Miksi pelaaminen kiinnostaa nykyään myös aikuisia ja mitä on tervetuliaisbonus?
          

15.12.2022

Miksi pelaaminen kiinnostaa nykyään myös aikuisia ja mitä on tervetuliaisbonus?





Jos katsellaan vähän vuosia taaksepäin, niin nähdään varsin nopeasti, että aikuiset ovat tulleet pelaamisen maailmaan vasta aivan viime vuosina. Mutta mikä on tämän kehityksen taustalla, ja miksi pelit ovat vasta nyt tulleet osaksi aikuisten vapaa-aikaa. Ja mikä merkitys kaikessa pelaamisessa on rahapelien tervetuliaisbonus tarjouksilla? 


Kaikki alkoi 80-luvulla


Otsikko on hieman harhaanjohtava, sillä pelaaminen on alkanut jo tuhansia vuosia sitten. Itseasiassa aikuiset ovat pelanneet ihan yhtä kauan kuin nuoremmatkin, mutta aikuisten pelaaminen on ollut rajattua ja erilaista, ja pitkän aikaa aikuisten pelaamista ei pidetty hyväksyttynä tekemisenä, koska aikuisten tehtävänä oli tehdä töitä – ei viihtyä pelaamisen äärellä.

Muutos alkoi 80-luvulla kotitietokoneiden ja konsolipelien tullessa koteihin ja ottaessa oman osansa perheen arjen vapaa-ajasta. Vielä silloin pelaaminen oli kuitenkin nuorille suunnattua, mutta alusta alkaen myös osa aikuisista löysi pelaamisen, mutta piti odotella vielä nettiaikaan, ennen kuin pelaaminen alkoi oikeasti lisääntyä aikuisten parissa.

Pelaamisen ohessa koko yhteiskunta muuttui. Teknologian kehitys, digitalisaation, lisääntynyt vapaa-aika ja helpottuneet päivä työt antoivat aikuisille lisää sekä aikaa, että taloudellisia mahdollisuuksia sekä energia tehdä jotain myös vapaa-ajalla. Ennen tätä muutosta, aikuisten vapaa-ajan viihde ja harrastukset olivat osuneet pitkälti viikonlopun harvoille tunneille, mutta digitalisen ajan muutokset toivat vapaa-ajan harrastamisen myös arkeen, ja samalla aikuisille alkoi tulla entistä enemmän myös tarjontaa – laidasta laitaan.


Digitaalinen pelaaminen vapauttaa aikuiset


Iso muutos oli myös siinä, että internet tuli ja tarjosi pelit netissä. Rahapelitkin aloittivat siirtymisen ja tarjonnan netissä, heti kun lisenssit ja rahasiirrot olivat mahdollisia ja videopelit kuten videopokeri ja hedelmäpeli saivatkin nopeasti pelaajia puoleensa nettikasinoiden ensimmäisillä versioilla. Siihen aikaan ei vielä ollut tarjolla mitään tervetuliaisbonus tarjouksia. Alussa riitti, että pelit olivat tarjolla, mutta nopeasti pelaajat oppivat haluamaan enemmän ja nopeammin ja parempaa. Itseasiassa koko digitalisaatio on tarkoittanut sitä kaikilla aloilla: ihmiset haluavat sekä tuotteet että palvelut nykyään entistä helpommin, joustavammin ja nopeammin. Tämä tarkoittaa kaikkia aloja aina verkkokaupasta, pankkeihin, henkilökohtaisiin palveluihin ja pelaamiseen.

Pelaaminenkin laajeni nopeasti 90-luvulta alkaen kohti nykyistä 2020-lukua. Aikuisille tuli nopeasti tarjolle omia pelejä niin rahapelaamisen kuin muun viihdepelaamisen parissa, mutta suurin muutos oli vielä tulossa, ja sitä saatiin odottaa aina 2010-luvulle saakka. Vielä tähän viimeisimpään muutokseen saakka aikuisten pelaaminen oli enemmänkin vaiettu asia, ja rahapelaaminen oli myös enemmän paheksuttu kuin ehkä todellisuudessa olisi tarvinnutkaan, mutta pelaajien ja aikuisten piti odottaa seuraavaa teknistä askelta, jotta yhteiskunta olisi entistä valmiimpi myös aikuisten pelaamiselle ja uudenlaiselle, laajemmalle viihteelle.

Ennen tätä uusinta muutosta oli nettiin tullut jo YouTube, ja koteihin oli saatavilla suoratoistokanavia, eli muutos oli tapahtumassa myös lineaarisen television puolella ohjelmien katsonnan siirtyessä määritellystä kellonajasta sellaiselle hetkelle, mikä sopi paremmin itse katselijalle.


Mobiiliaika räjäyttää pankin


Kännykät olivat tulleet jo 80-luvulla. Kännyköiden mukana oli nopeasti tulleet myös ensimmäiset mobiilipelit kuten Nokian matopeli, ja ne näyttivät, että aikuiset ovat oikeasti kiinnostuneita pelaamaan yksinkertaisiakin pelejä, jos niissä on jonkinlainen kilpailumahdollisuus ja voiton mahdollisuus.

Meni kuitenkin monta vuotta, että puhelimista kehittyi nykyisen kaltaisia älylaitteita, tai että niille kehittyi niin laaja valta arjessamme. Itseasiassa kehitys on tapahtunut vuosi vuodelta. Ensin meidät opetettiin siihen, että ihminen, jolla on matkapuhelin, oli saatavilla koko ajan ja missä vain. Sitten puhelimeen tuli tekstiviestit, kamera, ja vähitellen erilaisia sovelluksia alkaen työsovelluksista kuten sähköpostista ja puhelimesta tuli työväline. Siitä ei ollutkaan enää pitkä matka, että puhelimeen alkoi tulla sovelluksia elämän kaikilla osa-alueille ja aluksi yritysten ja työntekijöiden käytössä ollut laite olikin jokaisen käytössä – tähän kaikkeen meni reilut 30 vuotta, mutta nykyään käytännössä jokaisella nuorella ja aikuisella on älypuhelin aina mukana, ja sitä käytetään koko aika.


Muutos yhteiskunnassa ja arjessa


Älypuhelimen tulo arkeen tarkoitti myös sitä, että monia asioita alettiin vähitellen hoitaa sen saman laitteen avulla. Sillä voi maksaa kaupassa, sillä voi ostaa verkkokaupasta, sillä voi raportoida ja arkistoida kaiken treenaamisen, siinä on kamera, sosiaalisen median kanavat, karttasovellus, työsovellukset, ja sitten ne pelit. Älypuhelin on itseasiassa nykyään se eniten kasvava pelialusta, sillä se on aina mukana ja pelaamaan pääsee missä vain. Pelaaminen vaatii vain pari klikkausta ja olet pelaamassa.

Tämä älypuhelimen kehityksen eteneminen on tuonut arkeemme näyn, missä kaupungilla ollessamme näemme useimmat ihmiset tekemässä jotain puhelimellaan. Se voi olla kaverin kanssa viestittelyä, kaupassa käyntiä, osakkeiden ostamista, valokuvien ottamista ja editointia tai se voi olla pelaamista. Ja siinä pelaamisessakin on nykyään aikuisilla paljon enemmän valikoitavaa kuin vielä muutama vuosi sitten. Nimittäin aikuisille on nykyään aivan omat pelitarjontansa niin ajanviete, seikkailu, urheilu kuin rahapeleissäkin. Sen lisäksi, että pelaamista on tullut aikuisille lisää tarjolle, on myös tietoisuus pelaamisesta ja nimenomaan vastuullisesta pelaamista lisääntynyt digitalisaation kautta, mikä on tarkoittanut koko Euroopassa rahapelaamiseen liittyvien ongelmien vähenemistä.


Rahapelaamisen uusi aika


Mobiilipelaaminen on tarkoittanut uutta aikaa ja vaihdetta myös rahapelaajille. Nettikasinot ja niiden tarjonta on laajentunut sekä nettikasinoiden lukumäärän mukana että tuhansien uusien pelien myötä. Nykyään nettikasinot tarjoilevat pelaajille kolikkopelien eli automaattipelien lisäksi kymmeniä livekasinpelejä ja näiden pelien lisäksi monet tarjoilevat vielä päivittäiset vedonlyöntikohteet, joten pelattavaa on jokaiselle rahapelaamista harrastavalla entistä enemmän. Koska tätä tarjontaa on enemmän, tarkoittaa se myös sitä, että nämä nettikasinot kilpailevat kovaa keskenään uusista asiakkaista – ja asiakkaiden siirtymisestä kasinolta toiselle. Tässä kilpailussa yksi keino on kasinotarjoukset, ja niissä tervetuliaisbonus. Tämä bonus tarkoittaa yleensä ilmaisia pelikierroksia ja talletusbonuksia eli ilmaista pelirahaa, joiden tarkoituksen on boostata uusien pelaajien pelaamisen aloittamista kasinolla. Jos ja kun pelaaja sitten saa tämän alun aikana hyvän fiiliksen ja kokee viihtyvänsä, ja kenties vielä voittaa rahaakin, on hyvinkin mahdollista, että pelaaja myös jatkaa kyseisen nettikasinon asiakkaana. Mutta kilpailu on kovaa ja kasinot kehittävät uusia tarjouksia tasaiseen tahtiin, joten pelaajilla on aina jotain uutta tarjolla – ja pelejähän julkaistaan nykyään aivan eri tahtiin kuin ennen – muutos tapahtui itseasiassa vuonna 2019. Siitä lähtien kasinopelaajilla on ollut hienoa aikaa uusien pelien tullessa pelattavaksi lähes viikoittain, kiitos nykyaikaisten pelialustojen, jotka liittävät jopa kymmenet pelistudiot ja näiden pelijulkistukset suoraan pelaajien saataville. Ei siis mikään ihme, että näin mobiiliaikakaudella eurooppalainen pelaaminen on löytänyt kasvukanavasan nimenomaan mobiilissa. Pelaaminen vähenee perinteisissä tavoissa, mutta kasvaa uusissa, sillä uudet pelitavat kuten mobiilipelaaminen ovat vapauttaneet pelaajat pelaamaan juuri silloin kuin itse haluavat ja missä haluavat. Ja koska mobiililaitteita käytetään niin moneen muuhunkin asiaan arjessa, ei kukaan tule kyselemään pelaajalta, mitä tämä on tekemässä, jos hän pelaa vaikkapa metrossa matkalla töihin, tai linja-autoa odotellessa. Älypuhelin on arjen työväline, apuväline ja viihdekeskus, jonka tarkempi käyttö on jokaisen aikuisen oma asia, ja sen käyttö on täysin hyväksyttyä missä tahansa muualla, paitsi ajaessasi autoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenteissa on moderointi käytössä. Epäasiallisia kommentteja ei julkaista.

Tietoa

Täysikuu 2022  Pörssikurssit  Tietoa

Otamme vastaan kokemuksia

Onko sinulla oma mielenkiintoinen kokemus jaettavaksi lukijoillemme?

Mikäli sinulta löytyy jännittävä/mielenkiintoinen kokemus, niin lähetä yhteydenottolomakkeella viestiä.

Otamme lomakkeen kautta vastaan myös palautteita
ja juttuvinkkejä.

Ota yhteyttä

Mannerheimintie 39