Flatwoodsin hirviö
          

3.2.2017

Flatwoodsin hirviö



Flatwoods Monster



Perjantaina 12. syyskuuta 1952 Flatwoodsissa Länsi-Virginian osavaltiossa yhdysvalloissa tapahtui outoja. Iltapäivällä sheriffi Robert Carr ja varasheriffi Burnell Long kutsuttiin tutkimaan palavaa esinettä, joka oli nähty putoavan taivaalta Elk Riverin lähellä Flatwoodsissa.

Mitä Flatwoodsissa tapahtui?


Neljä jalkapalloa pelaamassa ollutta poikaa näkivät jonkin laskeutuvan Bailey Fisherin talon lähistöllä olevalle kukkulalle. Matkalla kukkulalle poikien seuraan liittyi Kathleen Mayn kaksi poikaa.

Paikan päällä pojat väittivät nähneensä sihisevän, hohtavan noin kolme metriä halkaisijaltaan olevan esineen. Sen vieressä he näkivät leijuvan olennon, jolla oli kirkkaat punaiset kasvot, "pataässän muotoinen pää" ja kirkkaanvihreä vaatetus, joka roikkui laskoksilla vyötäröltä. Olento vaikutti leijuvan hypäyksittäin lapsia kohti. Lapset lähtivät juoksemaan kukkulalta alas Mayn kotiin, josta he soittivat sheriffin toimistoon. Tutkimuksien lopputuloksena pääteltiin, että lapset olivat nähneet meteorin, ja jonkin eläimen, esimerkiksi pesukarhun tai pöllön, silmät olivat pelästyttäneet heidät.


Mysteerien Maailma kirjasta lainattua:

"Melkoisen pelottava oli se tapaus, josta saatiin tieto Flatwoodsista, Länsi-Virginiasta, Yhdysvalloista vuonna 1952. Syyskuun 12. päivän iltana joukko nuoria näki "meteoria" muistuttavan esineen laskeutuvan erään kukkulan laelle, ja he menivät paikalle erään naapurissa asuvan naisen, tämän kahden pojan ja erään kansalliskaartilaisen kanssa. Myöhemmin kaikki silminnäkijät väittivät nähneensä kukkulan laella talon kokoisen pallon, josta kuului jyskytystä ja sihinää. Kun yksi ryhmän jäsenistä suuntasi taskulamppunsa valon puunoksaan, jolla hän uskoi nähneensä jonkin eläimen silmät, koko joukko näki valtavan 3-4,5 metrin pituisen olennon, jolla oli "verenpunaiset kasvot" ja omituisen näköiset ”hehkuvat vihertävälle vivahtavat oranssinväriset silmät”. Hirviö leijaili hitaasti silminnäkijöitä kohti, ja nämä pakenivat kauhun vallassa kukkulalta. Myöhemmin paikalta löydettiin kaksi rinnakkain olevaa luisujälkeä ja suuri ympyrän muotoinen alue, jolla ruoho oli lakoutunut, ja ilmassa leijaili edelleen outo haju."

Monet ovat väittäneet poikien nähneen meteorin tippuvan alas sekä Flatwoodsin hirviön olleen pöllö.

Lähteet:
Wikipedia - Flatwoodsin hirviö
Seuraa blogia - Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenteissa on moderointi käytössä. Epäasiallisia kommentteja ei julkaista.

Tietoa

Täysikuu 2022  Tietoa

Otamme vastaan kokemuksia

Onko sinulla oma mielenkiintoinen kokemus jaettavaksi lukijoillemme?

Mikäli sinulta löytyy jännittävä/mielenkiintoinen kokemus, niin lähetä yhteydenottolomakkeella viestiä.

Otamme lomakkeen kautta vastaan myös palautteita
ja juttuvinkkejä.

Ota yhteyttä

Mannerheimintie 39