Mysteerien maailma
          

17.5.2019




Isdalenin nainen (norj. Isdalskvinnen) on Isdalenin laaksosta Norjasta läheltä Bergenin kaupunkia 29. marraskuuta 1970 löytynyt tähän saakka tunnistamattoman naisen ruumis. Ruumis oli palanut, minkä lisäksi ruumiin tunnistamista mahdollisesti helpottavat merkit oli poistettu. Myöhemmässä tutkimuksissa selvisi, että nainen oli matkustanut ennen kuolemaansa useissa Norjan eri kaupungeissa vähintään kahdeksaa eri väärää henkilöllisyyttä käyttäen. Esimerkiksi ruumiin hampaista tehtyjen tutkimusten pohjalta tiedetään myös, että nainen oli todennäköisesti peräisin Skandinavian ulkopuolelta. Tapauksen eri yksityiskohdat ovat johtaneet teorioihin naisen taustoista ja hänen on esimerkiksi epäilty olleen vakooja. Tapauksen tutkinta lakkasi alun perin, koska sitä pidettiin itsemurhana ja tapauksen johtolangat eivät johtaneet naisen henkilöllisyyden selviämiseen. Norjan yleisradioyhtiö NRK ja Norjan poliisi aloittivat uudet yritykset naisen henkilöllisyyden selvittämiseksi vuonna 2016.


Löytöpaikka, ruumis ja ruumiinavaus


Isdalenin naisen ruumis löytyi 29. marraskuuta 1970. Tuolloin 12-vuotias tyttö, hänen siskonsa ja perheen isä olivat retkeilemässä Isdalenin laaksossa muutaman kilometrin päässä Bergenin kaupungista. Perhe oli kulkenut hieman tavallisesta reitistä sivuun mäen päälle, jonne retkeilijät suuntasivat vain harvoin. Tyttö saapui metsäaukealle, josta hän löysi Isdalenin naisen ruumiin selällään kahden suuren kiven välistä. Ruumis oli palanut ja se oli niin sanotussa nyrkkeilijäasennossa, joka on tyypillinen palaneille ruumiille ja jossa kädet ovat kohonneet yläruumiin eteen. Perhe palasi takaisin kaupunkiin kiertäen Svartediket-järven ympäri.

Tutkijat ja poliisi olivat paikalla jonkin aikaa ruumiin löytymisen jälkeen. Ruumiin ohella löydettiin naisen mukanaan tuomiaan esineitä, jotka olivat nekin palaneet. Niiden joukossa oli vaatteiden jäänteitä, sateenvarjo, kaksi sulanutta vesipulloa, puolillaan ollut Kloster Liqueur -merkkinen likööripullo ja mahdollisesti passin muoviset kuoret. Pian huomattiin, että tulen säästämistä esineistä oli poistettu tunnistamisen mahdolliseksi tekeviä osia. Esimerkiksi vaatteiden ja jopa muovipullojen pohjan tuote-etiketit olivat poissa.

Isdalenin naisen ruumiinavauksessa löydettiin unilääkkeenä käytettävää fenobarbitaalia, jota nainen oli ottanut useina annoksina ennen kuolemaansa. Lääke ei kuitenkaan yksin ollut hänen kuolinsyynsä. Ne saattavat olla kuitenkin merkki itsemurhasta. Lääke oli otettu tabletteina, joita olisi ollut vaikea syöttää mahdollisen murhan uhrille. Kuolemansyyn todettiin olevan lääke- ja häkämyrkytyksen yhdistelmä. Myös tulen aiheuttamat vammat ovat saattaneet olla mahdollinen kuolinsyy. Maaperästä ruumiin alta löydettiin pieniä pitoisuuksia bensiiniä. Joulukuussa 1970 Bergenin poliisipäällikkö totesi Isdalenin naisen tehneen itsemurhan, jonka mahdolliseksi syyksi hän esitti manian kaltaisen vainoharhaisuuden. Tapauksen tutkinta hiljeni vähitellen ja ruumis haudattiin 5. helmikuuta 1971. Ruumis haudattiin maatumattomassa sinkkiarkussa, jotta se olisi mahdollista siirtää mikäli esimerkiksi naisen omaiset löydettäisiin ulkomailta ja ruumis tulisi siirtää. Norjan yleisradioyhtiö NRK ja Norjan poliisi aloittivat uudet yritykset naisen henkilöllisyyden selvittämiseksi vuonna 2016. Tähän liittyen ruumiinavauksen yhteydessä otetuista ja säilötyistä näytteistä tehtiin DNA-profiili.


Johtolangat


Isdalenin nainen tunnettiin vain tapausnumerona 134/70, jota käytetään virallisissa yhteyksissä hänestä edelleen. Bergenin poliisilaitos ei päässyt tutkinnoissaan pidemmälle ja avuksi kutsuttiin lopulta kansallinen rikostutkintapalvelu Kripos. Bergenin poliisin ja Krisposin ohella mukana oli poliisiviranomaisia ympäri Eurooppaa. Tutkinta tuotti ensimmäisen merkittävän löytönsä kolme päivää ruumiin löytymisen jälkeen. Bergenin rautatieasemalta löydettiin kaksi matkalaukkua, joissa toisessa olleista aurinkolaseista saatiin ruumiin sormenjälkeä vastaava sormenjälki. Kun matkalaukkuja alettiin tutkia tarkemmin huomattiin, että myös niistä on poistettu tunnistamisen mahdollistavat merkit. Jopa laukusta löytyneestä hammasharjasta ja kammasta oli poistettu valmistusmerkinnät. Niiden ohella laukusta löytyi useita peruukkeja ja silmälasit, joissa oli linssit ilman vahvuuksia. Muita matkalaukuissa olleita esineitä olivat muutama teelusikka, vaatteita, kosmetiikkaa, tuubi ekseemavoidetta, saksalaista ja norjalaista rahaa, sekä brittiläisiä ja sveitsiläisiä kolikoita. Matkalaukuissa oli myös kaksi merkittävää johtolankaa, kirjoituslehtiö ja kauppakassi.

Kauppakassi on peräisin pienestä Oscar Rørtvedtin jalkinekaupasta Stavangerista. Poliisi haastatteli kauppiaan tuolloin 22-vuotiasta poikaa, joka muisti kaupassa käyneen ulkomaalaisen naisen. Nainen oli käynyt kaupassa kaksi viikkoa aikaisemmin ja hän osti parin tuolloin muodissa olleita sinisiä kumisaappaita. Kenkiä vastaava pari oli löydetty Isdalenista, jolloin vahvistuu myös kaupassa asioineen naisen olleen Isdalenin nainen. Näin saadaan Rørtvedtilta ja muilta kaupan työntekijöiltä myös kuvaus naisen ulkonäöstä. Kenkäkaupan lähellä oli myös hotelli St. Svithun, jonka reseptionisti muisti naisen. Nainen oli viettänyt hotellissa useamman päivän ja hän käytti nimeä Finella Lorck sanoen olevansa kotoisin Belgiasta. Nainen on siis matkannut Bergeniin Stavangerista, mutta poliisi ei löytänyt Bergenin seudun hotelleista ketään samalla nimellä. Poliisi turvautui tutkimaan naisen käsialaa. Naisen oli Stavangerissa täytettävä tuolloin ulkomaalaisilta hotelleihin kirjautuneilta vaadittu lomake ja Kriposin tutkijat vertasivat hänen käsialaansa muihin Norjan hotelleihin viimeisen vuoden aikana kirjautuneisiin ulkomaalaisiin naisiin. Tutkijat tajusivat nyt naisen kiertäneen hotelleja eri kaupungeissa viikkojen ajan. Hän oli käyttänyt vähintään seitsemää eri passia ja Finella Lorck -nimen lisäksi hän oli käyttänyt nimiä Claudia Tielt, Vera Jarle, Alexia Zarna-Merchez, Claudia Nielsen, Genevieve Lancier ja Elisabeth Leenhouwfr. Myöhemmin hänen todettiin olleen myös useissa hotelleissa Pariisisa, jossa hän oli käyttänyt nimeä Vera Schlosseneck. Suurimmassa osassa tapauksia nainen oli sanonut olevansa Belgiasta, mutta Belgian poliisi vahvisti kaikkien hänen käyttämiensä henkilöllisyyksiensä olevan vääriä.

Kauppakassin ohella toinen merkittävä löytö matkalaukusta oli kirjoituslehtiö. Kirjoituslehtiön ensimmäisellä sivulla oli sinisellä kynällä tehtyä kirjoitusta, joka koostui useista koodirivistöistä. Koodin tajuttiin olevan yhteenveto naisen matkoista ympäri Eurooppaa. Esimerkiksi "N 9 N 18 S" tarkoitti Stavangeria 9. marraskuuta – 18. marraskuuta. Koodin perusteella naisen reitti oli kulkenut Pariisista Stavangeriin, sieltä Bergeniin ja edelleen Trondheimiin, takaisin Stavangeriin ja viimein Bergeniin.

Lehdistö nosti nopeasti esiin teoriat Isdalenin naisen vakoojataustasta. Norjan poliisikin oli samasta syystä yhteydessä Norjan salaisen palvelun kanssa, vaikkakin tämä kiistettiin vuosikymmenien ajan. NRK:n mukaan salainen palvelu oli kiinnostunut etenkin väitteistä, joiden mukaan nainen olisi havaittu seuraamassa uusien rakettien kokeiluja Länsi-Norjassa. Sen selvityksistä ei kuitenkaan voitu tehdä selviä johtopäätöksiä. Kylmän sodan aikana Norjassa toimi esimerkiksi venäläisiä vakoojia. Lisäksi vain kolme vuotta Isdalenin naisen löytymisen jälken Israelin tiedustelupalvelu Mossadin agentit murhasivat terroristiksi erehdyksessä luulemansa algerialaissyntyisen Ahmed Bouchikiin Lillehammerissa. Jotkut uskovat edelleen vakoojateorian selittävän naisen mysteerin.

Lähde:
Isdalenin nainen - Wikipedia
Isdalenin naisen mysteerikuolema: jätti jälkeensä salakirjoitusta ja valeasuja – ruumis löytyi palaneena - IS
          

15.5.2019



Saturn, UFO, Moon, PAN, NASA
Maaliskuu 7, 2017


NASAn ottama valokuva muistuttaa avaruusalusta


NASAn kuva: https://photojournal.jpl.nasa.gov/catalog/PIA21436

Tämä levynmuotoinen kuu ei ilmeisesti ole ollenkaan kuu, vaan mahdollisesti avaruusalus joka kiertää Saturnusta. Huomaatko tuon Saturnuksen renkaan, joka tähän liittyy? Tämä rengas on 100% todiste siitä, että avaruusolennot saturnuksessa ovat luoneet keinotekoisen kuun avaruusalukseksi kiertämään planeettaa. Miksi piilotella sitä ja saada näyttämään se luonnolliselta kuulta? Toki aluksen suojaamiseksi. Avaruusolennot osaavat myös laskea todennäköisyyksiä ennen tapahtumien tapahtumista, ja mitä ilmeisimmin avaruus on vaarallinen paikka, jopa niin paljon että avaruusolennot joutuvat piilottelemaan ja naamioimaan läsnäolonsa.

Jos olisit Maan ulkopuolinen laji jonka planeetta on ollut universumissa viimeiset 10-12 miljardia vuotta (Maapallo on ollut olemassa vain 4,5 miljardia vuotta), silloin lajisi on voinut olla olemassa planeetalla vaikka yli miljardi vuotta. Elinikäsi voi olla myös ikuinen johtuen teknologian tasosta. Näin ainoastaan ennustamattomat tapahtumat kuten onnettomuudet voivat päättää elämäsi. Saatat vältellä kaikkia tapauksia, joissa mahdollisuutesi kuolla on edes 1%, tai niinkin vähän kuin .01%. Elämä heille on arvokkaampaa koska se on paljon pidempi kuin omamme.

Katso youtubesta käyttäjän WhatsUpInTheSky37 video alta. - Scott C. Waring



Lähde:
Eksopolitiikka.fi
          

13.5.2019



Metallic object Mars Curiosity

Metallinpala joka näyttää olevan valmistetulta on havaittu Marsin pinnalla.

Tämän metallinpalan, jolla on täydellisen pyöreä reika keskellä, havaitsi Neville Thompson, joka postasi sen hänen Gigapan-sivustolleen. Kappale löytyy myös täältä: SOL 2013.

Kyseessä ei selvästi ole Mars-mönkijän osa, sillä sen ympärillä ei ole mönkijän jälkiä. Onko mahdollista, että metallinen kappale on jostakin aluksesta joka on ollut marssissa kauan sitten?




Lähde:
Eksopolitiikka.fi
          

29.4.2019



Katse Kaikkeuteen

Katse Kaikkeuteen uusi tuotantokausi jatkuu syksyllä! Nyt olisi hyvä aika tilata laadukas kanava, että saataisiin lisää mielenkiintoista sisältöä suomeksi youtubeen.



          



UFO Meteor Siberia

Tulipallo lensi useamman läntisen Siperian kaupungin yli. Paikalliset asukkaat onnistuivat kuvaamaan kappaleen sen kiitäessä hehkuvan keltaisena ja vihreänä.

Tapaus kuvattiin Juganskin ja Surgutin yllä lauantai-iltana. Ihmiset katselivat tulipalloa ja miettivät voisiko se sittenkin olla UFO.

Koska tulipallo nähtiin kiitävät tasaisesti yötaivaan yli sen sijaan että se olisi törmännyt maahan, jotkut ovat ehdottaneet että paikalliset olisivat nähneet avaruusaluksen, joka on liekeissä ilmakehässä.

Vauhdikkaimmat raportoijat ovat kertoneet, että esine laskeutui kaukaiselle alueelle ja kukaan ei ole loukkaantunut.

Virallista selitystä kyseiselle ylilennolle ei ole annettu tähän mennessä. Hätätilaministeriö sanoi ettei ollut tietoinen siitä mikä lensi taivaalla.




Lähde:
Eksopolitiikka.fi
          

22.4.2019




Failsworthin yllä Britanniassa kuvattiin 22.10.2018 V-muotoinen UFO. Valokuvaaja ei uskonut silmiään, hän katsoi alas, hieroi silmiään ja katsoi takaisin ylös ja "alus" oli edelleen taivaalla.

Koska valokuva on otettu ulkona, voimme sulkea pois mahdollisuuden, että kappale on heijastus ikkunasta. Vaikka V-muotoisia "aluksia" on kuvattu monesti aiemminkin, tämä kuva on todella uskomattoman näköinen.

Lähde:
Eksopolitiikka.fi
UFO Sightings Hotspot
          

11.3.2019




ISS:llä havaittiin kaksi UFO:a livelähetyksessä. UFOt välkehtivät, joten ne mitä luultavammin halusivat tulla havaituiksi. Avaruusasemalla vierailevat UFOt ovat joka päiväinen ilmiö.

Jos katsot livelähetystä muutaman tunnin näet asioiden lentävän läheltä jotka uhmaavat järjellistä selitystä. NASA aina kieltäytyy puhumasta näistä kappaleista, ja sen sijaan ottaa aseman jossa jättää huomiotta kaikki niihin liittyvät kysymykset.

Lähteet:
Kaksi välähtelevää UFOa avaruusasemalla - Eksopolitiikka.fi
UFO Sightings Daily
          

10.3.2019



Kirja nyt Salakirjat.net sivustolta


Lähes jokainen on kuullut tarinoita noidista, jotka pataa hämmentäessään lukivat ilmoille loitsuja ja manauksia mystisistä taikakäsikirjoista ja grimoireista. Hyvin harva taas tietää, että näitä käsikirjoja on oikeasti olemassa ja vielä harvempi tietää, että sellainen on löydetty Suomesta.

Kasööri Tuomas Taittonen (1817–1915) muutti kesällä 1862 Perhoon johtamaan suonkuivaustöitä. Hyvin pian hänelle selvisi, että naapurissa asui 70-vuotias ”kylähullu” Juha Kellokoski, joka oli paikkakunnan suurin noita ja parantaja. Huhujen mukaan Kellokoski oli saanut oppinsa Aaprami Pöyrysen tekemästä Mustakirjasta, jota ukko säilytti arkussa.

Taittonen sai houkuteltua Kellokosken piian varastamaan tuon mystisen opuksen, mutta varkaus kävi ilmi ja johti tuliseen yhteenottoon Kellokosken kanssa. Lopulta Taittonen sai sovittua kiistan maksamalla kirjasta yhden markan.

Taittonen lähetti kirjan jonkun tuttavansa välityksellä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle, mutta se katosi matkalla ja löytyi vasta 46 vuoden kuluttua kun eräs ylioppilas lahjoitti sen seuralle 1908, jossa sitä säilytetään suurimpien harvinaisuuksien arkistossa.

Osta omasi Salakirjat.net sivustolta
          

5.3.2019



Aaveiden jäljillä

Aavedatan oma tv-sarja


Hyytävässä uutuussarjassa veljekset Jupe ja Marko Keskitalo tiimeineen matkaavat yliluonnollisten ilmiöiden alkulähteille ja tuovat paranormaalit ilmiöt suoraan kotisohville uudenlaisen teknologian avulla.

Sarjan ensimmäinen osa tulee subilta torstaina 07.03. klo 22:00.

"Turun linna. Kausi 1, 1/8. Turun linnassa otettuihin kuviin on tallentunut ihmisiä ympäröineitä savupatsaita ja kävijät puhuvat pahan energiasta. Keskiaikaiset raakuudet ovat aavehavaintojen ohella pohja synkälle turismille."

Linkki aavedatan nettisivuille.
          




NASAn vastaanottamat kuvat Saturnukseen suunnanneelta Voyager-luotaimelta 1980-luvulla olivat ilmeisesti niin tajuntaa räjäyttäviä, että he piilottivat nuo kuvat — ainakin eläköityneen USA:n armeijan sotilasmestarin Bob Deanin mukaan, asia jonka hän paljasti tässä luennossa. Hän myös näytti useita valokuvia Apollo-tehtävistä, joita ei oltu koskaan tehty julkisiksi kaikille. Voit nähdä joitain valokuvia täällä. Useat valtiot, kuten Venäjä, ovat peräänkuuluttaneet kansainvälistä tutkimusta siitä minne valokuvat, videomateriaali ja kuukivet ovat kadonneet.

Yllä oleva kuva ei tule Deanilta, se tulee eräältä hänen hyvältä ystävältään, Norman Bergrunilta, tiedemieheltä ja insinööriltä joka oli osa NASAn Voyager-ohjelmaa. Hän työskenteli NASAlla vuosikymmeniä Ames Research Centressa. Hän työskenteli myös Lockheed Martinilla, missä hän hallinnoi Polaris-ohjuskokeita. Valitettavasti hän on kuollut. Voit lukea hänen muistokirjoituksensa täällä.

Lue koko artikkeli:
Eksopolitiikka.fi

Tietoa

Mysteerien maailma käsittelee paranormaaleja ilmiöitä, salaliittoteorioita, kryptozoologiaa sekä muita mielenkiintoisia aiheita.

Muita aihealueita:
Salaseurat, henkimaailma, muinaishistoria, historian henkilöt sekä katoamistapaukset.

Lisätietoa sivusta
Linkkilista
Ylläpito suosittelee
Tietosuojakäytäntö

Facebook-sivut

Otamme vastaan kokemuksia

Onko sinulla oma mielenkiintoinen kokemus jaettavaksi lukijoillemme?

Mikäli sinulta löytyy jännittävä/mielenkiintoinen kokemus, niin lähetä yhteydenottolomakkeella viestiä.

Otamme lomakkeen kautta vastaan myös palautteita
ja juttuvinkkejä.

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *