Mysteerien maailma
          

17.4.2018



Noidan käsikirja

Noidan käsikirja


Noidan käsikirja: Vampyyreita, aaveita ja outoja voimia. Ensimmäinen teos ilmestynyt 1979.

Tämä ennakkoluulottoman tutkijan käsikirja paljastaa oikeat ja väärät noidat, kertoo kauheista vertaimevistä vampyyreista ja siitä, miksi niihin on uskottu, testaa yliluonnollisia kykyjä ja tarjoaa yli 70 kummitusjuttua. Pikemmin kuin noidaksi tämä kirja opettaa sinut valppaaksi noitatutkijaksi. Kokeitten avulla voit testata tietojasi ja yliluonnollisia taitojasi, voit jopa kokeilla noitatemppuja: valokuvata "kummituksia".

https://www.risingshadow.fi/library/book/6947-noidan-kasikirja

Uuden painoksen voit tilata vaikkapa levykauppa äxästä. Arvioitu ilmestyminen: 17.8.2018. "Tuote lähetetään kotiisi heti ilmestyttyään."
          

9.4.2018



tamam shud

Somertonin mies löytyi kuolleena vuoden 1948 joulukuussa Australian Adelaiden kaupungin eteläpuolelta Somertonin rannalta, eikä hänen henkilöllisyyttään tai kuolintapaansa ole vieläkään saatu selvitettyä. Australiassa tapaus tunnetaan yksinkertaisesti nimellä The Unknown man (Tuntematon mies). Mysteeriä kutsutaan myös nimellä Tamám Shudin tapaus.

Ruumiin löytyminen


Joulukuun ensimmäisen päivän aamuna 1948, kello 6:30, Adelaiden poliisille ilmoitettiin rannalta löytyneestä kuolleesta miehestä. Mies oli puoli-istuvassa asennossa hiekalla, jalat suorina, mutta nilkat ristittyinä, pää rantavallia vasten leväten. Vasen käsi oli suorana, oikea koukussa. Hän oli pukeutunut siistiin pukuun, jonka takin kauluksella oli puoliksi poltettu savuke. Toinen polttamaton savuke oli miehen korvan takana.

Yksi ruumiin löytäjistä oli aamu-uinnille menossa ollut kultaseppä John Lyons, joka oli huomannut pukumiehen jo edellisenä iltana. Hän oli ollut vaimonsa kanssa iltakävelyllä rannalla noin seitsemän aikaan, kun he näkivät miehen makoilevan rantahiekalla. Kuulusteluissa he kertoivat miehen nostaneen kätensä suoraksi ja sitten pudottaneen sen löysästi alas, jolloin pari oli tulkinnut miehen olevan päihtynyt ja vain polttelevan tupakkaa. Puolisen tuntia myöhemmin rantabulevardilla kävellyt toinen pariskunta näki myös miehen, jolloin tämä vaikutti nukkuvalta. Pariskunta ihmetteli, kuinka lukuisat hyttyset eivät häirinneet miehen unia, mutta jättivät tämän kunnon tarkistamatta.

Vasta seuraavana aamuna, pukumiehen yhä maatessa samassa kohdassa, kävi kultaseppä tarkistamassa tilanteen ja huomasi ruumiin olevan kylmä.

Tutkinta


Poliisi löysi miehen puvuntaskuista käytetyn junalipun Glenelgiin, käyttämättömän junalipun Henley Beachille, yhdysvaltalaisen alumiinikamman, puolillaan olevan Juicy Fruit -purukumipaketin, australialaisen kuuden pennin kolikon, tulitikkuja sekä Army Club -askin, jonka sisältä löytyi toisen merkkisiä, kalliimpia Kensitas-savukkeita. Henkilöllisyyspapereita tai lompakkoa ei löytynyt. Yhdessäkään miehen päällä olleessa vaatekappaleessa ei myöskään ollut nimikointilappuja, ja jopa valmistajien merkit oli ratkottu irti.

Miehen vaatetus oli säähän nähden liioiteltu: hänellä oli yllään valkoinen kauluspaita, ruskea neulepusero, eurooppalaisen näköinen harmaanruskea takki, sinipunainen solmio ja ruskeat housut. Jaloissaan hänellä oli sukat sekä huolellisesti kiillotetut kengät. Sää oli Adelaidessa helteinen, ja alimmillaankin lämpötila oli kahdenkymmenen celsiusasteen luokkaa.

Patologi arvioi miehen olevan noin 40-45-vuotias. Hän oli 180 senttimetriä pitkä, tyyliltään brittiläinen, ja hänen hiuksensa olivat punertavan vaaleat, häivähdyksellä harmaata. Miehen siisteistä käsistä pääteltiin, ettei hän ollut raskaan ruumiillisen työn raataja, huolimatta miehen poikkeuksellisen hyvästä fyysisestä kunnosta. Erityisesti miehen kaareutuneet varpaat ja hyvin muotoutuneet pohjelihakset herättivät ihmetystä, ja jotkut arvelivat niiden johtuvan tanssijataustasta.

Miehestä ei löytynyt merkkejä minkäänlaisesta ruumiillisesta väkivallasta, mutta ruumiinavauksessa selvisi tämän kärsineen sisäisestä verenvuodosta. Patologi lisäksi kirjasi miehen pernan olleen noin kolmesti normaalin kokoinen. Vatsalaukusta löydettiin pasteija, joka miehen arvioitiin syönneen iltakymmenen ja -yhdentoista välillä. Elimistöstä ei löydetty mitään jälkiä tunnetuista myrkyistä, eikä miehen sydämestä löytynyt mitään vikaa.

Ruumiinavauksen suorittanut patologi tohtori Dwyer oli kuitenkin vakuuttunut, ettei kyseessä ollut luonnollinen kuolema ja että uhri oli ottanut tai saanut jonkinlaista hyvin liukenevaa rauhoittavaa ainetta. Pasteija ei kuitenkaan ollut tutkimusten perusteella myrkynvälittäjä. Vaikka kuvaa ja sormenjälkiä levitettiin nopeasti englanninkielisissä maissa, ei miehen henkilöllisyydestä saatu pienintäkään vihiä. Ruumis päätettiin balsamoida 10. päivä joulukuuta.

Tutkinnan jatkuminen


Tammikuun 14. 1949 Adelaiden rautatieaseman säilytystilasta löydettiin ruskea matkalaukku, joka oli jätetty sinne edellisen vuoden marraskuun 30. päivä kello yksitoista. Laukun merkki oli poistettu, ja sen sisältö ei tarjonnut hyödyllisiä viitteitä miehen henkilöllisyydestä.

Päivä, jona laukku oli tuotu säilytykseen, sopi hyvin kuoleman aikajanaan. Lisäksi lanka, jota housujen parsimiseen oli käytetty, katsottiin todisteeksi laukun kuulumisesta uhrille. Nimi Kean tai Keane yritettiin ensin yhdistää henkilöön, mutta selvisi sen viittavan vaatteet valmistaneeseen yhdysvaltalaiseen räätäliin.

Toisen ruumiinavauksen suoritti patologi John Cleland kesäkuussa 1949. Kuolinsyy ei selventynyt, mutta toisen tutkimuskerran yhteydessä miehen housuista löydettiin salatasku (tai joidenkin mielestä taskukellolle tarkoitettu sisätasku), jossa oli pieni pala paperia. Lapussa oli kaksi sanaa, Tamám Shud, jotka syvensivät mysteeriä entisestään.

Tamám Shud ja tapaus Jestyn

Poliisi otti yhteyttä paikallisiin kirjastonhoitajiin selvittääkseen viestin tarkoituksen. Teksti oli persiaa, tarkoitti loppua (tarkemmin sanoen "loppunut" tai "se on loppu"), ja oli Omar Khaijamin 1100-luvulla kirjoittaman runoteoksen Rubaiyatin viimeinen lause. Pala oli revitty suoraan itse kirjasta, jonka painos oli hyvin harvinainen.

Heinäkuussa 1949, kuukausi ruumiin hautaan laskemisen jälkeen glenelgiläinen mies ilmoittautui poliisille ja kertoi löytäneensä edellisen joulukuun alussa autonsa penkiltä Rhubaiyatin runoteoksen. Mies muisteli kirjan löytyneen juuri marras-joulukuun taitteessa. Hän uskoi sen silloin kuuluvan veljelleen ja siirsi kirjan suurempia pohtimatta hansikaslokeroon. Autoaan mies säilytti tavallisesti vain muutaman sadan metrin päässä Somertonin rannasta. Nähtyään lehtiartikkelin mysteeristä mies tutki kirjaa tarkemmin ja huomasi viimeisen sivun puuttuvan.

Takakannesta löytyi oitis puhelinnumero ja tarkempien tutkimusten myötä suurennuslasin avulla myös hyvin haaleaa kirjoitusta.

Puhelinnumero yhdistettiin pian Somertonin rannan läheisyydessä asuvaan nuoreen naiseen, josta oli pitkään yleisesti tiedossa vain lempinimi Jestyn (hänen tyttärensä astuttua julkisuuteen 2013 hänen tiedetään olleen oikealta nimeltään Jessica "Jo" Johnson). Nainen myönsi vastahakoisesti antaneensa sodan aikana kyseisen teoksen lahjaksi miehelle nimeltä Alfred Boxall. Vastahakoisuuden syyksi epäiltiin tilanteen kiusallisuutta, sillä Jestyn asui tapahtumien hetkellä tulevan aviomiehensä kanssa.

Tutkijat uskoivat jo selvittäneensä ruumiin henkilöllisyyden, mutta Albert Boxall olikin yhä hengissä. Lisäksi hänellä oli hallussaan Jestynin hänelle antama kopio teoksesta, jonka viimeinen sivu oli yhä paikoillaan.

Lisäkuulusteluissa Jestyn muisti noin vuotta aikaisemmin tulleen kotiinsa ja kuulleen naapuriltaan tuntemattoman miehen käyneen kyselemässä häntä. Kummallisempaa oli kuitenkin se, että poliisien näyttäessä miehen kasvoista otettua kipsivalosta Jestyn järkyttyi pyörtymyksen partaalle. Paikalla olleiden mukaan nainen vaikutti tunnistavan miehen, mutta kielsi kaiken.

Aikalaispoliisit eivät olleet kovinkaan uskaliaita utelemaan aiheesta syvemmin pian naimisiin menevältä nuorelta naiselta. Jestyn kuoli vuonna 2007 vieden mahdollisen salaisuutensa hautaan.

Vuosikymmeniä myöhemmin alettiin spekuloida, että Jestynin vuonna 1946 syntyneen pojan Robinin isä saattaisi olla kyseinen tuntematon uhri. Uskomusta vahvisti harvinainen geneettinen piirre, jonka sekä rannalta löytynyt mies että Robin Thomson jakoivat: kulmahampaat, jotka sijaitsivat suoraan etuhampaiden vieressä. Myös molempien poikkeuksellisen kehittyneiseen pohjelihaksiin kiinnitettiin spekulaatioissa huomiota. Somertonin miestä oltiin epäilty tanssijaksi, ja aikuistuttuaan Robin Thomson päätyi tanssimaan Australian Baletissa. Robin Thomson kuoli vuonna 2009, mutta jätti jälkeensä tyttären Rachelin.

Salaviesti

Kun Jestyniin osoittava tutkintasuunta osoittautui vesiperäksi, alkoi poliisi tutkia haaleaa koodiviestiä. Ultraviolettivalon alla paperilla saattoi erottaa viisi riviä kirjaimia, joista kolme ensimmäistä oli erotettu kahdesta viimeisestä kahdella viivalla, joiden päälle oltiin vedetty ruksi. Viesti julkaistiin sanomalehdissä, sillä kaikki apu oli tarpeen pientä tekstipätkää auki koodatessa. Kukaan ei kuitenkaan onnistunut ratkaisemaan arvoitusta, ja Australian merivoimien tiedustelupalvelu julisti koodin rikkomattomaksi. Lausunnossaan he päättelivät kirjainten toistuvuuden perusteella koodin sopivan kuitenkin parhaiten englannin kieleen sekä epäilivät tekstin olleen mahdollisesti pätkä runosta.

Etelä-Australian kuolinsyytutkimuslaitos julkaisi vuonna 1958 lopullisen raporttinsa, jossa kerrottiin, ettei heillä ole mitään käsitystä siitä kuka mies oli, kuinka hän kuoli ja mikä oli kuoleman syy.

Tytär


Tapaukseen liittyneen Jestynin tyttärentyttärestä Rachelista on otettu DNA-näyte, joka paikantaa hänen esi-isänsä Yhdysvaltoihin, tarkemmin ottaen itärannikolle. Tämä olisi linjassa Somertonin mieheltä löytyneistä vihjeistä: ei vielä 1940-luvulla Australiaan rantautuneesta Wrigley's-purukumista sekä jenkkityylisestä tikkauksesta vaatteissa. Suurin vaikeus on todistaa, että Rachel todella olisi mysteerimiehen lapsenlapsi. Lupaa ruumiin nostamiseen haudasta on haettu kahdesti, mutta oikeus on antanut molemmilla kerroilla kieltävän päätöksen. Australian lain mukaan lupa voidaan antaa vain, mikäli tarkoituksena on kyseenalaistaa testamentin laillisuus tai löytää ja tunnistaa sodassa kadonnut henkilö.

Kahdesta kieltävästä päätöksestä huolimatta on professori Derek Abbot yhteistyökumppaneineen tehnyt uuden vetoomuksen Somertonin miehen henkilöllisyyden selvittämisestä.

Lähde:
Somertonin mies - Wikipedia
          

5.4.2018



black knight ufo secret craft

Black Knight -satelliitti


Black Knight -satelliitti on esine Maata kiertävällä radalla, joka NASAn mukaan on ISS-avaruusaseman rakennustöiden aikana menetetty lämpösuoja. Ufo-harrastajien mielestä kyseessä on avaruusolentojen satelliitti, joka on kiertänyt Maata noin 13 000 vuotta.

Legenda Ufo-satelliitista juontaa juurensa vuoteen 1899, jolloin Nikola Tesla ilmoitti vastaanottaneensa radioaaltoja avaruudesta. Vuonna 1954 yhdysvaltalaisissa sanomalehdissä julkaistiin ufotutkija Donald Keyhoen väitteitä Yhdysvaltain ilmavoimien havaitsemista kahdesta Maata kiertävästä satelliitista. Tuolloin yhtäkään satelliittia ei ollut vielä laukaistu.

Skotlantilaistutkija Duncan Lunan analysoi aiempia radioaaltohavaintoja ja väitti tähtikartan perusteella, että Black Knight lähettää viestiä Epsilon Bootis -tähdeltä peräisin olevalta sivilisaatiolta. Lunan myönsi kuitenkin myöhemmin metodiensa olleen epätieteellisiä.




Lue myös:
Lähettääkö 13 tuhatta vuotta vanha maata kiertävä satelliitti kaikusignaaleja?
Mustan ritarin todellinen muoto on paljastettu

Lähde:
Black Knight -satelliitti
          

4.4.2018



Kalojen sataminen

Ympäri maailmaa on raportoitu taivaalta satavan milloin mitäkin. Punaista vettä, eläimiä ja etenkin kaloja, jota tässä artikkelissa käydään läpi.

Lluvia de Peces (Kalojen sataminen) on ainutlaatuinen ilmiö, jota on tapahtunut Hondurasissa, Yoron departementissa ("maakunnassa") yli vuosisadan ajan joka vuosi.

Kalojen sade on yleinen aihe hondurasilaisissa kansantarinoissa.

Kaloja sataa touko- ja heinäkuun välisenä aikana. Silminnäkijöiden mukaan ennen kalojen ilmaantumista näkyy tumma pilvi, salamoi, tuulee voimakkaasti ja sataa 2-3 tuntia. Sateen lakattua satoja kaloja löytyy maasta. Monet käyttävät kaloja ruoaksi. Hondurasilaisen TV-aseman mukaan kaloja on satanut viime aikoina kaksi kertaa vuodessa. Vuodesta 1998 lähtien tätä jokavuotista ilmiötä on juhlistettu festivaalilla.

Selityksiä


Joidenkin mielestä kalojen sataminen on luonnollinen sääilmiö. Joidenkin tietojen mukaan kalat olisivat 225 kilometrin päästä Atlantilta. Toisten tietojen mukaan ne kuitenkin olisivat makean veden kaloja.

Jotkut väittävät, että kalat eivät tulekaan taivaalta, sillä ei ole tiedossa, että kaloja olisi pudonnut talojen katoille. Sen sijaan kalat olisivat peräisin läheisestä joesta, josta ne olisivat uineet maanalaista vesisuonta pitkin ja päätyneet maanpinnan yläpuolelle. Ilmiölle ei ole yleisesti hyväksyttyä tieteellistä selitystä.

Ihme


Jotkut uskovat, että ilmiö johtuu katolilaisesta saarnaajasta Jose Manuel Subiranasta, jota monet pitävät pyhimyksenä. Tarinan mukaan hän kävi Hondurasissa vuosina 1856-1864, ja tavattuaan niin paljon köyhiä ihmisiä hän rukoili Jumalalta ihmettä tuomaan ruokaa. Tarinan mukaan kalojen sadetta on esiintynyt siitä lähtien.

Lähde:
Lluvia de Peces - Wikipedia
          

20.3.2018



Moodus

Kaukaista räjähdystä muistuttavia ääni-ilmiöitä kuullaan toisinaan eri puolilla maapalloa, lähinnä rannikkoalueilla. Ilmiö tunnetaan lukuisilla paikallisilla tai yleisimmillä nimityksillä. Ilmiö on Brontidi italiaksi ja Uminari japaniksi, englanniksi nimityksiä ovat esimerkiksi mistpouffer ("sumuposahtaja") ja fog gun ("sumutykki"). Äänet muistuttavat ukkosta, räjähdystä tai tykinlaukausta, ukkoseen ne eivät kuitenkaan liity. Osa havainnoista ei ole "aitoja". Ääniä voivat nykyisin aiheuttaa esimerkiksi yliäänikoneet, mutta nämä ääni-ilmiöt on tunnettu jo kauan ennen lentokoneita, jo esimerkiksi intiaanien mytologiassa.

Eräs tunnettu havaintopaikka on Moodus-niminen kaupunki Yhdysvaltojen Connecticutissa. Siellä ilmiölle on oma paikallinen nimityksensä, Moodus Noises ("Moodus-äänet"). Kaupunki on saanut nimensä intiaanikielestä, jossa "Machimoodus" tarkoittaa äänten paikkaa. Kalliovuorilla kuultavia laukausta muistuttavia ääniä kutsutaan Kalliovuorten kanuunoiksi.

Ilmiölle on annettu useita mytologisia ja tieteellisiä selityksiä. Ilmiön alkuperä on tieteellisessä mielessä epävarma. Samaan aikaan äänten kanssa on rekisteröity erittäin heikkoja maanjäristyksiä, niin heikkoja, ettei ihminen voi mitenkään havaita niitä. Nämä maanjäristykset ovat kuitenkin niin heikkoja, että ne eivät luultavasti aiheuta ääntä, vaan niillä ja äänillä on sama alkuperä. Erään teorian mukaan äänet johtuvat merenpohjasta purkautuvasta kaasusta.




Lähde:
Kaukaista räjähdystä muistuttavat ääni-ilmiöt - Wikipedia
          



Rendlesham forest roswell
Lähde: humansarefree.com

Rendleshamin ufotapaus tarkoittaa Englannin Suffolkissa Rendleshamin metsässä joulukuun lopussa 1980 tehtyjä havaintoja selittämättömistä valoilmiöistä ja niihin liittyviä väitteitä tuntematonta alkuperää olevan aluksen tai alusten laskeutumisesta. Tapaus sattui tuolloin Yhdysvaltain ilmavoimien käytössä olleen Woodbridgen tukikohdan ulkopuolella. Tapahtumien silminnäkijöinä oli kymmeniä ilmavoimien miehistön jäseniä kahden tai kolmen päivän aikana. Eräät ufotutkijat pitävät sitä Britannian kenties merkittävimpänä ufotapauksena ja yhtenä maailmanlaajuisesti tunnetuimmista. Samoin kuin Berwynvuoren ufotapausta, sitä on vertailtu Roswellin tapaukseen Yhdysvalloissa, ja siihen on monesti viitattu "Britannian Roswellina".

Britannian puolustusministeriö (MoD) on kiistänyt, että tapahtuma on aiheuttanut uhkaa maan kansalliselle turvallisuudelle ja on näin ollen lausunut ettei tapausta ole koskaan tutkittu asevoimia koskettavana kysymyksenä. Arvovaltaisin tämän asennoitumisen jyrkästi kyseenalaistanut taho oli amiraali Peter Hill-Norton, entinen Britannian asevoimien kansliapäällikkö ja myöhempi NATOn sotilaallisen komitean päällikkö, joka lausui käsityksenään, että tämänkaltainen tapaus ydinasetukikohdan alueella on väistämättä myös kansallista turvallisuutta koskettava kysymys. Silminnäkijä ja virkaatekevä tukikohdan komentaja everstiluutnantti Charles Halt on myös esittänyt eriävän mielipiteensä ja väittää, että tapahtumaa pyrkivät pimittämään sekä Britannian että Yhdysvaltojen tiedustelupalvelut. Jälkikäteen saatu todistusaineisto viittasi siihen, että Britannian puolustusministeriöllä oli hallussaan huomattava asiakirja-aineisto aiheesta, mikä johti väitteisiin salailusta; jotkut ovat tulkinneet tämän osana laajempaa systemaattista tiedon pimittämistä liittyen ufoilmiön todelliseen luonteeseen (väitetty ufo-salailu). Kun tämä aineisto julkistettiin vuonna 2001, kävi ilmi että se koostuu enimmäkseen puolustusministeriön sisäisestä kirjeenvaihdosta ja vastauksista yleisöltä tulleisiin tiedusteluihin. Syväluotaavan tutkimuksen puute julkistetuissa dokumenteissa on yhteneväinen sen lausunnon kanssa, ettei Britannian puolustusministeriö ottanut tapausta vakavasti. Julkistetuissa asiakirjoissa on myös annettu selitys sille, miksei Britannian silloinen puolustusministeri Trefgarne halunnut puolustusministeriön tutkivan asiaa enempää.

Rendleshamin metsä


Rendleshamin metsän omistaa Britannian metsäntutkimuslaitos ja sen laajuus on noin 15 neliökilometriä koostuen istutetuista havupuista, vaihtelevista lehtimetsävyöhykkeistä, kanervikosta ja kosteikoista. Se sijaitsee Suffolkin kreivikunnassa, noin 13 kilometriä itään Ipswichin kaupungista.

Tapaus sattui kahden entisen sotilastukikohdan läheisyydessä, RAF Bentwatersin, joka on metsän pohjoispuolella, ja RAF Woodbridgen, joka ulottuu metsän alueelle lännestä ja on metsän ympäröimä itäiseltä ja pohjoiselta osalta. Tuohon aikaan tukikohdat olivat Yhdysvaltain ilmavoimien käytössä ja ilmavoimien everstiluutnantin Gordon E. Williamsin komennossa. Tukikohdan komentaja oli eversti Ted Conrad, ja hänen varamiehensä everstiluutnantti Charles I. Halt. Haltin puolustusministeriölle antaman muistion ja hänen henkilökohtaisen silminnäkijäkertomuksensa väitetään antaneen tapaukselle uskottavuutta.

Tapauksen päätapahtumat, mukaan luettuna aluksen tai alusten väitetty laskeutuminen, sattuivat metsässä noin puoli kilometriä itään Woodbridgen tukikohdan itäiseltä portilta, jossa vartiomiehet havaitsijat oudon valon laskeutuvan metsään. Metsä ulottuu tuossa kohden noin 1,6 kilometriä tukikohdan itäiseltä portilta paikallisen maanviljelijän pellolle, missä tapahtumat saivat väitetysti jatkoa.

Orford Nessin majakka, jota tapahtumaan kriittisesti suhtautuvat pitävät tapauksen yhteydessä havaitun välähtelevän valon lähteenä, sijaitsee samassa suunnassa kuin havaittu valo, mutta viisi kilometriä itään siitä, mihin Rendleshamin metsä loppuu. Alueelta on julkaistu yksityiskohtaisia karttoja tapahtumien sijainneista. ja nykyajan ilmanäkymä alueesta löytyy Google Maps -palvelusta.

Päätapahtumat


26. joulukuuta

Noin kello kolme yöllä 26. joulukuuta 1980 partio Woodbridgen itäiseltä portilta raportoi outoja valoja, jotka näyttivät laskeutuvan läheiseen Rendleshamin metsään. Sotilaat pitivät sitä ensin pakkolaskun tehneenä lentokoneena, mutta mentyään metsään tutkimaan, he näkivät outojen valojen liikkuvan puiden lomassa, samoin kuin kirkkaan valon, joka näytti tulevan maahan laskeutuneesta tunnistamattomasta kohteesta. Yksi sotilaista, ylikersantti Jim Penniston, väitti myöhemmin kohdanneensa "tuntematonta alkuperää olevan aluksen" ja tehneensä yksityiskohtaisia muistiinpanoja sen piirteistä, koskeneensa sen "lämmintä" pintaa, sekä kopioineensa lukuisia symboleita sen rungosta. Esine väitetysti lensi pois lyhyen lähikontaktin jälkeen. Penniston myös väitti nähneensä aluksessa kolmijalkaisen laskutelineen, joka jätti maahan kolme painaumajälkeä, jotka olivat näkyvissä vielä seuraavana päivänä. Penniston esitti sittemmin käsityksenään, että hänen kohtaamansa "alus" oli tullut tulevaisuudesta ja sen miehistönä oli aikamatkustajia, ei maan ulkopuolisia olentoja.

Pian kello neljän jälkeen aamuyöstä paikallinen poliisi kutsuttiin tapahtumapaikalle, mutta raportoi, että ainoat valot jotka hän kykeni näkemään, tulivat läheisestä majakasta joitakin kilometrejä rannikon suuntaan. Eräät raportit väittävät, että paikallisen maatilan eläimet olivat käyttäytyneet tapahtuman aikana pelokkaasti ja olleet paniikin vallassa.

Auringonnousun jälkeen aamulla 26. joulukuuta sotilaat palasivat pienelle aukiolle lähelle metsän itäistä rajaa ja löysivät maasta kolme pientä painaumaa kolmiomuodostelmassa sekä palamisjälkiä ja katkenneita oksia läheisissä puissa. Jäljistä otettiin kipsivalos ja niitä on näytetty televisiossa esitetyissä dokumenttiohjelmissa. Aamulla kello 10.30 paikallinen poliisi hälytettiin uudelleen paikalle, sillä kertaa tutkimaan maassa olleita jälkiä, jotka poliisin mukaan saattoivat olla eläinten tekemiä.

28. joulukuuta

Sotilaat palasivat tapahtumapaikalle uudelleen varhain 28. joulukuuta 1980 säteilymittareiden kanssa, joskin heidän saamiensa lukemien merkityksestä kiistellään. Virkaatekevä tukikohdan komentaja everstiluutnantti Charles I. Halt lähti itse tutkimaan havaintoa ja nauhoitti keskeiset tapahtumat mikrokasettinauhurille. Haltin tutkima alue oli lähellä Rendleshamin metsän itäistä rajaa, ja sen koordinaatit ovat noin 52° 05' 20" N, 1° 26' 57" E.

Tämän tutkimuksen aikana Haltille kerrottiin idässä pellon poikki kulkevasta välähtelevästä valosta, joka oli lähes linjassa paikallisen maatilan kanssa. Orford Nessin majakka on näkyvissä kauempana idässä samassa suunnassa havaitun valon kanssa.

Myöhemmin tähdenkaltaisia valoja nähtiin taivaalla pohjoisesta etelään, ja kirkkain niistä näytti lähettävän ajoittain valokiilan alas maahan.

On myös väitetty, että Yhdysvaltain ilmavoimat olisi videoinut tapahtuman mutta ainakaan sellaista videonauhoitetta ei ole julkistettu.

Haltin nauhoite




Lue myös:
Yhdysvaltain laivaston upseeri: kuuluisa Rendleshamin UFO-tapaus on totta

Lähde:
Rendleshamin ufotapaus - Wikipedia
          

14.3.2018



Kuu

MTV.fi julkaisi uutisen jo vuonna 2016, mutta tapaus on silti erittäin mielenkiintoinen.

"Nasan arkistoista löytyy aavemainen tapaus neljän vuosikymmenen takaa."

Oli vuosi 1969 ja Apollo 10 -lento asettui kuun kiertoradalle. Kyseessä oli kenraaliharjoitus vain muutamaa kuukautta myöhemmin tapahtuneelle ihmisen ensimmäiselle laskeutumiselle kuuhun.

Apollo 10 kiersi kuun pimeälle puolelle, jossa radioyhteys maahan katkeaa noin tunniksi. Radion piti olla täysin mykkä, mutta sitten tapahtui jotakin hyvin omituista: aluksen radiosta alkoi kuulua outoa ääntä, jota astronautit kuvailivat "musiikiksi toisesta maailmasta".

Ääntä kuului noin tunnin ajan. Ennen kuin radioyhteys maahan palasi, astronautit keskustelivat siitä, pitäisikö hämmentävästä kokemuksesta kertoa lennonjohdolle. Äänen lähde jäi mysteeriksi ja arkistotiedot lennosta jäivät unohduksiin.

Nasan arkistot tapauksesta avautuivat vuonna 2008, ja dokumenttisarja NASA's Unexplained Files toi nyt aavemaiset äänet suuren yleisön yleisön tietoisuuteen.

Dokumentissa yhdeksi mahdolliseksi syyksi äänille esitetään se, että kuun ilmakehä olisi voinut häiritä aluksen radion toimintaa. Asiantuntijoiden mukaan kuun ilmakehä on kuitenkin liian heikko aiheuttaakseen moista häiriötä.






Lue myös:
'Music' Heard by Apollo 10 Astronauts at the Moon Not from Aliens

Lähteet:
MTV.fi uutinen
huffingtonpost.com
          



winchesterin kummitustalo

Kummituskartano


Winchester Mystery House (alun perin Winchester House) on suuri kartano Kalifornian San Joséssa San Franciscon lahden metropolialueella. Viktoriaaniseen tyyliin koristellussa talossa on yli 160 huonetta. Kartano on tunnettu hyvin epätavallisesta suunnittelustaan: talossa on lukuisia valeovia, seinään tai kattoon päättyviä portaikkoja ja sisäseiniin tai -kattoihin asennettuja ikkunoita. Kartanon rakennutti Winchester-kiväärejä valmistaneen asetehtailijan William Wirt Winchesterin leski Sarah Winchester.

Winchester Repeating Arms Companyn omistanut William Wirt Winchester kuoli vuonna 1881 jättäen huomattavan omaisuuden vaimolleen Sarah Winchesterille, joka muutti Yhdysvaltain itärannikolta länteen Kaliforniaan rakennuttaakseen itselleen kartanon. Aikalaismediassa ja myöhemmässä kirjallisuudessa laajalti kerrotun tarinan mukaan Sarah Winchester pelkäsi Winchester-kivääreihin kuolleiden ihmisten henkien kostoa, ja rakennutti kartanosta poikkeuksellisen suuren ja sokkeloisen, koska uskoi etteivät henget löytäisi häntä kartanon sokkeloista.

Kartanon rakennustyöt aloitettiin vuonna 1884. Rakentaminen jatkui talon jatkuvasti laajentuessa lähes neljäkymmentä vuotta Winchesterin kuolemaan vuonna 1922 asti. Kartano vaurioitui vuoden 1906 San Franciscon suuressa maanjäristyksessä, joka aiheutti kartanon seitsemänkerroksisen tornin sortumisen, ja jätti Sarah Winchesterin itsensä loukkuun vaurioituneiden ovien taakse moneksi tunniksi. Maanjäristyksen jälkeen talon alkuperäinen pääovi sinetöitiin kiinni, ja useita huoneita, kuten suuri tanssisali, suljettiin pysyvästi.

Pian Winchesterin kuoleman jälkeen kartano avattiin yleisölle nähtävyytenä, ja aiemmin yksinkertaisesti Winchesterin talona tunnettua kartanoa alettiin kutsua nimellä "Winchester Mystery House" (suom. Winchesterin mysteeritalo). Rakennus on sittemmin lisätty Yhdysvaltain kansalliseen historiallisten paikkojen rekisteriin.

Arkkitehtuuri


Rakennus edustaa viktoriaanista arkkitehtuuria. Puurakenteisen kartanon julkisivu on katettu paanuilla, ja talossa on runsaasti puusta veistettyä koristelua sekä useita lasimaalauksia. Kartanon sisätilojen seinien ja kattojen paneeleihin sekä lattioiden parketteihin on käytetty runsaasti arvokasta puuta, kuten tiikkiä ja mahonkia. Talon suunnittelussa on lukuisia epätavanomaisia ratkaisuja, kuten ylösalaisin asennettuja pylväitä, seinään päättyviä valeovia ja sisäseiniin asennettuja ikkunoita. Luku 13 on talon suunnittelussa toistuva teema: monet talon ikkunat jakaantuvat kolmeentoista ruutuun, portaikoissa on usein kolmetoista porrasta, kasvihuoneessa on kolmetoista kupolia ja talon pesualtaiden ritilöissä on kolmetoista reikää.




Lue myös:
IS.fi uutinen mysteeritalosta
MTV.fi Karmeimmat kummitustalot

Lähde:
Winchester Mystery House - Wikipedia
          

12.3.2018



ufo

Uusi UFO-video herättää mielenkiintoa netissä


Videolla näkyy, miten Yhdysvaltalainen hävittäjäpilotti saa lukittua kameraansa merenpinnan yläpuolella kiitävän tunnistamattoman lentävän esineen.

- Hitto vieköön! Mikä *ittu tuo on? - Pilotti sanoo videolle.

- Katso, kun se lentää. Mikä se on? Toinen pilotti lisää.

Video kuvattiin FA-18 Super Hornet hävittäjästä vuonna 2015.





Lähteet:
findance.com
Voiceofpeopletoday.com
          

11.3.2018



Mystiikan maailma - Kummittelu

Mystiikan maailma - Kummittelu


Jokaiselle rajatiedosta kiinnostuneelle tämä on erinomainen opus! Kirja käsittelee paljon kummitus- ja poltergeist tapauksia. Sivuille on myös mahtunut tunnetumpiakin tapauksia mm. Amityvillen kauhutalo, josta löytyy tietoa.

Kirja tarjoaa varmasti jännittäviä iltalukuhetkiä.
Kustantaja: Lademan
Kieli: Suomi
Painovuosi: 1991
Sivumäärä: 143

Voit etsiä kirjaa esim torista tai antikvaari.fi sivulta.

Tietoa

Mysteerien maailma käsittelee paranormaaleja ilmiöitä, salaliittoteorioita, kryptozoologiaa sekä muita mielenkiintoisia aiheita.

Muita aihealueita:
Salaseurat, henkimaailma, muinaishistoria, historian henkilöt sekä katoamistapaukset.

Lisätietoa sivusta
Linkkilista
Ylläpito suosittelee
Tietosuojakäytäntö

Facebook-sivut

Otamme vastaan kokemuksia

Onko sinulla oma mielenkiintoinen kokemus jaettavaksi lukijoillemme?

Mikäli sinulta löytyy jännittävä/mielenkiintoinen kokemus, niin lähetä yhteydenottolomakkeella viestiä.

Otamme lomakkeen kautta vastaan myös palautteita
ja juttuvinkkejä.

Ota yhteyttä

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *