Mysteerien maailma
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ufot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ufot. Näytä kaikki tekstit
          

19.9.2018




Välähdyksiä havaitaan Pohjois-Carolinan taivaalla kokoajan enemmän ja kukaan ei tiedä mitä ne ovat tai mistä ne ovat peräisin kertoo.

Käyttäjän MrMB333 videossa näkyy kirkkaan oransseja välähdyksiä taivaalla, jotka eivät liity salamiin tai ilotulitteisiin. Koska välähdykset ovat samassa kohtaa, voidaan sulkea pois meteorit, sillä meteorit liikkuisivat.



Lähde:
Eksopolitiikka.fi
UFO Sightings Hotspot
          

22.8.2018




Linda Miller on valokuvannut useita otoksia kesäkuussa 2018 Canon-merkkisellä kamerallaan ja 12 sekunnin valotusajalla. Yhdessä monista kuvista on epätavallisen näköinen esine, joka ei näytä tähdeltä, tähden liikkeeltä tai raketin laukaisulta.

Ei ole vielä saatu selville mikä kyseinen ilmiö voisi olla. Kuva näyttää kirkkaan valoisalta UFO:lta tai portaalintyyppiseltä ilmiöltä. 12 sekunnin valotusajalla, esine tuntuu liikkuvan taivaalla erittäin hitaasti.



Lähde:
Eksopolitiikka.fi
UFO Sightings Hotspot
          

9.7.2018



Red sprites oklahoma
Kuvaaja: Paul Smith

Paul Smith kuvasi Oklahomassa (24.5.2018) harvinaisen taivasilmiön nimeltään "punainen haamu".

Paulin mielestä on mielenkiintoista, että ilmiö on dokumentoitu vasta hiljattain ensikertaa. Ilmiötä, jota on ennen pidetty erittäin harvinaisena, mutta nykyään niitä havaitaan entistä enemmän.

Paul tallensi toisen haamun koko komeudessaan salamoinnin yhteydessä. Video näkyy ensin reaaliajassa ja sen jälkeen kymmenen kertaa hitaampana.

TLE tarkoittaa transienttia valoilmiötä, (Transient Luminous Event), joihin kuuluu yläilmakehän sähköiset ilmiöt jotka tunnetaan haamuina. Nämä korkealla tapahtuvat purkaukset ovat sivuutettu pitkään, ja vasta vuonna 1989 meteorologeilla oli idea siitä mikä ilmiö on, kun kuvallista dokumentaatiota näistä väitteistä alkoi olla saatavilla.



Lähteet:
Eksopolitiikka
UFO Sightings Hotspot
          

5.4.2018



black knight ufo secret craft

Black Knight -satelliitti


Black Knight -satelliitti on esine Maata kiertävällä radalla, joka NASAn mukaan on ISS-avaruusaseman rakennustöiden aikana menetetty lämpösuoja. Ufo-harrastajien mielestä kyseessä on avaruusolentojen satelliitti, joka on kiertänyt Maata noin 13 000 vuotta.

Legenda Ufo-satelliitista juontaa juurensa vuoteen 1899, jolloin Nikola Tesla ilmoitti vastaanottaneensa radioaaltoja avaruudesta. Vuonna 1954 yhdysvaltalaisissa sanomalehdissä julkaistiin ufotutkija Donald Keyhoen väitteitä Yhdysvaltain ilmavoimien havaitsemista kahdesta Maata kiertävästä satelliitista. Tuolloin yhtäkään satelliittia ei ollut vielä laukaistu.

Skotlantilaistutkija Duncan Lunan analysoi aiempia radioaaltohavaintoja ja väitti tähtikartan perusteella, että Black Knight lähettää viestiä Epsilon Bootis -tähdeltä peräisin olevalta sivilisaatiolta. Lunan myönsi kuitenkin myöhemmin metodiensa olleen epätieteellisiä.




Lue myös:
Lähettääkö 13 tuhatta vuotta vanha maata kiertävä satelliitti kaikusignaaleja?
Mustan ritarin todellinen muoto on paljastettu

Lähde:
Black Knight -satelliitti
          

20.3.2018



Rendlesham forest roswell
Lähde: humansarefree.com

Rendleshamin ufotapaus tarkoittaa Englannin Suffolkissa Rendleshamin metsässä joulukuun lopussa 1980 tehtyjä havaintoja selittämättömistä valoilmiöistä ja niihin liittyviä väitteitä tuntematonta alkuperää olevan aluksen tai alusten laskeutumisesta. Tapaus sattui tuolloin Yhdysvaltain ilmavoimien käytössä olleen Woodbridgen tukikohdan ulkopuolella. Tapahtumien silminnäkijöinä oli kymmeniä ilmavoimien miehistön jäseniä kahden tai kolmen päivän aikana. Eräät ufotutkijat pitävät sitä Britannian kenties merkittävimpänä ufotapauksena ja yhtenä maailmanlaajuisesti tunnetuimmista. Samoin kuin Berwynvuoren ufotapausta, sitä on vertailtu Roswellin tapaukseen Yhdysvalloissa, ja siihen on monesti viitattu "Britannian Roswellina".

Britannian puolustusministeriö (MoD) on kiistänyt, että tapahtuma on aiheuttanut uhkaa maan kansalliselle turvallisuudelle ja on näin ollen lausunut ettei tapausta ole koskaan tutkittu asevoimia koskettavana kysymyksenä. Arvovaltaisin tämän asennoitumisen jyrkästi kyseenalaistanut taho oli amiraali Peter Hill-Norton, entinen Britannian asevoimien kansliapäällikkö ja myöhempi NATOn sotilaallisen komitean päällikkö, joka lausui käsityksenään, että tämänkaltainen tapaus ydinasetukikohdan alueella on väistämättä myös kansallista turvallisuutta koskettava kysymys. Silminnäkijä ja virkaatekevä tukikohdan komentaja everstiluutnantti Charles Halt on myös esittänyt eriävän mielipiteensä ja väittää, että tapahtumaa pyrkivät pimittämään sekä Britannian että Yhdysvaltojen tiedustelupalvelut. Jälkikäteen saatu todistusaineisto viittasi siihen, että Britannian puolustusministeriöllä oli hallussaan huomattava asiakirja-aineisto aiheesta, mikä johti väitteisiin salailusta; jotkut ovat tulkinneet tämän osana laajempaa systemaattista tiedon pimittämistä liittyen ufoilmiön todelliseen luonteeseen (väitetty ufo-salailu). Kun tämä aineisto julkistettiin vuonna 2001, kävi ilmi että se koostuu enimmäkseen puolustusministeriön sisäisestä kirjeenvaihdosta ja vastauksista yleisöltä tulleisiin tiedusteluihin. Syväluotaavan tutkimuksen puute julkistetuissa dokumenteissa on yhteneväinen sen lausunnon kanssa, ettei Britannian puolustusministeriö ottanut tapausta vakavasti. Julkistetuissa asiakirjoissa on myös annettu selitys sille, miksei Britannian silloinen puolustusministeri Trefgarne halunnut puolustusministeriön tutkivan asiaa enempää.

Rendleshamin metsä


Rendleshamin metsän omistaa Britannian metsäntutkimuslaitos ja sen laajuus on noin 15 neliökilometriä koostuen istutetuista havupuista, vaihtelevista lehtimetsävyöhykkeistä, kanervikosta ja kosteikoista. Se sijaitsee Suffolkin kreivikunnassa, noin 13 kilometriä itään Ipswichin kaupungista.

Tapaus sattui kahden entisen sotilastukikohdan läheisyydessä, RAF Bentwatersin, joka on metsän pohjoispuolella, ja RAF Woodbridgen, joka ulottuu metsän alueelle lännestä ja on metsän ympäröimä itäiseltä ja pohjoiselta osalta. Tuohon aikaan tukikohdat olivat Yhdysvaltain ilmavoimien käytössä ja ilmavoimien everstiluutnantin Gordon E. Williamsin komennossa. Tukikohdan komentaja oli eversti Ted Conrad, ja hänen varamiehensä everstiluutnantti Charles I. Halt. Haltin puolustusministeriölle antaman muistion ja hänen henkilökohtaisen silminnäkijäkertomuksensa väitetään antaneen tapaukselle uskottavuutta.

Tapauksen päätapahtumat, mukaan luettuna aluksen tai alusten väitetty laskeutuminen, sattuivat metsässä noin puoli kilometriä itään Woodbridgen tukikohdan itäiseltä portilta, jossa vartiomiehet havaitsijat oudon valon laskeutuvan metsään. Metsä ulottuu tuossa kohden noin 1,6 kilometriä tukikohdan itäiseltä portilta paikallisen maanviljelijän pellolle, missä tapahtumat saivat väitetysti jatkoa.

Orford Nessin majakka, jota tapahtumaan kriittisesti suhtautuvat pitävät tapauksen yhteydessä havaitun välähtelevän valon lähteenä, sijaitsee samassa suunnassa kuin havaittu valo, mutta viisi kilometriä itään siitä, mihin Rendleshamin metsä loppuu. Alueelta on julkaistu yksityiskohtaisia karttoja tapahtumien sijainneista. ja nykyajan ilmanäkymä alueesta löytyy Google Maps -palvelusta.

Päätapahtumat


26. joulukuuta

Noin kello kolme yöllä 26. joulukuuta 1980 partio Woodbridgen itäiseltä portilta raportoi outoja valoja, jotka näyttivät laskeutuvan läheiseen Rendleshamin metsään. Sotilaat pitivät sitä ensin pakkolaskun tehneenä lentokoneena, mutta mentyään metsään tutkimaan, he näkivät outojen valojen liikkuvan puiden lomassa, samoin kuin kirkkaan valon, joka näytti tulevan maahan laskeutuneesta tunnistamattomasta kohteesta. Yksi sotilaista, ylikersantti Jim Penniston, väitti myöhemmin kohdanneensa "tuntematonta alkuperää olevan aluksen" ja tehneensä yksityiskohtaisia muistiinpanoja sen piirteistä, koskeneensa sen "lämmintä" pintaa, sekä kopioineensa lukuisia symboleita sen rungosta. Esine väitetysti lensi pois lyhyen lähikontaktin jälkeen. Penniston myös väitti nähneensä aluksessa kolmijalkaisen laskutelineen, joka jätti maahan kolme painaumajälkeä, jotka olivat näkyvissä vielä seuraavana päivänä. Penniston esitti sittemmin käsityksenään, että hänen kohtaamansa "alus" oli tullut tulevaisuudesta ja sen miehistönä oli aikamatkustajia, ei maan ulkopuolisia olentoja.

Pian kello neljän jälkeen aamuyöstä paikallinen poliisi kutsuttiin tapahtumapaikalle, mutta raportoi, että ainoat valot jotka hän kykeni näkemään, tulivat läheisestä majakasta joitakin kilometrejä rannikon suuntaan. Eräät raportit väittävät, että paikallisen maatilan eläimet olivat käyttäytyneet tapahtuman aikana pelokkaasti ja olleet paniikin vallassa.

Auringonnousun jälkeen aamulla 26. joulukuuta sotilaat palasivat pienelle aukiolle lähelle metsän itäistä rajaa ja löysivät maasta kolme pientä painaumaa kolmiomuodostelmassa sekä palamisjälkiä ja katkenneita oksia läheisissä puissa. Jäljistä otettiin kipsivalos ja niitä on näytetty televisiossa esitetyissä dokumenttiohjelmissa. Aamulla kello 10.30 paikallinen poliisi hälytettiin uudelleen paikalle, sillä kertaa tutkimaan maassa olleita jälkiä, jotka poliisin mukaan saattoivat olla eläinten tekemiä.

28. joulukuuta

Sotilaat palasivat tapahtumapaikalle uudelleen varhain 28. joulukuuta 1980 säteilymittareiden kanssa, joskin heidän saamiensa lukemien merkityksestä kiistellään. Virkaatekevä tukikohdan komentaja everstiluutnantti Charles I. Halt lähti itse tutkimaan havaintoa ja nauhoitti keskeiset tapahtumat mikrokasettinauhurille. Haltin tutkima alue oli lähellä Rendleshamin metsän itäistä rajaa, ja sen koordinaatit ovat noin 52° 05' 20" N, 1° 26' 57" E.

Tämän tutkimuksen aikana Haltille kerrottiin idässä pellon poikki kulkevasta välähtelevästä valosta, joka oli lähes linjassa paikallisen maatilan kanssa. Orford Nessin majakka on näkyvissä kauempana idässä samassa suunnassa havaitun valon kanssa.

Myöhemmin tähdenkaltaisia valoja nähtiin taivaalla pohjoisesta etelään, ja kirkkain niistä näytti lähettävän ajoittain valokiilan alas maahan.

On myös väitetty, että Yhdysvaltain ilmavoimat olisi videoinut tapahtuman mutta ainakaan sellaista videonauhoitetta ei ole julkistettu.

Haltin nauhoite




Lue myös:
Yhdysvaltain laivaston upseeri: kuuluisa Rendleshamin UFO-tapaus on totta

Lähde:
Rendleshamin ufotapaus - Wikipedia
          

12.3.2018



ufo

Uusi UFO-video herättää mielenkiintoa netissä


Videolla näkyy, miten Yhdysvaltalainen hävittäjäpilotti saa lukittua kameraansa merenpinnan yläpuolella kiitävän tunnistamattoman lentävän esineen.

- Hitto vieköön! Mikä *ittu tuo on? - Pilotti sanoo videolle.

- Katso, kun se lentää. Mikä se on? Toinen pilotti lisää.

Video kuvattiin FA-18 Super Hornet hävittäjästä vuonna 2015.





Lähteet:
findance.com
Voiceofpeopletoday.com
          

9.1.2018



ufo

Pohjois-Karjalan ufohavainnot


Rääkkylän ufoaalto on 1990-luvun alussa Pohjois-Karjalassa Rääkkylässä tapahtunut ufohavaintojen sarja. Ilmiöiden havainnot keskittyivät järvialueelle ja erityisesti Pohjois-Karjalan Orivedelle. Havaintojen huippu saavutettiin talvella 1993, jolloin ufotutkijat myös järjestivät tarkkailun aktiivisimmalle alueelle. Muutamissa tapauksissa havaitsijat pystyivät tuttujen maamerkkien avulla paikantamaan kohteet tarkasti sekä tekivät etsintöjä jälkien löytämiseksi.

Yleiskuvaus


Havaintoja tehtiin kymmeniä. Havainnot olivat pääasiassa valoja, joiden sijainti ja käyttäytyminen kiinnittivät havaitsijan huomion. Jotkin ilmiöt olivat niin lyhytkestoisia, että esimerkiksi ryhmästä vain yksi, joka sattumalta katsoi oikeaan suuntaan, ehti tehdä havainnon. Tyypillisesti kohde nähtiin liikkessä hieman jään pinnan yläpuolella ja ilmestyessään se "syttyi" näkyviin ja vastaavasti katosi "sammumalla".

Useita havaintoja tehtiin selkeämpirajaisesta pyöreäkulmaisesta valokolmiosta. Kerran havaittiin aivan pinnan tuntumassa tai mahdollisesti laskeutuneena olleessa kohteessa aluksen kaltaisia piirteitä. Siitä voitiin erottaa ikkunat, mahdollinen valaistu sisätila sekä ikkunasta toiseen kiertävä valo.

Kerran jäältä löydettiin jälki, josta otettiin näytteitä.

Lue myös Haamuvalot -artikkeli

Lähteet:
Rääkkylän ufoaalto - Wikipedia
          



ghost light

Haamuvalot ufoja?


Haamuvalo tarkoittaa väitettyä maanpäällistä tai taivaalla näkyvää valoilmiötä, jolle ei nykyisin tunneta kattavaa tieteellistä selitystä. Useita maanpinnalla tai sen lähellä näkyviä haamuvaloja kutsutaan kansanperinteessä esimerkiksi virvatuliksi, mutta tunnetaan myös korkeammalla esiintyviä valoja, kuten maavalot tai maanjäristysvalot.

Haamuvalot ovat innoittaneet monenlaisia uskomuksia. Maan lähellä nähtyjen haamuvalojen kuvitellaan olevan aaveita tai aaveiden tai muiden olentojen kantamia lyhtyjä. Taivaalla nähtyjä valoilmiöitä on saatettu pitää vaikkapa lohikäärmeinä. Nykyisin taivaalla nähtyjä tunnistamattomia valoja saatetaan pitää maapallon ulkopuolisen elämän aluksina.

Kuva: Hessdalenin ufot - Norja. Lue koko artikkeli täältä.

Lähteet:
Haamuvalo - Wikipedia
          

2.1.2018



Levelland UFO Case
Lähde: The NightSky

Levellandin ufotapaus on yöllä 2.–3. marraskuuta 1957 Levellandissa Luoteis-Texasissa tapahtunut ufohavaintojen sarja joka liittyi Yhdysvaltain marraskuun ufoaaltoon.

Levellandin sheriffin toimisto sai kello 22.50–1.15 välisenä aikana ilmoituksia maantiellä olleesta esineestä. Havaitsijat kuvailivat esineen 30–60 metriä pitkäksi. Havaitsijat kuvailivat vaikutuksia autoihinsa sekä yhdessä ilmoituksista kahteen leikkuupuimuriin. Niiden moottorit ja valot sammuivat tai lakkoilivat. Kohteen poistuttua toiminta palautui normaaliksi.

Kohde kuvailtiin hohtavaksi ja sen nähtiin laskeutuvan pystysuoraan maantielle ja muuttavan väriään nousun ja laskun aikana. Sekä eräs tutkimaan lähteneistä poliisipartioista että eräät silminnäkijät kuvailivat lentävän valaisevan kohteen.

Ilmoitukset tulivat Levellandin kaupungin ympäristöstä toisistaan riippumatta varsin laajalta alueelta ja kuvaukset, yhteensä 15, olivat samankaltaisia. Varmuutta siitä oliko kyseessä yksi ainoa paikkaa vaihtanut kohde vai useita kohteita ei saatu vaikka jotkut ilmoituksista viittasivat edelliseen vaihtoehtoon. Tapaus on yksi Hynekin luokituksen toisen asteen lähituntuman tyyppiesimerkeistä.

Samankaltaiset havainnot Levellandin lähialueella


2. marraskuuta tehtiin Texasin Amarillon lennonjohtotornista ufohavainto. Canadienissa havaittiin samankaltainen laskeutunut esine kuin Levellandissa. Abilenessa ja White Sandsissa raportoitiin kolme laskeutumista 3. päivä marraskuuta. Lisäksi molempina päivinä tehtiin havaintoja lentävistä kohteista Uuden Meksikon Clovisissa ja Teksasin Midlandissa.

Yhdysvaltain ilmavoimien Blue Book selitti Levellandin havainnot pallosalamaksi.

Lähteet:
Levallandin ufotapaus - Wikipedia
          

9.11.2017



Project blue book
Kuva: thenightsky.org


Project Blue Book


Project Blue Book (suom. Projekti sininen kirja) oli Yhdysvaltain ilmavoimien ufotutkimusten sarja 1952–1969. Projektin tarkoitus oli selvittää, ovatko ufot uhka Yhdysvaltain kansalliselle turvallisuudelle, ja myös kerätä tieteellistä tietoa ufoista. Blue Bookin tieteellisenä neuvonantajana toimi tähtitieteen professori J. Allen Hynek.

Liikemies ja siviililentäjä Kenneth Arnold ilmoitti kesäkuussa 1948 nähneensä yhdeksän suurella nopeudella liikkuvaa objektia Mount Rainierin yläpuolella. Kun raportit Arnoldin kokemuksista levisivät ja käynnistävät ufoaallon, Yhdysvaltain ilmavoimat aloittivat 1948 havintojen tutkimisen, operaatio Signin. Nämä tutkimukset johtivat Project Blue Bookin perustamiseen vuonna 1952.

Project Blue Bookista tuli Yhdysvaltain hallinnon pitkäikäisin ufotutkimus. Seuraavien 17 vuoden aikana se keräsi 12 618 ufohavaintoa ja vastaavaa tapausta. Näistä yli 90 prosenttia luokiteltiin "tunnistetuiksi", eli havainnot selittyivät esimerkiksi tunnetuilla tähtitieteellisillä ilmiöillä tai ihmisen toiminnalla. Noin 700 tapausta jäi kuitenkin "tunnistamattomiksi". Ilmavoimat pyysivät vuonna 1966 toista komiteaa tutkimaan tarkemmmin 59 ufohavintoa. Edward Condonin johtama komitea julkaisi 1968 niin sanotun Condonin raportin. Se suositteli ilmavoimia lopettamaan ufotutkimukset, ja Project Blue Book lakkautettiinkin seuraavana vuonna.

Lähteet:
Project Blue Book - history.com
Project Blue Book - Wikipedia
          

22.10.2017



Kenneth Arnold UFO

Kenneth Arnold (14. maaliskuuta 1915 Sebaka, Minnesota – 16. tammikuuta 1984 Bellevue, Washington) oli yhdysvaltalainen liikemies ja lentäjä, joka teki ensimmäisen ufohavainnon. Arnold näki lentäessään Washingtonin osavaltiossa Mount Rainierin lähellä 24. kesäkuuta iltapäivällä 1947 yhdeksän puolikuuta tai lautasta muistuttavaa esinettä, joiden liike muistutti kuin vedestä sinkoavan lautasen (tai tutummin suomalaisille veteen heitetyn litteän leipäkiven) liikettä. Arnold kertoi lehdille tapauksesta. Monet Yhdysvaltain ja Kanadan lehdet julkaisivat tapauksen. Sen jälkeen Yhdysvalloissa alkoi tulvia raportteja lentävistä lautasista. Arnold kirjoitti myöhemmin kirjan ja muutamia lehtiartikkeleita ufoista.

Arnoldin ufohavainto

Kenneth Arnold lensi havaintohetkellä Washingtonin osavaltiossa Mineralin lähellä kohti Yakimaa 9200 jalan korkeudessa. 24. kesäkuuta hieman ennen kello 15.00. Näkyvyys oli hyvä, 15 mailin päässä vasemmalla takana ollut DC-4 näkyi selvästi. Arnold näki alussa kirkkaita valonvälähdyksiä, jotka muistuttivat valon heijastusta peilistä. Ne olivat pohjoiseen Mount Rainierista, 20–25 mailin päässä. Arnold ajatteli alussa niiden olevan heijastuksia omasta lentokoneestaan, ja mutkitteli sen takia lentäessään, mutteivat heijastukset muuttaneet sen takia sijaintiaan. Hyvin litteät, sivulta lähes näkymättömät hyvin nopeasti liikkuvat kohteet olivat tummia, mutta niistä heijastui joskus auringon valo. Kohteet kulkivat pitkässä jonossa. Yksi kohteista oli kuin puolikuu, loput ympyrämäisempiä. Kohteiden koko oli armeijan myöhempien päätelmien mukaan 140–280 jalkaa. Ne sivuuttivat Arnoldin edestä ja lensivät lopulta erään Mount Rainierin sivuhuipun taakse ja katosivat hetkeksi huipun taakse. Kohteet etenivät kohti valtavaa Arnoldin arvioimaa 1200 mailin tuntinopeutta 50 mailin päähän Arnoldista Mount Adamsin lähelle, jossa katosivat näkyvistä.

Arnold kertoi tarinansa Yakiman lentokentän väelle. Lentokentän johtaja epäili Arnoldin kertomusta. Sen jälkeen Arnold jatkoi lentonäytökseen, jonne tuntematon Yakimassa ollut lentokenttätyöntekijä soitti. Arnold otti yhteyttä ilmavoimien tiedusteluun, jossa Arnoldin puheille ei naurettu. Ilmavoimat epäilivät Arnoldin ehkä nähneen ohjatun ohjuksen, mutta Arnoldin mielestä tämä selitys ei ollut pätevä. Arnold käveli seuraavana päivänä Pendleton East Oregonian -lehden toimitukseen. Lehden toimittajien epäilykset hälvenivät pian. Arnoldin havainnon vahvistivat muut silminnäkijät: eräs tarkastaja näki samoihin aikoihin kuin Arnold Mount Rainierin lähellä kuusi soikeaa kohdetta pienellä kaukoputkella. kohteet häiritsivät magneettikentällään kompassia. Mutta Arnoldin lähellä lentänyt DC-4:n ohjaaja ei havainnut mitään erikoista. Seattlesta länteen Bremertonissa nähtiin samana päivänä nopeasti liikkuvia kohteita ja välähdyksiä, tosin aamulla tai yöllä.

Arnoldin ilmoitus julkistettiin 25–26. kesäkuuta monissa sanomalehdissä usein etusivulla. 27. kesäkuuta sanomalehdet alkoivat käyttää termiä "lentävä lautanen" ja "lentävä kiekko", tätä ennen oli käytetty nimitystä "pannu", "teelautanen" ja "kiekko". Arnoldin mielestä kiekkomaisesta muodosta ei olisi kannattaunut puhua, teelautanen kuvasi vain kohteen hyppivää liikettä, joka oli kuin melkein vaakasuoraan lappeellaan heitetyn teelautasen hyppelyä veden pinnassa. Termiä lautanen käytti ensimmäisenä väärinkäsityksen vuoksi lehtimies Bill Bequette 25. kesäkuuta 1947, ja lentäväksi kiekoksi hän sanoi kohteita 28. kesäkuuta. Ihmiset ilmoittivat seuraavina viikkoina satoja havaintoja lentävistä lautasista. Alkoi noin kaksi kuukautta elokuun lopuille kestänyt ufoaalto, jolloin ihmiset ilmoittivat valtavasti ufohavaintoja. Tämän aallon havaintomäärä ylitettiin vasta vuonna 1952.

Ensimmäinen ilmoitus lienee ollut 28. kesäkuuta 1947 Rockfieldissä Wisconsinissa Marion Beuschlerin ja hänen veljensä näkemät 7-10 lautasen muotoista kohdetta lentämässä nopeasti pään päällä. Samana päivänä ilmavoimien lentäjä E. B. Armstrong näki 5-6 valkeaa ympyränmuotoista ufoa Nevadassa Lake Meadin lähellä. Ennen kuun loppua tuli 39 raporttia, reilusti alle 20/päivä. 30. heinäkuuta kirjoiteltiin vielä Arnoldin havainnosta, muttei niin laajalti kuin aiemmin.

Loma alkoi monilla 4. heinäkuuta. Tuona päivänä yhdysvaltalaiset United Airlinesin liikennelentäjät näkivät matkalla Seattleen Idahon yllä viidestä yhdeksään kiekkomaista kohdetta, mikä tapaus sai enemmän palstatilaa lehdistä kuin Arnoldin tapaus. Tapaus oli Arnoldin mielestä yksi harvoista luotettavista, ja Arnold tapasi koneen ohjaajan E. J. Smithin. Ufojen määrä hypähti äkkiä suureksi, 88 ufoa nähtiin 4. heinäkuuta, 76 5. heinäkuuta, 156 6. heinäkuuta, 159 7. heinäkuuta, huipussaan 8. heinäkuuta raportteja tuli 189. Yhä useammanlaisia tarinoita virtasi lehdille ja viranomaisille. 8. heinäkuuta 1947 väitettiin lentävän lautasen syöksyneen alas Roswellissa. Lentävien lautasten ajateltiin alussa olevan esimerkiksi oudon mallisia sotilaskoneita. Tämän jälkeen ufojen näkemisvauhti putosi nopeasti lukemaan 20 havaintoa/päivä, ja sitten uforaportteja tuli enää muutama päivässä. Heinäkuun lopussa havaintoja tuli vain yksi päivässä, ja elokuussa enää muutama viikossa. Ensimmäinen varsinainen ufoaalto oli ohi viimeistään elokuun lopussa.

Lähteet:
Kenneth Arnold - Wikipedia
The Pandora Society
          

11.10.2017



Ancient nanostructures in Ural
Kuvan lähde sott.net

Naradan metallikierteet ovat Ural-vuoristossa sijaitsevan Naradajoen ympäristöstä löydettyjä pieniä, enimmäkseen spiraalin muotoisia esineitä. Esineet löysi vuosina 1991–1993 joukko kullanetsijöitä. Esineiden koko vaihtelee kolmesta senttimetristä 0,003 millimetriin. Myöhemmin esineitä on löydetty myös Kožim-, Balbanju-, Vtvisty- ja Lapkhevozhjokien ympäristöistä 3–12 metrin syvyydestä.

Esineet koostuvat useista metalleista: suurimmat ovat kuparia ja pienemmät volframia ja molybdeeniä. Esineiden löytösyvyyden mukaan niiden iäksi on määritelty 2 000–20 000 vuotta.

Esineet löytäneen geologiryhmän toimeksiantaja oli venäläinen geologinen instituutti ZNIGRI. Tohtori Valeri Uvarovin mukaan löydettyjä esineitä ovat tutkineet eri tahot Pietarissa, Syktyvkarissa ja Helsingissä. Tohtori Jelena Matvejevan mukaan löytökerrokset ajoittuvat myöhempään pleistoseenikauteen.

Esineiden alkuperästä on esitetty useita teorioita. Mikäli iänmääritys pitää paikkansa, niitä ei nykytiedon mukaan voida pitää ihmisen valmistamina. Ufoharrastajien mukaan esineet ovat todiste maan ulkopuolisen sivilisaation oleskelusta alueella tuhansia vuosia sitten. Erään teorian mukaan esineet voisivat olla peräisin jonkin tuhotun ja haudatun Neuvostoliiton aikaisen tehtaan jäänteistä.

Lue myös OOPArt (Paikkaan kuulumaton artefakti)

Lähteet:
Naradan metallikierteet - Wikipedia
Artgomperz.com
          

22.9.2017



The Kelly-Hopkinsville encounter


Kelly-Hopkinsvillen tapaus (eng. The Kelly-Hopkinsville encounter tai Hopkinsville Goblins case) on väitetty humanoidihavainto. Avaruusolennon kaltaisten olentojen kerrotaan ilmestyneen illalla 21. elokuuta 1955 Suttonin maatilalle lähelle Kellyä, joka sijaitsee Hopkinsvillen kaupungin pohjoispuolella Lounais-Kentuckyssa, Yhdysvalloissa. Jaqueline Sanders julkaisi ensimmäisenä itsenäisten tutkimustensa tulokset nimellä "Panic in Kentucky" tammikuussa 1956 Saucerian Review - lehdessä. Sisältö vastasi laajalti poliisin raporttia. Tapaus on yksi Hynekin ufoluokituksen III lajin lähituntumien tyyppiesimerkeistä.

Tapauksen kulku


Olentojen tutkimuksen kohteeksi joutuneessa talossa oli 11 asukasta, kolme lasta ja kahdeksan aikuista. He olivat samalla tapauksen ainoat todistajat. Teini-ikäinen poika Bill-Ray Sutton oli mennyt ulos juodakseen vettä kaivosta. Palatessaan hän kertoi nähneensä lentävän kohteen talon takana. Muut eivät juuri kiinnittäneet asiaan huomiota arvellen sen olleen ehkä tähdenlento. Bill-Raylle myös naureskeltiin.

Ensimmäinen olento havaittiin noin tuntia myöhemmin. Asukkaat huomasivat talon koiran haukkuvan raivokkaasti. Aluksi olento näyttäytyi outona hohteena, mutta hahmottui "pikkumieheksi" joka lähestyi hitaasti kädet ylhäällä takaovelle menneitä kahta miestä. He ampuivat olentoa joka kierähti ja katosi pimeyteen. Samankaltainen olento näyttäytyi ikkunassa, ja jälleen sitä kohti ammuttiin. Miehet päättivät mennä ulos, ja havaitsivat olennon talon katolla. Toinen olento nähtiin puussa ja molempia ammuttiin. Puussa oleva olento leijaili alas. Olentoihin osui kolmasti mutta osumilla ei ollut näkyvää vaikutusta. Taylor Sutton kertoi 22. kaliiperisen luodin kimmonneen pois. Osuman ääntä kuvailtiin "peltiämpäriin ampumiseksi". Lopulta ampuminen todettiin hyödyttömäksi.

Sopivan tilaisuuden tultua talon asukkaat ryntäsivät autolleen ja pakenivat hakemaan poliiseja. Se oli turhaa, sillä poliisit eivät nähneet yhtään olentoa. Poliisit panivat merkille Suttonien pelkotilan ja myös sen, että Suttonit eivät olleet alkoholin vaikutuksen alaisena. Tutkijat etsivät johtolankoja, mutta ainoat merkit kahakasta olivat laukausten jäljet. Poliisit palasivat seuraavana päivänä tekemään tarkempia tutkimuksia. Tällöin varmistui ettei alkoholia oltu nautittu.

He löysivät ladon takana olevalta niityltä halkaisijaltaan 15. metrin palaneen kehän, jolle ei löytynyt selitystä. He eivät voineet toisaalta varmistaa aluksen laskeutumista.

Eräs paikalle hälytetyistä poliiseista kuvaili erikoisia "meteoreja" jotka tulivat Suttonin maatilan suunnalta. Hän ja mukana ollut vaimo kertoivat kahden niistä menneen auton ylitse pitäen kovaa, suhisevaa ääntä.

Haastattelut


Teknikko Bud Ledwith suoritti perheelle laajoja haastatteluja jo seuraavana päivänä. Kuvaukset olentojen ulkonäöstä olivat muutamia yksityiskohtia lukuun ottamatta yhtäpitäviä. Erilliset perheenjäsenten haastattelut antoivat yhtenäisen kuvauksen tapahtumien kulusta, mikä huijausta ajatellen olisi vaatinut sopimista. Miehet eivät olleet paikalla Ledwithin saapuessa, mikä edelleen olisi vaikeuttanut kertomusten yhtenäistämistä.

Olentoja kuvailtiin 1,2 metriä korkeiksi humanoideiksi. Olentojen pään kerrottiin olleen suhteettoman suuri niiden heiveröiseen vartaloon verrattuna. Niiden silmät olivat myös kookkaat. Olennot lähestyivät aina talon pimeimmältä puolelta, joten silmät saattoivat olla hyvin herkät. Suttonit kuvailivat vaatetusta "nikkelipäällysteiseksi". Pitkät ja kapeat käsivarret ulottuivat melkein maahan, kun olento seisoi suorassa.

Tapauksen tultua laajemmin tunnetuksi Suttonit saivat osakseen pahansuopaa julkisuutta ja he kieltäytyivät yhteistyöstä tutkijoiden kanssa. Isabel Davis kävi onnistuneesti tilalla vuotta myöhemmin ja hänen haastattelunsa vastasivat Ledwithin saamia tietoja. Davis painotti Suttonien halua pitää kiinni kertomuksestaan vaikka se olisi ollut "vastoin tervettä itsesuojeluvaistoa." Heillä ei myöskään ollut televisiota, radiota tai kirjallisuutta eikä siten todennäköisesti tietoa vastaavista havainnoista.

Mahdollinen selitys


Muun muassa ranskalainen ufologi Renaud Leclet ja paranormaalien ilmiöiden skeptinen tutkija Joe Nickell ovat esittäneet, että kyseessä saattoi olla amerikanhuuhkaja-pariskunta. Amerikanhuuhkajat ovat suuria lintuja ja puolustavat usein pesiään aggressiivisesti. Alueella tapahtui tuohon aikaan tähdenlentoja, ja suuri meteori saattaisi selittää kirkkaan valon taivaalla.

Lähteet:
Kelly-Hopkinsvillen tapaus - Wikipedia
Ufo casebook
          

8.9.2017



ghost fliers
Lähde: ufosinwartime.com


Kummituslentokoneet (engl. ghost fliers) olivat havaintoja lähinnä 1930-luvulla enimmäkseen pohjoisessa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa lentäneistä tunnuksettomista lentokoneista. Havaintoja tehtiin myös muualla maailmassa, muun muassa Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Monesti kummituslentokonehavaintoja pidettiin harhanäkyinä, huhupuheina tai joukkosuggestiona.

Havaintojen mukaiset kummituslentokoneet poikkesivat tehtyjen havaintojen mukaan silloisista lentokoneista. Koneissa oli monesti maahan suunnattuja valonheittäjiä, ne lensivät hyvin vaarallisessa säässä, tekivät uskomattomia lentosuorituksia ja niissä ei ollut tunnuksia. Kummituslentokoneet toimivat usein lumimyrskyssä, mutta myös sumussa. Monesti koneiden ohjaamo oli kirkkaasti valaistu. Koneet havaittiin usein vaarallisen matalalla tai leijailevan ilmassa paikallaan. Koneista saattoi kuulua normaali lentokoneen ääni, tai ne saattoivat olla täysin äänettömiä. Niiden tekemät lentosuoritukset olivat yleisen lentämisen tasolle mahdottomia. Koneille ei tiettävästi koskaan sattunut onnettomuutta. Koneiden laskeutumissuksien jälkiä löydettiin, mutta miehistöä ei yleensä nähty, kerran tosin nähtiin koneen kirkkaasti valaistussa ohjaamossa kaksi valkeaturkkista miestä.

Nykyiset ufotutkijat pitävät niitä ufoina. Aikalaiset taas olettivat niiden olleen salakuljettajien koneita tai venäläisiä, saksalaisia tai jopa japanilaisia vakoilukoneita. Suomen puolustusvoimien vuoden 1937 raportin mukaan ne olivat mielikuvituksen tuotetta.

Havaintoaalto


Kummituslentokonehavaintoja oli erityisesti talvina 1933–1934 ja 1936–1937 Fennoskandian pohjoisosassa. Talvella 1933–1934 tuli Norjasta 234 raporttia, 137 Suomesta ja 96 Ruotsista. Ruotsin ilmavoimat etsivät kummituslentokoneita tuloksetta.

Ensimmäinen runsaasti julkisuutta saanut havainto kummituslentokoneesta tehtiin jouluaattoiltana 1933 Pohjois-Ruotsissa Kalixin kaupungin yllä. Pohjanlahdelta saapui kone, jossa oli kirkas valonheittäjä. Se jatkoi lentoaan länteen kello 18.00. Tästä alkoi noin kaksi kuukautta kestänyt jatkuva lehtikirjoittelun ja havaintojen sarja. Alussa kummituslentokoneita nähtiin Ruotsissa ja Norjassa, tammikuun lopusta alkaen myös Suomessa. Eräs Ruotsissa nähty kummituslentokone oli yksimoottorinen, suuri, harmaa ja suksilla varustettu. Ruotsin ilmavoimat etsivät kummituslentokoneita tammikuun alusta lähtien. Paikalliset sanomalehdet saattoivat vastaanottaa jopa sata kummituslentokoneilmoitusta päivässä. Jotkut väittivät nähneensä kummituslentokoneita jo monen kuukauden ajan.

Suomessa ensimmäinen huomiota herättänyt havainto tehtiin Kemissä 23. tammikuuta kello 18.15, jolloin tuntematon lentokone lensi meren yllä. Kone nähtiin säännöllisesti noin kolmen viikon ajan. Kävi ilmi, että kummituslentokoneita oli nähty jo aiemminkin. Suomen ilmavoimat tehostivat valvontaansa, mutta havainnot jatkuivat. Kummituslentokoneista tehtiin eniten havaintoja tammi–helmikuun vaihteessa. Helmikuussa koneita nähtiin yhä etelämpänä, 8. tammikuuta Jyväskylässä ja Pieksämäellä. Helmikuun loppupuolella havainnot vähenivät, ja maaliskuussa koko havaintoaalto alkoi olla ohi. Alavieskassa löydettiin leveät jalasten jäljet, toinen tien vieren pehmeässä hangessa, toinen tiellä.

Norjan kummituslentokoneaalto oli tammi–maaliskuussa 1934. Koneita nähtiin Pohjoismaiden lisäksi Euroopassa ja Amerikassa. Helmikuussa tunnistamattomia lentokoneita nähtiin myös Aasiassa. Kummituslentokonepilojakin tehtiin: Ruotsissa Taalainmaalla putosi ilmapalloon kiinnitetty palava paperinippu, jonka papereissa ei ollut kirjoitusta. Sen väitettiin olevan peräisin kummituslentokoneesta.

Vuoden 1934 jälkeen kummituslentokonehavainnot harvenivat.

Selitykset havainnoille sekä kokeita


Suomen ilmavoimat pyrki ensisijaisesti tutkimaan olivatko havainnot tuntemattomia lentokoneita. Ilmavoimat suoritti 31. tammikuuta 1934 yölennon lentokoneen valojen näkymisen kokeilemiseksi. 1 500 metrissä koneen havaitseminen ei onnistunut harjaantumattomalle moottorin äänen kuuluessa. Puolipimeässä 300 metrin korkeudessa havaittiin keula- ja perävalo, ja purjehdusvalot järjestyksessä vihreä ja punainen. Keula- ja perävalo näkyivät noin 15–20 kilometrin etäisyydeltä. Ne olivat ainoat valot, jotka näkyivät suoraan lennettäessä havaitsijan yli.

Jotkin havainnot on voitu kohtuullisen luotettavasti selittää planeetan tai kirkkaan tähden avulla. Erään yöhavainnon nopeus oli puolestaan havaintokertomusten perusteella tehtyjen laskelmien mukaan 1 500 km/h, mikä oli lentotekniikan tasolle ylivoimaista. Havainnon nopeus selittyisi meteorilla. Selitystä vaikeuttaa että muualla tehtiin samoihin aikoihin riippumattomasti havaintoja samankaltaisista valoista, joiden selittäminen yhdellä kohteella on epäloogista. Ilmavoimat suoritti lentokokeen tämän tapauksen johdosta. Havaintoalueen yli tehtiin yöllinen lento, joka jäljitteli havainto-olosuhteita. Moottorin ääni kuului selkeästi. Lisäksi koneen lentovalot olisivat peittyneet hetkeksi sen lentäessä havaitsijoiden ohi, mitä ei ollut tapahtunut. Lentokokeen avulla myös todettiin havaitun kohteen hyvin suuri nopeus.

Toinen vastaava koe suoritettiin havainnosta, jossa valo oli liikehtinyt pienellä alueella vaihdellen väriään. Ilmiöllä oli toisistaan riippumattomia havaitsijoita, ja saadun kolmion avulla voitiin laskea, että aiheuttajan täytyi olla avaruudessa. Lentokone ei vastannut havaintoa ja lentokoneen liikehdintä pienellä alueella olisi peittänyt sen valoja havaitsijalta. Mahdollinen selitys saattaa olla Sirius-tähti, mutta erilliset havainnot eivät puoltaisi tätä. Sirius on taivaan kirkkain tähti ja voi näkyä eri väreissä vaihtaen niitä ilmakehän taiton vuoksi.

Ilmavoimat tutki Alavieskan kerrottua laskeutumispaikkaa. Paikka todettiin mahdottomaksi laskeutua tai nousta tavanomaisella lentokoneella. Neuvostoliitolla oli autogiroja, mutta niiden toimintasäde olisi ollut liian lyhyt.

Eräs jälki selittyi hevosvetoisen reen jäljeksi, ja se voitiin varmistaa ajamalla reellä uudelleen. Kylän väen suolla havaitsemia kirkkaita valoja tämä ei selittänyt.

Amerikkalainen monipuolisesti paranormaaleja ilmiöitä tutkinut ufotutkija John Keel nosti kummituslentäjät vuonna 1971 ufojen joukkoon.

Katso myös:
Aaveraketit
Kummitusilmalaivat

Lähteet:
Kummituslentokoneet - Wikipedia
          

4.9.2017



Roswell - UFO

Ohjelmassa haastatellaan henkilöitä, jotka olivat Roswellin tapauksessa todistajia.




          

4.7.2017



Ghost rocket

Aaveraketit tai aavepommit olivat toisen maailmansodan jälkeen lähinnä Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa nähtyjä suurta meteoria, ilmalaivaa ja rakettia muistuttavia tunnistamattomia lentäviä kohteita.

Ruotsissa aaveraketteja nähtiin eniten vuoden 1946 touko–elokuussa, mutta havaintoja tuli helmikuusta joulukuuhun. Monet aaveraketit olivat pallomaisia ja kirkkaita oranssia tai vihreää valoa säteileviä, toiset harmaita sikarinmuotoisia. Joissain paikoissa aaveraketin väitettiin syöksyneen maahan, ja toisissa maahansyöksypaikoilta löytyi pistävän hajuista kuonaa. Tieto aaveraketeista levisi kesällä 1946 ulkomaille, missä monet ajan lehdet, muun muassa The New York Times, kirjoittivat niistä ahkerasti. Syksyä kohti mentäessä havaintoilmoituksia tuli yhä etelämpää Euroopasta.

Ruotsin viranomaiset selittivät monien tapausten johtuvan tavanomaisista syistä, harhanäyillä, joukkosuggestioilla, meteoreilla, ilmapalloilla ja niin edelleen, mutta viranomaiset eivät myöskään täysin kieltäneet aaverakettien olemassaoloa. Ilmiötä ei kyetty täysin selittämään. Jotkut ufotutkijat ovat pitäneet ilmiöitä ufoina, jotka edelsivät ensimmäistä varsinaista Kenneth Arnoldin ufohavainnon aiheuttamaa ufoaaltoa.

Aaveraketteja kutsuttiin Ruotsissa myös nimellä "aavepommit", "aaveprojektiilit" ja "radio-ohjatut pommit". Aaveraketteja havaittiin yhteensä 2 000. Touko-joulukuussa 1946 Ruotsin puolustusvoimat rekisteröivät 997 havaintoa. 200 esiintyi tutkassa, ja noin sata syöksyi maahan Ruotsissa. 30 maahansyöksystä saatiin talteen jonkinlaisia paloja puolustusvoimien tutkittaviksi. Puolustusvoimien mielestä ne olivat meteoriitin paloja. Puolustusvoimien mukaan 225 havaintoa oli todellisia. Suomessa aaveraketit näkyivät kesällä 1946 lähinnä Pohjois-Suomessa, mutta havaintoja tehtiin myös Etelä-Suomessa.

Tapahtumat



Tummanharmaita tai kirkkaan metallin värisiä, sikarin tai torpedon muotoisia kohteita, jotka monesti vetivät perässään tulista vanaa, nähtiin tiheään kesällä 1946. Toiset muistuttivat tulipalloa (bolidia) tai meteoria, ikään kuin komeettaa. Joskus kerrottiin nähdyn lautasiakin. Pallot saattoivat olla harmaita, hohtavia tai vihertäviä. Joskus aavepommit räjähtivät esimerkiksi veden yllä.


Toisen maailmansodan lopussa kehitettiin ensimmäiset suihkukoneet, risteilyohjusten esiaste, lentävä pommi V1 ja V2-ohjus. Ruotsiin putosi saksalainen V1 vuonna 1945, ja tätä ei salailtu, niin kuin aaveraketteja myöhemmin. Mutta vuonna 1946 V-aseita ei enää ammuttu Ruotsin lähialueilla.


Yli taivaan ulottuva kirkas valojuova nähtiin 8. tammikuuta 1946 Skånessa Etelä-Ruotsissa. Se saattoi olla pitkänomainen Auringon valaisema pilvi tai tunnistamaton ilmiö. Tammikuussa 1946 Vetlandassa nähtiin pyrstötähtimäinen pitkä valojuova, joka pillastutti halkokuormaa vetäneen hevosen. Helmikuussa oli Ruotsin lehdissä ensi kertaa kirjoituksia kirkkaista valopalloista. Etelä-Ruotsista aaverakettien painopiste siirtyi pian pohjoisemmaksi Norlantiin, josta tuli niiden varsinainen toiminta-alue. Radat kulkivat itään päin. Västerbottenin rannikolla oli valonheitinvalo, johon liittyi pamahduksia ja "maanjäristyksiä", jotka ovat meteoreille tyypillisiä.


Epätavallista meteoriaktiivisuutta nähtiin pohjoisen napapiirin tienoilla 26. helmikuuta 1946, ja kevään edetessä Ruotsista alkoi virrata yhä enemmän tietoja taivaan halki lentävistä nopeista ja myös hitaammista kohteista. Toukokuussa 1946 ilmiöstä kirjoitettiin laajasti Suomen ja Ruotsin lehdissä. Havaintojen määrän kasvaessa havainnot näyttivät muuttuvan tarkemmiksi. Rakettien nähtiin monesti purskauttavan tulta noin kymmenen minuutin välein.


Aaverakettihuhut aloittaneet tapaukset olivat saksalaisen V2-ohjuksen muotoisia, rugby-pallon muotoisia, hopeisia torpedoja, sikarin muotoisia, soikeita ja niin edelleen. Aavepommit lensivät joskus selvästi pilvien alapuolelta, mikä sulki osaltaan pois meteoriselitystä. Meteorithan hehkuvat hyvin korkealla ilmakehässä. Toisaalta selkeällä taivaalla kirkkaiden tulipallojen etäisyydestä ja korkeudesta on tehty virheellisiä arvioita ja suurissa tulipalloissa on kuvailtu raketin kaltaisia piirteitä.

Havaintoja oudoista lentävistä kohteista tehtiin myös Etelä-Suomessa. Kansainväliseen tietoon aaveraketit nousivat viimeistään 9. kesäkuuta, kun hehkuva höyryävä kohde lähestyi Helsinkiä etelän suunnasta, mutta muutti yhtäkkiä kurssiaan. Kaupungissa ollut Daily Mailin kirjeenvaihtaja tiedotti asiasta Englantiin ja koko maailmalle. Raportteja virtasi lehdille ja viranomaisille kesällä miltei päivittäin. Havaintohuippu oli 9.–10. heinäkuuta 1946, jolloin valoilmiöitä nähtiin yli tuhat ja ihmiset tukkivat yhteydenotoillaan sanomalehtien, poliisin ja puolustusvoimien puhelinlinjat.


Aaveraketteja nähtiin monesti auringon laskiessa. Heinäkuussa tulipallojen määrä lisääntyi sikarien sijaan, ja monesti lentävien kohteiden sanottiin esiintyvän pareittain. Aaveraketteihin liittyi ääniä, muun muassa rätinää ja paukahduksia, mutta ne saattoivat olla äänettömiäkin. Jotkut loistivat voimakasta sinivalkoista valoa. Yksi valokuva, tappi ilmassa, julkaistiin. Lehtien ja armeijan mukaan jotakin uutta ja todellista oli taivaalla tapahtumassa, ja että vain osa voitiin selittää meteoreilla.


Joissain paikoissa väitettiin heinäkuussa rakettien pudonneen tai pudottaneen jotain maahan, esimerkiksi Njurundan uimarannalle ilmestyi 11. heinäkuuta aaverakettihavainnon yhteydessä tummaa karbidimaista hehkuvaa kevyttä kuonaa, joissa oli kitkerä haju. Tämä oli ensimmäinen tapaus, jossa väitettiin löydetyn aaveraketteihin liittyvää materiaalia. Kalixissa väitettiin surisevan, salamoivan aaveraketin syöksyneen Kolmjärv-järveen 19. heinäkuuta nostattaen kahden metrin korkuisen vesipatsaan. Armeija tutki järveä turhaan miinaharavalla kolme viikkoa, muttei löytänyt muuta kuin suomalmia. Tapauksesta kirjoitettiin lehdissä paljon ja huhuttiin ilman syytä, että jotain olisi löytynyt.


Yhdysvaltain lehdistöstä New York Times kirjoitti ilmiöstä useita kertoja kuten myös Ranskan ja Iso-Britannian lehdistö. Ruotsin asevoimat olivat hälytysvalmiudessa. Aaveraketti-ilmiö aiheutti sen, että 27. heinäkuuta Ruotsin hallitus kielsi lehdistöä kertomasta aaverakettihavaintopaikat, ja niihin viitattiin jatkossa epämääräisesti "Etelä-Ruotsissa" tyyliin. Saman tekivät parin–kolmen viikon sisään Norja ja Tanska, ja Norja kielsi 31. elokuuta kaiken aaverakettitiedon julkistamisen. Ilmiö aiheutti reaktioita Suomessakin.


Aaverakettien uusi havaintohuippu oli elokuun 9.–11. päivänä, jolloin oli kirkas perseidien tähdenlentoparvi. Elokuun lopulla sanomalehdet alkoivat väsyä aaveraketti-ilmoituksiin ja havaintovirta alkoi ehtyä, mutta jatkui joulukuuhun saakka. 11. joulukuuta Ruotsin puolustusvoimat julkistivat loppuraportin, jonka mukaan 80 prosentin havainnoista olevan pelkkiä valoilmiöitä, jotka olivat erittäin todennäköisesti lähtöisin avaruudesta.


Aaveraketteja epäiltiin muun muassa Neuvostoliiton ohjuskokeiksi, sillä Neuvostoliittohan oli saanut toisen maailmansodan päättyessä Saksalta sotasaaliikseen V2-raketteja. Niinpä elokuun 11. päivän jälkeen Ruotsin lehdistö julkaisi vihaisia Neuvostoliiton vastaisia kirjoituksia.


Aaveraketit levisivät ajan kuluessa etelää kohti Englantiin, Belgiaan, Portugaliin, Italiaan ja aina Intiaan asti. Aaveraketteja nähtiin myös supervalloissa Neuvostoliitossa ja Yhdysvalloissa. Skandinaviassa nähtiin jälleen kerran aaveraketteja talvella vuonna 1948.

Lähteet:
Aaveraketit - Wikipedia
          




ufo

Pudasjärven ufoiksi kutsuttiin valoilmiöitä ja lentäviä esineitä, joita monet ihmiset kertoivat nähneensä Pudasjärven alueella ja sen lähistöllä Pohjois-Pohjanmaalla 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa. Havaintoja ilmoitettiin eniten tammikuussa 1971. Suurin havaintojen alueellinen keskittymä oli Särkivaarassa, nykyisessä Syötekylässä, Iso-Syötteen ympäristössä. Pudasjärven ufohavainnot uutisoitiin melko näkyvästi. Kyseessä lienee ollut Suomen historian laajamittaisin ufoaalto. Ajallisesti siihen liittyi myös Kuusamossa nähty Saapungin valopallo.



Ufotutkijoiden ja lehdistön kiinnostus Pudasjärven ufoihin heräsi syyskuussa 1969 tehdystä havainnosta. Sen jälkeen seudulla kävi ufotutkijoita muualta Suomesta ja Ruotsista. Julkisuudessa esiteltiin myös valokuvia, joiden väitettiin esittävän ufoja. Muutamat ihmiset kertoivat kohdanneensa humanoideja. Pudasjärven ufojen herättämään julkiseen keskusteluun otti näkyvästi osaa myös tiedemiehiä, jotka kommentoivat väitettyjä havaintoja ja todisteita skeptisesti. Eräät tahot yrittivät löytää Pudasjärveltä uraania ufohavaintojen innoittamina. Pudasjärven ufoja on jälkikäteen koetettu selittää muun muassa pietsovaloilmiöllä, jossa kallioperän puristus luo sähkökenttiä, jotka synnyttävät valoa.

Yksittäisiä havaintoja



13. marraskuuta 1967 aamuyöllä kaksi samassa autossa matkustanutta sisarusta näki autiolla seudulla tien varrella noin sadan metrin korkeudessa kirkkaasti valaisevan muodoltaan sotilaskypärää muistuttavan esineen, joka lensi auton yli ja alkoi seurata sitä. Sisarukset pysäyttivät auton kahdesti tarkkaillakseen esinettä, mutta pelon valtaamina jatkoivat matkaa yrittäen paeta. Havainto kesti 20 minuuttia.

8. syyskuuta 1969 taksiautoilija matkustajineen tarkkaili sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello 01.25-01.50 toistakymmentä jalkapallon kokoista lentävää kirkasta valoa puolen tunnin ajan. Sää oli puolipilvinen. Valot vaihtelivat väriä, lentosuuntaa ja -nopeutta. Pilvien sisässä nähtiin myös isompi valo, jonka halkaisijaksi arvioitiin 170 metriä. Valopallo nähtiin kymmenistä Hampuksen tanssipaikalta lähteneistä autoista. Eräässä paikassa valo valaisi huoneen häikäisevällä kirkkaudella. Rengasvaarassa valopallo leijui hetken edessä auton edellä ja nousi ajan kuluessa ylemmäs, ja laskeutui Rengasvaaran taakse metsään. Valopallo nähtiin monella paikkakunnalla, Särkivaaralla, Rytingissä, ja Kuusamossakin kello 01.00-02.00.

Tapaus sai paljon huomiota lehdistössä ja oli ensimmäinen uutisoitu Pudasjärven ufo. Sen jälkeen ufotutkijat alkoivat tutkia alueen ufohavaintoja, joita paljastui tehdyn aiemminkin.

Syksyllä 1969 5. lokakuuta 01.30, 8. lokakuuta 01.00, 14. lokakuuta 04.01 ja 15. lokakuuta 02.30 nähtiin yksittäisiä valopalloja, jotka olivat kirkkaita ja pyöreitä näkyen etäällä. Havaintoja tehtiin lähinnä Iso-Syötteen lähistöillä.

28. marraskuuta 1969 kello 22.00 nähtiin valopallon lakeutuvan kahdessa tunnissa erään harjun taakse. Pallosta suuntautui valokiila taivaalle. Ilmiö valaisi huoneen kirkaaksi kuin päivällä. Harjun takana olevassa lammessa oli keskellä jäätön kohta. Lähistöillä nähtiin sähkölinjan lähellä neljä puolen metrin mittaista valoa.

13. joulukuuta 1969 illalla autossa matkustanut kolmen hengen seurue näki kaksi kirkasta esinettä. Toinen oli kaukana ja näytti laskeutuvan taivaalta. Toinen, noin puolitoistametrinen kartio, ilmestyi puolen kilometrin päässä tielle auton eteen. Sen alaosasta purkautui liekki kuin rakettimoottorista. Esine lensi tietä pitkin eteenpäin. Auton ajaja hidasti nopeuden muutamaankymmeneen kilometriin tunnissa, etteivät he olisi joutuneet 50 metriä lähemmäs. Esineen lento jatkui kolmen kilometrin ajan, minkä lopuksi se lensi jyrkästi ylös.

28. tammikuuta 1970 nähtiin Särkivaaran taivaalla iso pallomainen ufo, josta irtosi neljä valopalloa. Iso pallo tuli etelästä ja lähti liikkeelle itään päin häviten mustaan pilveen. Aikaisemmin illalla oli nähty suuri punainen pallo joka nousi ja laski edestakaisin. Koirat reagoivat yön ufoon haukkuen.

5. marraskuuta 1970 useat silminnäkijät havaitsivat eri suunnilta noin jalkapallon kokoisen matalalla lentävän kohteen. Ilmiön takana olleen maastokohdan avulla etäisyydeksi arvioitiin minimissään noin 500 metriä maksimin ollessa 1 km. 16.20-22.30 toiminnassa ollut infrapunafilmillä ladattu kamera havaitsi kohteen laajempana. Kuvakulman ja etäisyysarvioiden perusteella ilmiön kooksi saatiin 150 metriä. Tutkimuksessa objektiivin heijastus selityksenä voitiin sulkea pois.

16. tai 19. tammikuuta 1971 lumen auraaja näki puunlatvojen yläpuolella punaisen esineen, joka leijui alas. Kotona hän kertoi havainnosta veljelleen, joka ryntäsi ulos hirvikiväärin kanssa ja ampui esinettä 400 metrin etäisyydeltä. Valo katosi, mutta ilmestyi hetken kuluttua taivaalle. 1997 tapauksesta tuli esiin tietoa, joka viittasi ns. kontaktiin humanoidien kanssa.

29. tammikuuta 1971 kaksi perheenjäsentä näki tunturin yllä Kuun suuruisen valopallon, josta erkani neljä pienempää palloa. Suuri pallo sitten nousi pilven taakse ja pienemmät laskeutuivat kummun taakse.


Lähteet:
Pudasjärven ufot
Björn Borg: Tosiasioita ufoilmiöstä. UFO-Finland ry, 2001. ISBN 951-98374-1-8.
Soini Lax: Pudasjärven ufot. Uraania vai utopiaa?. Kirjayhtymä Oy, 1972. ISBN 951-26-0151-6.
          

19.4.2017



Frederick Valentich

Frederick Valentich oli australialainen lentäjä, joka katosi selittämättömästi kesken lennon 21. lokakuuta 1978. Ennen katoamistaan Valentich kuvaili lennonjohdolle näkemäänsä outoa lentävää alusta, minkä johdosta tapaus keräsi paljon medianäkyvyyttä ja siitä tuli suosittu UFO-harrastajien puheenaihe.

Valentichista tai hänen lentokoneestaan ei löydetty etsinnöissä mitään jälkiä. Australian liikenneministeriön johtamissa tutkimuksissa päädyttiin tuloksen, että katoamisen syytä ei voida selvittää ja lentäjän oletetaan kuolleen.

20-vuotias Valentich katosi yksinlennolla Bassinsalmen yllä. Hänellä oli takanaan 150 lentotunnin kokemus. Matka oli tarkoitus tehdä Moorabbinin lentokentältä Melbournesta King Islandin kentälle Tasmaniaan ja takaisin. Lento tapahtui vuokratulla Cessna 182-L -pienkoneella, jonka rekisteritunnus oli VH-DSJ. Näkyvyys oli hyvä ja tuuli heikkoa.

Valentich antoi lentosuunnitelman kentän henkilökunnalle kello 17.23 ja kertoi ottavansa King Islandilta mukaan ystäviä, joille hän varasi koneeseen neljä pelastusliiviä. Kone nousi Moorabbinista kello 18.19. Hän otti yhteyden Melbournen lennonjohtoyksikköön ja ilmoitti myöhemmin saavuttaneensa Cape Otwayn (38°51′00"S, 143°31′00"E ) kello 19, mutta mistään epätavallisesta ennen sitä hän ei maininnut. Silminnäkijät Apollo Bayn kylässä kertovat nähneensä hänen lentokoneensa, ja rannikolla yöpyneet kalastajat vahvistavat hänen kääntyneen merelle tavallisen lentoreitin kohdalta.

Outo lentävä alus


19.06 Valentich otti yhteyden lennonjohtoon ja kysyi tietoa muista hänen lentokorkeudellaan (alle 5 000 jalkaa eli noin 1 500 metriä) olevista lentokoneista. Lennonjohdon Steve Robey ilmoitti, ettei muuta liikennettä pitäisi olla. Tähän Valentich vastasi ilmoittamalla näkevänsä suuren tuntemattoman aluksen, joka näytti olevan neljän kirkkaan laskeutumisvalon valaisema. Hän ei osannut määrittää sen tyyppiä, mutta sanoi aluksen ylittäneen hänet noin 300 metrin etäisyydeltä suurella nopeudella. Tämän jälkeen Valentich ilmoitti aluksen lähestyvän häntä jälleen idästä, ja epäili toisen lentäjän tarkoituksellisesti härnäävän häntä.

Kello 19.09 Robey pyysi Valentichia vahvistamaan korkeutensa ja sen, ettei ollut kyennyt tunnistamaan alusta. Hän vastasi korkeudekseen 4 500 jalkaa ja kuvaili alusta: se oli pitkä, mutta liikkui niin nopeasti, ettei sitä voinut kuvailla tarkemmin. Hän piti 30 sekunnin tauon, jonka aikana Robey pyysi arviota aluksen koosta. Valentich vastasi, että alus "kiersi hänen yläpuolellaan" ja että siinä oli kiiltävä metallipinta ja vihreä valo. 28 sekunnin hiljaisuuden jälkeen hän ilmoitti aluksen kadonneen. Hetken kuluttua Valentich pohti olisiko alus häntä seuraava armeijan lentokone.

Robey yritti kysellä lisää tietoa tunnistamattomasta aluksesta ja sen sijainnista, ja Valentich vastasi sen lähestyvän häntä uudestaan lounaasta. Kello 19.12 Valentich ilmoitti ongelmista koneen moottorissa ja sanoi jatkavansa King Islandille. Sitten hän mainitsi "sen oudon lentokoneen" leijuvan taas yläpuolellaan. Lyhyen hiljaisuuden jälkeen hän totesi: "Se leijuu, eikä se ole lentokone." Tätä seurasi 17 sekuntia tunnistamattomia signaaleja, joita on kuvailtu "raapiviksi metallisiksi ääniksi". Näiden äänten jälkeen kaikki yhteydet koneeseen katkesivat.

Etsintä


Hälytys annettiin kello 19.12. Lentokoneen etsiminen maalta, merestä ja ilmasta aloitettiin, kun Valentich ei ollut saapunut King Islandiin 19.33 mennessä. Kaksi Australian ilmavoimien P-3 Orion -meritiedustelukonetta lensi alueella viikon ajan. Etsintäyritykset lopetettiin 25. lokakuuta.

Lentokone oli suunniteltu pysymään pinnalla usean minuutin ajan, ja se sisälsi neljän pelastusliivin lisäksi hätälähettimen. Koneesta ei kuitenkaan löydetty etsinnöissä mitään jälkiä. Merestä paikannettiin polttoaineläikkä Valentichin viimeisen sijainnin suunnalta, mutta se ei näytteen perusteella ollut lentokoneessa käytettyä polttoainetta.

Australian liikenneministeriö käynnisti tutkimukset turman selvittämiseksi. Kahden viikon tutkimusten aikana syytä tapahtumalle ei löydetty. Johtopäätöksinä oli, ettei tapahtumaa voida selvittää ja että Valentichin oletetaan kuolleen. Lopullinen yhteenveto tutkimuksista julkaistiin 27. huhtikuuta 1982. Se sisälsi kaiken dokumentoidun radioliikenteen lennonjohdon ja Valentichin välillä.


Valentich Disappearance


Roy Manifold ufo
Roy Manifoldin ottama kuva mahdollisesta UFOsta



Lähteet:
Frederick Valentichin katoamistapaus - Wikipedia
          



UFO

Imjärven ufotapaus on eräs väitetty ufotapaus. Se kuuluu Hynek-luokitukseen CE III (kolmannen asteen lähituntuma), sillä sen yhteydessä väitettiin nähdyn avaruusolento.

Tapaus sattui 7. tammikuuta 1970 Imjärven kylässä Heinolan maalaiskunnassa (nykyään osa Heinolaa). Kaksi miestä, Aarno Heinonen ja Esko Viljo, olivat hiihtolenkillä noin kello neljä iltapäivällä, kun he puolisen tuntia taivallettuaan näkivät outoja valoilmiöitä edessään. He näkivät yläpuolellaan myös tulen värisen lentävän lautasen, joka päästi ympäristöönsä sumua ja valopalloja.

Miehet tunsivat ilmiön estävän heidän liikkumisensa ja toisaalta pyrkivän vetämään heitä taaksepäin. Lopulta molemmat miehet näkivät parin sekunnin ajan sivummalla vaaleanvihreään suojapukuun pukeutuneen olennon, joka piteli käsissään jotain mustaa laitetta. Tämän jälkeen sumu hälveni ja ympäristö palautui normaaliksi. Koko tapaus kesti vain kymmenisen sekuntia.

Miehet tunsivat olonsa hyvin sairaaksi ja ajoivat taksilla lääkäriin. Heinonen oli tapauksen jälkeen kuukausia työkyvytön. Hän myös kertoo tavanneensa vuosia myöhemmin lukuisia avaruusolentoja, muun muassa "humanoiditytön", sekä saaneensa yliluonnollisia kykyjä. Myös Viljo kärsi seuraavien kuukausien ajan erilaisista jälkioireista, mutta hän pystyi jatkamaan työntekoa.

Ultra-lehden päätoimittaja ja ufotutkija Tapani Kuningas kirjoittaa: "Heinosen kohdalla oli ehkä merkillisintä nähdä hänen persoonallisuuteensa äkillinen muutos, jonka yhteydessä hän sekä nuortui kymmenisen vuotta ulkonäöltään että sai myös ns. yliluonnollisia kykyjä. Koskaan aikaisemmin tai myöhemmin en ole vastaavaa nähnyt."

Lähteet:
Imjärven ufotapaus - Wikipedia
Tapani Kuningas, Ufoja Suomen taivaalla sivu 103
Tapani Kuningas: Paranormaalit vuosikymmenet. Ultra, 2002, nro 1.
http://www.imjarvi.info/Ufo-sivut.htm
          



Philadelphia - Operation Ghost

Philadelphia Experiment


Philadelphia-kokeeksi nimitetään väitettyä Yhdysvaltain laivaston 28. lokakuuta 1943 suorittamaa koetta, jonka tarkoituksena oli muuttaa sähkömagneettikenttien avulla hävittäjä USS Eldridge tutkassa näkymättömäksi. Kertomusten mukaan kyseessä oli Nikola Teslan kehittämä, salassa pidetty yhtenäiskenttäteoria, jota laivasto kokeili käytännössä. Kokeen tuloksena sanotaan olleen aluksen muuttuminen näkymättömäksi, sen siirtyminen ajassa ja paikassa sekä ihmishenkien menetys.

Yhdysvaltain laivaston suorittamaksi väitetty koe tuli julkisuuteen kirjeissä, jotka merimiehenä työskennellyt Carl Allen (myös Carlos Miguel Allende) kirjoitti Morris Jessup -nimiselle tutkijalle ja kirjailijalle. Allen kertoi kokemuksestaan ensimmäisen kerran vasta vuonna 1955.

Andrew Furuset -nimisellä kauppalaivalla työskennellyt Allen väitti nähneensä Norfolkin satamassa Virginiassa kokeen, joka tehtiin USS Eldridge- nimiselle hävittäjälle miehistöineen. Allenin mukaan aluksen ympärille luotiin voimakas magneettikenttä, jonka tarkoitus oli saada alus näkymättömäksi. Kentän luominen onnistui ja myös miehistö muuttui näkymättömäksi kenttää vahvistettaessa. Aluksen veteen muodostama kuoppa oli nähtävissä.

Allen väitti kirjeissään, että kokeen jälkiseurauksena USS Eldridge olisi myöhemmin kadonnut kesken purjehduksen ja ilmestynyt sitten uudelleen näkyviin. Toisen version mukaan alus olisi kadonnut ankkuripaikaltaan kokeen aikana ilmestyäkseen Newport Newsiin Yhdysvaltain Norfolkissa ja palannut takaisin Philadelphiaan vain minuuttien kuluessa.

Miehistön jäseniin koe olisi jättänyt pysyviä mutta hallitsemattomia ja myös tuhoisia vaikutuksia. Kirjeiden mukaan jotkin miehistön jäsenistä saattoivat muuttua hetkellisesti näkymättömiksi ja että miehistön jäseniä olisi osallistunut näkymättöminä kapakkatappeluun tai poistuneet luvatta. Edelleen eräs kokeeseen osallistunut olisi kävellyt kotinsa seinien läpi ja kadonnut.

Joidenkin kerrottiin kuvailleen eräänlaista jäätymisen tilaa, jossa he eivät voineet liikkua eivätkä havaita ympärillään tapahtuvaa, vaikka he ymmärsivät ajan kulumisen. Toisten miehistön jäsenten oli mahdollista palauttaa tämä miehistön jäsen normaaliin tilaan luomalla häneen yhteys käsiä tai kasvoja koskettamalla. Allen kertoi myös elektronisesta laitteistosta joka oli valmistettu tätä varten. Edelleen Allen kuvaili joidenkin syttyneen tuleen yhdessä jäätymisen tilassa olleen kanssa yhteyttä luotaessa. Allen väitti, että osa miehistöstä oli kadonnut tai tehnyt itsemurhan ja että osa olisi suljettuna mielisairaaloihin tai laitoksiiin, joissa he voivat saada apua.

UFO-ilmiö


Kokeen yhteys ufo-ilmiöön syntyi Morris K. Jessupin Case For The Ufo -kirjan kautta. Carl Allen kirjoitti kirjeet luettuaan Jessupin kirjan, jossa hän pohti muun muassa ufo-alusten voimanlähdettä ja keinoja liikkua. Myöhemmin Case For The Ufo -teos lähetettiin Yhdysvaltain laivaston ONR-laitokseen huomatuksilla lisättynä. Oli pääteltävissä, että yksi huomautuksien kirjoittajista sekä kirjan lähettäjä oli Allen. Osa huomautuksista viittasi Philadelhia-kokeeseen. Jessup kutsuttiin laitokseen, missä eräät upseerit olivat kiinnostuneet kirjasta teettäen siitä huomautuksineen pienen painoksen.

Charles Berlitz toi kokeen uudelleen esiin ns. Bermudan kolmiota käsittelevissä teoksissaan. Myöhemmin tarinaan on lisätty väite, että kokeen aikana olisi saatu yhteys maapallon ulkopuoliseen elämään ja että olentojen kanssa olisi tehty yhteistyötä.

Lähteet:
Philadelphia-koe - Wikipedia
Bauer, Eddy: Toinen maailmansota 1. WSOY, 1973.
Tieteen kuvalehti 16/1999
Jacques Vallée - Revelations Alien Contact and Human Deception Anomalist Books 2008
Charles Berlitz - Arvoitus syvenee Otava 1979
William L. Moore in consultation with Charles Berlitz - Project Invisibility Fawcett Crest 1980

Tietoa

Mysteerien maailma käsittelee paranormaaleja ilmiöitä, salaliittoteorioita, kryptozoologiaa sekä muita mielenkiintoisia aiheita.

Muita aihealueita:
Salaseurat, henkimaailma, muinaishistoria, historian henkilöt sekä katoamistapaukset.

Lisätietoa sivusta
Linkkilista
Ylläpito suosittelee
Tietosuojakäytäntö

Facebook-sivut

Otamme vastaan kokemuksia

Onko sinulla oma mielenkiintoinen kokemus jaettavaksi lukijoillemme?

Mikäli sinulta löytyy jännittävä/mielenkiintoinen kokemus, niin lähetä yhteydenottolomakkeella viestiä.

Otamme lomakkeen kautta vastaan myös palautteita
ja juttuvinkkejä.

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *