Mysteerien maailma
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kryptozoologia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kryptozoologia. Näytä kaikki tekstit
          

7.5.2018



Mngwa

Mngwa on suurikokoinen, harmaa kissapeto, jonka väitetään elävän Tansanian ja Kenian alueella ja syövän ihmisiä. Eläimestä ei kuitenkaan ole saatu tieteellistä selvitystä.

Silminnäkijöiden mukaan mngwa on aasin kokoinen, ja sillä on mustajuovainen harmaa turkki kuin tavallisella kotikissalla. Kahdella sen uhreista oli nyrkissään karvaa, joka lähetettiin asiantuntijoille tunnistettavaksi. Mngwan turkissa onkin usein kaljuja kohtia todisteena uhrien yrityksistä puolustautua. Asiantuntijat arvelivat, että kyseessä olisi voinut olla epätavallisen iso afrikankultakissa. Paikallisille ihmisille mngwa on yhtä todellinen kuin leopardi tai leijona, tosin pelätympi. Se saapuu äänettömästi, tappaa raa'an tehokkaasti ja häipyy kookospalmumetsiin, joista parhaatkaan jäljittäjät eivät sitä löydä.

Tarinoita mngwasta tunnetaan ainakin 700 vuoden ajalta. Swahilinkieliset laulut kertovat muinoin aluetta hallinneiden sulttaanien mngwajahdeista.

Mngwan olemassaoloa puoltaa okapin löytötarina. Okapi "löydettiin" Afrikasta vuonna 1900. Paikalliset olivat tunteneet sen aina, mutta heitä ei ollut uskottu.

Lähde:
Mngwa - Wikipedia
          

2.5.2018



Kikiyaon

Kikiyaon (kirjoitetaan joskus myös muodossa Kikiyoun tai Kikiyan) on länsiafrikkalaiseen kansanperinteeseen kuuluva taruolento ja lentävä kryptidi. Olennon kerrotaan muistuttavan jättiläismäistä, yli puolentoista metrin pituista pöllöä, jolla on iso nokka ja suuret kynnet. Sillä on kuitenkin joitakin apinaa muistuttavia ominaisuuksia, kuten pitkät ja lihaksikkaat jalat. Erikoisuuksina sillä on terävä olkanivel, jota se käyttää aseena puolustautuessaan, sekä voimakas haju. Joidenkin havaintojen mukaan sillä olisi lyhyt vihertävänharmaa karvoitus ja lyhyt häntä. Paikallisten asukkaiden uskomuksissa Kikiyaon on toisaalta myös epäonnea aiheuttava henkiolento.

Suurin osa olentoa koskevista väitetyistä havainnoista on tehty Gambiajoen alajuoksun varrella kasvavissa metsissä Gambiassa. Myytti Kikiyaonista tunnetaan myös Senegalin alueella. Lintu oleilee yleensä korkeiden puiden latvustoissa. Tavallisista pöllöistä poiketen Kikiyaon on liikkeellä sekä päivisin että öisin. Sillä väitetään olevan kovaääninen kutsuhuuto, joka kuuluu kilometrien päähän.

Myytit Kikiyaonista pohjautuvat todennäköisesti alueella eläviin tavallisiin pöllöihin, kuten kalapöllöön, joiden kokoa on liioiteltu.

Lähteet:
Kikiyaon - Wikipedia
          

5.3.2018



La bête du Gévaudan

Gévaudanin peto (ransk. La bête du Gévaudan) on nimi, joka annettiin ihmisten kimppuun hyökänneelle eläimelle entisen Gévaudanin provinssin alueella Etelä-Ranskassa vuosina 1764–1767. Hyökkäyksissä sai surmansa jopa yli 100 henkilöä. Monet historiantutkijat pitävät ihmisten kimppuun kävijöinä mahdollisesti useita eri susia, mutta hyökkääjäksi on esitetty myös muita eläimiä.

Piirteet


Aikalaiset kuvailivat Gévaudanin petoa sutta suuremmaksi ja sen turkkia punertavaksi. Sen pää oli suhteellisen pieni ja sen korvat samoin pienet ja pystyt. Rinnan väritys oli harmaa ja häntä käyrä. Joissakin kuvauksissa pedon takajalkoja kuvailtiin etujalkoja lyhyemmiksi ja sillä sanottiin olleen mustia ratoja selässä. Pedon sanottiin liikkuvan päivällä valoisaan aikaan ja nousevan joskus takajaloilleen. Uhrinsa se tappoi puremalla kaulasta tai naamasta. Petona pidettyinä kahdesta sudesta molemmilla oli sudelle epätavallinen turkin väritys.

Hyökkäykset


Ensimmäinen Gévaudanin pedon hyökkäys tapahtui kesäkuussa 1764 Fôret de Mercoiressa lähellä Langognea. Hyökkäyksen kohteena oli lehmiä paimentamassa ollut nuori nainen. Naisella oli mukanaan koiria, mutta pedon hyökätessä ne pakenivat. Naisen paimentamat lehmät kuitenkin karkottivat sen sarvillaan. Nainen kuvaili petoa suurikokoiseksi sudeksi. Ensimmäinen kuolemantapaus tapahtui samassa kuussa 30. päivänä. Uhri oli 14-vuotias lammaspaimen Jeanne Boulet. Tämän jälkeen tapahtui yhteensä 11 kuolemaan johtanutta hyökkäystä marraskuuhun saakka, jonka lopulla alueelle määrättiin armeijan sotilaita jahtaamaan petoa. Hyökkäykset kuitenkin jatkuivat ja 24. joulukuuta 1764 7-vuotias poika sai surmansa. Hänen lisäkseen vuoden loppuun mennessä surmansa saivat myös lammaspaimen ja kaksi nuorta tyttöä. 12. tammikuuta 1765 peto hyökkäsi lapsijoukon kimppuun Vileret d’Apcherin lähellä. Peto sai yhden lapsista kiinni, mutta muut ajoivat sen pois kepeillä ja kiviä heittämällä, eikä kukaan kuollut. Tähän mennessä kapteeni Duhamelin johtamat armeijan joukot olivat tappaneet jo noin 100 sutta mutta eivät olleet onnistuneet lopettamaan hyökkäyksiä. Ranskan kuningas Ludvig XV kiinnitti tilanteeseen huomiota ja määräsi paikalle maineikkaan normandialaisen sudenmetsästäjä Dennevalin, mutta hänkään ei onnistunut tehtävässään. Heinäkuussa kuningas lähetti paikalle Antoine de Beauternen.

8. syyskuuta 1765 eräs tyttö katosi Vachelerien kylästä lähellä Paulhac-en-Margeridea. Beauterne ja muutamat riistanhoitajat löysivät tämän ruumiin, jonka jalka oli osittain syöty. Tytön kaulassa oli puremajäljet. Syyskuun keskivaiheeseen mennessä kuolleita oli jo 73 noin 50 kilometrin levyisellä alueella. 20. syyskuuta Beauternen onnistui tappaa suurikokoinen susi. Sen ruho annettiin sittemmin Muséum d’Histoire Naturelleen Pariisiin, josta se sittemmin katosi. Tämän jälkeen hyökkäykset lakkasivat lähes kolmen kuukauden ajaksi.

Toinen peto


Peto hyökkäsi jälleen kahden lapsen kimppuun 2. joulukuuta 1765. Lisää lapsia sai surmansa tammi- ja helmikuussa 1766 ja paikalliset anoivat apua kuninkaalta. Koska petoa pidettiin virallisesti jo tapettuna, ei apua kuitenkaan tullut. Erään pikkutytön kuoltua jälleen 18. kesäkuuta 1767 joukko metsästäjiä lähti jahtaamaan petoa. Seuraavana päivänä Jean Chastel -niminen metsästäjä ampui punertavan eläimen ja tämän jälkeen pedon hyökkäykset loppuivat kokonaan. Pedon ruhoa tutki luonnontutkija Georges Leclerc de Buffon. Ruho oli sittemmin Muséum d’Histoire Naturellen kokoelmissa vuoteen 1819 saakka. Peto tunnistettiin omana aikanaan juovahyeenaksi tai sudeksi. Kaikkiaan pedon surmaamien lukumäärä vaihtelee lähteestä riippuen. Tutkija de Beaufortin vuonna 1987 tekemän arvion mukaan hyökkäyksiä tapahtui yhteensä 210. Kuolonuhreja oli 113 ja haavoittuneita 49. Tapetuista 98 oli syöty ainakin osittain.

Selityksiä


Monet historioitsijat pitävät todennäköisenä sitä, että ainakin suuressa osassa hyökkäyksiä kyse oli sudesta tai useista susista. Pedoksi on tosin ehdotettu lukuisia muitakin eläinlajeja. Ehdotettuja eläimiä ovat muun muassa koira, suden ja koiran sekoitus, juovahyeena, ahma ja paviaani. Kahden tapetun pedon kuvausten perusteella jotkin tutkijat ovat päätelleet, että kyseessä oli mahdollisesti suden ja jonkin alueella käytetyn suuren paimenkoirarodun sekoitus. Yhden paviaanin ampumisesta alueella huhuttiin alueella samoihin aikoihin. Jean-Jacques Barloyn teorian mukaan alueen protestantit päästivät tarkoituksellisesti alueelle irti juovahyeenan protestanttien ja jesuiittojen kiistojen takia sen jälkeen, kun ensimmäinen peto tapettiin vuonna 1765. Pedon on myös väitetty olleen eläimennahkaan pukeutunut murhaaja ja Chastelin on väitetty ampuneen hyeenan peitelläkseen murhaajan tekoja.

Lähteet:
Gévaudanin peto - Wikipedia
          

22.2.2018



Champ

Champ eli Champy tai Champtanystropheus on järvihirviö, jonka väitetään elävän itäisessä Pohjois-Amerikassa, Yhdysvaltojen ja Kanadan rajalla sijaitsevassa Champlainjärvessä. Sen kerrotaan olevan suurikokoinen ja pitkäkaulainen matelija, jolla on samanmuotoinen pää kuin hevosella. Olento on ollut lain nojalla rauhoitettu vuodesta 1983 lähtien. Se on yksi harvoista järvihirviöistä, joista on saatu edes jotenkuten kelvollinen valokuva.

Paikallisten irokeesi-intiaanien vanhoissa taruissa kerrotaan järvessä asuvassa Chaousarou- tai Tatoskok-nimisestä hirviöstä, joka näyttäytyy lämpimällä ja tyynellä säällä. Intiaanien mukaan sillä on päässä sarvet. Järven löytänyt ranskalainen tutkimusmatkailija Samuel de Champlainkin kertoi nähneensä siellä olion, jollaista hän ei ollut koskaan ennen nähnyt, jo 1600-luvun alussa. Ensimmäinen varsinainen ja kirjattu havainto Champista on vasta vuodelta 1883. Samoihin aikoihin paikalliset alkoivat käyttää oliosta nimitystä "Lake Champlainen merikäärme". 2000-luvulle mennessä siitä oli tehty yli 300 silminnäkijähavaintoa.

Merkittävin näyttö Champin olemassaolosta on 5. heinäkuuta 1977 otettu niin kutsuttu Mansi-valokuva, jossa järvenpinnasta kohoaa suuren, tumman ja paljasnahkaisen olennon selkä ja lähes pystysuoraan ylös osoittava pitkä kaula. Olennon pää katsoo poispäin kamerasta. Kuvan otti connecticutilainen harrastelijavalokuvaaja Sandra Mansi ollessaan miehensä Anthony Mansin kanssa automatkalla Champlainjärvellä, lähellä Vermontin St. Albansia. He pysähtyivät tauolle järven rantaan, ja samalla hetkellä noin 50–60 (joidenkin lähteiden mukaan 30–45) metrin päässä heistä nousi dinosaurusta muistuttanut olio veden pintaan. Perheen mukaan se heilautti muutaman kerran päätään ja katosi sitten takaisin veden alle. Mansit eivät kertoneet näkemästään neljään vuoteen, koska he pelkäsivät joutuvansa naurunalaisiksi. Vuonna 1981 he näyttivät valokuvaa viranomaisille, jotka aloittivat perusteellisen tutkimuksen olennon löytämiseksi. Kaksi vuotta myöhemmin Champ julistettiin rauhoitetuksi lajiksi, vaikka sitä ei tutkimuksissa ollut löydettykään.

Kuvassa näkyvästä olennosta ei ole saatu varmaa määritystä. Jotkut epäilevät kuvaa huijaukseksi, sillä olio näyttää lojuvan hiekkasärkällä. Se voisi siis olla nukke tai muu keinotekoinen luomus. Brittiläisen Kolumbian yliopiston professori Paul LeBlond on päätellyt kuvassa näkyvien aaltojen perusteella, että olion pään ja selän välinen etäisyys on 4,8–17,5 metriä. Veden alla näkymättömissä olevien osien kokoa ei ole pystytty arvioimaan.

Kryptozoologit arvelevat, että Champ voisi olla basilosaurus tai joutsenlisko. Kummatkin ovat nykytietojen mukaan kuolleet sukupuuttoon jo kymmeniä miljoonia vuosia sitten. Toisen teorian mukaan olento olisi ennestään tuntematon, pitkäkaulainen hyljelaji.

Lähde:
Champ - Wikipedia

Aiheesta muualla:
Unknownexplorers.com: Champ
Newanimal.org: Champ
          

8.1.2018



Skylla ja Kharybdis

Kreikkalaisen mytologian hirviöt


Skylla ja Kharybdis (m.kreik. Σκύλλα ja Χάρυβδις) ovat kaksi kreikkalaisessa mytologiassa mainittua merihirviötä, jotka asustivat kapean Messinansalmen molemmin puolin niin, että salmesta kulkevan laivan oli pakko kulkea jommankumman läheltä.

arun mukaan toisella rannalla olleessa kallioluolassa asui Skylla; tällä oli kuusi koiran päätä, joilla se nappasi mukaansa ohikulkevasta laivasta kuusi miestä. Toisella rannalla olleella kalliolla oleillut Kharybdis taas muodosti suuren vesipyörteen, joka imaisi mukaansa koko ohikulkevan laivan.

Kharybdis


Kharybdis (m.kreik. Χάρυβδις) oli kreikkalaisessa mytologiassa toinen Italian ja Sisilian väliseen kapean Messinansalmen merihirviöistä. Toisella rannalla olleessa luolassa oleili Skylla, jonka kuusi koiran päätä sieppasivat merimiehiä ohipurjehtivista laivoista, ja vastarannan kalliolla kasvoi viikunapuu, jonka alla oleileva Kharybdis imaisi kolme kertaa päivässä valtavat vesimassat sisäänsä ja sylkäisi ne sitten taas ulos. Luultavasti Kharybdis onkin ollut salmen vuoroveden henkilöitymä.

Kharybdis oli Poseidonin ja Gaian tytär ja alun perin najadi, merinymfi. Hän nosti tulvia ja saartoi maata aalloillaan laajentaakseen isänsä valtakuntaa mutta suututti Zeuksen, koska hän samalla supisti tämän hallitsemaa maata. Rangaistukseksi Zeus kahlehti Kharybdiin merenpohjaan. Toisen version mukaan Kharybdis varasti jatkuvasti Herakleen karjaa, ja sen vuoksi Zeus paiskasi hänet vasamallaan mereen.

Skylla


Skylla (m.kreik. Σκύλλα) oli kreikkalaisessa mytologiassa toinen Italian ja Sisilian väliseen kapean Messinansalmen reunoilla olleista merihirviöistä; Skylla oleili luolassaan toisella rannalla, ja vastapäisellä rannalla oli Kharybdis, jättimäinen vesipyörre. Salmen rannat olivat vain nuolen kantaman päässä toisistaan, joten kun salmessa purjehtiva laiva yritti välttää toista hirviöistä, se ajautui liian lähelle toista.

Antiikin taiteessa Skylla kuvattiin kalanpyrstöiseksi merenneidoksi, jonka lanteita kiersi kuitenkin neljästä kuuteen koiran päätä. Homeros kertoo, että Skylla olisi ollut Krataiiksen tytär, kaksitoistajalkainen hirviö, jolla oli kuudessa koiranpäässään kolme riviä teräviä hampaita, ja joka haukkui koiran lailla. Tuoreemmissa kirjoituksissa vanhemmiksi on esitetty Forkysia ja Krataiista tai Trienosta, Forkysta ja Lamiaa, Poseidonia ja Krataiista tai Typhonia ja Ekhidnaa. Häntä on myös esitetty Tritonin tyttäreksi.

Homeroksen Odysseiassa kerrotaan, kuinka Odysseus sai manalassa käydessään neuvon haamulta, että hänen olisi parempi purjehtia lähempää Skyllaa kuin Kharybdista, tai muuten hän voisi menettää koko aluksensa. Näin tapahtuikin, ja Odysseus menetti kuusi miestänsä Skyllan siepattua nämä suihinsa. Sen sijaan argonautit olivat onnistuneet ohittamaan aiemmin molemmat hirviöt jäämättä niiden armoille, mutta tällöin Hera oli käskenyt Thetiin neuvomaan heitä.

Roomalaiset runoilijat esittivät, että Skylla oli nymfi, joka ei alun perin syntynyt hirviönä, vaan oli kaunis neito. Ovidius kertoo, että Glaukos, merenjumala, rakastui tähän, mutta Skylla pakeni maalle, jonne Glaukos ei voinut häntä seurata. Epätoivoisena Glaukos pyysi Kirkeä valmistamaan hänelle taikajuoman, joka saisi Skyllan rakastumaan häneen. Hänen kertoessa rakkaudestaan Kirke rakastuikin itse Glaukokseen, joka kuitenkin torjui tämän lähentelyn. Mustasukkaisena Skyllalle Kirke valmisti myrkyn ja kaatoi sen lähteeseen, jossa Skyllan oli tapana kylpeä. Heti kun nymfi astui veteen, hän muuttui hirviöksi kuusine koiran päineen, ja kykenemättä surkeudessaan edes liikkumaan, hän tuhosi kaiken ympäriltään. Jos laiva purjehti liian läheltä häntä, jokainen päistä sieppasi yhden miehistöstä. Tzetzes ja Servius puolestaan kertovat Skyllan olleen alun perin Poseidonin rakastettu, jonka Amfitrite muutti mustasukkaisuudesta hirviöksi.

Herakleen kerrotaan surmanneen Skyllan tämän varastettua härkiä Geryonin karjasta. Forkys poltti kuitenkin tyttärensä ruumiin roviolla ja herätti tämän takaisin eloon.

Ovidiuksen mukaan Skylla oli muutettu kallioksi ennen kuin Aineias purjehti salmen läpi – Nonnoksen mukaan tämän teki Poseidon. Tämän jälkeen Skylla nimenä viittasikin toiseen salmessa olevista luodoista.

Lähteet:
Skylla ja Kharybdis - Wikipedia
          

6.12.2017



Almas

Alma


Alma eli Almas, joka tunnetaan myös nimella Siperian lumimies, on jetin ja Isojalan kaltainen tuntematonta lajia edustavaksi väitetty olento, joita väitetään elävän Kaukasuksella, Pamirilla, Altailla sekä Siperiassa. Alma kuvataan Isojalkaa pienemmäksi ja ihmismäisemmäksi. Ensimmäiset kirjatut havainnot Almasta ovat jo 1400-luvulta.

Ainoat todisteet Almasta ovat silminnäkijähavainnot, suuret ihmismäiset jalanjäljet, erilaiset löydetyt rakennelmat, joiden uskotaan Almojen tehneen, sekä muutamat videot, joissa väitetään näkyvän Alma tai Alman kaltainen olento.

Lokakuussa 2011 venäläinen retkikunta väitti löytäneensä Venäjän Shorijavuorilta Siperiasta lumimiehen jalanjälkiä, makuusijan, reviirimerkintöjä ja turkisnäytteitä. Väitteitä pidetään kuitenkin vain mukana olleen venäläispoliitikko ja -nyrkkeilijä Nikolai Valujevin julkisuustempauksena ja Kemerovon aluehallinnon yrityksenä houkutella seudulle turisteja.

Kryptozoologit Myra Shackely ja Bernard Heuvelmans ovat arvelleet, että Almat ovat eloon jääneitä neandertalinihmisiä. Tämän uskomuksen kannalla oli jo 1950-luvulla neuvostoliittolainen tutkija Boris Porshnev tutkittuaan silminnäkijöiden raportteja. Kryptozoologi Loren Colemanin mielestä kyseessä on pystyihmisen elossa olevia yksilöitä.

Lähteet:
Alma kryptozoologia - Wikipedia
          

23.11.2017



Nandi Bear

Itä-Afrikan jättikarhu


Nandikarhu on tuntematonta lajia edustava olento, jonka väitetään elävän Itä-Afrikan maissa, vaikkakin näköhavainnot keskittyvät pääasiassa Länsi-Kenian nandiheimon asuinalueelle.

Nandikarhun väitetään olevan karhun kaltainen peto, jonka kauhistuttava maine on enimmäkseen peräisin sen erityisen karmeasta ruokavaliosta. Väitetään, että sen uhriksi joutuneet ihmiset ovat löytyneet viidakosta päälaki avattuna ja aivot syötyinä. Olion väitetään olevan täplikäs, ja joissakin tarinoissa nandikarhulla väitetään olevan vain yksi silmä.

Eräät asiantuntijat arvelevat, että peto on sukupuuttoon kuolleen jättiläispaviaanin jälkeläinen. Osa tutkijoista väittää taas kyseessä olevan vain täplähyeena. Nämä vahvat tappajat ovat levineet laajalti Itä-Afrikkaan ja hyökkäävät joskus ihmistenkin kimppuun. Eräät kryptozoologit pitävät sitä esihistoriallisen tylppäkuonohyeenan (Hyaena brevirostris) jälkeläisenä.

Lähteet:
Nandikarhu - Wikipedia
The Cryptid Zoo
          

2.11.2017



Megalodon
Source: sharkopedia.discovery.com

Esihistoriallinen hailaji - Jättiläispeto


Megalodon eli suurihammashai (Carcharocles megalodon) on suuri esihistoriallinen hailaji. Megalodon saattoi kasvaa 18-metriseksi. Ne elivät trooppisissa merissä. Vanhimmat fossiilit ovat noin 16 miljoonan vuoden takaa mioseenikauden keskivaiheilta, viimeiset noin 2,6 miljoonan vuoden ikäisiä plioseenin lopulta. Megalodonien pääravintona olivat sen aikaiset valaat ja kookkaat kalat.

Megalodonia verrataan yleensä valkohaihin, mutta ne eivät nykytietämyksen mukaan ole läheistä sukua. Haiden hampaiden samankaltaisuus johtuu todennäköisesti konvergenttisestä evoluutiosta. Megalodon vaikutti myös elävän lämpimissä vesissä, kun taas valkohai voi elää kylmemmissä vesissä.

Megalodonin koko on jouduttu arvioimaan vertaamalla niiden hampaita valkohaihin. Arviot vaihtelevat 12 metristä 30 metriin. Megalodonin ensimmäisen leukamallin pohjalta lajin kooksi arvioitiin jopa 30 metriä. Nykyarvioiden mukaan megalodon kasvoi kuitenkin 18 metriä pitkäksi ja vanhat yksilöt saattoivat olla lähemmäs 20 metriä ja painaa yli 100 tonnia.

Megalodon tunnetaan pääosin fossiloituneista hampaistaan. Tämä johtuu siitä, että haiden tukiranka ei ole luuta vaan rustoa, joka ei kivety luun tapaan. Vain hampaat, joissa oli enemmän luuainesta, ovat säilyneet. Pisimmät hampaat olivat yli 18 senttimetriä pitkiä. Megalodonin leuka on oletettavasti ollut 10-kertainen verrattuna valkohain leukaan.


Megalodon
Megalodonin hammas.


Lähteet:
Megalodon - Wikipedia
Wikimedia
sharkopedia.discovery.com
          

15.10.2017



Cryptid Thunderbird

Ukkoslintu on linnunhahmoinen ukkosenjumala monien Euroopan, Aasian ja Amerikan kansojen vanhoissa uskonnoissa. Ukkoslintu on myös 1800-luvun loppupuolen jälkeen joitakin kertoja havaituksi väitetty jättiläislintu tai liskolintu, jota ei kuitenkaan ole pystytty tieteellisesti todistamaan.

Väitetty jättiläislintu


1800-luvulta näihin päiviin on kerrottu useista jättiläiskokoisten lintujen havainnoista lähinnä Yhdysvalloista. Erityisesti kryptozoologit ovat niistä kiinnostuneita, sillä he arvelevat ainakin osan kertovan ennestään tuntemattoman eläinlajin olemassaolosta. Seuraavassa on joitakin esimerkkejä väitetyistä havainnoista.

1800-luvulla


Amerikassa monet kertovat nähneensä ukkoslinnusta otetun valokuvan. Kuvan väitetään esittävän Yhdysvalloissa, Arizonassa vuonna 1886 ammuttua ukkoslintua ja olleen julkisuudessa vuoden 1960 tienoilla. Piirtäjä Larry Thomas on laatinut näkemästään valokuvasta muistinvaraisesti tarkan jäljennöksen. Piirroksessa jättiläismäinen lintu on sulkapeitteinen ja sillä on pitkät ja kapeat nokka ja siivet.

Toinen versio todennäköisesti samasta tapahtumasta on, että vuonna 1890 myös Arizonassa karjapaimenet olisivat tappaneet jättikokoisen linnuntapaisen olennon, jolla on suuri siipien kärkiväli. Sillä on kerrottu olleen sileä iho ja sulattomat siivet kuten lepakoilla. Kasvojen on kuvattu muistuttavan alligaattoria. Tämän kuvauksen on sanottu vastaavan esihistoriallista lentoliskoa. Karjapaimenet raahasivat raadon pikkukaupunkiin, jossa sen se laitettiin näytteille, heinäladon leveydelle yltävät siivet levälleen. Kerrotaan myös valokuvan ehkä julkaistun tästä paikallisessa lehdessä. Kyseessä saattaa kuitenkin olla pelkkä kaupunkitarina.

1900-luvulla


1960- ja 1970-luvuilla on lentokoneen kokoinen lintu väitetty havaitun Washingtonissa, Utahissa ja Idahossa. Näiden havaintojen tueksi on väitetty löytyneen suuria jalanjälkiä ja muita todisteita.

Vuodelta 1977 on eräs paljon kiistelty havainto. Yhdysvaltain Illinoisin osavaltiossa kolme poikaa oli leikkimässä takapihalla. Kaksi isoa lintua lähestyi, ja alkoi jahdata poikia. Kaksi poikaa pääsi pakoon, mutta toinen linnuista sai yhden pojista kiinni. Se tarttui kynsillään 10-vuotiaan pojan olkapäähän, ja kantoi tätä metrien korkeudessa jonkin matkan päähän. Poika sai kuitenkin rimpuiltua itsensä irti. Silminnäkijöiden mukaan eläinten siipien kärkiväli oli yli 3 metriä, niillä oli valkoinen "kaularengas", ja ne olivat pitkäpyrstöisiä. Tästä pääteltiin, että kyseessä olivat andienkondorit.

2000-luvulla


Vuonna 2002 Alaskassa väitettiin nähdyn Cessna-pienkoneen kokoinen linnunnäköinen otus.

Vuonna 2004 Etelä-Kaliforniassa lukiolainen kulki urheilukentältä kertomansa mukaan näki suuren linnunnäköisen otuksen lentävän taivaalla. Lintu lensi ukkospilven yllä. Kaukana oleva olento näytti pieneltä, mutta pääteltiin, että sillä oli pituutta lähes 8 metriä siipien päästä päähän.

Käsityksiä ukkoslinnusta


Harrastelija-tutkijat ovat väittäneet muinaisten kansojen ukkoslintu-myytin pohjautuvan todellisten jättiläislintujen havaintoihin. Näiden eläinten kannat olisivat vähentyneet myöhemmin ehkä kuollen kokonaan pois tai vain muutamiin yksilöihin, jotka olisivat myös 1800-2000-lukujen havaintojen taustalla, kuten myös aikaisempien tarujen lohikäärmeiden. Skeptikoiden mukaan tämän kokoiset linnut eivät kuitenkaan pystyisi lentämään. Aivan mahdotonta tämä ei kuitenkaan olisi. Esihistoriallisella kondorin sukuisilla teratornilla (Teratornis incredibilis) sekä Argentaviksella oli siipien kärkiväli viidestä seitsemään metriä, ja niiden on uskottu lentäneen. Vielä 1400-luvulla Uudessa-Seelannissa eli haastinkotka, jonka siipien kärkiväli oli yli kolme metriä ja se painoi peräti 15 kilogrammaa.

Kryptozoologit ovat myös väittäneet jättiläislintujen lentäneen ukkosten edellä, sillä ne ovat halunneet pysyä kuivina kyetäkseen lentämään. Lisäksi kuivilla alueilla ilmavirtaus on nouseva. Myös useat tunnetut linnut käyttävät hyväkseen nousevan ilmavirtauksen tuomaa nostetta. Kryptozoologi John Keel on väittänyt kartoittaneensa useita jättiläislintujen havaintoja Yhdysvalloista ja huomanneensa niiden ajallisesti ja paikallisesti osuneen yksiin ukkosmyrskyjen kanssa.

Ohion seuduilla on poikkeuksellisen paljon havaintoja jättiläislinnuista. On selitetty, että Ohion seudun havainnot selittäisi jokin ennestään tuntematon, erityisen isokokoinen kaliforniankondorin alalaji.

Lintututkija Angelo P. Capparello Illinoisin valtionyliopistosta arvostelee väitteitä Yhdysvalloissa olevista vielä löytymättömistä jättiläislintulajeista ruuan puutteella. Monilla alueilla, millä näitä lintuja väitetään nähdyn, ei ole tarpeeksi syötävää linnuille. Vielä merkittävämpi kritiikki on se, etteivät Yhdysvaltain ja Kanadan taivaita valvovat suuret lintubongareiden joukot ole havainneet tuollaisia lintuja, vaikka välillä kummallisia havaintoja tekevätkin.





Lähteet:
Ukkoslintu - Wikipedia
Unkownexplorers.com - Thunderbird
Cryptidz - Thunderbird
          

4.9.2017



Lagarfljótsormurinn


Lagarfljótin mato eli Lagarfljótsormurinn on kryptozoologian piiriin kuuluva järvihirviö, jonka väitetään elävän Islannin itäosassa, Fljótsdalshéraðin kunnassa sijaitsevassa Lagarfljót-järvessä. Olentoa kuvataan 10–20 metriä pitkäksi ja tummaksi, toisinaan limaiseksikin jättiläismadoksi tai -käärmeeksi. Silminnäkijöiden mukaan sillä ei ole eviä ja sen pään tunnistaa vain suusta ja siinä olevista hampaista.

Taru järvihirviöstä mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1345. Olennon on väitetty nähdyn nousevan järvenselän pintaan ja aiheuttavan isoja väreitä, jollaisia järvessä elävät lohet ja pikkukalat eivät voisi saada aikaan. Paikallisten kalastajien mukaan he näkevät silloin tällöin kaikuluotaimissaan oudon, ison liikkuvan kohteen.

Järvimadon tutkimista vaikeuttaa, että luonnonpuistossa sijaitseva Lagarfljót-järvi on lähes 30 kilometriä pitkä, 2,5 kilometriä leveä ja yli 100 metriä syvä. Lisäksi järven vesi on hyvin lietteistä ja sameaa: näkyvyys on järveen laskevan joen suulla enintään kuusi metriä ja muualla vain yksi metri. Toisaalta olentoa ei ole koskaan edes etsitty perusteellisesti. Järven vesi on peräisin jäätiköiden sulamisvesistä, eikä se ole yhteydessä isoihin jokiin tai muihin vesistöihin muuten kuin korkeiden vesiputousten välityksellä. Olion on siis täytynyt elää eristäytyneenä samassa järvessä tuhansia vuosia. Kriitikot ovat kuitenkin epäilleet matoa pelkäksi taruolennoksi mm. siksi, että järvessä ei ole suurelle eläimelle juurikaan syötävää, eikä oliosta ole saatu mitään fyysisiä todisteita.

Helmikuussa 2012 paikallinen Hjörtur Kjerúlf kuvasi videon, jossa tuntematon olento näyttäisi uivan Jökulsá-joessa. Video julkaistiin Islannin yleisradioyhtiö RUV:n internetsivuilla, joilla olentoa on epäilty Lagarfljótin madoksi.




Lähteet:
Lagarfljótin mato - Wikipedia
The Reykjavik Grapevinen artikkeli madosta
Syfy.com: The Worm Monster
          

4.7.2017



Ahool giant bat

Ahool - Jättiläislepakko



Ahool on jättiläismäistä lepakkoa muistuttava kryptidi, jonka väitetään elävän Indonesiassa Jaavan saaren länsiosissa. Olento on saanut nimensä voimakkaan, huhuilevan äänensä takia. Ensimmäinen kirjattu havainto on vuodelta 1925. Olentoa kuvaillaan lepakoksi, jolla on apinan pää. Sen ruumiin kerrotaan olevan metrin mittainen ja siipien kärkivälin peräti neljä metriä.

Tarujen ja silminnäkijöiden mukaan Ahool elää viidakoissa sijaitsevissa luolissa ja saalistaa ravinnokseen kaloja joesta. Muutamia Ahoolin väitettyjä pesäluolia on yritetty tutkia, mutta ne ovat osoittautuneet erittäin syviksi ja vaikeakulkuisiksi.

Jos Ahool on elävä eläin eikä pelkkä taruolento, se on todennäköisesti jokin suurikokoinen lepakko- tai pöllölaji. Ulkonäöltään sitä on kuvattu lepakkomaiseksi, mutta huhuilu viittaisi pikemminkin lintuun. Nopeasti nähtynä pöllön pää voi tuoda mieleen apinan naaman. Sekä lepakoista että pöllöistä tunnetaan lajeja, jotka saalistavat ruuakseen kaloja. Suurimpien nykyisin tunnettujen lepakoiden siipiväli on vain puolitoista metriä, joten Ahoolin väitetty koko vaikuttaa varsin epäuskottavalta. Suurimpien pöllöjen, kuten huuhkajan ja äyriäishuuhkajan, ruumiin pituus sen sijaan voi olla lähes metrin ja siipivälikin kaksi metriä, joten pöllöksi Ahool ei olisi välttämättä niin luonnottoman kokoinen. Senkokoinen eläin pystyisi vielä lentämäänkin, sillä se olisi suunnilleen saman kokoinen kuin suurimmat nykyajan lentävät linnut jättiläisalbatrossi ja andienkondori. Tosin suuri siipiväli ei olisi käytännöllinen sademetsässä ja luolissa liikkuvalle eläimelle. Kryptozoologien mielestä Ahool voisi olla myös sukupuutolta välttynyt lentoliskolaji, kuten Afrikan väitetty Kongamatokin.

Lähteet:
Ahool - Wikipedia
Unknownexplorers.com: Ahool
Tietoa jättiläislepakoista
Syfy.com: Ahool
          

6.4.2017



Jersey devil
The jersey devil by brimstone101 on DeviantArt

Jerseyn paholainen (Jersey Devil) on taruolento, jonka asuinseutu on Yhdysvaltojen New Jerseyn syrjäseuduilla. Jotkut asukkaat ovat kertoneet kuulleensa huutoja pimeässä ja uskovansa suolla vaanivan jonkin. Jerseyn paholaisen kerrotaan olevan lepakonsiipinen olento, jolla on sarvekas hevosen pää. Olento tunnetaan jo 1700-luvulta, mutta sen alkuperä on luultavasti jo intiaaneilta. On väitetty paholaisen vieneen mukanaan kotieläimiä sekä lapsia.

Tuhannet ihmiset väittävät nähneensä paholaisen. Erityisen runsaasti havaintoja saatiin vuonna 1909. Silminnäkijä Joseph Bonaparte, Napoleonin veli ja Espanjan entinen kuningas, väitti nähneensä olennon.

Jersey devil - Legendat


Erään tarinan mukaan Jerseyn paholainen oli Pine Barrensissa 1800-luvun puolivälissä asuneen rouva Leedsin 13. lapsi. Uusi raskaus sai hänet niin tolaltaan, että synnytyksen jälkeen hän huusi "Olen saanut tarpeekseni lapsista! Paholainen saa viedä tämän!" Samassa ihmislapsi muuttui siivekkääksi hirviöksi, joka lensi piipun kautta ulos.

Legendasta on useita versioita, joissa päivämäärä ja paholaisen ulkomuoto vaihtelevat. Joissakin versioissa paholainen on tavallinen lapsi, jonka rouva Leeds sulkee joko kellariin tai ullakolle. Lapsi kuitenkin pääsee karkuun ja pakenee metsiin. Toisen legendan mukaan mustalaiskirous lankesi itsekkään äidin ylle, kun tämä kieltäytyi antamasta mustalaisille ruokaa ja yösijaa. Eräiden tarinoiden mukaan Leeds itse oli noita, tai paikalliset kirosivat hänet suhteesta englantilaisen sotilaan kanssa.

Pine Barrensissa sijainnut Shourds House -niminen mökki on tarinoiden mukaan paholaisen syntykoti. Paikan voi yhä löytää, mutta mökistä on enää jäljellä perustukset.

Lähteet:
Jerseyn paholainen - Wikipedia
Unknownexplorers.com
          

5.3.2017



Allghoi Khorkhoi death worm
Kuva pinterestistä

Allghoi khorkoi eli kuolemankäärme on tappajamato, joka paikallisten tarujen mukaan elää Gobin autiomaassa, Etelä-Mongoliassa. Mongolian aikaisempi hallinto ei hyväksynyt juttuja tappajamadosta, mutta nyt niitä saa vapaasti kertoa.

Ensimmäinen havainto madosta on vuodelta 1926, jonka jälkeen on tullut useita satoja havaintokertomuksia. Eläintä kuvaillaan puolitoistametriseksi ja puna- ja tummatäpläiseksi. Sen kummassakin päässä on lonkeroita, mutta siltä puuttuvat ilmeisesti sekä silmät että suu.

Olento oleilee suurimman osan ajasta aavikon hiekassa, mutta kuuman kauden koittaessa se saattaa nousta maanpinnalle. Väitetään, että ihmisen tai eläimen tullessa kohdalle mato ponkaisee hiekasta ja tappaa tämän. Väitetään myös, että allghoi khorkhoi on mieltynyt ihmislihan makuun, mutta pystyy kukistamaan autiomaan suurimmankin eläimen, kamelin. Mato väijyy usein lähellä ihmisten telttamajoja eli jurttia. Erityisesti sitä houkuttaa keltainen väri. Tarina kertoo pojasta, joka leikki keltaisella lelulaatikolla kotijurtan vieressä. Tappajamato hiipi laatikkoon, ja kun poika kosketti sitä, se tappoi hänet. Pojan vanhemmat seurasivat käärmemäisiä jälkiä hiekassa ruumiin luota, mutta saivat myös surmansa, eikä heidän ruumiitaan koskaan löydetty.lähde? Allghoi khorkhoin tappamistavasta ollaan erimielisiä. Joidenkin mielestä sillä on myrkkyä ja sähkölataus ruumiissaan, toiset sanovat sen ruiskuttavan keltaista, tappavaa happoa.

Aavikko- ja aroalueelta Dalanzadgadin seudulta on myös otettu kuvia eläimistä, joiden kuolinsyystä ei ole tietoa. Eläintieteilijät eivät kuitenkaan usko, että voi olla olemassa mato, joka ei kuivu aavikon kuumuudessa ja toisaalta palellu öiden kylmyydessä. He uskovat, että kyseessä voisi olla Afrikassa tavattavien kobralajien kaltainen käärme, joka pystyy sylkemään myrkkyä monen metrin päähän. Monet hiekassa elävät käärmeet ovat pienisuisia ja -silmäisiä, joten ne voivat äkkiä katsottuna näyttää suuttomilta ja silmättömiltä. On kuitenkin epätodennäköistä, että käärme pystyisi antamaan sähköiskuja hiekan alta.

Madon nimi tarkoittaa suolimatoa.

Lähteet:
Allghoi Khorkhoi - Wikipedia
          

22.2.2017



Chupacabra

Chupacabra on olento, jonka kerrotaan elävän Keski-Amerikassa ja Etelä-Amerikan pohjoisosassa. Sen espanjankielinen nimi on El Chupacabras, mikä tarkoittaa "vuohenimijää". Nimi johtuu sen väitetystä tavasta hyökätä kotieläinten, varsinkin vuohien, kimppuun ja imeä niiden veret viimeistä pisaraa myöten.

Chupacabra on verrattain uusi ilmestys, sillä ensimmäinen kirjattu havainto siitä on vasta keväältä 1995. Tuolloin Puerto Ricosta löytyi kuolleita kissoja, kalkkunoita, koiria, lehmiä, hevosia ja varsinkin vuohia, jotka oli tapettu oudolla tavalla. Ne oli nyljetty ja niillä oli terävien hampaiden jäljet kaulassa tai rinnassa. Toisen version mukaan kuolleita vuohia löytyi aluksi varsinkin Meksikosta, ja puremajäljet olivat niskassa. Kummankin tarinan mukaan eläimissä ei ollut jäljellä lainkaan verta. Joulukuuhun mennessä vuohenimijä oli tappanut jo yli 1 000 eläintä, ja karjankasvattajat olivat peloissaan. Yhä useammat ilmoittivat nähneensä hirviön. Vuoden 1996 alussa chupacabra-havainnoista kerrottiin jo Meksikossa ja Yhdysvalloissa latinalaisamerikkalaisväestön asuttamilla alueilla. 2000-luvulle mennessä tapettuja kotieläimiä oli löydetty jo tuhansia, myös Miamissa, Nicaraguassa ja Chilessä.

Yleisimpien havaintojen mukaan chupacabra on apinaa muistuttava, 1-1,5 metriä pitkä peto, jolla on mustanharmaa turkki, suuret ja soikeat punaiset silmät ja pitkät torahampaat. Joidenkin silminnäkijöiden mukaan sillä olisi kuitenkin paljas, sininen iho, selässä piikkejä ja lepakkomaiset siivet ja se kävelisi kahdella jalalla. Kolmannen kuvauksen mukaan se näyttää pantterilta, jolla on pitkä ja käärmemäinen kieli. Chupacabran kerrotaan liikkuvan yliluonnollisen nopein ja äänettömin askelin ja sen väitetään löyhkäävän rikinkatkua, joka lamauttaa saaliseläimet.

Olennon alkuperästä on erilaisia teorioita. Yliluonnollisiin asioihin uskovat väittävät sen olevan paholainen tai avaruusolento, toisten mukaan se on karannut jostakin laboratoriosta. Jotkut ovat arvelleet, että kyseessä voisi olla Desmodus draculae -jättivampyyri, joka nykytietojen mukaan kuoli sukupuuttoon muutama tuhat vuotta sitten. Tiedeyhteisö on sitä mieltä, että väitetty eläin on vain olematon, paniikin synnyttämä taruolento. Viranomaisten mukaan kotieläinten kuolemat ja raatelut selittyvät villikoirien tai muualta peräisin olevien, luontoon päästettyjen vieraiden petoeläinten saalistuksella.

Lähteet:
Chupacabra - Wikipedia
Tieteen Kuvalehti 11/1997, s. 62: artikkeli Outo hirviö ahdistelee kotieläimiä Puerto Ricossa
Unknownexplorers.com - Chupacabra
          

20.2.2017



Manipogo
Piirros Manipogosta


Manipogo on väitetty järvihirviö, joka huhujen mukaan elää Manitobajärvessä Kanadassa.

Hirviötä on kuvattu suurikokoiseksi ja mustaksi käärmeeksi tai ankeriaaksi, ja sillä kerrotaan olevan selässään yhdestä kuuteen kyttyrää tai kohoumaa. Hirviöhavaintoja tästä merikäärmeen kaltaisesta olennosta on tehty karkeasti arvioiden vuodesta 1900 lähtien.

- Vuonna 1957 nähtiin järvessä olento, joka muistutti jättimäistä käärmettä.

- Elokuussa 1962 kaksi kalastajaa sai otettua siitä valokuvan. Kuvassa olion vartalo on osittain taipunut kaarelle ylöspäin. Kalastajien kertoman mukaan sen pituus oli vähintään 3,5 metriä.


Manipogo 1962
Kalastajien ottama kuva.


Lähteet:
Manipogo
Cryptidz wiki
          

13.2.2017



Loch Ness Monster


Joutsenlisko vai jokin muu?


Nessie on järvihirviö eli tunnistamatonta lajia edustava suuri eläin, joka nykykansanperinteen mukaan elää Loch Ness -järvessä Skotlannissa. Järvihirviöstä on tehty monia epämääräisiä havaintoja, mutta sen olemassaoloa ei ole pystytty todistamaan.

Loch Nessin järvihirviö mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 565, jolloin Pyhän Columban väitetään torjuneen "Paholaisen" hyökkäyksen. Huhtikuussa 1933, John Mackay teki ensimmäiseksi nykyaikaiseksi kutsutun havainnon Nessiestä. Vasta tämän jälkeen väitettyjä näköhavaintoja Loch Nessin hirviöstä alettiin tehdä säännöllisemmin. 1. huhtikuuta 1934 gynekologi Robert Wilson otti pitkäkaulaisesta otuksesta kuuluisaksi tulleen valokuvan, jonka hän itse tunnusti vuonna 1994 huijaukseksi. Se tunnetaan yleisesti nimellä "kirurgin valokuva". Tuolloin eräässä sanomalehdessä oli julkaistu David Martinin ja Alistair Boydin haastattelu, jossa pojat sanoivat Robert Wilsonin kuvan olevan väärennös. Kuvassa oli Christian Spurlingin tekemä Nessien pienoismalli, joka oli kiinnitetty leikkikumiveneeseen.

Kymmenien vuosien uutteran etsinnän jälkeen hirviötä ei ole löydetty edes kaikuluotaimella. Erääksi selitykseksi hirviön löytymättömyydelle on annettu keväisten lämpötilojen nousun Loch Nessin järveen aiheuttamat virtaukset, joiden on havaittu nostavan ja kuljettavan järven pohjasta tukkeja. Toiseksi selitykseksi on väitetty, että hirviöitä on vain muutama yksilö, ja niiden etsiminen suuresta järvestä on vaikeaa.

Useimmat tiedemiehet kuitenkin suhtautuvat Nessien olemassaoloon hyvin skeptisesti. Hirviön lajiksi on epäilty joutsenliskoa, mutta tällaisen populaation säilyminen pienessä järvessä hyvin pitkiä aikoja vaikuttaa epätodennäköiseltä.

Lue: Kryptozoologia lyhyesti

Lähteet:
Cryptozoology.com
Loch Nessin hirviö

Seuraa blogia - Bloglovin
          

3.2.2017



Mitä on kryptozoologia?


Lyhyesti sanottuna eläintiedettä sekä kansantaruja yhdessä.

Kryptozoologia on näennäistiede, jonka tutkimuskohteita ovat eläimet, joista on erilaisia tarinoita ja silminnäkijähavaintoja, mutta ei tieteen kannalta luotettaviksi katsottavia todisteita.

Kryptozoologiset eläimet jaetaan kolmeen ryhmään


Eläimiin, jotka ovat kuolleet sukupuuttoon mutta havaitaan silti.
Eläimiin, joita havaitaan ympäristöissä, missä niitä ei pitäisi esiintyä.
Eläimiin, joita pidetään taruolentoina mutta joita väitetään nähdyn.


Laivojen kokoiset mustekalat olivat pitkään "satueläimiä", mutta nykyisin niiden tiedetään olevan totta.

Esimerkiksi jättiläiskalmarin levitettyjen lonkeroiden kärkiväli voi olla yli 20 metriä. Tosin kolossikalmari voi kasvaa vielä isommaksi.


Lähteet:
National Geographic
Wikipedia - Kryptozoologia
Tiede.fi
Seuraa blogia - Bloglovin

Tietoa

Mysteerien maailma käsittelee paranormaaleja ilmiöitä, salaliittoteorioita, kryptozoologiaa sekä muita mielenkiintoisia aiheita.

Muita aihealueita:
Salaseurat, henkimaailma, muinaishistoria, historian henkilöt sekä katoamistapaukset.

Lisätietoa sivusta
Linkkilista
Ylläpito suosittelee
Tietosuojakäytäntö

Facebook-sivut

Otamme vastaan kokemuksia

Onko sinulla oma mielenkiintoinen kokemus jaettavaksi lukijoillemme?

Mikäli sinulta löytyy jännittävä/mielenkiintoinen kokemus, niin lähetä yhteydenottolomakkeella viestiä.

Otamme lomakkeen kautta vastaan myös palautteita
ja juttuvinkkejä.

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *