Solwayn mystinen avaruusmies
          

21.2.2017

Solwayn mystinen avaruusmies




Toukokuussa 1964 Pohjois-Englantilainen palomies nimeltä Jim Templeton päätti viedä nuoren tyttärensä paikkaan nimeltä Solway Firth ottamaan valokuvia. Mitään erikoisempaa ei tapahtunut, vaikkakin hänen vaimonsa mielestä ilmassa oli havaittavissa jotenkin outo tunnelma.

Ilmassa oli selvästi sähköisyyttä, vaikka myrskyä ei tullutkaan. Myös lähistöllä ollut lehmä vaikutti käyttäytyvän eriskummallisesti säästä johtuen.

Joitakin päiviä myöhemmin herra Templeton haki valokuvansa kehityksestä. Valokuvausliikkeen kehittäjä sanoi sen olevan sääli, että taustalla kävellyt mies oli pilannut parhaan otoksen hänen tyttärestään Elizabethista. Jim oli hämmästynyt. Lähistöllä ei ollut ollut todellakaan ketään silloin.

Kuvassa näytti olevan hahmo jonkinlaisesa hopeanvalkeassa avaruuspuvussa, oudossa kulmassa tyttöön nähden, aivankuin henkilö taustalla olisi tahallaan halunnut pilata kuvan. Jim päätti raportoida tapauksesta poliisille, niin outo se oli. Kuva oli otettu Kodak-filmillä, ja myöskin Kodak valmistajat päättivät tarjota sille joka jutun ratkaisisi ilmaiset filmit loppuelämäksi. Kukaan ei kuitenkaan koskaan osannut antaa vastausta tähän mysteeriin. Poliisitkin sanoivat olevansa sitä mieltä, että kuvia kehitettäessä oli yksinkertaisesti tapahtunut jokin virhe. "Kaksi kuvaa oli kehittämisvaiheessa mennyt varmaankin päällekkäin.

Vein kuvan Carlislen poliisiasemalle. Heidän tutkimusten mukaan kuvassa ei ole mitään outoa aitouden suhteen. Kun kuva oltiin annettu Cumberland News-sanomalehdelle, tuli siitä muutamassa tunnissa iso hitti. Otos ei todellakaan ole väärennös, ja kuten muutkin, olen todella hämmentynyt siitä mikä olento kuvassa voisi olla. Valokuva on ollut nyt neljä vuosikymmentä julkisesti katsottavissa, ja sen mukana olen vastaanottanut tuhansia kirjeitä joissa on erilaisia selityksiä mysteeristä – suurin osa niistä ovat olleet järjettömiä, Jim kertoo.

Muutamaa viikkoa myöhemmin Jim Templeton sai kaksi kummallista vierailijaa. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan käsitteestä "MIB", tummapukuisista miehistä. Eikä heitä tuohon aikaan Britanniassa tunnettukaan. He saapuivat pihamaalle suurella Jaguarilla. Kaksi muutoin normaalin näköistä miestä, paitsi heidän käytöksensä ja kysymyksensä olivat kaikkea muuta kuin normaalia.

He pyysivät Jimin mukaansa autoon ja kyselivät outoja kysymyksiä, kuten millaisia lintuhavaintoja he olivat tehneet sinä päivänä Solway Firthissä, sekä sen lisäksi Jimin piti kuvailla minuutilleen millaisia säähavaintoja hän oli tehnyt siellä ollessaan.

He yrittivät saada hänet vakuuttuneeksi siitä, että hän oli vain sattunut epähuomiossa kuvaamaan ohikulkeneen miehen. Jim vastasi kohteliaasti että ei ole kyllä nyt samaa mieltä, jolloin tummapukuiset miehet ärsyyntyivät, ja päättivät heittää hänet autosta ulos. He olivat ehtineet ajaa melko kauas, Jimin täytyi kävellä viisi mailia päästäkseen kotiin.

Lähteet:
Solway Firth Spaceman
Paranormaaliblogi.net

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenteissa on moderointi käytössä. Epäasiallisia kommentteja ei julkaista.

Tietoa

Mysteerien maailma käsittelee etsiväpelit, palapelit, whodunnit, paranormaaleja ilmiöitä, salaliittoteorioita, kryptozoologiaa sekä muita mielenkiintoisia aiheita.

Muita aihealueita:
Salaseurat, henkimaailma, muinaishistoria, historian henkilöt sekä katoamistapaukset.

Lisätietoa sivusta
Linkkilista
Ylläpito suosittelee
Tietosuojakäytäntö

Facebook-sivut

Otamme vastaan kokemuksia

Onko sinulla oma mielenkiintoinen kokemus jaettavaksi lukijoillemme?

Mikäli sinulta löytyy jännittävä/mielenkiintoinen kokemus, niin lähetä yhteydenottolomakkeella viestiä.

Otamme lomakkeen kautta vastaan myös palautteita
ja juttuvinkkejä.

Ota yhteyttä

Mannerheimintie 39 [email protected]