestä saatu pienintäkään vihiä. Ruumis päätettiin balsamoida 10. päivä joulukuuta.

Tutkinnan jatkuminen


Tammikuun 14. 1949 Adelaiden rautatieaseman säilytystilasta löydettiin ruskea matkalaukku, joka oli jätetty sinne edellisen vuoden marraskuun 30. päivä kello yksitoista. Laukun merkki oli poistettu, ja sen sisältö ei tarjonnut hyödyllisiä viitteitä miehen henkilöllisyydestä.

Päivä, jona laukku oli tuotu säilytykseen, sopi hyvin kuoleman aikajanaan. Lisäksi lanka, jota housujen parsimiseen oli käytetty, katsottiin todisteeksi laukun kuulumisesta uhrille. Nimi Kean tai Keane yritettiin ensin yhdistää henkilöön, mutta selvisi sen viittavan vaatteet valmistaneeseen yhdysvaltalaiseen räätäliin.

Toisen ruumiinavauksen suoritti patologi John Cleland kesäkuussa 1949. Kuolinsyy ei selventynyt, mutta toisen tutkimuskerran yhteydessä miehen housuista löydettiin salatasku (tai joidenkin mielestä taskukellolle tarkoitettu sisätasku), jossa oli pieni pala paperia. Lapussa oli kaksi sanaa, Tamám Shud, jotka syvensivät mysteeriä entisestään.

Tamám Shud ja tapaus Jestyn

Poliisi otti yhteyttä paikallisiin kirjastonhoitajiin selvittääkseen viestin tarkoituksen. Teksti oli persiaa, tarkoitti loppua (tarkemmin sanoen "loppunut" tai "se on loppu"), ja oli Omar Khaijamin 1100-luvulla kirjoittaman runoteoksen Rubaiyatin viimeinen lause. Pala oli revitty suoraan itse kirjasta, jonka painos oli hyvin harvinainen.

Heinäkuussa 1949, kuukausi ruumiin hautaan laskemisen jälkeen glenelgiläinen mies ilmoittautui poliisille ja kertoi löytäneensä edellisen joulukuun alussa autonsa penkiltä Rhubaiyatin runoteoksen. Mies muisteli kirjan löytyneen juuri marras-joulukuun taitteessa. Hän uskoi sen silloin kuuluvan veljelleen ja siirsi kirjan suurempia pohtimatta hansikaslokeroon. Autoaan mies säilytti tavallisesti vain muutaman sadan metrin päässä Somertonin rannasta. Nähtyään lehtiartikkelin mysteeristä mies tutki kirjaa tarkemmin ja huomasi viimeisen sivun puuttuvan.

Takakannesta löytyi oitis puhelinnumero ja tarkempien tutkimusten myötä suurennuslasin avulla myös hyvin haaleaa kirjoitusta.

Puhelinnumero yhdistettiin pian Somertonin rannan läheisyydessä asuvaan nuoreen naiseen, josta oli pitkään yleisesti tiedossa vain lempinimi Jestyn (hänen tyttärensä astuttua julkisuuteen 2013 hänen tiedetään olleen oikealta nimeltään Jessica "Jo" Johnson). Nainen myönsi vastahakoisesti antaneensa sodan aikana kyseisen teoksen lahjaksi miehelle nimeltä Alfred Boxall. Vastahakoisuuden syyksi epäiltiin tilanteen kiusallisuutta, sillä Jestyn asui tapahtumien hetkellä tulevan aviomiehensä kanssa.

Tutkijat uskoivat jo selvittäneensä ruumiin henkilöllisyyden, mutta Albert Boxall olikin yhä hengissä. Lisäksi hänellä oli hallussaan Jestynin hänelle antama kopio teoksesta, jonka viimeinen sivu oli yhä paikoillaan.

Lisäkuulusteluissa Jestyn muisti noin vuotta aikaisemmin tulleen kotiinsa ja kuulleen naapuriltaan tuntemattoman miehen käyneen kyselemässä häntä. Kummallisempaa oli kuitenkin se, että poliisien näyttäessä miehen kasvoista otettua kipsivalosta Jestyn järkyttyi pyörtymyksen partaalle. Paikalla olleiden mukaan nainen vaikutti tunnistavan miehen, mutta kielsi kaiken.

Aikalaispoliisit eivät olleet kovinkaan uskaliaita utelemaan aiheesta syvemmin pian naimisiin menevältä nuorelta naiselta. Jestyn kuoli vuonna 2007 vieden mahdollisen salaisuutensa hautaan.

Vuosikymmeniä myöhemmin alettiin spekuloida, että Jestynin vuonna 1946 syntyneen pojan Robinin isä saattaisi olla kyseinen tuntematon uhri. Uskomusta vahvisti harvinainen geneettinen piirre, jonka sekä rannalta löytynyt mies että Robin Thomson jakoivat: kulmahampaat, jotka sijaitsivat suoraan etuhampaiden vieressä. Myös molempien poikkeuksellisen kehittyneiseen pohjelihaksiin kiinnitettiin spekulaatioissa huomiota. Somertonin miestä oltiin epäilty tanssijaksi, ja aikuistuttuaan Robin Thomson päätyi tanssimaan Australian Baletissa. Robin Thomson kuoli vuonna 2009, mutta jätti jälkeensä tyttären Rachelin.

Salaviesti

Kun Jestyniin osoittava tutkintasuunta osoittautui vesiperäksi, alkoi poliisi tutkia haaleaa koodiviestiä. Ultraviolettivalon alla paperilla saattoi erottaa viisi riviä kirjaimia, joista kolme ensimmäistä oli erotettu kahdesta viimeisestä kahdella viivalla, joiden päälle oltiin vedetty ruksi. Viesti julkaistiin sanomalehdissä, sillä kaikki apu oli tarpeen pientä tekstipätkää auki koodatessa. Kukaan ei kuitenkaan onnistunut ratkaisemaan arvoitusta, ja Australian merivoimien tiedustelupalvelu julisti koodin rikkomattomaksi. Lausunnossaan he päättelivät kirjainten toistuvuuden perusteella koodin sopivan kuitenkin parhaiten englannin kieleen sekä epäilivät tekstin olleen mahdollisesti pätkä runosta.

Etelä-Australian kuolinsyytutkimuslaitos julkaisi vuonna 1958 lopullisen raporttinsa, jossa kerrottiin, ettei heillä ole mitään käsitystä siitä kuka mies oli, kuinka hän kuoli ja mikä oli kuoleman syy.

Tytär


Tapaukseen liittyneen Jestynin tyttärentyttärestä Rachelista on otettu DNA-näyte, joka paikantaa hänen esi-isänsä Yhdysvaltoihin, tarkemmin ottaen itärannikolle. Tämä olisi linjassa Somertonin mieheltä löytyneistä vihjeistä: ei vielä 1940-luvulla Australiaan rantautuneesta Wrigley's-purukumista sekä jenkkityylisestä tikkauksesta vaatteissa. Suurin vaikeus on todistaa, että Rachel todella olisi mysteerimiehen lapsenlapsi. Lupaa ruumiin nostamiseen haudasta on haettu kahdesti, mutta oikeus on antanut molemmilla kerroilla kieltävän päätöksen. Australian lain mukaan lupa voidaan antaa vain, mikäli tarkoituksena on kyseenalaistaa testamentin laillisuus tai löytää ja tunnistaa sodassa kadonnut henkilö.

Kahdesta kieltävästä päätöksestä huolimatta on professori Derek Abbot yhteistyökumppaneineen tehnyt uuden vetoomuksen Somertonin miehen henkilöllisyyden selvittämisestä.

Lähde:
Somertonin mies - Wikipedia

Tietoa

Mysteerien maailma käsittelee paranormaaleja ilmiöitä, salaliittoteorioita, kryptozoologiaa sekä muita mielenkiintoisia aiheita.

Muita aihealueita:
Salaseurat, henkimaailma, muinaishistoria, historian henkilöt sekä katoamistapaukset.

Lisätietoa sivusta
Linkkilista
Ylläpito suosittelee
Tietosuojakäytäntö

Facebook-sivut

Otamme vastaan kokemuksia

Onko sinulla oma mielenkiintoinen kokemus jaettavaksi lukijoillemme?

Mikäli sinulta löytyy jännittävä/mielenkiintoinen kokemus, niin lähetä yhteydenottolomakkeella viestiä.

Otamme lomakkeen kautta vastaan myös palautteita
ja juttuvinkkejä.

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *