Ahool
          

4.7.2017

Ahool



Ahool giant bat

Ahool - Jättiläislepakko



Ahool on jättiläismäistä lepakkoa muistuttava kryptidi, jonka väitetään elävän Indonesiassa Jaavan saaren länsiosissa. Olento on saanut nimensä voimakkaan, huhuilevan äänensä takia. Ensimmäinen kirjattu havainto on vuodelta 1925. Olentoa kuvaillaan lepakoksi, jolla on apinan pää. Sen ruumiin kerrotaan olevan metrin mittainen ja siipien kärkivälin peräti neljä metriä.

Tarujen ja silminnäkijöiden mukaan Ahool elää viidakoissa sijaitsevissa luolissa ja saalistaa ravinnokseen kaloja joesta. Muutamia Ahoolin väitettyjä pesäluolia on yritetty tutkia, mutta ne ovat osoittautuneet erittäin syviksi ja vaikeakulkuisiksi.

Jos Ahool on elävä eläin eikä pelkkä taruolento, se on todennäköisesti jokin suurikokoinen lepakko- tai pöllölaji. Ulkonäöltään sitä on kuvattu lepakkomaiseksi, mutta huhuilu viittaisi pikemminkin lintuun. Nopeasti nähtynä pöllön pää voi tuoda mieleen apinan naaman. Sekä lepakoista että pöllöistä tunnetaan lajeja, jotka saalistavat ruuakseen kaloja. Suurimpien nykyisin tunnettujen lepakoiden siipiväli on vain puolitoista metriä, joten Ahoolin väitetty koko vaikuttaa varsin epäuskottavalta. Suurimpien pöllöjen, kuten huuhkajan ja äyriäishuuhkajan, ruumiin pituus sen sijaan voi olla lähes metrin ja siipivälikin kaksi metriä, joten pöllöksi Ahool ei olisi välttämättä niin luonnottoman kokoinen. Senkokoinen eläin pystyisi vielä lentämäänkin, sillä se olisi suunnilleen saman kokoinen kuin suurimmat nykyajan lentävät linnut jättiläisalbatrossi ja andienkondori. Tosin suuri siipiväli ei olisi käytännöllinen sademetsässä ja luolissa liikkuvalle eläimelle. Kryptozoologien mielestä Ahool voisi olla myös sukupuutolta välttynyt lentoliskolaji, kuten Afrikan väitetty Kongamatokin.

Lähteet:
Ahool - Wikipedia
Unknownexplorers.com: Ahool
Tietoa jättiläislepakoista
Syfy.com: Ahool

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenteissa on moderointi käytössä. Epäasiallisia kommentteja ei julkaista.

Tietoa

Täysikuu 2022  Pörssikurssit  Tietoa

Otamme vastaan kokemuksia

Onko sinulla oma mielenkiintoinen kokemus jaettavaksi lukijoillemme?

Mikäli sinulta löytyy jännittävä/mielenkiintoinen kokemus, niin lähetä yhteydenottolomakkeella viestiä.

Otamme lomakkeen kautta vastaan myös palautteita
ja juttuvinkkejä.

Ota yhteyttä

Mannerheimintie 39