Mysteerien maailma
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mysteerit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mysteerit. Näytä kaikki tekstit
          

22.9.2017



The Kelly-Hopkinsville encounter


Kelly-Hopkinsvillen tapaus (eng. The Kelly-Hopkinsville encounter tai Hopkinsville Goblins case) on väitetty humanoidihavainto. Avaruusolennon kaltaisten olentojen kerrotaan ilmestyneen illalla 21. elokuuta 1955 Suttonin maatilalle lähelle Kellyä, joka sijaitsee Hopkinsvillen kaupungin pohjoispuolella Lounais-Kentuckyssa, Yhdysvalloissa. Jaqueline Sanders julkaisi ensimmäisenä itsenäisten tutkimustensa tulokset nimellä "Panic in Kentucky" tammikuussa 1956 Saucerian Review - lehdessä. Sisältö vastasi laajalti poliisin raporttia. Tapaus on yksi Hynekin ufoluokituksen III lajin lähituntumien tyyppiesimerkeistä.

Tapauksen kulku


Olentojen tutkimuksen kohteeksi joutuneessa talossa oli 11 asukasta, kolme lasta ja kahdeksan aikuista. He olivat samalla tapauksen ainoat todistajat. Teini-ikäinen poika Bill-Ray Sutton oli mennyt ulos juodakseen vettä kaivosta. Palatessaan hän kertoi nähneensä lentävän kohteen talon takana. Muut eivät juuri kiinnittäneet asiaan huomiota arvellen sen olleen ehkä tähdenlento. Bill-Raylle myös naureskeltiin.

Ensimmäinen olento havaittiin noin tuntia myöhemmin. Asukkaat huomasivat talon koiran haukkuvan raivokkaasti. Aluksi olento näyttäytyi outona hohteena, mutta hahmottui "pikkumieheksi" joka lähestyi hitaasti kädet ylhäällä takaovelle menneitä kahta miestä. He ampuivat olentoa joka kierähti ja katosi pimeyteen. Samankaltainen olento näyttäytyi ikkunassa, ja jälleen sitä kohti ammuttiin. Miehet päättivät mennä ulos, ja havaitsivat olennon talon katolla. Toinen olento nähtiin puussa ja molempia ammuttiin. Puussa oleva olento leijaili alas. Olentoihin osui kolmasti mutta osumilla ei ollut näkyvää vaikutusta. Taylor Sutton kertoi 22. kaliiperisen luodin kimmonneen pois. Osuman ääntä kuvailtiin "peltiämpäriin ampumiseksi". Lopulta ampuminen todettiin hyödyttömäksi.

Sopivan tilaisuuden tultua talon asukkaat ryntäsivät autolleen ja pakenivat hakemaan poliiseja. Se oli turhaa, sillä poliisit eivät nähneet yhtään olentoa. Poliisit panivat merkille Suttonien pelkotilan ja myös sen, että Suttonit eivät olleet alkoholin vaikutuksen alaisena. Tutkijat etsivät johtolankoja, mutta ainoat merkit kahakasta olivat laukausten jäljet. Poliisit palasivat seuraavana päivänä tekemään tarkempia tutkimuksia. Tällöin varmistui ettei alkoholia oltu nautittu.

He löysivät ladon takana olevalta niityltä halkaisijaltaan 15. metrin palaneen kehän, jolle ei löytynyt selitystä. He eivät voineet toisaalta varmistaa aluksen laskeutumista.

Eräs paikalle hälytetyistä poliiseista kuvaili erikoisia "meteoreja" jotka tulivat Suttonin maatilan suunnalta. Hän ja mukana ollut vaimo kertoivat kahden niistä menneen auton ylitse pitäen kovaa, suhisevaa ääntä.

Haastattelut


Teknikko Bud Ledwith suoritti perheelle laajoja haastatteluja jo seuraavana päivänä. Kuvaukset olentojen ulkonäöstä olivat muutamia yksityiskohtia lukuun ottamatta yhtäpitäviä. Erilliset perheenjäsenten haastattelut antoivat yhtenäisen kuvauksen tapahtumien kulusta, mikä huijausta ajatellen olisi vaatinut sopimista. Miehet eivät olleet paikalla Ledwithin saapuessa, mikä edelleen olisi vaikeuttanut kertomusten yhtenäistämistä.

Olentoja kuvailtiin 1,2 metriä korkeiksi humanoideiksi. Olentojen pään kerrottiin olleen suhteettoman suuri niiden heiveröiseen vartaloon verrattuna. Niiden silmät olivat myös kookkaat. Olennot lähestyivät aina talon pimeimmältä puolelta, joten silmät saattoivat olla hyvin herkät. Suttonit kuvailivat vaatetusta "nikkelipäällysteiseksi". Pitkät ja kapeat käsivarret ulottuivat melkein maahan, kun olento seisoi suorassa.

Tapauksen tultua laajemmin tunnetuksi Suttonit saivat osakseen pahansuopaa julkisuutta ja he kieltäytyivät yhteistyöstä tutkijoiden kanssa. Isabel Davis kävi onnistuneesti tilalla vuotta myöhemmin ja hänen haastattelunsa vastasivat Ledwithin saamia tietoja. Davis painotti Suttonien halua pitää kiinni kertomuksestaan vaikka se olisi ollut "vastoin tervettä itsesuojeluvaistoa." Heillä ei myöskään ollut televisiota, radiota tai kirjallisuutta eikä siten todennäköisesti tietoa vastaavista havainnoista.

Mahdollinen selitys


Muun muassa ranskalainen ufologi Renaud Leclet ja paranormaalien ilmiöiden skeptinen tutkija Joe Nickell ovat esittäneet, että kyseessä saattoi olla amerikanhuuhkaja-pariskunta. Amerikanhuuhkajat ovat suuria lintuja ja puolustavat usein pesiään aggressiivisesti. Alueella tapahtui tuohon aikaan tähdenlentoja, ja suuri meteori saattaisi selittää kirkkaan valon taivaalla.

Lähteet:
Kelly-Hopkinsvillen tapaus - Wikipedia
Ufo casebook
          

14.9.2017



Paasselän valoilmiö


Paasselkä on Saimaan Oriveden eteläosassa sijaitseva läpimitaltaan yli 10-kilometrinen soikea järviallas ja meteoriittikraatteri.

Paasselkä sijaitsee Savonlinnan ja Kiteen kaupunkien alueella, Savonrannan kirkonkylän kohdalla, noin 25 kilometriä Kerimäen kirkonkylältä pohjoiseen. Paasselän syntyminen meteoriitin törmäyksessä oli pitkään epäilyksenalaisena, mutta 16. huhtikuuta 1999 kraatteri virallisesti julkistettiin porauksissa löytyneiden törmäyksen merkkien havaintojen jälkeen. Järjestyksessään se on yhdeksäs Suomesta löydetty kraatteri. Kraatterilla on ikää noin 200 miljoonaa vuotta.

Alue on tullut tunnetuksi tunnistamattomista valoilmiöstä sekä Paasiveden piruista. Paikallisten mukaan havaintoja on tehty jo 1700-luvulta lähtien.

Silminnäkijöiden mukaan kirkas ja väriltään valkoinen tai punainen valo näkyy useimmiten järvenselän keskellä. Tulipalloa muistuttava valo liikkuu yleensä nopeasti pitkiäkin matkoja, mutta toisinaan se pysyttelee aivan paikoillaan.

Paikallisen kansantarinan mukaan järveen olisi aikoinaan uponnut venäläinen sotalaiva, jossa uppoamishetkellä vietettiin juhlia, ja valot olisivat uhrien haamujen tulia. Havaintojen aiheuttajiksi on spekuloitu muun muassa virvatulta, maavaloa, pohjasta purkautuvaa metaania sekä pietsosähköistä ilmiötä. Tutkijoita ovat alueella kummastuttaneet monet muutkin geofysikaaliset havainnot, esimerkiksi järven keskisyvänteen magneettiset häiriöt, kunnes niiden syyksi osoittautui syväkairauksessa järven alapuolella oleva suuri kiisuesiintymä.

Paholaiskivet



Paasselän reunalla on eräs saari, jolla on joukko eriskummallisia lohkareita. Paholaiskiviksi kutsutut lohkareet ovat täynnä omituisia onkaloita ja kivillä kerrotaan olevan mielikuvituksellisia ominaisuuksia. Paikalla tulee tunne, että joku tuijottaa.



Paasselän valoilmiö kuvattuna vuonna 2003 kesällä.

Asutko lähistöllä? Onko sinulla tarinoita tai kuvamateriaalia julkaistavaksi sivustollemme?
- Ota yhteyttä



Lähteet:
Paasselkä - Wikipedia
Matkapäiväkirja paasveen pirut ja paholaiskivet
Paasveden pirun - uutuuskirja - IS
          

3.9.2017




roanoke


Roanoken siirtokunta



Roanoken siirtokunta oli vuonna 1587 perustettu Englannin ensimmäinen siirtokunta Pohjois-Amerikassa. Siirtokunta jäi pian perustamisensa jälkeen oman onnensa nojaan ja englantilaisten palatessa vuonna 1590 kaikki siirtokunnan asukkaat olivat kadonneet. Heidän kohtalostaan on kehitetty erilaisia teorioita. Siirtokunta sijaitsi Roanokensaarella, joka on nykyisen Yhdysvaltain Pohjois-Carolinan rannikon edustalla.

Englanti oli 1500-luvulla pieni maa oman maanosansa laitamilla. Roanoken siirtokunnan perustaminen oli Englannin ensimmäinen yritys saada jalansijaa uudella mantereella. Monet sen laivaston aluksista harjoittivat merirosvousta ja ryöstelivät etenkin Espanjan Länsi-Intiasta tulevia laivoja. Englantilaislaivojen kapteeneilla oli usein hallitsijan myöntämä kaapparikirja. Englantilaissiirtokunnan perustamista Amerikkaan alettiin suunnitella, jotta merirosvot saisivat jostain helposti tuoreita elintarvikkeita. Siirtokunnassa oli tarkoitus myös jossakin vaiheessa aloittaa Englannissa kysyttyjen raaka-aineiden, kuten sokeriruo'on ja puuvillan, viljely.

Ensimmäiset siirtolaiset saapuivat Roanokeen vuonna 1585. Heille oli annettu ohjeet kohdella sikäläisiä intiaaneja kunnioittavasti, sillä he olisivat riippuvaisia näiltä saaduista elintarvikkeista, kunnes he saisivat satoa omasta takaa. Kun uudisasukkaat intiaanileirissä vierailun jälkeen havaitsivat yhden hopea-astian kadonneen, he syyttivät varkaudesta intiaaneja ja polttivat heidän satonsa. Lopuksi siirtolaisten ja intiaanien välit tulehtuivat niin pahoin, että välttääkseen nälkäkuoleman englantilaisten oli pakko palata kotimaahansa.

Raleigh ei luopunut siirtokuntasuunnitelmista, vaikka ensimmäinen asutusyritys olikin mennyt mönkään. John White, joka oli käynyt jo aiemmin Roanokessa, nimitettiin uuden siirtokunnan kuvernööriksi. Vuonna 1587 hän lähti kohti saarta mukanaan toistasataa miestä, naista ja lasta. Kahden ja puolen kuukauden merimatkan jälkeen laiva saapui Roanokeen 22. heinäkuuta 1587, ja retkikunta asettui asumaan entisten asukkaiden hylkäämiin rakennuksiin.

Ensimmäiset vaikeudet ilmenivät jo viikon kuluttua, jolloin taskurapuja etsimään mennyt mies löydettiin kallo murskattuna. Asialla olivat selvästi intiaanit. White antoi periksi vaatimuksille kostaa miehen kuolema, mutta siirtolaiset hyökkäsivät erehdyksissä väärän heimon kimppuun. Kun siirtolaiset saareen tuonut laiva alkoi kuukauden kuluttua tehdä lähtöä takaisin, siirtolaiset suostuttelivat Whiten lähtemään sen mukana Englantiin noutamaan elintarvikkeita ja lisää väkeä.

Kun White saapui Lontooseen, Englannin ja Espanjan välille oli puhjennut sota ja kuningatar oli kieltänyt kaikkia laivoja lähtemästä Englannista, jotta maalla olisi riittävästi kalustoa taistelemaan espanjalaisia vastaan. Kun purjehduskielto lopulta kumottiin, siirtokuntahankkeen alkuperäisten tukijoiden kiinnostus oli laimentunut eivätkä he halunneet enää varustaa uutta retkikuntaa matkaan. Vuonna 1590 Walter Raleigh'n onnistui lopulta löytää hänelle muutama laiva, joiden kapteenit olivat halukkaita lähtemään Roanokeen.

Vuoden 1590 elokuussa White vihdoin erotti Roanoken horisontissa. Yllättäen White huomasi jotain, joka saattoi olla merkki siitä, että siirtolaiset olivat yhä elossa. Lähellä kohtaa, jossa hän oli hyvästellyt siirtokunnan jäsenet, taivaalle kohosi savupatsas. Seuraavana aamuna aluksesta laskettiin kaksi laivavenettä, joista toiseen White asettui. Kun veneet olivat ehtineet puoliväliin matkaa, White näki toisen savupatsaan kauempana ja käski muuttamaan kurssia. Maihin noustuaan miehet eivät kuitenkaan löytäneet jälkeäkään siirtolaisista.

Alukset siirtyivät saaren pohjoispuolelle ja laskivat ankkurin. Rannalta löytyi ensimmäinen merkki siirtolaisista: yhden puun kaarnaan oli kaiverrettu "CRO" ja myöhemmin löytyi toinenkin kaiverrus puun kannosta, johon oli kaiverrettu heimon nimi kokonaisuudessaan. Jos kaiverruksia ei otettu lukuun, siirtokunta näytti kadonneen kuin maan nielemänä.

Teorioita siirtokunnan kohtalosta



- Yleisimmän käsityksen mukaan siirtolaiset muuttivat vapaaehtoisesti tai pakon edessä intiaaniyhteisöön.

- Kun Englannin kuningas Jaakko I käski perustaa siirtokunnan Chesapeaken lahdelle, englantilaiset joutuivat kosketuksiin Powhatan-nimisen päällikön kanssa. Tämä kehuskeli tulijoille, että juuri hän oli tappanut Roanoken siirtolaiset.

- Jotkut uskovat, että espanjalaiset löysivät siirtokunnan, tappoivat siirtolaiset ja hävittivät kaikki jäljet sen olemassa olosta.

- Yhden teorian mukaan joko asukkaat söivät toisensa tai intiaanit söivät heidät.

- Kun John White lähti Englantiin, hän jätti siirtolaisille veneen. Vene oli kadonnut, kun White palasi Roanokeen. Teorian mukaan siirtolaiset olisivat yrittäneet paeta sillä Englantiin.

Lähteet:
Roanoken siirtokunta - Wikipedia
          

1.9.2017



Man in the iron mask


Rautanaamio (ransk. L’homme au masque de fer ’mies rautaisessa naamiossa’, syntymäaika tuntematon, kuoli 19. marraskuuta 1703) oli Ranskan eri vankiloissa Ludvig XIV:n valtakaudella pidetty vanki, jonka henkilöllisyys on sitovasti ratkaisematta. Rautanaamion arvoitusta ovat käsitelleet useat kirjailijat ja tutkijat. Aiheesta on tehty useita elokuvia.

Rautanaamio teljettiin aluksi Pignerolen linnoitukseen. Tuolloin hänestä käytettiin nimeä Eustache Dauger. Bastiljiin hänet siirrettiin vuonna 1698. Naamioidun vangin arvoitus kiehtoi kirjailijoita ja oppineita. Alexandre Dumas vanhempi on tunnetuimpia Rautanaamiota käsitelleitä kirjailijoita. Hän kirjoitti aiheesta romaanissa Bragelonnen varakreivi eli muskettisoturien viimeiset urotyöt. Rautanaamion on epäilty olleen esimerkiksi Ludvig XIV:n tuntematon kaksoisveli, jolloin syy vangitsemiseen olisi ollut yksiselitteisen kruununperimyksen turvaaminen.

Simon Singh tarkastelee Rautanaamion arvoitusta kryptografian näkökulmasta. Vuonna 1890 löydettiin Ludvig XIV:n hallinnon salakirjoitettuja kirjeitä, joiden koodin - "Suuren salakirjoituksen" - Ranskan armeijan salakirjoitusasiantuntija Étienne Bazeries kykeni selvittämään. Eräs kirjeistä oli Ludvig XIV:n sotaministerin, François Michel Louvois'n selonteko kenraali Vivien de Boulonden rikoksista Cuneon taistelussa yhdeksänvuotisen sodan aikana ja hänen vangitsemisestaan Pignerolen linnoitukseen. Kirjeen eräs yksityiskohta käsittelee vangin kasvojen peittämistä ulkoilun aikana rautaisella naamiolla.

Lähteet:
Rautanaamio - Wikipedia
          

4.7.2017



Ghost rocket

Aaveraketit tai aavepommit olivat toisen maailmansodan jälkeen lähinnä Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa nähtyjä suurta meteoria, ilmalaivaa ja rakettia muistuttavia tunnistamattomia lentäviä kohteita.

Ruotsissa aaveraketteja nähtiin eniten vuoden 1946 touko–elokuussa, mutta havaintoja tuli helmikuusta joulukuuhun. Monet aaveraketit olivat pallomaisia ja kirkkaita oranssia tai vihreää valoa säteileviä, toiset harmaita sikarinmuotoisia. Joissain paikoissa aaveraketin väitettiin syöksyneen maahan, ja toisissa maahansyöksypaikoilta löytyi pistävän hajuista kuonaa. Tieto aaveraketeista levisi kesällä 1946 ulkomaille, missä monet ajan lehdet, muun muassa The New York Times, kirjoittivat niistä ahkerasti. Syksyä kohti mentäessä havaintoilmoituksia tuli yhä etelämpää Euroopasta.

Ruotsin viranomaiset selittivät monien tapausten johtuvan tavanomaisista syistä, harhanäyillä, joukkosuggestioilla, meteoreilla, ilmapalloilla ja niin edelleen, mutta viranomaiset eivät myöskään täysin kieltäneet aaverakettien olemassaoloa. Ilmiötä ei kyetty täysin selittämään. Jotkut ufotutkijat ovat pitäneet ilmiöitä ufoina, jotka edelsivät ensimmäistä varsinaista Kenneth Arnoldin ufohavainnon aiheuttamaa ufoaaltoa.

Aaveraketteja kutsuttiin Ruotsissa myös nimellä "aavepommit", "aaveprojektiilit" ja "radio-ohjatut pommit". Aaveraketteja havaittiin yhteensä 2 000. Touko-joulukuussa 1946 Ruotsin puolustusvoimat rekisteröivät 997 havaintoa. 200 esiintyi tutkassa, ja noin sata syöksyi maahan Ruotsissa. 30 maahansyöksystä saatiin talteen jonkinlaisia paloja puolustusvoimien tutkittaviksi. Puolustusvoimien mielestä ne olivat meteoriitin paloja. Puolustusvoimien mukaan 225 havaintoa oli todellisia. Suomessa aaveraketit näkyivät kesällä 1946 lähinnä Pohjois-Suomessa, mutta havaintoja tehtiin myös Etelä-Suomessa.

Tapahtumat



Tummanharmaita tai kirkkaan metallin värisiä, sikarin tai torpedon muotoisia kohteita, jotka monesti vetivät perässään tulista vanaa, nähtiin tiheään kesällä 1946. Toiset muistuttivat tulipalloa (bolidia) tai meteoria, ikään kuin komeettaa. Joskus kerrottiin nähdyn lautasiakin. Pallot saattoivat olla harmaita, hohtavia tai vihertäviä. Joskus aavepommit räjähtivät esimerkiksi veden yllä.


Toisen maailmansodan lopussa kehitettiin ensimmäiset suihkukoneet, risteilyohjusten esiaste, lentävä pommi V1 ja V2-ohjus. Ruotsiin putosi saksalainen V1 vuonna 1945, ja tätä ei salailtu, niin kuin aaveraketteja myöhemmin. Mutta vuonna 1946 V-aseita ei enää ammuttu Ruotsin lähialueilla.


Yli taivaan ulottuva kirkas valojuova nähtiin 8. tammikuuta 1946 Skånessa Etelä-Ruotsissa. Se saattoi olla pitkänomainen Auringon valaisema pilvi tai tunnistamaton ilmiö. Tammikuussa 1946 Vetlandassa nähtiin pyrstötähtimäinen pitkä valojuova, joka pillastutti halkokuormaa vetäneen hevosen. Helmikuussa oli Ruotsin lehdissä ensi kertaa kirjoituksia kirkkaista valopalloista. Etelä-Ruotsista aaverakettien painopiste siirtyi pian pohjoisemmaksi Norlantiin, josta tuli niiden varsinainen toiminta-alue. Radat kulkivat itään päin. Västerbottenin rannikolla oli valonheitinvalo, johon liittyi pamahduksia ja "maanjäristyksiä", jotka ovat meteoreille tyypillisiä.


Epätavallista meteoriaktiivisuutta nähtiin pohjoisen napapiirin tienoilla 26. helmikuuta 1946, ja kevään edetessä Ruotsista alkoi virrata yhä enemmän tietoja taivaan halki lentävistä nopeista ja myös hitaammista kohteista. Toukokuussa 1946 ilmiöstä kirjoitettiin laajasti Suomen ja Ruotsin lehdissä. Havaintojen määrän kasvaessa havainnot näyttivät muuttuvan tarkemmiksi. Rakettien nähtiin monesti purskauttavan tulta noin kymmenen minuutin välein.


Aaverakettihuhut aloittaneet tapaukset olivat saksalaisen V2-ohjuksen muotoisia, rugby-pallon muotoisia, hopeisia torpedoja, sikarin muotoisia, soikeita ja niin edelleen. Aavepommit lensivät joskus selvästi pilvien alapuolelta, mikä sulki osaltaan pois meteoriselitystä. Meteorithan hehkuvat hyvin korkealla ilmakehässä. Toisaalta selkeällä taivaalla kirkkaiden tulipallojen etäisyydestä ja korkeudesta on tehty virheellisiä arvioita ja suurissa tulipalloissa on kuvailtu raketin kaltaisia piirteitä.

Havaintoja oudoista lentävistä kohteista tehtiin myös Etelä-Suomessa. Kansainväliseen tietoon aaveraketit nousivat viimeistään 9. kesäkuuta, kun hehkuva höyryävä kohde lähestyi Helsinkiä etelän suunnasta, mutta muutti yhtäkkiä kurssiaan. Kaupungissa ollut Daily Mailin kirjeenvaihtaja tiedotti asiasta Englantiin ja koko maailmalle. Raportteja virtasi lehdille ja viranomaisille kesällä miltei päivittäin. Havaintohuippu oli 9.–10. heinäkuuta 1946, jolloin valoilmiöitä nähtiin yli tuhat ja ihmiset tukkivat yhteydenotoillaan sanomalehtien, poliisin ja puolustusvoimien puhelinlinjat.


Aaveraketteja nähtiin monesti auringon laskiessa. Heinäkuussa tulipallojen määrä lisääntyi sikarien sijaan, ja monesti lentävien kohteiden sanottiin esiintyvän pareittain. Aaveraketteihin liittyi ääniä, muun muassa rätinää ja paukahduksia, mutta ne saattoivat olla äänettömiäkin. Jotkut loistivat voimakasta sinivalkoista valoa. Yksi valokuva, tappi ilmassa, julkaistiin. Lehtien ja armeijan mukaan jotakin uutta ja todellista oli taivaalla tapahtumassa, ja että vain osa voitiin selittää meteoreilla.


Joissain paikoissa väitettiin heinäkuussa rakettien pudonneen tai pudottaneen jotain maahan, esimerkiksi Njurundan uimarannalle ilmestyi 11. heinäkuuta aaverakettihavainnon yhteydessä tummaa karbidimaista hehkuvaa kevyttä kuonaa, joissa oli kitkerä haju. Tämä oli ensimmäinen tapaus, jossa väitettiin löydetyn aaveraketteihin liittyvää materiaalia. Kalixissa väitettiin surisevan, salamoivan aaveraketin syöksyneen Kolmjärv-järveen 19. heinäkuuta nostattaen kahden metrin korkuisen vesipatsaan. Armeija tutki järveä turhaan miinaharavalla kolme viikkoa, muttei löytänyt muuta kuin suomalmia. Tapauksesta kirjoitettiin lehdissä paljon ja huhuttiin ilman syytä, että jotain olisi löytynyt.


Yhdysvaltain lehdistöstä New York Times kirjoitti ilmiöstä useita kertoja kuten myös Ranskan ja Iso-Britannian lehdistö. Ruotsin asevoimat olivat hälytysvalmiudessa. Aaveraketti-ilmiö aiheutti sen, että 27. heinäkuuta Ruotsin hallitus kielsi lehdistöä kertomasta aaverakettihavaintopaikat, ja niihin viitattiin jatkossa epämääräisesti "Etelä-Ruotsissa" tyyliin. Saman tekivät parin–kolmen viikon sisään Norja ja Tanska, ja Norja kielsi 31. elokuuta kaiken aaverakettitiedon julkistamisen. Ilmiö aiheutti reaktioita Suomessakin.


Aaverakettien uusi havaintohuippu oli elokuun 9.–11. päivänä, jolloin oli kirkas perseidien tähdenlentoparvi. Elokuun lopulla sanomalehdet alkoivat väsyä aaveraketti-ilmoituksiin ja havaintovirta alkoi ehtyä, mutta jatkui joulukuuhun saakka. 11. joulukuuta Ruotsin puolustusvoimat julkistivat loppuraportin, jonka mukaan 80 prosentin havainnoista olevan pelkkiä valoilmiöitä, jotka olivat erittäin todennäköisesti lähtöisin avaruudesta.


Aaveraketteja epäiltiin muun muassa Neuvostoliiton ohjuskokeiksi, sillä Neuvostoliittohan oli saanut toisen maailmansodan päättyessä Saksalta sotasaaliikseen V2-raketteja. Niinpä elokuun 11. päivän jälkeen Ruotsin lehdistö julkaisi vihaisia Neuvostoliiton vastaisia kirjoituksia.


Aaveraketit levisivät ajan kuluessa etelää kohti Englantiin, Belgiaan, Portugaliin, Italiaan ja aina Intiaan asti. Aaveraketteja nähtiin myös supervalloissa Neuvostoliitossa ja Yhdysvalloissa. Skandinaviassa nähtiin jälleen kerran aaveraketteja talvella vuonna 1948.

Lähteet:
Aaveraketit - Wikipedia
          

19.4.2017



Frederick Valentich

Frederick Valentich oli australialainen lentäjä, joka katosi selittämättömästi kesken lennon 21. lokakuuta 1978. Ennen katoamistaan Valentich kuvaili lennonjohdolle näkemäänsä outoa lentävää alusta, minkä johdosta tapaus keräsi paljon medianäkyvyyttä ja siitä tuli suosittu UFO-harrastajien puheenaihe.

Valentichista tai hänen lentokoneestaan ei löydetty etsinnöissä mitään jälkiä. Australian liikenneministeriön johtamissa tutkimuksissa päädyttiin tuloksen, että katoamisen syytä ei voida selvittää ja lentäjän oletetaan kuolleen.

20-vuotias Valentich katosi yksinlennolla Bassinsalmen yllä. Hänellä oli takanaan 150 lentotunnin kokemus. Matka oli tarkoitus tehdä Moorabbinin lentokentältä Melbournesta King Islandin kentälle Tasmaniaan ja takaisin. Lento tapahtui vuokratulla Cessna 182-L -pienkoneella, jonka rekisteritunnus oli VH-DSJ. Näkyvyys oli hyvä ja tuuli heikkoa.

Valentich antoi lentosuunnitelman kentän henkilökunnalle kello 17.23 ja kertoi ottavansa King Islandilta mukaan ystäviä, joille hän varasi koneeseen neljä pelastusliiviä. Kone nousi Moorabbinista kello 18.19. Hän otti yhteyden Melbournen lennonjohtoyksikköön ja ilmoitti myöhemmin saavuttaneensa Cape Otwayn (38°51′00"S, 143°31′00"E ) kello 19, mutta mistään epätavallisesta ennen sitä hän ei maininnut. Silminnäkijät Apollo Bayn kylässä kertovat nähneensä hänen lentokoneensa, ja rannikolla yöpyneet kalastajat vahvistavat hänen kääntyneen merelle tavallisen lentoreitin kohdalta.

Outo lentävä alus


19.06 Valentich otti yhteyden lennonjohtoon ja kysyi tietoa muista hänen lentokorkeudellaan (alle 5 000 jalkaa eli noin 1 500 metriä) olevista lentokoneista. Lennonjohdon Steve Robey ilmoitti, ettei muuta liikennettä pitäisi olla. Tähän Valentich vastasi ilmoittamalla näkevänsä suuren tuntemattoman aluksen, joka näytti olevan neljän kirkkaan laskeutumisvalon valaisema. Hän ei osannut määrittää sen tyyppiä, mutta sanoi aluksen ylittäneen hänet noin 300 metrin etäisyydeltä suurella nopeudella. Tämän jälkeen Valentich ilmoitti aluksen lähestyvän häntä jälleen idästä, ja epäili toisen lentäjän tarkoituksellisesti härnäävän häntä.

Kello 19.09 Robey pyysi Valentichia vahvistamaan korkeutensa ja sen, ettei ollut kyennyt tunnistamaan alusta. Hän vastasi korkeudekseen 4 500 jalkaa ja kuvaili alusta: se oli pitkä, mutta liikkui niin nopeasti, ettei sitä voinut kuvailla tarkemmin. Hän piti 30 sekunnin tauon, jonka aikana Robey pyysi arviota aluksen koosta. Valentich vastasi, että alus "kiersi hänen yläpuolellaan" ja että siinä oli kiiltävä metallipinta ja vihreä valo. 28 sekunnin hiljaisuuden jälkeen hän ilmoitti aluksen kadonneen. Hetken kuluttua Valentich pohti olisiko alus häntä seuraava armeijan lentokone.

Robey yritti kysellä lisää tietoa tunnistamattomasta aluksesta ja sen sijainnista, ja Valentich vastasi sen lähestyvän häntä uudestaan lounaasta. Kello 19.12 Valentich ilmoitti ongelmista koneen moottorissa ja sanoi jatkavansa King Islandille. Sitten hän mainitsi "sen oudon lentokoneen" leijuvan taas yläpuolellaan. Lyhyen hiljaisuuden jälkeen hän totesi: "Se leijuu, eikä se ole lentokone." Tätä seurasi 17 sekuntia tunnistamattomia signaaleja, joita on kuvailtu "raapiviksi metallisiksi ääniksi". Näiden äänten jälkeen kaikki yhteydet koneeseen katkesivat.

Etsintä


Hälytys annettiin kello 19.12. Lentokoneen etsiminen maalta, merestä ja ilmasta aloitettiin, kun Valentich ei ollut saapunut King Islandiin 19.33 mennessä. Kaksi Australian ilmavoimien P-3 Orion -meritiedustelukonetta lensi alueella viikon ajan. Etsintäyritykset lopetettiin 25. lokakuuta.

Lentokone oli suunniteltu pysymään pinnalla usean minuutin ajan, ja se sisälsi neljän pelastusliivin lisäksi hätälähettimen. Koneesta ei kuitenkaan löydetty etsinnöissä mitään jälkiä. Merestä paikannettiin polttoaineläikkä Valentichin viimeisen sijainnin suunnalta, mutta se ei näytteen perusteella ollut lentokoneessa käytettyä polttoainetta.

Australian liikenneministeriö käynnisti tutkimukset turman selvittämiseksi. Kahden viikon tutkimusten aikana syytä tapahtumalle ei löydetty. Johtopäätöksinä oli, ettei tapahtumaa voida selvittää ja että Valentichin oletetaan kuolleen. Lopullinen yhteenveto tutkimuksista julkaistiin 27. huhtikuuta 1982. Se sisälsi kaiken dokumentoidun radioliikenteen lennonjohdon ja Valentichin välillä.


Valentich Disappearance


Roy Manifold ufo
Roy Manifoldin ottama kuva mahdollisesta UFOsta



Lähteet:
Frederick Valentichin katoamistapaus - Wikipedia
          

20.3.2017



Black-eyed kids


Mustasilmäiset lapset ovat luultavasti vanha urbaanilegenda. Kuitenkin oletetaan, että lapset ovat paranormaaleja olentoja, jotka muistuttavat 6–16-vuotiaita vaaleaihoisia lapsia, joilla on mustat silmät. Mustasilmäisiä lapsia on väitteiden mukaan nähty liftaamassa tai asuntojen läheisyydessä. Daily Star uutisoi syyskuussa 2014, että lapsia on nähty enemmän kuin koskaan ennen.

Yleensä mustat silmät viittaavat demoniin, joten mustasilmäiset lapset voivat olla myös demonin riivaamia.

Legendan synty


Legenda on luultavasti saanut alkunsa vuonna 1998. Tuolloin texasilainen toimittaja Brian Bethel kirjoitti postituslistalle kahdesta väitetystä kohtaamisesta mustasilmäisten lasten kanssa. Bethel väittää kohdanneessa kaksi mustasilmäistä lasta Abilenessa, Texasissa vuonna 1996.

Lähteet:
Black-eyed Children - Wikipedia
          

10.3.2017




St. Louisin aavejuna tai St. Louisin valoilmiö on St. Louisin ja Prince Albertin välillä, 130 kilometrin päässä Saskatoonista Kanadan Saskatchewanissa esiintyvä, kaupunkitarinoiden mukaan yliluonnollinen valoilmiö. Valoilmiötä kutsutaan St. Louisin aavejunaksi, sillä se havaitaan öiseen aikaan Canadian National Railwayn omistamalla, nyt jo puretulla rautatielinjalla. Valoilmiö on havaittu useaan kertaan 1920-luvulta lähtien.

Valoilmiö muodostuu kirkkaasta valosta, joka muistuttaa lähestyvän junan ajovaloja. Toisinaan kirkkaan valon luona havaitaan myös punainen valohehku. Paikallisen version mukaan valoilmiöön liittyy Canadian Nationalin palveluksessa työskennelleen veturinkuljettajan kuolema: rataa tarkastamassa ollut veturinkuljettaja sai surmansa toisen junan osuessa häneen, ja kuljettajan haamun kerrotaan etsivän irronnutta päätään ratapenkereeltä. Canadian Nationalin arkistoista ei kuitenkaan löydy tietoja vastaavasta tapahtumasta. Erään paikallisen asukkaan mukaan valoilmiöön liittyisi junaryöstö 1900-luvun alkupuolelta. Asukkaan tarinan mukaan ryöstäjät pysäyttivät junan, jolloin junan konduktööri astui ulos punainen lyhty kädessään, ja ryöstäjät ampuivat hänet. Tarinan mukaan kirkas valo on veturin ajovalo, ja pieni punainen hehku on peräisin konduktöörin lyhdystä.

Valoilmiö on nähty toistuvasti useiden vuosien aikana, siitäkin huolimatta että rautatie rakennuksineen on purettu. Silminnäkijät kuvailevat valon näyttävän lähestyvän heitä, mutta ei koskaan saavuttavan heitä. Joissakin tapauksissa valon havainneet ovat lähteneet sitä kohti, jolloin valo on kadonnut ja syttynyt uudelleen kirkkaana etsijöiden selän takana siten, että etsijöiden varjot lankeavat ratapenkereelle.

Mahdollinen selitys


Sittemmin paikalliset opiskelijat ovat selittäneet ja toistaneet ilmiön osoittamalla kyseessä olevan kaukaisen auton valot. Selitys on kuitenkin asetettu kiistanalaiseksi koska valoilmiö on havaittu ennen autojen yleistymistä ja läheisen autotien rakentamista.

Lähteet:
St. Lousin aavejuna - Wikipedia
          

2.3.2017




D. B. Cooper on pseudonyymi, joka annettiin lentokonekaapparille, joka marraskuun 24. päivänä 1971 kaappasi Yhdysvalloissa Portlandista Seattleen matkalla olleen Boeing 727 -lentokoneen. Hän uhkasi räjäyttää koneen matkalaukussaan olleella pommilla ja vaati lunnaiksi 200 000 dollaria ja neljää laskuvarjoa. Saatuaan rahat ja laskuvarjot Seattlen lentokentällä hän vapautti koneen matkustajat ja määräsi lentäjän viemään koneen uudelleen ilmaan. Hän hyppäsi koneesta laskuvarjolla Yhdysvaltojen luoteisrannikolla Kaskadien yläpuolella.

Cooperin tapaus, jolle FBI on antanut koodinimen "Norjak", on edelleen ratkaisematta, eikä Cooperin tämänhetkisestä olinpaikasta ole varmaa tietoa. Kaksi johtolankaa on kuitenkin löytynyt. Helmikuussa 1980 kahdeksanvuotias Brian Ingram löysi Columbia-joen rannalta 5 800 dollaria kahdenkymmenen dollarin seteleinä, jotka olivat osa Cooperille annettuja lunnasrahoja. Paikalta löytyi myös kyltti, jonka uskotaan olevan peräisin lentokoneen takaosan portaikosta.

Cooperilta jäi jälkeen kaksi laskuvarjoa, kahdeksan tupakantumppia, musta solmio sekä solmiopinni. Koneesta löytyi 66 sormenjälkeä, joita ei voitu jäljittää miehistöön tai matkustajiin, eikä lopulta mihinkään muuallekaan.

Rahatukkoa pidetään todisteena sekä kuoleman puolesta että sitä vastaan. Monet uskovat, että Cooper heitti rahaa pois huomatessaan yhteneväisyydet koodeissa tai että osa rahoista irtosi jo hypätessä. Kenties hänellä oli apuri, jonka avulla hän pakeni alueelta Meksikoon. Olisi myös outoa, jos kolme peräkkäistä setelinippua ajautuisi sattumalta täsmälleen samaan paikkaan. Tämän teorian uskottavuutta vähentää epäilys, ettei kaappaaja voinut millään tietää huonossa kelissä tarkkaa olinpaikkaansa, etenkin kun reittiä jouduttiin muuttamaan alkuperäisestä. Tällöin apurilla olisi ollut melkein mahdoton työ löytää hänet alueen metsistä. Cooperilla oli hypätessään ainoastaan tavalliset kävelykengät, jotka olisivat lentäneet jalasta hypyn yhteydessä, jättäen hänet luontoon avojaloin. Loppuja rahoista ei ole löydetty mistään ja yhdestäkin setelistä on luvattu 100 000 dollarin palkkio.

Tapaus sai liikkeelle myös useita jäljittelijöitä, jotka kaikki ovat kuitenkin jääneet kiinni. Useampaa henkilöä on joko omien puheidensa perusteella tai muista syistä epäilty Cooperiksi, mutta sormenjälkien, DNA-jäljen sekä tuntomerkkien perusteella noin 10 000 FBI:lle ilmoitetusta nimestä ei täsmäävää epäiltyä ole löytynyt.

Jutun parissa nykyään vaikuttavan agentti Larry Carrin mukaan Cooper ei ollut laskuvarjohyppäämisen ammattilainen ja olosuhteet sekä varustus olisivat tehneet kokeneellekin hyppääjälle selviämisen lähes mahdottomaksi. Tämän lisäksi mies ei huomannut rintapuolella pitämänsä varjon olleen neulottu kiinni, mikä ei olisi jäänyt hyppyjä paljon tehneeltä huomioimatta. Carrin mukaan Cooperilla ei ollut apuria maassa. Tietääkseen sijaintinsa olisi kaappaajan täytynyt olla tiiviissä yhteydessä ohjaamoon, mutta Cooper ohjeisti koneen vain ottamaan suunnan Meksikoon. Hänen mukaansa Cooperista löytyy myös hyvin tarkat tuntomerkit ihmisiltä, jotka viettivät lennon aikana aikaa hänen seurassaan.

Useita henkilöitä on aikojen kuluessa pidetty D.B. Cooperina, mutta sormenjäljet eivät ole täsmänneet koneesta löytyneisiin. Viimeksi vuonna 2011 oregonilainen Marla Cooper kertoi uskovansa, että hänen edesmennyt setänsä, Korean sodan veteraani Lynn Doyle Cooper oli D.B. Cooper. Setä oli kaappausajankohdan jälkeen palannut kotiin loukkaantuneena, ja hän oli aina ollut hyvin kiinnostunut kanadalaisesta sarjakuvahahmosta Dan Cooperista, jota on muissakin yhteyksissä epäilty kaapparin innoittajaksi.

Lähteet:
D.B. Cooper - Wikipedia
FBI löi hanskat tiskiin: kaikkien aikojen lentokoneryöstö jää mysteeriksi – "D.B. Cooper" pakeni laskuvarjolla
          




Cicada 3301 on salaperäinen järjestö, joka on kuudesti julkaissut monimutkaisia koodiarvoituksia ja lisättyyn todellisuuteen perustuvia pelejä.

Ensimmäinen arvoitus julkaistiin 4. tammikuuta 2012 4chan -sivustolla. Kuvatiedostoon oli kätketty linkki, joka johti yhä monimutkaisempiin tehtäviin. Toinen kierros alkoi vuotta myöhemmin 4. tammikuuta 2013 ja kolmas kierros Twitterin kautta 4. tammikuuta 2014. Kolmannen vuoden tehtävää ei tiettävästi koskaan ratkaistu ja seuraavana vuonna uutta tehtävää ei enää julkaistu. Vuonna 2016 järjestön Twitter-tilillä kuitenkin jaettiin kehotus jatkaa viime tehtävän ratkaisua.

Arvoitusten avulla oli tarkoitus rekrytoida ”älykkäitä yksilöitä”. Arvoitusten ympärillä käytettiin paljon viitteitä esoteerisiin teemoihin, mutta itse tehtävät perustuvat tietoturvaan ja kryptografiaan.

Joukko harrastelijoita, analyytikkoja, kryptografeja ja IT-osaajia on osallistunut tehtävien ratkaisemiseen, mikä on vaatinut mm. alkulukujen faktorointia ja myös fyysisten vihjeiden etsimistä useissa maissa.

Tehtävien monimutkaisuuden ja laajuuden vuoksi peliä on epäilty mm. tiedustelupalveluiden rekrytointikampanjoiksi. Ainakin NSA:n, CIA:n ja MI-6:n tiedetään käyttäneen saman tyyppisiä ongelmia etsiessään uusia työntekijöitä verkossa, mutta järjestö itse on kuitenkin kieltänyt yhteytensä valtiollisiin toimijoihin.

Lähteet:
Cicada 3301 - Wikipedia
cicada3301.org
          

1.3.2017





Kummitusilmalaivat olivat väitettyjä tunnistamattomia lentäviä kohteita, jotka muistuttivat ilmalaivoja, ja joita usein pidettiin sellaisina. Eniten havaintoja tehtiin kummitusilmalaivoista vuosina 1892-1918.

Kummitusilmalaivoja havaittiin Yhdysvaltain läntisissä osavaltioissa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Sanomalehdet raportoivat näistä havainnoista varsinkin vuosina 1896–1897. Oudot lentoalukset kuuluivat kuitenkin jo varhaisempiin Villin lännen tarinoihin. Havainnoitsijoiden mukaan lentoalukset muistuttivat useimmiten ilmalaivoja, ja ne erosivat selvästi kuumailmapalloista ja liidokeista. Toisaalta joskus havaittiin vain liikkuva valopallo tai muuta omituista. Joissain havainnoissa ilmalaivassa väitettiin matkustajia olleen ilmalaivan kyydissä. Usein havaintoihin liittyivät kirkkaita valoja.

Keskilännen yllä havaittuja kohteita pidettiin aikanaan valtaosassa tapauksista ihmisten tekeminä aluksina. Tuohon aikaan oli jo olemassa alkeellisia ilmalaivoja. Mystisiä aluksia ei kuitenkaan yhdistetty mihinkään tunnettuun ilma-alukseen tai ilma-alusten rakentajaan. Tuntemattomaksi jääneen keksijän arveltiin salassa rakentaneen niitä. Ilmalaivojen väitetyt ominaisuudet olivat myös epätavallisia, alukset kuvattiin usein isokokoisiksi ja nopeiksi, vaikka tuon ajan ilmalaivat olivat kömpelöitä ja melko pieniä. Alusten kuvaukset muistuttavat myöhempien aikojen zeppeliinejä. Jotkut huijarit yrittivät, mutta kukaan ei pystynyt todistamaan edustavansa tahoa, joka olisi rakentanut ja lentänyt näillä ilmalaivoilla.

Vuosina 1896 ja 1897 havaittuja ilmalaivoja pidettiin usein samana aluksena. Kerran sen väitetään lentäneen Kaliforniasta Yhdysvaltain poikki Chicagoon, ja tulleen havaituksi useasti matkan varrella.

On arveltu, että useat tapaukset olivat huijauksia. Mystisiin ilmalaivoihin uskovien sanomalehtien tai muiden tahojen väitetään lähettäneen ilmalaivan muotoisia ilmapalloja aikaansaamaan havaintoja väitteidensä tueksi. Aluksia selitettiin aikanaan myös maapallon ulkopuolisten olioiden rakentamiksi, vaikka nämä selitykset olivat harvinaisia. Ufologia syntyi vasta toisen maailmansodan jälkeen ja sen piirissä on esitetty, että ainakin jotkut havaitut "mystiset ilmalaivat" olisivat maapallon ulkopuolista alkuperää olevia laitteita.

Lähteet:
Kummitusilmalaivat - Wikipedia
Tapani Kuningas: Ufojen jäljillä : Uusimmat ufo-havainnot Suomesta ja muualta. Kirjayhtymä, 1971.
Kari A. Kuure, Juhani Kyröläinen: Katoavatko ufot? : ufoilmiön kriittistä tarkastelua. Ursan julkaisuja; 48. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1993.
          

28.2.2017





Wow-signaali oli Big Ear -radioteleskoopin 15. elokuuta 1977 vastaanottama mahdollisesti ulkoavaruudesta tullut kertaluonteinen voimakas kapeakaistainen radiosignaali. Signaali sai nimensä SETI-tutkimuksen parissa työtä tehneen Jerry R. Ehmanin kirjoitettua signaalin sisältäneen tietokoneen tulosteen reunaan muistiinpanoksi "Wow!".

Tulosteessa punaisella ympäröity merkkijono "6EQUJ5" merkitsee signaalin voimakkuuden muutosta: signaaleja merkittiin numeroilla yhdestä yhdeksään ja voimakkaimpia aakkosilla. Signaali kuului koko sen 72 sekunnin ajan kun antenni oli siihen suunnattuna, alkoi heikkona kiinteän antennin kääntyessä sitä kohti, voimistui ja laski kun signaali jäi antennin horisontin taakse. Sekä Wow!-signaalin pituus, 72 sekuntia, että voimakkuuden kaaviokuva yhdistäisi sen mahdolliseen maan ulkopuoliseen lähteeseen.

Ehman on ilmoittanut pitävänsä epätodennäköisenä, että signaali olisi älykkäiden avaruusolentojen alkuperää: "Meidän olisi pitänyt nähdä se uudestaan, kun etsimme sitä 50 kertaa. Minun arvioni mukaan se oli maasta lähtenyt signaali, joka yksinkertaisesti heijastui takaisin avaruusromusta."

Ehman kuitenkin muutti kantaansa myöhemmin, kun tutkimuksessa oli todettu, että signaali todennäköisesti ei ollut Maasta lähtöisin. 1420 MHz taajuus kuuluu astronomialle "suojeltuun spektriin": se sijaitsee kaistanleveydellä, joka on maanpäällisiltä lähettimiltä kielletty.

Laajoista tutkimuksista huolimatta signaalin lähdettä ei ole onnistuttu selvittämään.

Lähteet:
Wow-signaali - Wikipedia
Kuuluisa Wow-signaali sai ehkä selityksen
          

27.2.2017



Piri Reis
Piri Reisin kartta


OOPArt eli paikkaan kuulumaton artefakti (ihmisen tekemä esine tai rakennelma) tarkoittaa historiallista, arkeologista tai paleontologista esinettä, joka on löydetty hyvin epätavallisesta tai jopa mahdottomasta paikasta. Hyvänä esimerkkinä voidaan pitää Piri Reisin karttaa.

Käsitteen keksi skotlantilais-amerikkalainen kasvitieteilijä, geologi ja kryptozoologi Ivan T. Sanderson (1911–1973). Käsitettä ei käytetä tieteellisessä tutkimuksessa, vaan se liittyy enemmän tieteen popularisointiin ja näennäistieteeseen. Vaikka useita OOPArteista kehiteltyjä teorioita pidetään näennäistieteenä, jotkut OOPArtit, kuten Kensingtonin riimukivi ja Mainen penny, ovat tai ovat olleet tieteellisen kiistelyn kohteena.

Useimpien mielestä OOPArteissa on kyse virheellisistä tulkinnoista ja toiveajattelusta, osassa myös väärennöksistä. Toisten mielestä ne ovat todisteita siitä, että tiede jättää huomioimatta laajoja tiedon alueita, joko tahallisesti tai välinpitämättömyyttään.

Lähteet:
OOPArt - Wikipedia
http://ariadne.uio.no/runenews/nor_2004/krs-exsw.htm
http://www.ooparts.nl
          

22.2.2017



Mysterious holes in Russia

1980-luvulta lähtien on Venäjän metsistä löytynyt outoja, syviä reikiä. Reikiä löytyy syvältä metsistä, joka estää poraus- tai louhintalaitteiden paikalletuonnin. Reikien synty on mysteeri. Tutkijoita on myös laskeutunut kyseisiin kaivantoihin, eivätkä löytäneet sieltä mitään.

Mystisten reikien alkuperästä on esitetty muutamia teorioita:

- Pilailijoiden tekemiä
- Jokin eläin tai eläimet olisivat yrittäneet kaivaa maahan tunnelia.
- Tai reiät liittyisivät jollain tapaa maanjäristyksiin.

Reiät muistuttavat myös hiidenkirnua, mutta yleensä hiidenkirnut syntyvät kallioon.

Russian hole in the woods

Russian hole in the woods


          




Paholaisen meri sijaitsee Japanin kaakkoispuolella, jossa sanotaan katoavan normaalia useammin laivoja ja lentokoneita. Aivan kuten Bermudan kolmiolla. Paholaisen merestä käytetään myös nimityksiä "Aaveiden meri" tai "Lohikäärmeen kolmio".

Paholaisen meri on kolmio, joka rajoittuu lännessä Ogasawarasaariin, idässä Minami-Torishimaan ja etelässä Mariaaneihin. Siellä sanotaan häviävän normaalia enemmän laivoja ja lentokoneita ja esiintyvän häiröitä kompasseissa ja sähkölaitteissia, outoja kuoppia ja mäkiä meren pinnassa, sekä valkoista vettä. Katoamisia on väitetty sattuvan paljon nimenomaan Iwo Jiman ja Minami-Torishima välillä ja Izusaarilla Miyake-jiman ympärillä.

Alueella on syvä Japanin hauta ja runsasta maanjäristysaktiivisuutta. Alueen läpi sanotaan kulkevan niin sanotun agonisen linjan, jossa kompassisuunta ja maantieteellinen ilmansuunta ovat samoja, eli kompassin eranto on nolla. Paholaisen merellä eranto on kuitenkin todellisuudessa 6 astetta. Sekä Bermudan kolmion että paholaisen meren läpi kulkee sama isoympyrä.

Viranomaiset ovat julistaneet Paholaisen meren vaara-alueeksi, sillä olosuhteet muistuttavat Bermudan kolmiota.

Lähteet:
Paholaisen meri - Wikipedia
Berlitz, Charles: Arvoitus syvenee. Suom. Salo, Juhani. Helsinki: Otava, 1979.
          

21.2.2017




Toukokuussa 1964 Pohjois-Englantilainen palomies nimeltä Jim Templeton päätti viedä nuoren tyttärensä paikkaan nimeltä Solway Firth ottamaan valokuvia. Mitään erikoisempaa ei tapahtunut, vaikkakin hänen vaimonsa mielestä ilmassa oli havaittavissa jotenkin outo tunnelma.

Ilmassa oli selvästi sähköisyyttä, vaikka myrskyä ei tullutkaan. Myös lähistöllä ollut lehmä vaikutti käyttäytyvän eriskummallisesti säästä johtuen.

Joitakin päiviä myöhemmin herra Templeton haki valokuvansa kehityksestä. Valokuvausliikkeen kehittäjä sanoi sen olevan sääli, että taustalla kävellyt mies oli pilannut parhaan otoksen hänen tyttärestään Elizabethista. Jim oli hämmästynyt. Lähistöllä ei ollut ollut todellakaan ketään silloin.

Kuvassa näytti olevan hahmo jonkinlaisesa hopeanvalkeassa avaruuspuvussa, oudossa kulmassa tyttöön nähden, aivankuin henkilö taustalla olisi tahallaan halunnut pilata kuvan. Jim päätti raportoida tapauksesta poliisille, niin outo se oli. Kuva oli otettu Kodak-filmillä, ja myöskin Kodak valmistajat päättivät tarjota sille joka jutun ratkaisisi ilmaiset filmit loppuelämäksi. Kukaan ei kuitenkaan koskaan osannut antaa vastausta tähän mysteeriin. Poliisitkin sanoivat olevansa sitä mieltä, että kuvia kehitettäessä oli yksinkertaisesti tapahtunut jokin virhe. "Kaksi kuvaa oli kehittämisvaiheessa mennyt varmaankin päällekkäin.

Vein kuvan Carlislen poliisiasemalle. Heidän tutkimusten mukaan kuvassa ei ole mitään outoa aitouden suhteen. Kun kuva oltiin annettu Cumberland News-sanomalehdelle, tuli siitä muutamassa tunnissa iso hitti. Otos ei todellakaan ole väärennös, ja kuten muutkin, olen todella hämmentynyt siitä mikä olento kuvassa voisi olla. Valokuva on ollut nyt neljä vuosikymmentä julkisesti katsottavissa, ja sen mukana olen vastaanottanut tuhansia kirjeitä joissa on erilaisia selityksiä mysteeristä – suurin osa niistä ovat olleet järjettömiä, Jim kertoo.

Muutamaa viikkoa myöhemmin Jim Templeton sai kaksi kummallista vierailijaa. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan käsitteestä "MIB", tummapukuisista miehistä. Eikä heitä tuohon aikaan Britanniassa tunnettukaan. He saapuivat pihamaalle suurella Jaguarilla. Kaksi muutoin normaalin näköistä miestä, paitsi heidän käytöksensä ja kysymyksensä olivat kaikkea muuta kuin normaalia.

He pyysivät Jimin mukaansa autoon ja kyselivät outoja kysymyksiä, kuten millaisia lintuhavaintoja he olivat tehneet sinä päivänä Solway Firthissä, sekä sen lisäksi Jimin piti kuvailla minuutilleen millaisia säähavaintoja hän oli tehnyt siellä ollessaan.

He yrittivät saada hänet vakuuttuneeksi siitä, että hän oli vain sattunut epähuomiossa kuvaamaan ohikulkeneen miehen. Jim vastasi kohteliaasti että ei ole kyllä nyt samaa mieltä, jolloin tummapukuiset miehet ärsyyntyivät, ja päättivät heittää hänet autosta ulos. He olivat ehtineet ajaa melko kauas, Jimin täytyi kävellä viisi mailia päästäkseen kotiin.

Lähteet:
Solway Firth Spaceman
Paranormaaliblogi.net
          

20.2.2017



Agartha

Agartha on buddhalaisuudessa ja taruissa oletettu maanalainen maailma. Toinen yleinen nimitys Agarthalle on Shamballa eli Shambhala, jonka mainitaan myös olevan Agarthan pääkaupunki.

Agarthaan sanotaan olevan sisäänkäynnit Maan navoilta, mutta sinne on väitetty olevan myös muita sisäänkäyntejä.

Raymond W. Bernardin mukaan Yhdysvaltain laivaston amiraali Richard E. Byrd oli retkikuntineen nähnyt navoilla sisäänkäynnit Agarthaan.

Toinen varhainen lähde on Willis Emersonin kirja The Smoky God, jonka mukaan norjalainen purjehtija Olaf Jansen päätyi Agarthaan pohjoisnavalla.



Agartha map

Lähteet:
Wikipedia - Agartha
Crystalinks - Hollow Earth
          

19.2.2017



Men in black

Mustapukuiset miehet ovat nykyajan yliluonnolliseen liittyvissä salaliittoteorioissa ja viihteessä tavallisia ihmisiä vainoavia salaperäisiä hahmoja. Tarinat tällaisista mustapukuisista miehistä ovat ilmeisesti lähtöisin Yhdysvalloista, jossa liittovaltion poliisin FBI:n henkilöstön tuli johtaja J. Edgar Hooverin kauden alkupuolella pukeutua tummaan pukuun. Mustapukuiset miehet liitetään usein ufologiaan.

Tavallisesti mustapukuiset miehet ovat saapuneet ufoihin liittyviä asioita tai ilmiöitä kokeneiden henkilöiden luo varsin pian tapahtuman jälkeen, jopa ennen kuin henkilö on ehtinyt kertoa kenellekään tapahtumasta. Muutoin kauttaaltaan mustaan asuun kuuluu erityisen puhdas, sileä valkoinen kauluspaita. He liikkuvat tyypillisesti suurella, mustalla henkilöautolla, ja heitä on lähes aina kolme. Heidän toimintaansa voi liittyä kuulustelua, pelottelua ja yksityisyyden häirintää.

Alkuperä on jäljitettävissä yhdysvaltalaiseen Albert Benderiin, joka kiinnostui ufo-ilmiöstä Kenneth Arnoldin 1947 tekemän, laajalti uutisoidun havainnon jälkeen. Bender oli jo ennen tätä kiinnostunut Lentue 19:n tapauksesta sekä erilaisista parapsykologiaa sivuavista ilmiöistä. Hän perusti International Flying Saucer Bureau - nimisen ufotutkimuksen verkoston, joka laajeni nopeasti kansainväliseksi. Pian siihen liittyi tuleva kustantaja ja kirjailija Gray Barker. Bender alkoi kärsiä huimaus- ja päänsärkykohtauksista ja liitti ne kokemuksiinsa siitä, että mustapukuiset miehet seurasivat häntä. Nämä kokemukset sekä vahvistuneet pelko- vainoharhakokemukset johtivat hänet lopettamaan järjestön toiminnan 1953.

Lähteet:
Mustapukuiset miehet
Redfern Nick: Todellinen mysteeri, MIB. Ufofinland, 2013.
Ahonen Lasse: Tieteellisiä ufotutkimuksia. Ufofinland ry, 2012.
          

14.2.2017



The Lead Masks Case


Tapaus: Brasilian lyijymaskit


20. elokuuta 1966 muuan nuorukainen lennätteli leijaa Niteróin lähistöllä olevalla kukkulalla, Brasiliassa. Järkytyksekseen hän löysi kuolleena kaksi pukuihin ja sadettakkeihin sonnustautunutta miestä, joiden henkilöllisyydeksi selvisi paikalliset sähköteknikot Manoel Pereira da Cruz ja Miguel José Viana. Poika juoksi nopeasti kotiin kertomaan asiasta, ja pian paikka tulvi poliiseja, toimittajia ja palomiehiä.

Miesten ruumiista tai lähimaastoista ei löydetty mitään kamppailun merkkejä, eikä kuolinsyy selvinnyt pidemmässäkään tutkimuksessa. Myrkkyjä ei löydetty (joskaan niitä ei mahdollisesti edes etsitty). Miesten vierestä tosin löytyi tyhjä vesipullo ja pari pyyhettä. Mutta todella kummallinen yksityiskohta oli miesten kasvoilla olleet lyijynaamarit. Tuollaisia lyijynaamareita käytetään radioaktiiviselta säteilyltä tai lämmöltä suojautumiseen.

Miesten läheltä löytyi pieni muistikirja, johon oli kirjoitettu näin: "Ole sovitulla paikalla 16.30. Niele kapselit 18.30. Vaikutuksen jälkeen suojaa metallit ja odota maskimerkkiä."

Lähteet:
Lead Masks Case - Wikipedia

Seuraa blogia - Bloglovin
          

12.2.2017



Vrillon 1977
Lähetys keskeytyy.


Englannissa 26. marraskuuta 1977 uutislähetys katkesi kesken kaiken ja ruudulle tuli henkilö, jota kutsutaan nimellä "Vrillon". Henkilö puhuu videolla noin 6 minuutin ajan. Lähetystä pidetään huijauksena, mutta lähetyksen kaappaajan identiteetti on yhä tuntematon.


Viesti suomeksi


"Tämä ääni kuuluu Vrillonille, joka on vastaava Asthar Galactic Command päällikkö, puhuen nyt sinulle. Monta vuotta olet nähnyt meidät valoina taivaalla. Me puhumme rauhasta ja harmoniasta niin kuin olemme tehneet aina veljille ja sisarille sinun Maapallollasi. Me tulimme varoittamaan ihmisrotua heidän kohtalostaan tällä maapallolla, jotta ymmärtäisivät ottaa kohtalon omiin käsiinsä, jottei tuho kohtaisi teitä ja jotta sovussa asiat sopisitte. Sillä tämä tuho koskettaa myös meitä ja vaikuttaa myös muihin olentoihin maailmankaikkeudessa ympärillänne. Tämä on neuvo, jonka tarkoitus on herättää teidät ymmärtämään suurta herätystä! Kun planeetta sivuuttaa vanhan ja uusi aika koittaa. Uusi aika on rauhan ja kehityksen aika, mutta vain jos Maan hallitsijat huomaavat tämän. Uuden ajan merkit ja eivät anna ennakkoluulojen ja väärien käsitysten johtaa harhaan, jotta oikein osaisivat toimia.

Nyt, kuuntele minua sillä tämä voi olla viimeinen mahdollisuus! Kaikki aseet (Ydin/Kemiallinen/ym) massatuhoaseet on poistettava. Kaikki vaikeudet ja sodan uhka on poissa ja ihmisrotu jossa olet, voi aloittaa uuden hyppäyksen evoluutiossa, jos vain ihmisrotu ottaa tämän vastaan! Teillä on lyhyt aika oppia tämä ja tulla toistenne kanssa toimeen rakkaudessa, sopusoinnussa ja hyvässä tahdossa. Vain pieni osa ihmiskuntaa on oppinut tämän tiedon ja harpanneet uuden ajan aamunkoittoon. Sinulla on mahdollisuus oppia heiltä tai hylätä opin, mutta vain ne jotka elävät rauhassa ja harmoniassa voivat saavuttaa korkeamman tietoisuuden henkisestä kehittymisestä itsessään ja muissa.

Kuule minun Vrillonin ääntä! Galatisen liittoutuman vastaavaa, joka sinulle puhun. Tiedä myös se, että on paljon vääriä opettajia ja ohjaajia sinun maailmassasi. He vievät sinut vääriin oppeihin ja opettavat mammonan jumalaa, joka vie voimasi ja aikasi, joka on raha. Raha jota pahuuden töihin on käytetty ja joka ahneuden, kärsimyksen välineeksi on tullut, mutta joka ei henkistä pääomaa lisää piirun vertaa. Sinun sisäinen jumalainen itsesi (valo/sisäinen ääni) suojelee vääriltä, kun opit välttämään pahaa ja eroittamaan väärän oikeasta, totuuden valheesta. Opi kuuntelemaan sisäistä itseäsi, jotta kehittyisit seuraavan evoluution mittaan ja uuteen kukoistukseen henkisellä tiellä. Tämä on viesti rakkaat ystävät teille. Me olemme vuosikausia nähneet ja tarkkailleet teidän kehittymistänne. Te olette vain nähnyt meidät valoina taivaalla. Tietäkää, että me olemme täällä ja on monia muitakin olentoja joita tiedemiehenne eivät tiedä, tahi suostu tai halua uskoa olevan.

Me olemme syvästi huolissamme teistä ja koko ihmisrodusta ja heidän teistään kohti valoa. Teemme kaikkemme jotta saisitte apua tiellänne. Älkää pelätkö. Tunne itsesi ja elä sopusoinnussa planeetta Maan kanssa. Me kiitämme huomiostasi mutta nyt meidän on lähdettävä toiseen aikavyöhykkeeseen ja toiseen olemassaolon paikkaan. Ole siunattu Kaikkeuden rakkaudesta ja totuudesta."




Lähteet:
Southern Television Broadcast Interruption

Seuraa blogia - Bloglovin

Tietoa

Mysteerien maailma käsittelee paranormaaleja ilmiöitä, salaliittoteorioita, kryptozoologiaa sekä muita mielenkiintoisia aiheita.

Muita aihealueita:
Salaseurat, henkimaailma, muinaishistoria, historian henkilöt sekä katoamistapaukset.

Lisätietoa sivusta
Linkkilista
Ylläpito suosittelee
Tietosuojakäytäntö

Facebook-sivut

Otamme vastaan kokemuksia

Onko sinulla oma mielenkiintoinen kokemus jaettavaksi lukijoillemme?

Mikäli sinulta löytyy jännittävä/mielenkiintoinen kokemus, niin lähetä yhteydenottolomakkeella viestiä.

Otamme lomakkeen kautta vastaan myös palautteita
ja juttuvinkkejä.

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *