Vedonlyönnin perusajatus
Vedonlyönnissä on
lähes aika kaksi kamppailijaa, jotka kohtaavat toisensa jonkun pelin
tai tapahtuman kautta. On myös lajeja, joissa kilpailijoita on
enemmän, kuten ralli, tai vaikkapa Euroviisut ja presidentinvaalit,
mutta suurin osa vedonlyönnistä kohdistuu kuitenkin nykyään
joukkuelajeihin kuten jalkapallo, jääkiekko, koripallo ja vaikkapa
uudenajan lajit kuten eurheilu, eli kilpailullinen videopelaaminen.
Näissä kaikissa on yhteistä se, että kaksi osapuolta kohtaavat voittaakseen toisensa jossain lajissa tai tapahtumassa, ja vaikka kaikki tietävät, mitä ollaan tekemässä ja mitä on tapahtunut aiemmin, kukaan ei voi olla koskaan varma, mitä aina yksittäisessä kohtaamisessa tapahtuu. Sarjan johtava joukkue voi kaatua sarjajumbolle, ja maailmanparas hävitä aivan tuntemattomalle – tästä kaikesta syntyy vedonlyönnin mielekkyys ja yllätyksellisyys ja siihen nykyään liittyvät kertoimet.
Vedonlyönnissä asetetaan oma panos siis jommallekummalle joukkueelle, tai tasapelille, tai joissain lajeissa lähdetään vielä arvuuttelemaan pistemääriä ja maalimääriä, ja jopa näiden eroja keskenään. Vedonlyöntioperaattorit ovat sitten näitä vetoja tarjoavia tahoja, jotka asettavat kaikille näille vedot. Mitä enemmän joukkue tai pelaaja tai urheilija on suosikki, sitä pienempi hänen kertoimensa on, ja mitä epävarmempaa jonkun voitto on, on myös kerroin sitä luokkaa. Esimerkiksi kevään eduskuntavaaleissa voisi vedonlyöntioperaattorit antaa vaikka 500 kertoimen Piratistipuolueelle, siitä, että puolueesta tulisi kevään vaalien voittaja. Näin ei varmasti tule käymään, mutta muuten on latu niin sanotusti auki, sillä alustavat kyselyt povaavat ennätyksellisen korkeata osanottoa vaaliuurnille – jopa 90 % - mutta todellisuus paljastuu sitten vaalipäivän iltana.
Vetoa lyödään ympäri
maailman ja joka päivä. Monella vedonlyöntiä harrastavalla ja
rahapelejä pelaavalla on omalaatuisia tapoja, jotka liittyvät omaan
ajatteluun onnesta ja onnettaresta. Voidaan esimerkiksi luottaa
tiettyihin numeroihin, tai tiettyihin tapoihin ennen omien kohteiden
valintaa – tai voidaan jopa käydä ennustajalla, joiden vastaukset
kylläkin ovat niin vaikeaselkoisia, että ne ovat aina oikein, jos
vain tulkitsee ne siten, että ne ovat oikein osuneita ennustuksia-
vähän kuin Nostradamus.
Nostradamuksen ennustuksia salanimellä Jean Sovaliste tulkinneen
suomalaisen Juho Hämäläisen mukaan hän ennusti myös
Neuvostoliiton hajoamisen.
Vedonlyönti ja onnetar
Tykhe oli antiikin
kreikkalaisen mytologian onnen ja sattuman jumalatar, ja
roomalaisilla hän oli Fortuna. Kumma kyllä keskiaikaisessa
taiteessa heidät kuvataan kantamassa lavain ruotia tai onnenpyörää,
ja tuohon aikaan maailma oli juuri kasvu ja etsintä vaiheessa, ja
eurooppalaiset purjehtivat ympäri meriä kartoittaen uusia
maailmoja, ja samalla onnenpyörät olivat käytössä kiertävien
tivoleiden laitteina…. Tykhe oli myös kohtalon jumalar. Fortuna
vastaavasti saatettiin esittää side silmillään ja sokeana, kuten
nykyajan Oikeus, esittämässä elämän ja onnen oikukkuutta.
Antiikin Rooman kuningas Servius Tullius toi aikoinaan Fortunan
myytin Roomaan. Servius Tullius oli kuudes antiikin Rooman
myyttisistä kuninkaista. Hänen kerrotaan nousseen valtaistuimelle
sen jälkeen, kun kuningas Ancus Marciuksen pojat olivat
murhauttaneet Tarquinius Priscuksen. Tarinan mukaan hän jakoi kansan
varallisuusluokkiin, laajensi Roomaa ja ympäröi kaupungin muurilla.
Miksi roomalaiset ovat tässä niin esillä, vaikka aiheena on
vedonlyönti ja onnetar - no tottakai Lady Fortunan ja Rooman
pelipyhäkön eli colosseum areenan ansiosta. Colosseumin näyttämöllä
nähtiin gladiaattoreiden taisteluita ja katsomossa lyötiin vetoa
aina muutamasta kolikosta aina koteihin - siihen aikaan ei puhuttu
mistään vastuullisesta pelaamisesta.
Vedonlyönnissä
onnettarella voi olla suurikin vaikutus, meneekö laukaus maaliin vai
sujahtaako juuri ohi, ja meneekö koripallossa viimeinen heitto
sittenkin ohi, vai voittaako joukkue yhdellä pisteellä ja tuleeko
heittäjästä kaikkien sankari, vai kaikkien vihaama epäonnistuja.
Siinä missä näiden tekojen tekijät eli itse kampailijat ja
urheilijat tulevat koko kansan tutuksi ja sankariksi tai
antisankariksi, vedonlyöjät eivät hirveästi itsestään puhu,
jollei sitten kyseessä ole ammatti. Näin tekee mm. suomalainen
Jorma
Vuoksenmaa, joka on vedonlyönnin ammattilainen. Hän on ollut
ammattilainen jo vuosikymmeniä, kirjoittanut kirjankin vedonlyönnin
oppaaksi ja yhä vielä jakaa omaa tietouttaan omien palveluiden
kautta.
Nykyaikainen vedonlyönti, lajit ja kertoimet
Nykyaikana pelatuin
vedonlyöntilaji on jalkapallo. Se on myöskin luonnollisesti eniten
maailmassa pelattu joukkuepeli, ja eniten seurattu joukkuelaji. Sen
maailmantähdet ovat rikkaita miljonäärejä, joiden toimintaa niin
peleissä kuin vapaalla seuraavat miljoonat fanit – ja näillä
maailmantähdillä on myös huonoja päiviä. Hyvinä päivinä nämä
pelaajat saattavat pelastaa omilla tekemisillään joukkueen
tappiosta, mutta huonoina päivinä nämä tähdet voivat saada koko
joukkueen pelaamaan huonosti, ja johtamaan tappioon. Siksi nykyaikana
on hyvä seurata myös näiden tähtipelaajien tekemisiä sosiaalisen
median välityksellä- jos siis oikeasti pelaa isoilla panoksilla.
Jos panostus on kympin luokkaa, niin silloin tuskin uhrataan
hirveästi aikaa pelaajien tai joukkueiden seurantaan, mutta jos
laitettaisiin tuhansia euroja joka viikko kiinni otteluihin, niin
kenties silloin niitä myös seurattaisiin aivan erilaisella
intensiteetillä.
Koska jalkapalloa seurataan paljon ja sitä pelataan paljon, tarkoittaa se myös sitä, että useimpien maiden sarjat ovat kohtuullisen tasaisesti sisäisesti ja voittoja voi välillä tulla hyvinkin isoille yllätysnimille, sillä se todellinen tasoero ei kuitenkaan välttämättä oli hirvittävän suuri. Tämä tarkoittaa sitä, että kertoimet jalkapallossa eivät nouse niin korkeiksi kuin esimeriksi edellä mainitussa eurheilussa, missä ei ole vielä sellaista historiaa, ja joukkuetietoutta kun jalkapallossa. Lisäksi jalkapallo on kehittynyt yli sadan vuoden pelaamisen aikana, kun taasen videopelit ovat kehittyneet aina noin vuoden kerrallaan – ja sitten on taas ollut aika muokata peliä – vähän kuin jalkapallokenttää, maaleja ja itse pelivälinettä sekä joukkueen pelaajamääriä muokattaisiin joka vuosi.
Siinä missä
jalkapallon kertoimet ovat yleensä suosikkikotijoukkueelle 1,1-1,6
välillä, ja vierasjoukkueelle, joka hakee pientä yllätystä,
voivat kertoimet lähestyä 4,0 tasoa, niin eurheilussa tuo
yllättäjän kerroin voi olla vaikka 8 – tämä koska kuvitellaan
videopelaamisen ammattilaisten ja uusien tulokkaiden tasoeron olevan
vähintään tuota luokkaa, kun todellisuudessa itse taitotasot eivät
välttämättä eroa lainkaan, vaan kyse on hermokontrollista ja
joukkuepelaamisesta – siksi aikoinaan suomalaistenkin sanottiin
nousevan niin jääkiekon kuin jalkapallon askelmilla eteenpäin –
joukkuepelaamisen kautta, koska yksilötaitoa ja yksilöitä ei
suomalaisissa ole niin paljon kuin monissa muissa maissa.
Onnea peleissä vai rakkaudessa
Jos sitten ei ole onnea
peleissä, niin vanhat sanonnat antavat onnea rakkauteen – siinä
ajatuksena on pohja-ajatus siitä, että onnea on aina olemassa ja
onnen määrä on jotenkin vakio, se vain tulee esille eri määrissä
eri kohdissa. Onko näin, ja voitko vaikuttaa omaan onneesi millään
muulla tavalla kuin suhtautumalla tuleviin optimistina, ja vaikka
häviäisit asettamasi vedon, niin toivottavasti olet kuitenkin
pelannut vastuullisesti. Vastuullinen pelaaminen lähtee siitä, että
oma arjen talous on tasapainossa, eikä pelaamiseen käytetä niitä
tärkeitä talousrahoja. Tämän onnen vaikutuksen vuoksi kaikki
rahapelit ovat tarkoitettu viihteeksi ja ajankuluksi, ei rahan
ansaintakeinoksi – sillä kukaan ei tule paremmaksi jonkin
kasinopelin kanssa, vaikka pelaisi sitä kymmenen vuotta joka päivä
muutaman tunnin – eikä edes se päävoitto tule yhtään
lähemmäksi, sillä pelin sisäinen satunnaislukugeneraattori pitää
sen varmana, että jokaisella pelaajalla on jokaiselle
pelikierrokselle aivan samanlaiset mahdollisuudet, eli miljoonien
voiton erona voi olla sekunnin milliosan eri aikainen pelikierroksen
aloittaminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenteissa on moderointi käytössä. Epäasiallisia kommentteja ei julkaista.