Kolikkopelien suosio
Mikä sitten on se perimmäinen syy, miksi kolikkopelit ovat niin suosittuja? Ne olivat suosittuja jo ennen internet-aikaa, ja ihmiset syytivät kolikkoja peleihin ravintoloissa, hotelleissa ja kasinoilla. Jokaisella pelaajalla oli yhtäläiset mahdollisuudet osua siihen kasinon päivän jackpottiin, ja monelle kolikkopelit eli hedelmäpelit olivat tapa kuluttaa aikaa pelaamisen äärellä.
Kolikkopelit perustuvat 100 % onneen, mutta niiden mekaniikka on pelaajia koukuttava, koska ne antavat usein pieniä voittoja. Samalla pelaajat tietävät, että useimmissa kolikkopeleissä varsinkin nykyään on mahdollisuus pienellä euron panostuksella voittaa jopa miljoonia. Näitä miljoonapottipelejä on Euroopan kasinoilla muutamia ja aina lähes joka kuukausi joku eurooppalainen voittaa unelmapotin – jota tavoittelemassa on voinut olla monien maiden miljoonat pelaajat. Kaikki kuitenkin perustuu täyteen sattumaan ja onneen, jonka mahdollistaa pelien sisäinen satunnaislukugeneraattori.
Pelien valot, teemat, grafiikat on tehty pelaajia viihdyttämään, ja nykyään parhaat nettikasinot tarjoilevatkin tuhansia kolikkopelejä pelattavaksi, vaikka mistä aiheesta. Pelien aiheet vaihtelevat historian tapahtumista avaruuteen, sarjakuvista elokuviin, saduista sotaan ja kaikkeen muuhun – jokaisen makuun löytyy melko varmasti se oma mielipeli tästä suuresta valikoimasta.
Kolikkopelien voitonmahdollisuudet
Nämä automaattipelit ovat aina perustuneet onneen – mutta niiden symboleiden ilmaantuminen pelialueelle saa välillä pelaajat kuvittelemaan, että seuraavalla kierroksella on jo aika voittaa – tämä siis ei todellakaan perustu mihinkään faktaan, sillä jokainen pelikierros on täyttä sattumaa. Pelit ovat alun perin koodattuja pelistudiolla antamaan esimerkiksi 96,2 % panoksista takaisi pelaajille. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että miljoona pelaajaa pelaa peliä kymmenellä eurolla, eli peliä pelataan 10 miljoonalle eurolla, ja peli palauttaa 9 620 000 euroa takaisin pelaajille. Jos tämä kasinon kolikkopeli on sitten jakelussa suositulla pelialustalla, voi tämä miljoonan pelaajan pelimäärä saavuttaa esimerkiksi kuukaudessa – se tarkoittaa siten 380 000 euron tuloja tästä yhdestä pelistä – ja jos peli antaa niiden miljoonan pelaajan joukolle, vaikka pari isompaa muutaman kymmenen tuhannen euron voittoa… ja jokainen yksittäinen pelikierros on täysin 100 % onnea ja sattumaa, eli kuka tahansa voi koska tahansa voittaa, tai olla voittamatta.
Viime aikoina näitä voitonmahdollisuuksia on lisätty monien pelitoimittajien toimesta. Itseasiassa nimenomaan pelistudiot itse ovat olleet entistä aktiivisempia markkinointitoimenpiteissä pelaajien suuntaan ja tarjolle on tullut entistä enemmän pelien omien voittojen lisäksi tarjottavia erilaisia päivittäisiä tai viikko/kuukausi jackpot voittopotteja. Jackpot voitot eivät kaikki ole miljoonaluokan voittoja, mutta onhan se useamman kymmenen tuhannen tai sadan tuhannen kolikkopelivoitto jo melkoinen onnenpotku, kun tosiasia on kuitenkin se, että pelaajien pitää olla aina valmiina maksamaan pelaamisestaan – aivan kuten mistä tahansa muustakin ajanvietteestä. Harvat aikuisten harrastukset ovat nykyaikana maksuttomia, ja vielä harvempi mahdollistaa voittamisen harrastamisen yhteydessä – kuten kasinopelit tekevät.
Kolikkopelien sisäinen maailma
Kolikkopelien sisäiset ominaisuudet ovat pitkään rakentuneet sille ajatukselle, että pelaajalle tarjotaan näkyville pelialue, joka koostuu useimmiten viidestä rullasta, joilla on symboleita vähintään kolmessa rivissä. Tästä on sitten syntynyt ja kehittynyt uusia versioita, joissa rullien määrä vaihtelee kolmesta seitsemään ja rivien määrä kolmesta jopa pariin kymmeneen – eikä nämä ”rullat” enää vain pyöri, vaan ne voivat tippua ylhäältä alas, lentää vasemmalta tai oikealta, ilmestyä näkyviin – tapoja on monia.
Useimmissa kolikkopeleissä tavoitteena on kuitenkin saada samoja symboleita joko riviin tai jonkinlaiseen ryppääseen, josta sitten syntyy voitto – tätä auttamassa on rullilla olevat jokerisymbolit eli wild-symbolit, jotka toimivat nimenomaan villeinä symboleina ja auttavat muodostamaan voittorivejä. Jossain vaiheessa keksittiin peleihin lisätä myös ns scatter-symboli, joka toimii eräänlaisena porttina bonuspeleihin ja lisäpeleihin, ja useimmiten kun tällainen symboli on mukana pelissä, siitä tarvitaan kolme kappaletta yhtä aikaa pysähtymään pelialueelle, ja tuloksena voi olla vaikka vapaa-pelejä, tai bonuspeli – jossain peleissä on peruspelin lisäksi omat vapaapelikierrokset ja erilliset bonuspelit. Esimerkiksi isoissa miljoonapeleissä tämä miljoonapeliosio on siellä bonuspelissä, ja useimmiten jo sinne pääseminen tuottaa hyvin voittoja, mutta vain harvat pääsevät näissä bonuspeleissä aivan sinne huipulle. Mutta esimerkiksi NetEnt ja Microgamingin progressiiviset jackpot pelit ovat tehneet vuosien varrella jo useita kymmeniä miljonäärejä kolikkopelaajista.
Jokaisen kolikkopelin perusta
Jokainen kolikkopeli perustuu täyteen 100 % sattumaan ja onneen – kukaan ei voi tietää, kuka voittaa ja kuka ei. Mutta jokainen peli on koodattu siten, että niissä on aina se muutaman prosentin kasinon etu, eli kun peliä pelataan tarpeeksi, lähestyy pelin laskennallinen palautusprosentti todellista palautusprosenttia ja näitä lukuja seurataan ulkopuolisten tarkastajien toimesta, jotka tekevät myös pistokokeita peleihin, jolla varmistetaan että pelit ovat tasapuolisia kaikille pelaajille – eli tarkoittaa sitä, että todellakin kuka tahansa missä tahansa kasinolla pelatessaan voi osua jackpot voittoon vaikka heti ensimmäisellä kierroksellaan, tai sitten ei koskaan vaikka pelaisi samaa peliä kymmenen vuotta.
Vastuullinen pelaaminen
Viimeiset vuodet ovat rahapelaamisen parissa ollut myös paljon keskusteluja ja kehitystä kohti entistä vastuullisempaa rahapelaamista. Tässä vastuullisuudessa on kyse sekä operaattoreiden vastuullisuudesta, että pelaajien omasta vastuullisuudesta. Vastuullisuus syntyy tiedon kautta, ja operaattoreiden tehtävänä on tuoda pelaajille selvästi tietoa pelaajien pelimääristä, voitoista ja tappioista, sekä ottaa kantaa tilanteissa, missä erilaiset sovellukset kertovat operaattorille, että pelaaja lähestyy ongelmapelaajan tuntomerkkejä. Monet kasino-operaattoreista ovatkin ottaneet tavoitteekseen saada ongelmapelaamisen nollaan.
Kasinopelaaminen perustuu aina kasinon voitolle – eihän niitä kasinoita muuten olisikaan, ja siihen, että kasinopelaaminen on viihdettä. Pelaat sitten kolikkopelejä tai livekasinolla vaikka rulettia, kaikki perustuu onneen ja kasinon pieneen etuun. Pelaaja voi voittaa ja jäädäkin voitolle, mutta yleensä pelaajan pitää olla valmis maksamaan pelaamistaan, ja vastuullisuus tarkoittaa sitä, että pelaaja ymmärtää tämän, eikä pelaa rahalle, mitä hänellä ei ole varaa hävitä. Operaattoripuolella vastuullisuus näkyy pelaajille tarjottavina rajoituskeinoina ja seurantavälineinä, mutta myös sillä, että monet kasinot ovat asettaneet tappiorajoja pelaajille, sekä laittaneet pelaajia ”jäähyllä” tai jopa estäneet pelaamisen kokonaan epäiltynä ongelmapelaamisesta – onneksi kuitenkin yli 99 % kaikista maailman pelaajista, osaa pelata omien rajojensa mukaisesti, viihteenä ja ajanvietteenä.
Kolikkopelien tulevaisuus
Koskaan aiemmin ei uusia kasinopelejä ole tullut markkinoille sellaisella tahdilla kuin nyt vuonna 2022. Samalla kun pelien määrä on kasvanut, on perinteisten rullapelien ohelle syntynyt myös aivan uudenlaisia onnenpelejä. Monille markkinoille uutuutena ovat tulleet ns. crash-pelit, jotka ovat aivan uutta kolikkopelien maailmassa ja tuovat omalla tavallaan kaivattua vaihtelua peleihin. Tämä kaikki kuvastaa uuden pelaajasukupolven, joka on diginatiivi, erilaisia ja uusia vaatimuksia ja odotuksia kasinopeleille. Samalla kuitenkin nettikasinot ovat saaneet entistä laajemmat livepelitarjonnat – joten tuhansien kolikkopelien lisäksi pelattavaa kyllä aikuisille rahapelaajille löytyy jatkossakin. Livekasinopelit ovat jo ohittaneet useimpien perinteisten kasinoiden tarjontakyvyn, ja pelejä on tarjolla enemmän kuin koskaan ennen, ja huomattavasti laajemmalla valikoimalla.
Kolikkopelien sisäiset innovaatiot tulevat vain jatkossa varmasti lisääntymään, sillä kasinopelaaminen ei ole vähentymässä, vaan uusia pelaajia ja uusia maantieteellisiä alueita on tulossa nettipelaamisen piiriin lisää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenteissa on moderointi käytössä. Epäasiallisia kommentteja ei julkaista.