Champ järvihirviö
          

22.2.2018

Champ järvihirviö



Champ

Champ eli Champy tai Champtanystropheus on järvihirviö, jonka väitetään elävän itäisessä Pohjois-Amerikassa, Yhdysvaltojen ja Kanadan rajalla sijaitsevassa Champlainjärvessä. Sen kerrotaan olevan suurikokoinen ja pitkäkaulainen matelija, jolla on samanmuotoinen pää kuin hevosella. Olento on ollut lain nojalla rauhoitettu vuodesta 1983 lähtien. Se on yksi harvoista järvihirviöistä, joista on saatu edes jotenkuten kelvollinen valokuva.

Paikallisten irokeesi-intiaanien vanhoissa taruissa kerrotaan järvessä asuvassa Chaousarou- tai Tatoskok-nimisestä hirviöstä, joka näyttäytyy lämpimällä ja tyynellä säällä. Intiaanien mukaan sillä on päässä sarvet. Järven löytänyt ranskalainen tutkimusmatkailija Samuel de Champlainkin kertoi nähneensä siellä olion, jollaista hän ei ollut koskaan ennen nähnyt, jo 1600-luvun alussa. Ensimmäinen varsinainen ja kirjattu havainto Champista on vasta vuodelta 1883. Samoihin aikoihin paikalliset alkoivat käyttää oliosta nimitystä "Lake Champlainen merikäärme". 2000-luvulle mennessä siitä oli tehty yli 300 silminnäkijähavaintoa.

Merkittävin näyttö Champin olemassaolosta on 5. heinäkuuta 1977 otettu niin kutsuttu Mansi-valokuva, jossa järvenpinnasta kohoaa suuren, tumman ja paljasnahkaisen olennon selkä ja lähes pystysuoraan ylös osoittava pitkä kaula. Olennon pää katsoo poispäin kamerasta. Kuvan otti connecticutilainen harrastelijavalokuvaaja Sandra Mansi ollessaan miehensä Anthony Mansin kanssa automatkalla Champlainjärvellä, lähellä Vermontin St. Albansia. He pysähtyivät tauolle järven rantaan, ja samalla hetkellä noin 50–60 (joidenkin lähteiden mukaan 30–45) metrin päässä heistä nousi dinosaurusta muistuttanut olio veden pintaan. Perheen mukaan se heilautti muutaman kerran päätään ja katosi sitten takaisin veden alle. Mansit eivät kertoneet näkemästään neljään vuoteen, koska he pelkäsivät joutuvansa naurunalaisiksi. Vuonna 1981 he näyttivät valokuvaa viranomaisille, jotka aloittivat perusteellisen tutkimuksen olennon löytämiseksi. Kaksi vuotta myöhemmin Champ julistettiin rauhoitetuksi lajiksi, vaikka sitä ei tutkimuksissa ollut löydettykään.

Kuvassa näkyvästä olennosta ei ole saatu varmaa määritystä. Jotkut epäilevät kuvaa huijaukseksi, sillä olio näyttää lojuvan hiekkasärkällä. Se voisi siis olla nukke tai muu keinotekoinen luomus. Brittiläisen Kolumbian yliopiston professori Paul LeBlond on päätellyt kuvassa näkyvien aaltojen perusteella, että olion pään ja selän välinen etäisyys on 4,8–17,5 metriä. Veden alla näkymättömissä olevien osien kokoa ei ole pystytty arvioimaan.

Kryptozoologit arvelevat, että Champ voisi olla basilosaurus tai joutsenlisko. Kummatkin ovat nykytietojen mukaan kuolleet sukupuuttoon jo kymmeniä miljoonia vuosia sitten. Toisen teorian mukaan olento olisi ennestään tuntematon, pitkäkaulainen hyljelaji.

Lähde:
Champ - Wikipedia

Aiheesta muualla:
Unknownexplorers.com: Champ
Newanimal.org: Champ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenteissa on moderointi käytössä. Epäasiallisia kommentteja ei julkaista.

Tietoa

Täysikuu 2022  Pörssikurssit  Tietoa

Otamme vastaan kokemuksia

Onko sinulla oma mielenkiintoinen kokemus jaettavaksi lukijoillemme?

Mikäli sinulta löytyy jännittävä/mielenkiintoinen kokemus, niin lähetä yhteydenottolomakkeella viestiä.

Otamme lomakkeen kautta vastaan myös palautteita
ja juttuvinkkejä.

Ota yhteyttä

Mannerheimintie 39