Outoa ääntä kuun pimeältä puolelta - Nasan arkistot
          

14.3.2018

Outoa ääntä kuun pimeältä puolelta - Nasan arkistot



Kuu

MTV.fi julkaisi uutisen jo vuonna 2016, mutta tapaus on silti erittäin mielenkiintoinen.

"Nasan arkistoista löytyy aavemainen tapaus neljän vuosikymmenen takaa."

Oli vuosi 1969 ja Apollo 10 -lento asettui kuun kiertoradalle. Kyseessä oli kenraaliharjoitus vain muutamaa kuukautta myöhemmin tapahtuneelle ihmisen ensimmäiselle laskeutumiselle kuuhun.

Apollo 10 kiersi kuun pimeälle puolelle, jossa radioyhteys maahan katkeaa noin tunniksi. Radion piti olla täysin mykkä, mutta sitten tapahtui jotakin hyvin omituista: aluksen radiosta alkoi kuulua outoa ääntä, jota astronautit kuvailivat "musiikiksi toisesta maailmasta".

Ääntä kuului noin tunnin ajan. Ennen kuin radioyhteys maahan palasi, astronautit keskustelivat siitä, pitäisikö hämmentävästä kokemuksesta kertoa lennonjohdolle. Äänen lähde jäi mysteeriksi ja arkistotiedot lennosta jäivät unohduksiin.

Nasan arkistot tapauksesta avautuivat vuonna 2008, ja dokumenttisarja NASA's Unexplained Files toi nyt aavemaiset äänet suuren yleisön yleisön tietoisuuteen.

Dokumentissa yhdeksi mahdolliseksi syyksi äänille esitetään se, että kuun ilmakehä olisi voinut häiritä aluksen radion toimintaa. Asiantuntijoiden mukaan kuun ilmakehä on kuitenkin liian heikko aiheuttaakseen moista häiriötä.






Lue myös:
'Music' Heard by Apollo 10 Astronauts at the Moon Not from Aliens

Lähteet:
MTV.fi uutinen
huffingtonpost.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenteissa on moderointi käytössä. Epäasiallisia kommentteja ei julkaista.

Tietoa

Täysikuu 2022  Tietoa

Otamme vastaan kokemuksia

Onko sinulla oma mielenkiintoinen kokemus jaettavaksi lukijoillemme?

Mikäli sinulta löytyy jännittävä/mielenkiintoinen kokemus, niin lähetä yhteydenottolomakkeella viestiä.

Otamme lomakkeen kautta vastaan myös palautteita
ja juttuvinkkejä.

Ota yhteyttä

Mannerheimintie 39