heinäkuuta 2017
          

17.7.2017



Zeitgeist - The Movie


Zeitgeist elokuva



Zeitgeist on Peter Josephin vuonna 2007 julkaisema dokumentaarinen omakustanne-elokuva. Se kertoo elokuvantekijöiden näkökulman kristinuskon synnystä, WTC:n terrori-iskujen tapahtumista, kuinka yhdysvaltalaiset pankit vaikuttavat maailmaan 1900- ja 2000-luvuilla sekä kuinka nämä tekijät ovat vaikuttaneet maailmassa.

Zeitgeistin väitteiden totuudenperäisyys on kyseenalaistettu laajasti. Elokuvan esittämä sanallinen yhteneväisyys Kristuksen ja auringon välillä on olemassa ainoastaan englannin kielessä - ei arameassa, hepreassa, kreikassa tai latinassa, jotka olivat Välimeren alueen valtakielet ajanlaskun alussa. Kokonaisvaltaisuudessaan suhtautuminen Zeitgeistiin oli kriittinen. Toisaalta elokuva on myös herättänyt ajatuksia valtavirtaa vastaan.




          

5.7.2017



Apollo 11

Onko kuussa käyty vai ei? Ehkä yksi kuuluisimmista salaliittoteorioista, mitä maan päällä kantaa. Onko kaikki historiankirjoissa kerrottu valetta vai täyttä totta? Mysteerien maailma ei sen pahemmin ota kantaa, mutta keräämme tähän mielenkiintoisia pointteja, jotka ovat monia ihmisiä jäänyt mietityttämään.

- Miksi kuuta tutkimaan lähetettiin vuonna 1998 miehittämätön Lunar Prospector? Tutkimus koski avaruussäteilyä, mutta luulisi, että se olisi jo tutkittu ennen kuulentoja.

Nasa hukkasi ensimmäisen kuukävelyn (15.8.2006 12:53)

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa on onnistunut hukkaamaan kaikki alkuperäiset nauhoitukset ihmisen ensimmäisestä kuukävelystä. Kadonneiden nauhojen joukossa on mm. astronautti Neil Armstrongin kuuluisa lausahdus kuun kamaralla: "Tämä on pieni askel ihmiselle, mutta suuri harppaus ihmiskunnalle".

Armstrongin kuuluisa kuukävely, joka välittyi miljoonille tv-katsojille 20. heinäkuuta 1969 on on yksi lähetystaltioinneista, joita Nasa on nyt epätoivoisesti yrittänyt jäljittää jo vuoden ajan.

- Emme ole nähneet niitä pitkään aikaan. Olemme etsineet jo vuoden, mutta mitään ei ole löytynyt, myönsi Nasan tiedottaja Grey Hautaluoma eilen.

Kadonneet nauhat pitävät sisällään mm. tietoja astronauttien terveydentilasta ja kuualuksen kunnosta kuulennon aikana. Kaiken kaikkiaan hukassa on noin 700 laatikollista Apollo 11 -kuulennon tietoja.

- En olisi silti huolissani. Kaikki mitä on nauhoilla, on tallessa muodossa tai toisessa, Hautaluoma lohduttaa.

Nasan nettisivuilla on mm. nähtävissä kopioita tv-lähetyksistä. Ne ovat kuitenkin huonompilaatuisia kuin alkuperäiset magneettinauhoille tallennetut lähetykset.

Koska Nasan tekniikka ei ollut aikoinaan yhteensopiva tv-tekniikan kanssa, jouduttiin alkuperäiset lähetykset esittämään monitorilla, josta ne kuvattiin edelleen tv-kameralla.

Hautaloma sanoo, että nauhat voivat löydyttyäänkin olla esittämiskelvottomia, koska ne ovat kuluneet vuosien varrella. Ongelma on yleinen magneettisissa nauhoissa ja muussa nauhoitetussa materiaalissa.

Kuulentojen aineistoa säilyttiin ensin Yhdysvaltain kansallisarkistossa, mutta ne palautettiin Nasalle joskus 1970-luvun lopulla, Hautaluoma muistelee.

- Tutkimme nyt papereistamme, missä aineistoa viimeksi pidettiin, Hautaluoma kertoo. (IS-Reuters)


Miksi ihmeessä NASA on kadottanut alkuperäiset materiaalit? Alapuolella kenties oikea video kuuhun laskeutumisesta.




Onko koko Apollo-ohjelma huijausta ja studiossa kuvattua?


Apollo 11
Alkuperäinen kuva NASAn arkistoista.


Kuukameroissa ei ollut salamaa eli kaikki kuvat olisi ollut pakko ottaa ilman lisävaloa (salamaa tai studiovaloja). Kuvassa varjon mukaan aurinko paistaa vasemmalta yläviistosta, jolloin reppu ja astronautin selkä ei voi olla noin hyvin valaistu. Huomaatko miten oikea jalka on? Varjo ei ole lainkaan oikean muotoinen, pelkkä tikku. Sopii vain ihmetellä onko kyseessä ollut erittäin kehno kuvankäsittelijä vai mitäs.



Apollo 11 Shadows


Astronautti loistaa mukavasti pimeässä varjossa. Kuva: https://www.flickr.com/photos/nasacommons/7876057948/




Yksityiskohdat näkyvät erittäin hyvin vastavaloon kuvattaessa.

"Vastavalolla saa aikaan hienon takavalon, mutta varjon puolelle kohteeseen pitää heijastaa valoa tai sitten lampuilla."


Apollo
Varjot lankeaa eri suuntiin. Ihmeellistä.


- Apollo 1 kärvähti lähtötelineisiinsä vuonna 1967 lähdön simulointitestissä ja tulipalo tappoi 3 astronauttia. Yksi heistä oli Gus Grissom, joka oli arvostellut Apollo-ohjelman puutteita ja sanoi mm. että tässä hommassa kyllä joku kohta kuolee. Sähköviasta alkanut tulipalo ei ilmeisesti ollut vahinko.

- Viestintäongelmat aluksen ja lennonjohdon välillä alkoivat heti ja Grissomin viimeiset sanat olivat: "How are we going to get to the moon when we can't talk between two buildings!", "I can't hear a thing you're saying."

- Thomas Ronald Baron, Apollo 1-lennon turvatarkastaja todisti onnettomuuden jälkeen kongressille, että Apollo-ohjelma on niin retuperällä, ettei amerikkalaiset pääse koskaan kuuhun. Hän esitti 500-sivuisen raportin havaitsemistaan puutteista. Tasan viikon kuluttua tästä hänelle perheineen sattui onnettomuus, jossa hän perheineen kuoli. Auto joutui junan alle ! Raporttia ei ole sen jälkeen näkynyt ja Apollo-ohjelmaa jatkettiin. Asia kirjattiin itsemurhaksi.

- Neuvostoliittolaiset olivat 8-0 johdossa Yhdysvaltaa vastaan kaikilla avaruusteknologian osa-alueilla 1960 alussa. Yhdysvallat eivät voineet tunnustaa, että kommunistinen Neuvostoliitto oli avaruusteknologiassa valovuosia heitä edellä. Neuvostoliittolaisilla ei ollut haluja viedä miehitettyä lentoa tappavan säteilykentän läpi kuuhun.


Apollo flag
Lipun varjo puuttuu?


Kuva isompana: https://www.flickr.com/photos/nasacommons/9460188482/

- Miksi Apollo 13 epäonnistui? Sen piti olla kolmas kuuhun laskeutunut lento, mutta lennolla tuli ongelmia: "Okay Houston, we've had a problem here!".

- Van Allenin säteilyvyöhykkeet; Sisempi vöyhyke on välillä 1 000 – 6 000 km ulompi vyöhyke 10 000 – 65 000 kilometrin korkeudessa, voimakkaimmillaan 14 500 – 19 000 kilometrissä. (Kuuhun on matkaa 384 400 km). Näissä on runsaasti avaruussäteilyä, joka ei oikein ole eduksi ihmisen hyvinvoinnille eli altistaa syöpään ja voi olla kohtalokasta nopeallakin aikataululla, mutta kukaan astronauteista ei ole koskaan sairastunut. Venäläisten avaruuteen lähettämät eläimet kuolivat näillä vyöhykkeillä.




- Kuukautta ennen ensimmäistä kuulentoa LEM-modulin (Lunar Excursion Module) koelennolla se syöksyi maahan ja tuhoutui. Se käyttäytyi holtittomasti ja Armstrong pelastautui heittoistuimella, väline oli vaikeasti hallittava ja epävakaa.





Apollo 11
Foliota, teippiä ja paljon lisää teippiä. 


- Rakettimoottori oli täysin äänetön, kun astronautti ohjasi laskeutumista kuuhun. Todellisuudessa astronautin selostusta kuuhun laskeutumisesta ei olisi voinut kuulla.

- Raketin laskeutumispaikan alla ei ole paljasta paikkaa, jonka rakettimoottori olisi puhdistanut pölystä, kraaterista puhumattakaan, jollainen sinne voimakkaan rakettimoottorin paineen takia olisi pitänyt syntyä.

- Tähdet puuttuvat apollo kuvista ja filmeistä. Juri Gagarin sanoi; tähdet ovat "tähtitieteellisen kirkkaita". Nasa ei voinut julkaista kuvia joissa tähtiä olisi näkyvillä, koska niistä helposti voisi selvittää missä kuvat on otettu, maassa vai kuussa.


Kuukivessä on c-kirjain (tämä käytäntö on tuttu Hollywoodista, jossa otoksen keskikohta (center) merkitään c-kirjaimella.


Kamerat tekevät automaattisesti "ristejä" kuvien etualalle, jos risti on kohteen takana, kyseessä on kuvaväärennös.



Jalanjälkiä on, mutta pyöränjälkiä ei näy kummassakaan kuvassa ja kumi on puhki sekä lokari teipattu.







Eri lähteiden mukaan kuukuvia ja filmejä tehtiin pääosin studioissa, mutta myös Area 51-alueella Nevadan autiomaassa, jossa Venäläisten vakoilusatelliittien mukaan oli tuolloin kuun kaltaisia maisemia kraatereineen. Samat kraaterit näkyvät Venäläisten satelliittien ottamissa kuvissa ja Apollon laskeutumiskuvissa. Valtaosa materiaalista tehtiin harjoittelualueella Langley Research Centerissä, Virginiassa.


Lähteet:
Wikipedia
lampuri.fi
IS uutinen
          



Silverpilen

Kaupunkitarina kummittelevasta metrosta


Silverpilen on kaupunkitarinoiden mukaan Tukholman metrossa Ruotsissa kummitteleva metrojuna. Usein junan mainitaan koostuvan hopeankiiltäväkylkisistä C5-sarjan metrovaunuista. Vain yksi C5-sarjan juna on rakennettu, ja se koostui kahdeksasta vaunusta. Junayksikkö rakennettiin 1960-luvun puolessa välissä koeliikenteeseen, mutta se on korvattu uudemmalla kalustolla. Junan vaunuista kuusi romutettiin 1990-luvun lopussa.

Silverpilen oli liikenteessä vain harvoin, jolloin tuon hopeanhohtoisen junan näkeminen yöllä sai ihmisten mielikuvituksen heräämään. 1980-luvulla kerrottuja kaupunkitarinoita Silverpilenistä keräsi ruotsalainen folkloristi Bengt af Klintberg, ja tarinoita Silverpilen-aavejunasta kerrottiin ruotsalaisessa televisiosarjassa Det spökar 10. joulukuuta 1997.

Kaupunkitarinasta on useita versioita. Erään version mukaan aavemetrojuna liikennöi hylätyissä metrotunneleissa ja sen näkevät vain metron työntekijät. Toisen version mukaan aavemetrojunan voi nähdä keskiyön jälkeen ohittamassa asemaa suurella nopeudella. Jotkut väittävät Silverpilenin jopa pysähtyvän ottamaan matkustajia kyytiin, ja matkustajien katoavan viikoiksi, kuukausiksi ja jopa vuosiksi ennen kuin poistuvat aavejunasta. Kaupunkitarinoiden mukaan Silverpilen on joko tyhjä tai sen matkustajina on aaveita.

Eräät versiot kytkevät aavejunan metronlinjan 11 eli sinisen linjan käyttämättömään Kymlingen metroasemaan. Kymlingen asemalla on aaveaseman maine, sillä ihmiset sanovat että vain kuolleet poistuvat junasta Kymlingessä.

Lähteet:
Silverpilen - Wikipedia
          

4.7.2017



highway ghost

Katoava liftaaja eli haamuliftari on vanha ja kuuluisa kummitusjuttu, jossa ajoneuvolla matkustavat ihmiset tapaavat tai poimivat kyytiin liftarin, joka myöhemmin katoaa jälkiä jättämättä ilman selitystä, yleensä liikkuvasta kulkuneuvosta. Kummitustarinaa versioineen on kerrottu ympäri maailmaa vuosisatojen ajan ja sitä kuulee vielä nykyäänkin. Yksi vanhimmista katoavan kyytiläisen sisältävistä tarinoista löytyy Ruotsista vuodelta 1602.

Ruotsi 1602



Ruotsalaisen papin ja historioitsijan Joen Petri Klintin teoksessa Om the tekn och widunder som föregingo thet liturgiske owäsendet kirkkoherra ja kaksi viljelijää olivat paluumatkalla kynttilänpäivän markkinoilta kotiinsa Västergötlannissa 1602. He kohtasivat palvelijan asuun pukeutuneen nuoren ja viehättävän naisen, joka pyysi kyytiä ja sai sen. Myöhemmin seurue pysähtyi majataloon tauolle. Muut tilasivat ruokaa, mutta nainen pyysi vain juotavaa. Hänelle toimitettiin kannu olutta kuten miehillekin. Nainen ei juonut kannusta, mutta totesi sen olevan täynnä mallasta. Samalla toisen olutkannun sisältö muuttui mystisesti tammenterhoiksi ja papin nenän edessä olleen kannun sisältö vereksi. Tällä hetkellä nainen lausui: "Tämän vuoden sato tulee olemaan hyvä. Puut kantavat riittävästi hedelmiä, mutta tulee myös sotia ja ruttoa." Sen sanottuaan nainen katosi.

Suomessa



Muun muassa Suomessa kerrotuissa versioissa autossa on saattanut olla useampikin henkilö, esimerkiksi pariskunta, joka on poiminut mukaansa mustiin pukeutuneen tai jopa surupukuisen naisen. Nainen on sitten kadonnut tai noussut pois tietyssä paikassa, kuten hautausmaan tai autiotalon kohdalla. Myöhemmin pariskunta on saanut kuulla, että kyseessä oli aikoja sitten kuolleen naisen haamu ja tämä oli kadonnut joko sen hautausmaan kohdalla, jossa hänen hautansa sijaitsi tai vanhan kotitalonsa tai kerrotun kuolinpaikkansa kohdalla. Joissakin muunnelmissa liftari on saattanut lainata kaulahuivia tai vastaavaa esinettä, joka tämän kadottua on jäänyt penkille muistuttamaan kyytiläisen olleen todella autossa. Esineen on myös saattanut löytää kyytiläisen haudalta tai hänen kerrotusta kuolinpaikastaan.


1970-luvulla Suomessa kiertäneen tarinan mukaan surupukuinen naisliftari saattoi puhua kuskille Jumalasta. Tunnetun selvänäkijän Aino Kassisen mukaan liftarit olivat linnunradan sisäpihalla sijaitsevan temppelikaupungin asukkaita, joilla on viesti ihmiskunnan pelastamiseksi.

YLE Elävä arkisto: Katoava liftari

Lähteet:
Katoava liftari - Wikipedia
          



Blue Bell Hill

Blue Bell Hill on North Downsiin kuuluva kukkula ja samanniminen kylä Kentin kreivikunnassa kaakkois-Englannissa. Se sijaitsee Maidstonen ja Rochesterin välissä. High Speed 1 -rata kulkee tunnelissa Blue Bell Hillin ali. Kukkulan huippu on 160 metrin korkeudella merenpinnasta.

Blue Bell Hillin lounainen rinne on Site of Special Scientific Interest sillä kasvavien harvinaisten kasvilajien vuoksi. Kukkulalla on myös kivikautisia arkeologisia kohteita. 1700- ja 1800-luvuilla kukkulasta louhittiin liitukiveä.

Useat henkilöt ovat kertoneet nähneensä Blue Bell Hillillä aaveen. Tapauksen kokeneet kertovat tapahtumien edenneen yleensä seuraavasti: Kun he ovat olleet ajamassa autolla kukkulan ohi, on tienvarressa ollut nuori tyttö liftaamassa. Kun auto on pysäytetty, tyttö on pyytänyt kyytiä läheiseen Maidstonen kylään, jossa hänen on määrä mennä naimisiin seuraavana päivänä. Ennen kylää naisen on kuitenkin huomattu kadonneen auton kyydistä (samalla kun auto on liikkunut). Tytön ilmoittamassa osoitteessa asuu aviopari, jonka tytär kuoli liikenneonnettomuudessa 19. marraskuuta 1965, päivää ennen omia häitään. Vuonna 1994 kaikkiaan neljä autoilijaa kertoi ottaneensa tytön kyytiin samaiselta paikalta. Kaikki tunnistivat tytön, kun heille näytettiin vuonna 1965 kuolleen tytön kuvaa. Katoavasta liftarista kertovia tarinoita tunnetaan eri puolilta maailmaa.

Lähteet:
Blue Bell Hill - Wikipedia
Tieteen kuvalehti 14/1998
          



Clinton Road

Clinton Road sijaitsee Yhdysvalloissa New Jerseyssa. Tie ja sen ympäröimä alue on tunnettu erilaisista legendoista, paranormaaleista ilmiöistä sekä noitien kokoontumisista. On myös huhuttu, että palkkatappajat piilottaisivat ruumita tien läheisyyteen. Weird NJ lehti on myös tehnyt lukuisia artikkeleita kyseisestä tiestä.

Urbaanit legendat



Outoja olentoja

Jotkut väittävät nähneensä tiellä isoja koiria, apinoita sekä muita tunnistamattomia eläimiä.

Kummituskuorma-auto

Tiellä on myös nähty useasti kuorma-autoja ilman kuskia. Monet ovat raportoinut ajovaloista, jotka ovat tulleet vastaan, mutta autoa ei ole näkynyt.

Jäätynyt mies

Toukokuussa 1983 pyöräilijä löysi metsästä tien lähettyviltä ihmisen ruumiin. Ruumiissa ei näkynyt mitään outoa aluksi, mutta ruumiinavauksessa selvisi, että kyseessä oli henkirikos. Ruumiista löydettiin myös jääkiteitä sekä sisäelimet olivat mädäntyneet huomattavasti hitaammin kuin hänen ihonsa. Patalogit päättelivät, että joku oli jäädyttänyt ruumiin kuoleman jälkeen harhautusmielessä.

          



Ghost rocket

Aaveraketit tai aavepommit olivat toisen maailmansodan jälkeen lähinnä Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa nähtyjä suurta meteoria, ilmalaivaa ja rakettia muistuttavia tunnistamattomia lentäviä kohteita.

Ruotsissa aaveraketteja nähtiin eniten vuoden 1946 touko–elokuussa, mutta havaintoja tuli helmikuusta joulukuuhun. Monet aaveraketit olivat pallomaisia ja kirkkaita oranssia tai vihreää valoa säteileviä, toiset harmaita sikarinmuotoisia. Joissain paikoissa aaveraketin väitettiin syöksyneen maahan, ja toisissa maahansyöksypaikoilta löytyi pistävän hajuista kuonaa. Tieto aaveraketeista levisi kesällä 1946 ulkomaille, missä monet ajan lehdet, muun muassa The New York Times, kirjoittivat niistä ahkerasti. Syksyä kohti mentäessä havaintoilmoituksia tuli yhä etelämpää Euroopasta.

Ruotsin viranomaiset selittivät monien tapausten johtuvan tavanomaisista syistä, harhanäyillä, joukkosuggestioilla, meteoreilla, ilmapalloilla ja niin edelleen, mutta viranomaiset eivät myöskään täysin kieltäneet aaverakettien olemassaoloa. Ilmiötä ei kyetty täysin selittämään. Jotkut ufotutkijat ovat pitäneet ilmiöitä ufoina, jotka edelsivät ensimmäistä varsinaista Kenneth Arnoldin ufohavainnon aiheuttamaa ufoaaltoa.

Aaveraketteja kutsuttiin Ruotsissa myös nimellä "aavepommit", "aaveprojektiilit" ja "radio-ohjatut pommit". Aaveraketteja havaittiin yhteensä 2 000. Touko-joulukuussa 1946 Ruotsin puolustusvoimat rekisteröivät 997 havaintoa. 200 esiintyi tutkassa, ja noin sata syöksyi maahan Ruotsissa. 30 maahansyöksystä saatiin talteen jonkinlaisia paloja puolustusvoimien tutkittaviksi. Puolustusvoimien mielestä ne olivat meteoriitin paloja. Puolustusvoimien mukaan 225 havaintoa oli todellisia. Suomessa aaveraketit näkyivät kesällä 1946 lähinnä Pohjois-Suomessa, mutta havaintoja tehtiin myös Etelä-Suomessa.

Tapahtumat



Tummanharmaita tai kirkkaan metallin värisiä, sikarin tai torpedon muotoisia kohteita, jotka monesti vetivät perässään tulista vanaa, nähtiin tiheään kesällä 1946. Toiset muistuttivat tulipalloa (bolidia) tai meteoria, ikään kuin komeettaa. Joskus kerrottiin nähdyn lautasiakin. Pallot saattoivat olla harmaita, hohtavia tai vihertäviä. Joskus aavepommit räjähtivät esimerkiksi veden yllä.


Toisen maailmansodan lopussa kehitettiin ensimmäiset suihkukoneet, risteilyohjusten esiaste, lentävä pommi V1 ja V2-ohjus. Ruotsiin putosi saksalainen V1 vuonna 1945, ja tätä ei salailtu, niin kuin aaveraketteja myöhemmin. Mutta vuonna 1946 V-aseita ei enää ammuttu Ruotsin lähialueilla.


Yli taivaan ulottuva kirkas valojuova nähtiin 8. tammikuuta 1946 Skånessa Etelä-Ruotsissa. Se saattoi olla pitkänomainen Auringon valaisema pilvi tai tunnistamaton ilmiö. Tammikuussa 1946 Vetlandassa nähtiin pyrstötähtimäinen pitkä valojuova, joka pillastutti halkokuormaa vetäneen hevosen. Helmikuussa oli Ruotsin lehdissä ensi kertaa kirjoituksia kirkkaista valopalloista. Etelä-Ruotsista aaverakettien painopiste siirtyi pian pohjoisemmaksi Norlantiin, josta tuli niiden varsinainen toiminta-alue. Radat kulkivat itään päin. Västerbottenin rannikolla oli valonheitinvalo, johon liittyi pamahduksia ja "maanjäristyksiä", jotka ovat meteoreille tyypillisiä.


Epätavallista meteoriaktiivisuutta nähtiin pohjoisen napapiirin tienoilla 26. helmikuuta 1946, ja kevään edetessä Ruotsista alkoi virrata yhä enemmän tietoja taivaan halki lentävistä nopeista ja myös hitaammista kohteista. Toukokuussa 1946 ilmiöstä kirjoitettiin laajasti Suomen ja Ruotsin lehdissä. Havaintojen määrän kasvaessa havainnot näyttivät muuttuvan tarkemmiksi. Rakettien nähtiin monesti purskauttavan tulta noin kymmenen minuutin välein.


Aaverakettihuhut aloittaneet tapaukset olivat saksalaisen V2-ohjuksen muotoisia, rugby-pallon muotoisia, hopeisia torpedoja, sikarin muotoisia, soikeita ja niin edelleen. Aavepommit lensivät joskus selvästi pilvien alapuolelta, mikä sulki osaltaan pois meteoriselitystä. Meteorithan hehkuvat hyvin korkealla ilmakehässä. Toisaalta selkeällä taivaalla kirkkaiden tulipallojen etäisyydestä ja korkeudesta on tehty virheellisiä arvioita ja suurissa tulipalloissa on kuvailtu raketin kaltaisia piirteitä.

Havaintoja oudoista lentävistä kohteista tehtiin myös Etelä-Suomessa. Kansainväliseen tietoon aaveraketit nousivat viimeistään 9. kesäkuuta, kun hehkuva höyryävä kohde lähestyi Helsinkiä etelän suunnasta, mutta muutti yhtäkkiä kurssiaan. Kaupungissa ollut Daily Mailin kirjeenvaihtaja tiedotti asiasta Englantiin ja koko maailmalle. Raportteja virtasi lehdille ja viranomaisille kesällä miltei päivittäin. Havaintohuippu oli 9.–10. heinäkuuta 1946, jolloin valoilmiöitä nähtiin yli tuhat ja ihmiset tukkivat yhteydenotoillaan sanomalehtien, poliisin ja puolustusvoimien puhelinlinjat.


Aaveraketteja nähtiin monesti auringon laskiessa. Heinäkuussa tulipallojen määrä lisääntyi sikarien sijaan, ja monesti lentävien kohteiden sanottiin esiintyvän pareittain. Aaveraketteihin liittyi ääniä, muun muassa rätinää ja paukahduksia, mutta ne saattoivat olla äänettömiäkin. Jotkut loistivat voimakasta sinivalkoista valoa. Yksi valokuva, tappi ilmassa, julkaistiin. Lehtien ja armeijan mukaan jotakin uutta ja todellista oli taivaalla tapahtumassa, ja että vain osa voitiin selittää meteoreilla.


Joissain paikoissa väitettiin heinäkuussa rakettien pudonneen tai pudottaneen jotain maahan, esimerkiksi Njurundan uimarannalle ilmestyi 11. heinäkuuta aaverakettihavainnon yhteydessä tummaa karbidimaista hehkuvaa kevyttä kuonaa, joissa oli kitkerä haju. Tämä oli ensimmäinen tapaus, jossa väitettiin löydetyn aaveraketteihin liittyvää materiaalia. Kalixissa väitettiin surisevan, salamoivan aaveraketin syöksyneen Kolmjärv-järveen 19. heinäkuuta nostattaen kahden metrin korkuisen vesipatsaan. Armeija tutki järveä turhaan miinaharavalla kolme viikkoa, muttei löytänyt muuta kuin suomalmia. Tapauksesta kirjoitettiin lehdissä paljon ja huhuttiin ilman syytä, että jotain olisi löytynyt.


Yhdysvaltain lehdistöstä New York Times kirjoitti ilmiöstä useita kertoja kuten myös Ranskan ja Iso-Britannian lehdistö. Ruotsin asevoimat olivat hälytysvalmiudessa. Aaveraketti-ilmiö aiheutti sen, että 27. heinäkuuta Ruotsin hallitus kielsi lehdistöä kertomasta aaverakettihavaintopaikat, ja niihin viitattiin jatkossa epämääräisesti "Etelä-Ruotsissa" tyyliin. Saman tekivät parin–kolmen viikon sisään Norja ja Tanska, ja Norja kielsi 31. elokuuta kaiken aaverakettitiedon julkistamisen. Ilmiö aiheutti reaktioita Suomessakin.


Aaverakettien uusi havaintohuippu oli elokuun 9.–11. päivänä, jolloin oli kirkas perseidien tähdenlentoparvi. Elokuun lopulla sanomalehdet alkoivat väsyä aaveraketti-ilmoituksiin ja havaintovirta alkoi ehtyä, mutta jatkui joulukuuhun saakka. 11. joulukuuta Ruotsin puolustusvoimat julkistivat loppuraportin, jonka mukaan 80 prosentin havainnoista olevan pelkkiä valoilmiöitä, jotka olivat erittäin todennäköisesti lähtöisin avaruudesta.


Aaveraketteja epäiltiin muun muassa Neuvostoliiton ohjuskokeiksi, sillä Neuvostoliittohan oli saanut toisen maailmansodan päättyessä Saksalta sotasaaliikseen V2-raketteja. Niinpä elokuun 11. päivän jälkeen Ruotsin lehdistö julkaisi vihaisia Neuvostoliiton vastaisia kirjoituksia.


Aaveraketit levisivät ajan kuluessa etelää kohti Englantiin, Belgiaan, Portugaliin, Italiaan ja aina Intiaan asti. Aaveraketteja nähtiin myös supervalloissa Neuvostoliitossa ja Yhdysvalloissa. Skandinaviassa nähtiin jälleen kerran aaveraketteja talvella vuonna 1948.

Lähteet:
Aaveraketit - Wikipedia
          



MKULTRA

Projekti MK-Ultra



Projekti MK-Ultra eli MKultra tai MKULTRA oli Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu CIA:n salaisen ohjelman koodinimi. Ohjelman tarkoituksena oli tutkia erilaisia hypnoosi- ja aivopesutekniikoita. Kokeita tehtiin muun muassa LSD:llä ja muilla psykoaktiivisilla huumeilla, usein koehenkilöiden tietämättä tai ilman heidän suostumustaan. Ohjelma sai alkunsa vuonna 1950 ja sille annettiin salaisilla järjestelyillä 6 % CIA:n budjetista vuonna 1953. Se oli toiminnassa ainakin 60-luvun lopulle asti. CIA:n kanssa yhteistyötä ohjelmassa tekivät ainakin 44 collegea ja yliopistoa, 15 tutkimussäätiötä tai lääkealan yritystä, 12 sairaalaa ja kolme vankilaa.

MKultra sai laajaa julkisuutta kesällä 1975, kun Churchin komitea toi projektia koskevan selvityksensä julki Yhdysvaltain kongressissa. Tutkimukset perustuivat lähinnä todistajien haastatteluihin, sillä CIA:n johtaja Richard Helms oli määrännyt MK-Ultra-asiakirjat tuhottavaksi vuonna 1973 jolloin ohjelma virallisesti lopetettiin. Jäljelle jääneet dokumentit määrättiin julkisiksi.


Erään vuodelle 1955 päivätyn dokumentin mukaan ohjelman tavoitteina oli löytää aineita, jotka

- vaikeuttavat järkevää ajattelua ja aiheuttavat impulsiivisuutta, jolloin huumattu menettää uskottavuutensa julkisuudessa

- tehostavat ajattelua ja havainnointia

- estävät tai hillitsevät alkoholin juovuttavia vaikutuksia

- lisäävät alkoholin vaikutuksia

- aiheuttavat tunnettuihin sairauksiin liitettyjä väliaikaisia oireita

- helpottavat hypnotisointia tai parantavat hypnoosin tehoa

- parantavat kykyä sietää deprivaatiota, kidutusta, aivopesua ja manipulointia

- aiheuttavat muistihäiriöitä

- tuottavat fyysisiä vammoja kuten jalkojen halvaantumista, akuuttia anemiaa jne.

- luovat täydellisen euforian tunteen ilman jälkiseurauksia

- muokkaavat henkilön persoonallisuutta siten, että taipumus tulla riippuvaiseksi toisesta ihmisestä kasvaa

- vaikeuttavat valehtelemista kuulusteltaessa

- alentavat työtehokkuutta ja motivaatiota huomaamattomissa määrissä annosteltuna

- haittaavat näkö- tai kuuloaistin toimintaa väliaikaisesti, mielellään ilman pysyviä vaikutuksia

- ovat sopivia agenttien käyttöön muistinmenetyspillereinä juomissa, ruoissa, savukkeissa tai sumutteissa

- samankaltaisella antotavalla toimivia aineita, jotka tekevät liikkumisesta mahdotonta.

CIA:n kokeet



CIA:n asiakirjojen mukaan projektin tehtävänä oli saada tietoa kemiallisia, biologisia ja radiologisia menetelmistä, joilla voidaan ohjata ihmisten käytöstä.

Kokeilla tutkittiin aluksi erityisesti LSD:n vaikutusta ihmisiin, mutta sen vaikutuksia alettiin myöhemmin pitää liian ennalta arvaamattomina. Muita kokeissa käytettyjä aineita olivat heroiini, morfiini, tematsepaami (MK-SEARCH-alaprojekti), meskaliini, psilosybiini, skopolamiini, kannabis, alkoholi ja tiopentaali. Ohjelmassa tutkittiin myös hypnoosimenetelmiä, joilla pyrittiin muun muassa ahdistuksen aiheuttamiseen ja oppimiskyvyn sekä muistin parantamiseen.

Kuolemat



Kahden ihmisen kuolema MK-Ultra-ohjelman kokeiden takia on varmistettu. Tennispelaaja Harold Blauer kuoli MDMA:han liittyvissä kokeissa.

Yhdysvaltain maavoimissa palvellut biokemisti ja biologisten aseiden tutkija Frank Olson sai tietämättään annoksen LSD:tä osana MK-Ultra-koetta ja kuoli psykoottisen jakson jälkeen viikkoa myöhemmin pudottuaan hotellin ikkunasta. CIA:n mukaan kyseessä oli itsemurha. Myöhemmissä tutkimuksissa Olsonin kallosta on löydetty viitteitä siitä, että hänet olisi lyöty tajuttomaksi ennen pudotusta, eikä hänen ihossaan ollut ikkunalasin tekemiä haavoja.

Salaliittoteoriat



Joidenkin salaliittoteorioiden mukaan CIA on MK-Ultra tekniikalla hypnoosin avulla aivopessyt henkilöitä tappamaan mm. tärkeitä poliittisia henkilöitä, kuten 5. kesäkuuta 1968 tapahtuneessa salamurhassa, jonka uhrina oli presidenttiehdokas Robert F. Kennedy. Murhaaja oli palestiinalaissyntyinen Sirhan Bishara Sirhan, joka ei omien sanojensa mukaan muista ampumisesta mitään. Aivopesun syynä on perusteltu esimerkiksi sitä, että Robert F. Kennedy halusi siirtää rahan luontioikeuden Yhdysvaltain keskuspankilta valtiolle ja oli näin uhka uudelle maailmanjärjestykselle.

Lähteet:
Projekti MK-Ultra
          




ufo

Pudasjärven ufoiksi kutsuttiin valoilmiöitä ja lentäviä esineitä, joita monet ihmiset kertoivat nähneensä Pudasjärven alueella ja sen lähistöllä Pohjois-Pohjanmaalla 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa. Havaintoja ilmoitettiin eniten tammikuussa 1971. Suurin havaintojen alueellinen keskittymä oli Särkivaarassa, nykyisessä Syötekylässä, Iso-Syötteen ympäristössä. Pudasjärven ufohavainnot uutisoitiin melko näkyvästi. Kyseessä lienee ollut Suomen historian laajamittaisin ufoaalto. Ajallisesti siihen liittyi myös Kuusamossa nähty Saapungin valopallo.



Ufotutkijoiden ja lehdistön kiinnostus Pudasjärven ufoihin heräsi syyskuussa 1969 tehdystä havainnosta. Sen jälkeen seudulla kävi ufotutkijoita muualta Suomesta ja Ruotsista. Julkisuudessa esiteltiin myös valokuvia, joiden väitettiin esittävän ufoja. Muutamat ihmiset kertoivat kohdanneensa humanoideja. Pudasjärven ufojen herättämään julkiseen keskusteluun otti näkyvästi osaa myös tiedemiehiä, jotka kommentoivat väitettyjä havaintoja ja todisteita skeptisesti. Eräät tahot yrittivät löytää Pudasjärveltä uraania ufohavaintojen innoittamina. Pudasjärven ufoja on jälkikäteen koetettu selittää muun muassa pietsovaloilmiöllä, jossa kallioperän puristus luo sähkökenttiä, jotka synnyttävät valoa.

Yksittäisiä havaintoja



13. marraskuuta 1967 aamuyöllä kaksi samassa autossa matkustanutta sisarusta näki autiolla seudulla tien varrella noin sadan metrin korkeudessa kirkkaasti valaisevan muodoltaan sotilaskypärää muistuttavan esineen, joka lensi auton yli ja alkoi seurata sitä. Sisarukset pysäyttivät auton kahdesti tarkkaillakseen esinettä, mutta pelon valtaamina jatkoivat matkaa yrittäen paeta. Havainto kesti 20 minuuttia.

8. syyskuuta 1969 taksiautoilija matkustajineen tarkkaili sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kello 01.25-01.50 toistakymmentä jalkapallon kokoista lentävää kirkasta valoa puolen tunnin ajan. Sää oli puolipilvinen. Valot vaihtelivat väriä, lentosuuntaa ja -nopeutta. Pilvien sisässä nähtiin myös isompi valo, jonka halkaisijaksi arvioitiin 170 metriä. Valopallo nähtiin kymmenistä Hampuksen tanssipaikalta lähteneistä autoista. Eräässä paikassa valo valaisi huoneen häikäisevällä kirkkaudella. Rengasvaarassa valopallo leijui hetken edessä auton edellä ja nousi ajan kuluessa ylemmäs, ja laskeutui Rengasvaaran taakse metsään. Valopallo nähtiin monella paikkakunnalla, Särkivaaralla, Rytingissä, ja Kuusamossakin kello 01.00-02.00.

Tapaus sai paljon huomiota lehdistössä ja oli ensimmäinen uutisoitu Pudasjärven ufo. Sen jälkeen ufotutkijat alkoivat tutkia alueen ufohavaintoja, joita paljastui tehdyn aiemminkin.

Syksyllä 1969 5. lokakuuta 01.30, 8. lokakuuta 01.00, 14. lokakuuta 04.01 ja 15. lokakuuta 02.30 nähtiin yksittäisiä valopalloja, jotka olivat kirkkaita ja pyöreitä näkyen etäällä. Havaintoja tehtiin lähinnä Iso-Syötteen lähistöillä.

28. marraskuuta 1969 kello 22.00 nähtiin valopallon lakeutuvan kahdessa tunnissa erään harjun taakse. Pallosta suuntautui valokiila taivaalle. Ilmiö valaisi huoneen kirkaaksi kuin päivällä. Harjun takana olevassa lammessa oli keskellä jäätön kohta. Lähistöillä nähtiin sähkölinjan lähellä neljä puolen metrin mittaista valoa.

13. joulukuuta 1969 illalla autossa matkustanut kolmen hengen seurue näki kaksi kirkasta esinettä. Toinen oli kaukana ja näytti laskeutuvan taivaalta. Toinen, noin puolitoistametrinen kartio, ilmestyi puolen kilometrin päässä tielle auton eteen. Sen alaosasta purkautui liekki kuin rakettimoottorista. Esine lensi tietä pitkin eteenpäin. Auton ajaja hidasti nopeuden muutamaankymmeneen kilometriin tunnissa, etteivät he olisi joutuneet 50 metriä lähemmäs. Esineen lento jatkui kolmen kilometrin ajan, minkä lopuksi se lensi jyrkästi ylös.

28. tammikuuta 1970 nähtiin Särkivaaran taivaalla iso pallomainen ufo, josta irtosi neljä valopalloa. Iso pallo tuli etelästä ja lähti liikkeelle itään päin häviten mustaan pilveen. Aikaisemmin illalla oli nähty suuri punainen pallo joka nousi ja laski edestakaisin. Koirat reagoivat yön ufoon haukkuen.

5. marraskuuta 1970 useat silminnäkijät havaitsivat eri suunnilta noin jalkapallon kokoisen matalalla lentävän kohteen. Ilmiön takana olleen maastokohdan avulla etäisyydeksi arvioitiin minimissään noin 500 metriä maksimin ollessa 1 km. 16.20-22.30 toiminnassa ollut infrapunafilmillä ladattu kamera havaitsi kohteen laajempana. Kuvakulman ja etäisyysarvioiden perusteella ilmiön kooksi saatiin 150 metriä. Tutkimuksessa objektiivin heijastus selityksenä voitiin sulkea pois.

16. tai 19. tammikuuta 1971 lumen auraaja näki puunlatvojen yläpuolella punaisen esineen, joka leijui alas. Kotona hän kertoi havainnosta veljelleen, joka ryntäsi ulos hirvikiväärin kanssa ja ampui esinettä 400 metrin etäisyydeltä. Valo katosi, mutta ilmestyi hetken kuluttua taivaalle. 1997 tapauksesta tuli esiin tietoa, joka viittasi ns. kontaktiin humanoidien kanssa.

29. tammikuuta 1971 kaksi perheenjäsentä näki tunturin yllä Kuun suuruisen valopallon, josta erkani neljä pienempää palloa. Suuri pallo sitten nousi pilven taakse ja pienemmät laskeutuivat kummun taakse.


Lähteet:
Pudasjärven ufot
Björn Borg: Tosiasioita ufoilmiöstä. UFO-Finland ry, 2001. ISBN 951-98374-1-8.
Soini Lax: Pudasjärven ufot. Uraania vai utopiaa?. Kirjayhtymä Oy, 1972. ISBN 951-26-0151-6.
          



Ahool giant bat

Ahool - Jättiläislepakko



Ahool on jättiläismäistä lepakkoa muistuttava kryptidi, jonka väitetään elävän Indonesiassa Jaavan saaren länsiosissa. Olento on saanut nimensä voimakkaan, huhuilevan äänensä takia. Ensimmäinen kirjattu havainto on vuodelta 1925. Olentoa kuvaillaan lepakoksi, jolla on apinan pää. Sen ruumiin kerrotaan olevan metrin mittainen ja siipien kärkivälin peräti neljä metriä.

Tarujen ja silminnäkijöiden mukaan Ahool elää viidakoissa sijaitsevissa luolissa ja saalistaa ravinnokseen kaloja joesta. Muutamia Ahoolin väitettyjä pesäluolia on yritetty tutkia, mutta ne ovat osoittautuneet erittäin syviksi ja vaikeakulkuisiksi.

Jos Ahool on elävä eläin eikä pelkkä taruolento, se on todennäköisesti jokin suurikokoinen lepakko- tai pöllölaji. Ulkonäöltään sitä on kuvattu lepakkomaiseksi, mutta huhuilu viittaisi pikemminkin lintuun. Nopeasti nähtynä pöllön pää voi tuoda mieleen apinan naaman. Sekä lepakoista että pöllöistä tunnetaan lajeja, jotka saalistavat ruuakseen kaloja. Suurimpien nykyisin tunnettujen lepakoiden siipiväli on vain puolitoista metriä, joten Ahoolin väitetty koko vaikuttaa varsin epäuskottavalta. Suurimpien pöllöjen, kuten huuhkajan ja äyriäishuuhkajan, ruumiin pituus sen sijaan voi olla lähes metrin ja siipivälikin kaksi metriä, joten pöllöksi Ahool ei olisi välttämättä niin luonnottoman kokoinen. Senkokoinen eläin pystyisi vielä lentämäänkin, sillä se olisi suunnilleen saman kokoinen kuin suurimmat nykyajan lentävät linnut jättiläisalbatrossi ja andienkondori. Tosin suuri siipiväli ei olisi käytännöllinen sademetsässä ja luolissa liikkuvalle eläimelle. Kryptozoologien mielestä Ahool voisi olla myös sukupuutolta välttynyt lentoliskolaji, kuten Afrikan väitetty Kongamatokin.

Lähteet:
Ahool - Wikipedia
Unknownexplorers.com: Ahool
Tietoa jättiläislepakoista
Syfy.com: Ahool
          



Temple of rosy cross

Ruusuristiläisyys



Ruusuristiläisyys on mystiikkaan perustuva liike, jonka väitetään saaneen alkunsa Christian Rosenkreutzin 1420-luvulla kokoamasta veljeskunnasta. Yleisesti tunnetuksi järjestö tuli Euroopassa 1600-luvulla, ja se oli uuden ajan alun tärkeimpiä okkultistisia virtauksia. 1700-luvulla, rationalismin aikana, ruusuristiläisyyden suosio hiipui. 1800-luvulta alkaen ruusuristiläisiksi itseään sanoneita järjestöjä alkoi syntyä Yhdysvalloissa ja Euroopassa osana okkultismin suosion kasvua.

Käsite ruusuristiläisyys periytyy nykytutkimuksen mukaan 1600-luvulta, jolloin julkaistiin kolme ruusuristiläistä manifestia, Fama Fraternitatis 1614, Confessio Fraternitatis 1615 ja Christian Rosenkreutzin kemialliset häät 1616. Yhdessä ne esittivät legendan saksalaisesta pyhiivaeltajasta nimeltä "C.R.C.", joka kolmannessa manifestissa esiteltiin Christian Rosenkreuziksi. Saksalainen teologi Johannes Valentinus Andreae (Johann Valentin Andeae) tunnusti omaelämäkerrassaan 16-vuotiaana kirjoittaneensa näistä viimeisen osan silkkana vitsinä (ludibrium). Teos poikkeaakin tyyliltään kahdesta muusta. Tekstin perusteella on esitetty, että Valentinuksen nuorena kirjoittamaa tekstiä on täytynyt ennen sen julkaisemista parannella, mutta alkuperäistä versiota ei ole tallessa. Tunnustus ei ole vaikuttanut kaikkiin. Esimerkiksi Rudolf Steiner luennoi vuonna 1923, että Johannes Valentinus kyllä fyysisesti kirjoitti teoksen mutta hänen kättään ohjasi henki.

Legendan mukaan Rosenkreutz oli opiskellut Lähi-idässä useiden okkultismin mestareiden johdolla ja perustanut ruusuristiläisjärjestön, jonka tarkoituksena oli "yleismaailmallinen ihmiskunnan uskonpuhdistus", johon kuului muun muassa poliittisen moninaisuuden ja paavinvallan lakkauttaminen. Ruusuristiläisen kirjallisuuden mukaan Christian Rosenkreutz kuoli 106-vuotiaana vuonna 1484. Rosenkreutzin elinaikana järjestön kerrottiin kasvaneen vain kahdeksan henkeä käsittäväksi, ja hänen kuoltuaan se katosi, mutta syntyneen uudelleen jälleen 1600-luvulla.

Myyttinen historia



Ruusuristiläisissä teksteissä viitataan usein aikaan ennen 1600-lukua, ja ruusuristiläiset ajattelevat, että ruusuristiläisyyttä on ollut olemassa jo silloin, tosin ei samalla nimellä. 1700-luvulla tullutta muun muassa egyptiläistä Isis–Osiris–Horus-myyttiä pidetään ruusuristiläisten parissa kristillisen kolminaisuuden ajattelun edeltäjänä.

Ruusuristiläisiä manifesteja ei niiden ilmestyessä yleensä pidetty vakavasti otettavina, vaan ne tulkittiin joko huijauksiksi tai allegorisiksi ohjelmajulistuksiksi. Kulki kuitenkin monenlaista huhua siitä, kuka seuraan kuului ja keneltä jäsenyyttä voisi anoa, koska manifesteissa ei mainittu kerhon osoitetta. Useat tuon ajan ruusuristiläisyyttä koskevat kirjoitukset ovat tästä syystä spekulatiivisia. Fama Fraternitatisin julkaiseminen aiheutti vasta- ja puolustuskirjoitusten vyöryn. Vuosina 1614–1620 välillä Euroopassa julkaistiin ruusuristiläisistä noin 200 kirjoitusta, jonka jälkeen (historioitsija Yatesin mukaan) manifestien aiheuttama myrsky äkisti päättyi.


Lähteet:
Ruusuristiläisyys - Wikipedia
Rosa et Crux 3/2004.
Paul Roland: Ikiaikojen viisaus. Ilmestyksiä, profetioita ja mystiikkaa. (Revelations. The Wisdom of the Ages: Prophetic Visions & Secret Knowledge to Guide Us Into the 21st Century, 1995.). Suom. Anuirmeli Sallamo. Gummerus, 2000. ISBN 951-20-5551-1.
Pekka Kilpinen: Vakavasti otettavaa huuhaata. Kurkistuksia historiankirjoituksen marginaaliin ja rivinväleihin. Helsinki: Yliopistopaino, 1998. ISBN 951-570-365-4.

Tietoa

Mysteerien maailma käsittelee paranormaaleja ilmiöitä, salaliittoteorioita, kryptozoologiaa sekä muita mielenkiintoisia aiheita.

Muita aihealueita:
Salaseurat, henkimaailma, muinaishistoria, historian henkilöt sekä katoamistapaukset.

Lisätietoa sivusta
Linkkilista
Ylläpito suosittelee
Tietosuojakäytäntö

Facebook-sivut

Otamme vastaan kokemuksia

Onko sinulla oma mielenkiintoinen kokemus jaettavaksi lukijoillemme?

Mikäli sinulta löytyy jännittävä/mielenkiintoinen kokemus, niin lähetä yhteydenottolomakkeella viestiä.

Otamme lomakkeen kautta vastaan myös palautteita
ja juttuvinkkejä.

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *