Kikiyaon - jättiläispöllö
          

2.5.2018

Kikiyaon - jättiläispöllö



Kikiyaon

Kikiyaon (kirjoitetaan joskus myös muodossa Kikiyoun tai Kikiyan) on länsiafrikkalaiseen kansanperinteeseen kuuluva taruolento ja lentävä kryptidi. Olennon kerrotaan muistuttavan jättiläismäistä, yli puolentoista metrin pituista pöllöä, jolla on iso nokka ja suuret kynnet. Sillä on kuitenkin joitakin apinaa muistuttavia ominaisuuksia, kuten pitkät ja lihaksikkaat jalat. Erikoisuuksina sillä on terävä olkanivel, jota se käyttää aseena puolustautuessaan, sekä voimakas haju. Joidenkin havaintojen mukaan sillä olisi lyhyt vihertävänharmaa karvoitus ja lyhyt häntä. Paikallisten asukkaiden uskomuksissa Kikiyaon on toisaalta myös epäonnea aiheuttava henkiolento.

Suurin osa olentoa koskevista väitetyistä havainnoista on tehty Gambiajoen alajuoksun varrella kasvavissa metsissä Gambiassa. Myytti Kikiyaonista tunnetaan myös Senegalin alueella. Lintu oleilee yleensä korkeiden puiden latvustoissa. Tavallisista pöllöistä poiketen Kikiyaon on liikkeellä sekä päivisin että öisin. Sillä väitetään olevan kovaääninen kutsuhuuto, joka kuuluu kilometrien päähän.

Myytit Kikiyaonista pohjautuvat todennäköisesti alueella eläviin tavallisiin pöllöihin, kuten kalapöllöön, joiden kokoa on liioiteltu.

Lähteet:
Kikiyaon - Wikipedia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenteissa on moderointi käytössä. Epäasiallisia kommentteja ei julkaista.

Tietoa

Täysikuu 2022  Pörssikurssit  Tietoa

Otamme vastaan kokemuksia

Onko sinulla oma mielenkiintoinen kokemus jaettavaksi lukijoillemme?

Mikäli sinulta löytyy jännittävä/mielenkiintoinen kokemus, niin lähetä yhteydenottolomakkeella viestiä.

Otamme lomakkeen kautta vastaan myös palautteita
ja juttuvinkkejä.

Ota yhteyttä

Mannerheimintie 39