Muinaiset astronautit
          

30.1.2018

Muinaiset astronautit



Cave ufo

Muinaiset astronautit viittaavat näennäistieteellisenä pidettyyn teoriaan, jonka mukaan Maassa on ihmiskunnan esihistorian aikana vieraillut humanoideja toisilta planeetoilta, ja he ovat vaikuttaneet merkittävällä tavalla ihmiskunnan kehitykseen. Näin olisi tapahtunut maan uskontoon, teknologiaan ja kulttuuriin vaikuttanut "paleokontakti" toisen planeetan sivilisaation kanssa.

Tunnetuimpia muinaisastronauttiteorian puolestapuhujia ovat Legendary Times -lehden julkaisija Giorgio A. Tsoukalos ja kirjailija Erich von Däniken, jonka ensimmäinen kirja Vieraita avaruudesta ilmestyi vuonna 1968. Vastustajien mielestä muinaisastronauttiteoriat ovat mielikuvitusta ja näennäistiedettä, ja esimerkiksi Dänikenin kirjoissa on osoitettu olevan monia epätarkkuuksia ja asiavirheitä. Menneisyyden vierailijoista on kuitenkin tullut erottamaton osa ufologiaa.


Egypt aliens

Muinaisastronauttiteorian pääväittämät


Uskonnolliset viitteet


Todisteita muinaisastronauttien tueksi on haettu uskontojen pyhistä teksteistä, legendoista ja myyteistä, sekä menneisyyden taiteesta, esineistöstä ja raunioista.


Esihistorialliset kuvat


Teorian kannattajat pitävät muinaisastronauttiteorian todisteina muun muassa esihistoriallisessa taiteessa esiintyviä avaruusolentoa muistuttavia hahmoja. On esimerkiksi veistoksia ja luolamaalauksia, jotka kuvaavat muinaisastronauttiteorian kannattajien mukaan avaruuspukuisia hahmoja, tänne tähtien takaa tulleita humanoideja. Japanilaisen myöhäisjomon-kulttuurin saviset Dogū-jumalhahmot näyttävät paleokontaktin kannattajien mielestä astronauteilta suurine silmineen, jotka ovat kuin avaruuspuvun silmikko.


Etelä-Amerikan rakennelmat


Erityisesti Perun ja Ecuadorin alueella on paljon monumentaalisia rakennelmia ja muita artefakteja, jotka on liitetty muinaisiin astronautteihin.


Muinaisten rakennelmien taidollinen taso


Teorian kannattajien mukaan menneen ajan sivilisaatioiden tekniikka oli liian kehittynyttä ollakseen Maan ihmisten tuottamaa. Monesti muinaisastronauttiteoreetikot väittävät vierailijoiden avaruudesta avustaneen muinaisia kansoja rakentamaan suuria kivitemppeleitä. Kannattajien mukaan silloisten ihmisten ei olisi riittänyt esimerkiksi Baalbekin temppelin peruskivien kuljettamiseen ja Stonehengen tyyppisten megaliittirakennelmien rakentamiseen. Myös anakronistisia esineitä pidetään todisteina muinaisista vierailijoista. Rattaista koostuvaa, pahoin turmeltunutta Antikytheran konetta pidetään muinaisastronauttiteorioiden kannattajien mukaan aikaansa nähden liian kehittyneenä, samoin Bagdadin paristoa. Joissain muinaisegyptiläisissä seinämaalauksissa kannattajat ovat tunnistavinaan sähkökaapeleita ja suuria hehkulamppuja.


Elämän tai ihmisen kehittyminen maapallolla


Jotkut väittävät myös muinaisastronauttien synnyttäneen elämän maapallolla tai että Nazcan linjat ovat merkkejä taivaasta tuleville humanoideille.


Etelä-Afrikan kivirakennelmat


Eräiden teorian kannattajien mukaan Etelä-Afrikassa viime aikoina kivirakennelmille tehdyt tutkimukset ja määrälaskennat ovat todistetta maan ulkopuolisesta kontaktista. Heidän mukaansa nyky-arkeologian väitös Etelä-Afrikan menneisyydestä pelkästään harvaan-asuttuna metsästäjä-keräilijöiden kulttuuripiirinä on väärä ja todisteeksi esitetään esimerkiksi kivirakennelmien väitetysti suurta määrää (satoja tuhansia tai miljoonia) sekä erikoista muotoa. Heidän väitetään myös keskustelleen paikallisten kanssa vanhoista legendoista saaden tietoa rakennelmien alkuperästä.


Sumerin kuningasluettelo


Muinaisastronauttiteorian kannattajat viittaavat monesti todistusaineistona myös sumerilaisiin kuningasluetteloihin. Luettelot ovat nykyisen historiankirjoituksen mukaan peräisin kaikkein vanhimmasta korkeakulttuurista ja ne on kirjoitettu nuolenpääkirjoituksella. Sumerilainen kuninkaiden luettelo kuitenkin väittää kertovansa ajasta ennen vedenpaisumusta, jolloin olisi ollut kymmeniä tuhansia vuosia hallinneita kuninkaita. Vedenpaisumuksen jälkeiset merkinnät hallitsijakausien kestosta ovat vain lähemmäs tuhannen vuoden mittaisia.

Näitä todisteita on pyrkinyt hyödyntämään myös vähemmälle huomiolle jäänyt toinen muinaisastronauttiteorian piiriin luettava näkökanta, jonka mukaan ihmiskunta itse, tai jokin muu aiemmin maapallolla elänyt rotu, olisi ennen nykyistä sivilisaatiota kyennyt avaruusmatkailuun ja muihin hämmästyttäviin teknisiin keksintöihin. Joskus tähän viitataan käsitteellä nollasivilisaatio. Suomessa julkaistuista kirjoista tätä näkemystä on edustanut erityisesti vuonna 1973 julkaistu Andrew Tomasin Emme ole ensimmäiset.





Lähde:
Muinaiset astronautit - Wikipedia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenteissa on moderointi käytössä. Epäasiallisia kommentteja ei julkaista.

Tietoa

Täysikuu 2022  Tietoa

Otamme vastaan kokemuksia

Onko sinulla oma mielenkiintoinen kokemus jaettavaksi lukijoillemme?

Mikäli sinulta löytyy jännittävä/mielenkiintoinen kokemus, niin lähetä yhteydenottolomakkeella viestiä.

Otamme lomakkeen kautta vastaan myös palautteita
ja juttuvinkkejä.

Ota yhteyttä

Mannerheimintie 39