Bloop - Ääni syvyyksistä
          

3.2.2017

Bloop - Ääni syvyyksistä



Bloop



Maapallon pinta-alasta 70,8% on merta. Toisinsanoen reilusti yli puolet on laajaa ja yhtenäistä suolavesikerrosta. Kuitenkin vain 5% meristä on tutkittu. On sanomattakin selvää, että merissä asuu ihmisille tuntemattomia lajeja. Herääkin kysymys voisiko siellä olla sinivalastakin suurempia eläimiä?

Alla on tietoa Bloop:sta, joka on outo ääni merten syvyyksistä. 100% varmuutta mistä ääni johtuu, ei ole pystytty selvittämään.


Bloop - Mikä se on?


Bloop on erityisen matalataajuuksinen ääni, jonka yhdysvaltalainen NOAA-organisaatio havaitsi useita kertoja Etelä-Amerikan lounaisrannikon tuntumassa (50°S, 100°W) kesällä vuonna 1997.

Ääntä havaittiin laitteilla, jotka oli suunniteltu alun perin Neuvostoliiton sukellusveneiden havaitsemiseen. Ääni on havaittu useista eri paikoista, mutta joka kerta sen lähde on ollut samalla alueella.

Voidakseen päästää niin voimakkaan äänen eläimen olisi oltava paljon suurempi kuin suurin merieläin sinivalas.

NOAA väittää äänen johtuneen Etelämantereen mannerjäätikön järistyksistä ja jäävuorten lohkeamisesta lauttajäästä.






Katso myös


Lähteet:
Ilmatieteenlaitos
Wikipedia - Bloop
Tiede.fi
Bloop image by Alexandr Gluhachev
Seuraa blogia - Bloglovin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenteissa on moderointi käytössä. Epäasiallisia kommentteja ei julkaista.

Tietoa

Täysikuu 2022  Tietoa

Otamme vastaan kokemuksia

Onko sinulla oma mielenkiintoinen kokemus jaettavaksi lukijoillemme?

Mikäli sinulta löytyy jännittävä/mielenkiintoinen kokemus, niin lähetä yhteydenottolomakkeella viestiä.

Otamme lomakkeen kautta vastaan myös palautteita
ja juttuvinkkejä.

Ota yhteyttä

Mannerheimintie 39